Tyfon's Doom

Vanhojen hyvien aikojen muistelu ei ainoastaan ole meidän ”käpyjen” taipumus, sillä Suomessakin nuoret miehet ovat jo vuosien ajan perustaneet bändejä ja julkaisseet levyjä, joilla intohimoisesti palvotaan 70- ja 80-lukua. Yhtenäistä näille julkaisuille on pelkistetyn vimmainen soitto ja rosoinen tuotanto, joka nykyajan moderniin soundiin tottuneista voi kuulostaa perin käppäiseltä ja voimattomalta. Se mikä taidoissa osin ehkä tahallisestikin hävitään, se taas asenteessa voitetaan. Tästä hyvä esimerkki on tamperelaisen Tommi Varsalan yksin pyörittämä Tyfon’s Doom, jonka demosta ja EP:stä koostuva esikoisalbumi Yeth Hound julkaistiin viime keväänä.

Lue koko haastattelu Imperiumista

Horizon of the Mute

Vuosikymmeniä eri bändeissä puurtanut Jani Koskela kohottautui oitis kohti korkeuksia Horizon of the Muten kuukausi sitten julkaistulla nimettömällä minialbumilla, jonka jokaisesta osa-alueesta hän on yksin vastuussa. Minkälaisista lähtökohdista urasi selkeästi paras ja synkin musiikki oikein on syntynyt?

Lue koko haastattelu Imperiumi.net:istä

Nagant Neckshot "Under Downpour of Steel"

Sotaisaa black ja death metalia on tykitetty jo pitkään sekä maailmalla että kotirintamalla laaja-alaisesti ja hätäisen pintaraapaisun perusteella Nagant Neckshot ei vaikuttaisikaan erottuvan rivistöstä niin millään tavalla. Syventyminen lähinnä promokäyttöön tarkoitettuun "Under Downpour of Steel" -albumipakettiin paljastaa kuitenkin välittömästi taitonsa: tämä ryhmä on sittenkin lähempänä eliittisotilaita kuin tavallisia tykinruuaksi tarkoitettuja rivimosureita. Tämä käy myös selväksi bändin sanoituksellisesta konseptista, jossa kerrotaan täysin realistisen oloisia tarinoita Suomen ja Neuvostoliiton välillä vuosina 1939-1944 vallinneista sodista. Pääosissa on molempien osapuolien yksittäisen sotilaan kokemukset ja näkökulmat erilaisiin sotiin liittyneisiin tapahtumiin. Uraa!

Melkoisella pieteetillä kasattu yhdeksän biisin julkaisu mukana tulevine lukuisine aidoista lähteistä kopioituine propagandaleikkeineen on äärimmäisen tyylikästä jälkeä kaikkinensa. Albumi ei kuitenkaan missään nimessä ole pelkästään ulkokultainen, vaan myös itse tärkein eli musiikki on lähes tiptop-kunnossa. Nagant Neckshotin päälle käyvässä death metal -vyörytyksessä on armottomuutta, jylhyyttä, monipuolisuutta ja napakkuutta juuri sopivassa suhteessa. Näiden laadukkaiden ja taidokkaasti toteutettujen ominaisuuksiensa ansiosta naseva alle 24 minuuttinen kokonaisuus on sekä iskevä että riittävän omaperäinen tuotos, jotta sille voi saman tien antaa kenttäylennyksen suomalaisen death metalin päällystön joukkoon.

Jos bändi jossain osa-alueella voisi vielä parantaa ilmaisuaan, on se konseptinsa sopivan vähäisessä mittakaavassa laajentaminen myös musiikin puolelle. Enkä nyt tarkoita kitarasahauksen korvaamista balalaikalla, vaan melodioiden, puhesamplejen sekä aikalaismarssien ja sävelien mukaanottamista joiden toimivuudesta "Oh, Katyushkan" lyhyt intro antaa hyvää osviittaa.

"Under Downpour of Steel" ansaitsisi ehdottomasti kunnollisen julkaisun ensitilassa, tapahtuu se sitten levy-yhtiön kautta tai "vain" omakustanteisesti. Tämän valmiimpaa tapausta tokkopa löytyy edes etsimällä.

Alkuvuoden kasettikatsaus

Viime vuoden toukokuussa tuli kirjailtua satunnaisia ajatuksia muutamasta kasettijulkaisusta sekä itse formaatin paluusta otsikolla Kasetti on uusi vinyyli. Muutama nauha on tuonkin jälkeen ajautunut käsiini ja eiköhän tämän vuoden aikana haltuun päädy ainakin vielä julkaisuaan odottavat kirskuvan HC:n edustajien Conformin sekä Harhat-yhteen analogiasilmukat.

Lemmy otti ja kuoli juuri täytettyään 70-vuotta, mutta miehen arvostettava elämäntyö elää ja voi hyvin niin Motörheadin kuin tästä vaikutteita imeneiden likemattomien yhtyeiden musiikissa. Eräs näistä on viime vuonna esikoisensa maailmaan saattanut Steel Machine, jonka "Sacrifice on the Road" kertoo jo pelkällä kansikuvallaan mistä bändissä on pohjimillaan kysymys. Motörheadille, miehelle ja maltaallehan kassun neljä kappaletta haisevat ja mielikuvaa vahvistaa entisestään kitaristi-laulajan lemmymäinen äänenkäyttö. Samaa draivia tai karismaa ei bändillä tietenkään ole kuin ilmeisellä esikuvallaan, mutta ehdottomasti oikealla asialla kolmikko kuitenkin on eivätkä kappaleet ole missään nimessä huonoja tai vaisuja. Uusi julkaisu on kuuleman mukaan työn alla ja päätyy kyllä tsekattavien listalle.

Heavy rockiksi itsensä määritelleeltä Initiatedilta ilmestyi niin ikään debyytti viime vuoden puolella. Väkevähköä ja mysteerisen tummaa tunnelmaa huokuva äänite on kaikin puolin mallikelpoinen tapaus. Minkäänlaisesta jo osaltaan ohimenneestääkin trendikkäästä retro-hippeilystä ei ole tietoakaan, vaikka menneiden vuosikymmenten kaikuja bändi musiikissaan hyödyntääkin. Vahvojen, joskin lisää tarttuvuutta kaipaavien kappaleiden lisäksi Initiatedin ehdoton plussa on vahvasti tulkintaansa eläytyvä komeaääninen laulaja. Nyt kun hommat on laitetu alulle, toivon mikään uutta siementä pannaan vakoon mahdollisimman pian.

Tuore tulokas Scumripper tarjoaa punkin sekaista death metal saastaa itäsuomalaiseen tapaan. Autopsyn ja etenkin Nekrofilthin tapaiset visvavatkaimethan musiikissa löyhkäävät suorastaan härskisti, mutta kun tekemisen asenne ja taso on näinkin hyvä, niin eikun lisää paskaa housuun ja korville. Sanakikkailuillaan rockin/metallin historiaan viittaavat "Burning of the Midnight Tramp" ja "Run to the Pills" vetävät suuta väkisinkin ilkikurisempaan virneeseen yhdessä musiikin kanssa.

Lappeenrantalainen Ripride ei sekään ole sieltä salonkikelpoisimmasta päästä. Ensimmäisen "Demo 2015" julkaisunsa sisältö on samaa mitä kantensakin: karskia ja konstailematonta thrashia, jossa on myös ripaus jos toinenkin death metalia mukana. Ties mistä eri lähteistä sekaan ujutetut puheenpätkät tuovat oman synkän säväyksensä mekkalointiin, mutta myös muunlaista väriä ja vaihtelua jää kappaleisiin vähän kaipaamaan. Repäisevä startti joka tapauksessa.

"Haista minua" ei varsinaisesti ole uutta materiaalia sisältävä julkaisu kerrassaam mainiolta Haistelijoilta, vaan yhtyeen koko neljän EP:n mittaisen levytysuran samalle nauhalle pakkaava kokoelma varustettuna yhdellä reenivedolla, parilla Terveet Kädet coverilla sekä yhdellä kokonaan uudella kappaleella. Bonuksia lukuunottamatta lähes kaikki biisit löytyvät toki myös bändin bandcampista, vaikka kasetti on aina kasetti vinyylistä puhumattakaan. Jostain syystä kasetin äänenlaatu jättää kuitenkin hieman toivomisen varaa, mutta onneksi kannet ovat taattua Haistelijat-tyyliä.

Laukaan punk-ylpeys Aivolävistys otti ja laittoi pillit pussiin tammikuun lopulla soittamalla viimeisen keikkansa Lutakossa. Suunnitteilla ollut albumi jäi lopulta tekemättä, mutta osa sille tarkoitetuista biiseistä sentään päätettiin julkaista treenikämppädemoina ja asiaankuuluvasti kasetilla totta maar. Aivolävistykseltähän tämä edelleen toki kuulostaa, vaikka meno onkin aiempaa hieman suoraviivaisemmalta eikä aiemmin tutuksia tulleita joskus yllättäviäkin musiikillisia irtiottoja niinkään kuulla. Sanan säilä sentään sivaltaa bändille tutulla tavalla tarkasti kohti erilaisia yhteiskunnan epäkohtia antaen myös ajattelemisen aihetta ihan yksilötasollakin suhtautumisessa vaikeisiinkin asioihin.

Purtenance - viriilit veteraanit vauhdissa

Nokialta ponnistavalla Purtenancella oli painava ja synkkä sanansa sanottavana 90-luvun alkupuolella. Vaikka julma death metal -möykkääminen katkesikin 20 vuodeksi heti kohta Member of Immortal Damnation -debyytin julkaisemisen jälkeen vuonna 1992, jatkui julistus kolme vuotta sitten Sacrifice the King EP:llä tasan siitä mihin aikoinaan jäätiin. Viimeisetkin unihiekat karistettiin kaikkien silmistä ja vaikut korvista Awaken from Slumber -täyspitkällä (2013) ja syyskuun 1. päivä kuluvaa vuotta ilmestynyt ...to Spread the Flame of Ancients osoittaa viimeistään, että ennen ei todellakaan ollut kaikki paremmin. Purtenance vuosimallia 2015 on enemmän elossa joka suhteessa kuin koskaan aikaisemmin.

Lue koko haastattelu Imperiumista

Foreseen - Helsingin raakalaiset

Foreseenin urakehitys on noudattanut hyvin perinteistä kaavaa, jonka rikkomista Irinakaan ei suosittele. Ensin demo pihalle ja keikkoja kotimaassa. Sitten julkaistaan pari seiskaa ja tehdään lisää keikkoja sekä kotimaassa että ulkomailla. Kaiken tämän rutistamisen lopputuloksena syntyy teräksinen Helsinki Savagery -täyspitkä, joka lunastaa kaikki aiempien pienjulkaisujen asettamat odotukset ja vähän enemmänkin.

Lue koko haastattelu Imperiumista

Dö

Jos nimen perusteella luulet Dö:tä ruotsalaiseksi black/death metal -yhtyeeksi, olet väärässä. Vaikka musiikistaan äärimetallille tyypillistä synkkyyttä ja jopa tematiikkaa voikin löytää, on bändin tyyli pikemmin varmaa harhailua jossain groovaavan stoner rockin ja piinaavamman sludge-raahustelun välimaastossa. Juuri tämä tarttuva tasapainoilu kahden eri genren välillä tekee bändin alkuvuodesta julkaistusta Den EP:stä niin kiehtovan ja omanlaisensa tapauksen, joka puhaltaa hassunhajuista mutta silti tuoretta usvaa yleensä hyvin tiukasti muotoseikoista kiinnipitäviin genreihin.

Lue koko haastattelu Imperiumista

Lyssna på stoner eller Dö!

Dö ei tule Ruotsista. Dö ei soita death tai black metalia. Tämän hellsinkiläisen trion tyylilaji on pikemminkin letkeästi groovaava stoner rock ja liejuisasti laahaava sludge olematta varsinaisesti kuitenkaan kumpaakaan. Ja kyllähän yhtyeen musiikin yllä myös mieto kalmanlöyhkäkin leijuu.

Juuri tässä erilaisten tyylilajien välimaastossa taituroinnissa piilee yhtyeen kakkos-EP:n "Den" hienous ja kiehtovuus. Sen neljä painostavaa biisiä todella rokkaavat vastustamattomalla draivilla ja lopputulos onkin kuin bailausmusiikkia maansa myyneille tai mielensä pahoittaneille. Juuri tämänkaltaisesta vastakohtaisuudesta esiintunkeva ristiriitaisuus tekee Dö:stä etenkin usein tarkasti sääntöjä noudattavassa genressään erittäin omintakeisen yhtyeen.

Dö on jo nyt täysin valmis yhtye niin suurempiin kuvioihin kuin julkaisuihinkin. Sen musiikista kuin visuaalista ilmeestäkin löytyy hillityn toimivaa tyylitajua, joka erottaa raakileet pojat kypsistä miehistä. Video EP:n käyntiin potkaisevasta "For the Worms" -kappaleesta näyttää miksi näin on.

Ennen kaikkea "Den" on kuitenkin ehjä ja erittäin jymäkkä vajaa puolitunteinen kokonaisuus, josta ei heikkouksia löydy. Alkuvuoden kovin julkaisu, joka säilyttänee asemansa myös helposti vuoden loppuun saakka ja pidemällekin.

Harvest Bell "Wheel of Foretaste" MCD

1. Salutation
2. Afterglow
3. Too Hard A Habit

Kokonaiskesto: 16:29

Kovasti haikailee turkulainen Harvest Bell vanhoihin hyviin aikoihin neljänkymmenen vuoden taakse ja kauemmaksikin tällä kakkosjulkaisullaan. Yhtye kuulostaa tietävän varsin hyvin mistä se tulee, vaikka menosuunnan koordinaatit eivät tunnukkaan olevan vielä aivan yhtä tarkat. Miksikään salatieteitä syleileväksi rokiksi tai heviksi bändiä on turha edes olettaa, sillä vaikka biisikolmikossa onkin niin tummaa doomailuhenkeä kuin riuskempaa stoneriakin, löytyy taustalta myös selkeitä tuon ajan rock- ja jopa tunnelmallisia progehäivähdyksiä, joita nykyisellään voi kutsua jopa klassiseksi rockiksi.

Vaikka EP:n kolme keskenään varsin erilaista kappaletta onkin hyvä osoitus yhtyeen kyvyistä ja näkemyksestä luoda monipuolisia biisejä, tuntuu se silti olevan enemmän kotonaan mukavan melankolisessa ja rauhallisessa Afterglow:ssa kuin lyhyemmin ja räväkämmin rokkaavassa Too Hard A Habitissa. Johonkin näiden kahden biisin väliin sijoittuvassa avausraita Salutationissa voisi sen sisältämiä musiikillisia ääripäitä vetää entistäkin rohkeammin erilleen, mutta etenkin tuontopuolella dynamiikan tehokkaammalla hyödyntämisellä lopputulos olisi luultavasti parantunut hipauksellisen verran enemmän. Ei olekaan mikään ihme, että nyt kuun lopussa julkaistavalle vinyyliseiskalle onkin päätynyt juuri em. kaksi tämän minijulkaisun selkeästi parasta raitaa.

Miten kellot soivat jatkossa on mielenkiintoinen kysymys, johon kannattaa odottaa vastausta. Kenelle ne soivat saa vastauksen jo nyt kuuntelemalla Wheel of Foretasten kokonaan läpi levy-yhtiönsä Bloodrockin bandcampista.

Arvosana
0 = Megaton
M = Megatiivinen
MM = MikroMega
MMM+ = MiniMega
MMMM = Megamainen
MMMMM = Megalomaaninen

Lurk - alati kokeilua, alati kehitystä

Toisen albuminsa Kalderan helmikuun alussa julkaiseva tamperelainen Lurk on tarponut niin Amerikan Syvän Etelän vetisissä hetteiköissä kuin patikoinut Norjan vuonoja ympäröivillä vuorilla, suomalaisessa murheenalhossa kahlaamista unohtamatta. Näillä matkoilla kohdattujen luonnonvoimien taltioinnista syntyy yhtyeen sludgesta, deathistä ja doom metalista ammentava musiikki.

Lue haastattelu Infernon nettisivuilta

Shrapnel Storm "We Come in Peace..." promo

1. Detracked 4:36
2. Deathroller 3:53

Kokonaiskesto: 8:29

Sotaisten teemojen naittaminen vanhan koulukunnan jyräävän jyhkeään death metaliin on tehty Bolt Throwerin toimesta niin hyvin jo 25 vuoden ajan, että periaatteessa muita yrittäjiä ei tähän genreen enää edes tarvittaisi. Hail of Bullets pääsee tosin jo aika lähelle samoja taistelutantereita, mutta em. kahteen lähes täydelliseksi rakennettuihin sotakoneisiin verrattuna kotimaisten jo täyspitkän julkaiseen Deathmarchedin kuin vielä demoja julkaisevan Shrapnel Storminkin sota on lähinnä pienimuotoista sanallista nahistelua ja nyrkkien puimista.

Kolme aiempaa demoa julkaisseet tamperelaiset ovat mitä ilmeisemmin alkaneet löytää omaa tyyliään, sillä alkuaikojen thrash-vaikutteet ovat julkaisu julkaisulta painautuneet death metalin tieltä entistä syvemmälle maaperään. Tässä tamppauksessa bändi tuntuukin olevan enemmän kotonaan, vaikka uran kyntäminen vielä varsin alkutekijöissään onkin.

"We Come in Peace..." promon/demon biisikaksikko kuulostaa demomaiselta eikä vain kumisevilta ja ohuilta soundeiltaan, joihin kaivataan selvästi jytinää enemmän. Avauskappaleen "Detracked" tulitus hajoaa sovituksellisesti turhan laajalle alueelle, seikka jotka pitkähkö kesto vain korostaa. Selkeästi "Pultinnakkaajalta" lähes suoraan lainattua jyräämistä sisältävä "Deathroller" osuu sen sijaan tauluun jo paremmin, vaikka omat rakenteelliset kolhoutensa silläkin on.

Perustavaalaatua olevista ongelmistaan huolimatta ei Shrapnel Storm ole missään nimessä täysin toivoton tapaus. Aivan kuten rynnäkkökiväriin tähtäimien säädössäkin, oikeaan suuntaan tehdyillä pienillä napsuilla bändin osumatarkkuus voi parantua huomattavastikin ja sitä myötä kappalestakasasta voi tulla selvästi tiukempi. Tällä hetkellä Shrapnel Storm kuitenkin kuulostaa vielä vain selvästi demobändiltä, joka ei harmaasta rivistöstä edukseen erotu millään tavalla.

Arvosana
0 = Megaton
M = Megatiivinen
MM+ = MikroMega
MMM = MiniMega
MMMM = Megamainen
MMMMM = Megalomaaninen

Kuuntele Loathia ja ihastu

Tänä vuonna perustettu Loath ei ole jäänyt jahkailemaan debyyttinsä tekemisen kanssa, sillä 10 biisiä on pistetty purkkiin melkoisen nopeasti eikä kyse ole nyt pelkistä kappaleiden tempoista. Kokonaisuus löytyy Bandcampista sekä kahden biisin verran YouTubesta ("The Common God" ja "Xeroxed", mutta CD:täkin on kuuleman mukaan tulossa ja hyvä niin, vaikka vinyylihän se tällekkin julkaisulle olisi paras mahdollinen muoto.

Niin orkesterin logo kuin nimikin kertovat musiikin sisällöstä jo aika paljon, sillä hempeitä rakkaus- tai tuutulauluja ei "Total Peace" -kiekolla kuulla, vaan ahdistuneisuudesta ja misantropiasta kumpuava painostava syljentä on julmaa julistusta alusta loppuun. Varsin tutuista crust & grindcore/hardcore-aineksistahan Loathin soppa on keitetty, mutta sen verran tuhtia ja vakuuttaavaa lusikoitavaa levy on, että satunnaisia maukkaita sattumiakin sisältävää keitosta lappaa mielellään korvakäytäviinsä. Yksin pimeässä tottakait. Onneksi juuri nyt vallitseva vuodenaika tarjoaa siihen runsaasti mahdollisuuksia.

Saattoväen raskas matka

"Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan..." lauloi Antti "Irwin" Hammarberg -vainaa eli päivän toinen blogipostaus. Vanhan koulukunnan death metalia runnova Saattoväki Tampereelta julkaisi alkuvuodesta "Cryptborn Creation" -nimisen EP:nsä kasettina, joka on yhtyeen toinen tuotos. Nyt nuo seitsemän kappaletta ovat sekä kuunneltavissa että hankittavissa hieman modernimmassa formaatissa Bandcampista. Melko multaista ja ytimekästä menoa ilman turhia kikkailuja kauttaaltaan, vaikka loppupuolisko ei aivan alun tasolle pääsekään.

Seuraavan kerran yhtye raahustaa luutarhan hiekkakäytäviä Tampereen Cinolassa 28.9.2013 yhdessä Wömit Angelin ja Blastanuksen kanssa. Kalmakekkerit jatkuvat heti perään läheisessä Varjobaarissa Kouristuksen, Deathmarchedin ja Horroksen tahdittamana.

Surfin' Kouvola

Ajatustasolla kouvolalainen surf rock -yhtye kuulostaa hivenen huvittavalta,ja vaikka käytännöntasollakin lopputulos pistää vielä hymyilyttämään, tapahtuu tämä pelkästään positiivisessa hengessä. Monster Mulletin kesäisen letkeässä, autotallista kaikuvassa instrumentaalirockista löytyy sieltä täältä myös omanlaisensa kiero tunnelma, josta voinee syyttää ainakin osittain yhtyeen kotikaupunkia. Löytyypä kappaleista myös eläimellisempää draivia kuten vaikka nasevassa, karvan yli minuutin mittaisesssa "Hog Fatissa". Seiskanakin julkaistun viiden biisin EP:n svengihirmu on kuitenkin sen päättävä "Mo Diddley", jossa yhtye päästelee menemään repertuaarinsa laidasta laitaan.

Martti Servoa lainatakseni:  "Aina löytyy joku, jolla staili hallussa on. Aina löytyy joku, jolla takatukka on." Monster Mulletilla ovat nämä kummatkin hallussa.

Ranger palauttaa vaarantunteen metalliin

Kun bändi nimeää itsensä Rangeriksi, sen kaksi ensimmäistä julkaisua on nimetty rehellisesti demoiksi ja formaattina on vieläpä vanha tuttu C-kasetti, ei tarvitse arvailla, miltä vuosikymmeniltä yhtyeen asenne ja vaikutteet ovat peräisin.

Lue haastattelu Infernon nettisivuilta

Kolmikasvoinen Alghazanth

Reilut 2,5 vuotta sitten ilmestyneen mainion "Vinum Intus" -albumin jälkeen Alghazanthin solistiksi on palannut demoilla sekä debyytillä ääntään raastanut ja sittemmin pelkästään kitaristina toiminut Thasmorg. Kaikessa hiljaisuudessa on valmistunut myös orkesterin 7. täyspitkä albumi, joka tullaan tuntemaan nimellä "The Three-faced Pilgrim". Julkaisupäivää ei toistaiseksi vielä ole annettu, mutta odotusta lieventää sitä ennen ilmestyvä EP, joka sisältää kaksi eksklusiivista kappaletta. Tämänkin ilmestymisestä tullaan tiedottamaan hiukan myöhemmin.

Nyt Soundcloudissa julkaistu "AdraMelekTaus"-kappale jatkaa tutun laadukasta Alghazanth linjaa. Jyväskylästä ei kiehtova pimeys näemmä kaikkoa mihinkään.

Warp Transmission pyörii oikealla kiertoradalla

Kaksi viikkoa sitten Laikunlavalla kaikista näkemistäni ja entuudestaan tuntemattomien yhtyeiden keikoista parhaiten esille nousi Warp Transmissionin samaan aikaan sekä letkeällä että raskaalla kädellä rappaama psykedelinen rock-tuokio. Vaikka aivan Tampereen keskustassa pidetyssä ilmaiskonsertissa ja picnic-henkisessä tapahtumassa aurinko helotti kuuman kesäisesti ja porukka nautiskeli omiaan varsinaisen katsomoalueen ulkopuolella lavan edustan ammottaessa tyhjyyttään, impaisi porukan musiikki mukaansa hieman kauempaakin katsottuna. Onhan sitä tämänkin sortin Hawkwindin suuntaan syvästi kumartavaa musiikkia tehty jo iät ja ajat, mutta maistuuhan se hyvä ruisleipäkin aina vuodesta toiseen.

"Accidents & Madness" debyytti(?) seiskatuumainen on ollut tuloillaan koko kesän, mutta onhan tässä elokuuta vielä muutama viikko jäljellä. Kappaleita pääsee onneksi makustelemaan Soundcloudista.

Haunted by the Swamps of St.Michel "S/T" EP

1. Prelude to Omega
2. Reflections After Dark
3. Mountain High
4. (Interlude)
5. Come to Sleep

Kokonaiskesto: 20:48






Syntymäkaupungistani Mikkelistä ponnistavan kaksikon ympärilleen kasaama projekti on kolme vuotta kestäneissä talkoissaan saanut urakoitua ja taltioitua ihan fyysiselle formaatille saakka reilu 20 minuuttia musiikkia, jota se itse kutsuu dark acoustic folkiksi. Mistään rempseästä oluensärpimisrämpytyksestä ei kuitenkaan ole kysymys, sillä melankolisten ja tummasävytteisten, joskaan ei synkkien, kappaleiden juuret voi jäljittää jopa 70-luvulle saakka. Porukkaa ei kuitenkaan voi syyttää retroilusta, vaan se onnistuu kuulostamaan täysin ajattomalta.

Vaikka akustiset kappaleet ovat tässäkin tapauksessa varsin yksinkertaisia, on niiden rakenne ja yllättävänkin monipuolinen sisältö kuitenkin erityisen tarkkaan harkittua ja sovitettua. Kauniit melodiat ja näppärät näppäilyt onnistuvat luomaan lähes koskettavan harrasta tunnelmaa ja harvakseltaan käytetyt lisäinstrumentit kuten koskettimet, piano ja sello antavat oikeanlaista lisäväriä vetämättä kuitenkaan liiallista huomiota itseensä. Myös laulajavalinnat Mari Björklundissa ja Maja Normingissa ovat osuneet kohdalleen. Molempien äänissä on miellyttävää kuulautta ja lämpöä ilman minkäänlaista ärsyttävän hempeää keijukaisefektiä.

EP:n ehdoton tähtihetki on huuliharpun oivallisesti värittämä "Mountain High", jossa lauluvastuussa olevan Marin äänessä on voimaa ja korvia hivelevää tummaa sävyä selvästi "Prelude to Omegaa" enemmän. Muutenkin muihin kappaleisiin verrattuna hivenen ronskimmin vedettynä se onnistuu kuulostamaan kummallisen kiehtovalta sekoitukselta folia bluesia. Tämän suuntaista tulkintaa projektilta soisi kuulevansa lisääkin.

HbtSoSM avaus on varsin väkevä ja juuri oikeassa mitassa. Toivon mukaan intoa ja inspiraatiota luoda lisää löytyy jatkossakin, vaikka siihen menisikin toiset kolme vuotta tai enemmän.

Arvosana
0 = Megaton
M = Megatiivinen
MM = MikroMega
MMM = MiniMega
MMMM = Megamainen
MMMMM = Megalomaaninen

Lowburn "Soaring High" EP

1. Soaring High 04:52
2. Running On Fumes 02:43
3. The Power It Holds 06:12
4. Moonful of Stars 05:21

Kokonaiskesto: 19:08







Eipä ole mikään ihme, että heti ensimmäisellä julkaisullaan lappeenrantalaisen Lowburnin paletti on lähes just eikä melkein kasassa. Onhan sen laulaja-kitaristilla Tomi Mykkäsellä vankka kokemustausta stoner-haahuilusta ja rokkailusta jo pitkälti 90-luvun puolelta niin Shamosin kuin Elephant Bellinkin riveistä. Kun tähän yhdistetään vielä musisointi mainiossa ja monelle ikävän pimentoon jääneessä Evemasterissa sekä Battleloressa (johon lopuilla kolmella Lowburn-kaverilla on myös kytkös menneisyydessä), niin ammattimiehistähän tässä on kysymys, eikä mistään vasta 2000-luvulla Monster Magnetiin tai Blue Cheeriin hurahtaneista untuvikoista.

Stoner rock on yksi niistä muutamasta musiikin tyylilajista, josta en ole juurikaan jaksanut innostua genrenä 2000-luvulla, mutta jonka harvat pioneerit ovat aikoinaan tehneet yhä edelleenkin hienosti potkivia levyjä. Kuunnellessa ensimmäisiä kertoja "Soaring High" EP:tä mielessä pyörii ainoastaan kysymys, miksi tämän kaltaista musiikkia edelleen tehdään ja etenkin julkaistaan. Sen verran vahvasti pitkään täysin muuttumattomina säilyneiden perusasioiden äärellä Lowburn kuitenkin on. Vastaus alkaa kuitenkin hahmottua     siinä viidennen pyöräytyksen kohdilla, kun kappaleet tunkeutuvat ensin päähän, siitä istumalihaksiin ja viimein myös jalan alle. Jo pelkästään työn ääressä konttorituolissa istuskellessa hyväksyvä nyökyttely, pienimuotoinen hytkyminen sekä varovainen jalan naputus lattiaan rupeaa muodostumaan tahdottomaksi rutiiniksi ja voi vain kuvitella millaiseksi meno yltyisi yhtyeen keikalla pienessä keskiolutpöhnässä.

Lowburn osaa piru vie tehdä tutuista ja yksinkertaisista aineksista toimivaa rock-musiikkia, joka osoittaa esimerkillisesti, että hyvään lopputuloksen pyrkiessä ei todellakaan tarvitse yrittää luoda jotain uutta ja ihmeellistä, jos vain on todella sisäistänyt musiikin syvimmän olemuksen ja osaa sitä myös hyödyntää omissa luomuksissaan. EP:n kaikissa neljässä kappaleessa näin todellakin on tapahtunut aina messevän muhkeista soundeista lähtien, on kyse sitten tanakasti potkivasta nimiraidasta, vastustamattomasti svengaavasta "Running on Fumesista", vahvasti Monster Magnetilta kuulostavasta ja sopivan niukasti väriksi lisättyä psykedeliaa sisältävästä "The Power It Holds" -biisistä tai mainiosti koko ajan etukenossa jytäävästä "Moonful of Starsista" päätöksestä.

"Soaring High" ei saa edustamaansa genreä nousemaan uuteen kukoistukseen, mutta se taatusti potkii sitä eteenpäin korottaen samalla rimaa, jonka ylittämiseksi Suomen vireän, mutta syvällä undergroundissa luimistelevan stoner-skenen edustajat saavat tehdä kovasti töitä.

Arvosana
0 = Megaton
M = Megatiivinen
MM = MikroMega
MMM = MiniMega
MMMM = Megamainen
MMMMM = Megalomaaninen

The Ragged Saints - Ei mitään hard rockin resupekkoja

Vuoden 2011 lopussa perustetun helsinkiläisen The Ragged Saintsin erittäin letkeästi ja tarttuvasti rullaava, klassisia linjoja noudattava kepeä hard rock on erittäin piristävä tapaus sarallaan. Tällaista näin hyvin tehtyä ehtaa tavaraa kun ei ainakaan täällä härmässä ole liiemmin tehty. Ei ainakaan niin, että kaikenlainen laskelmointi ja hitiksi väkisinkin puleeraaminen loistaisi täydellisesti poissaolollaan ja jäljellä olisi vain selkeästi kuultavissa oleva tanakka osaaminen soittaa ja palava halu tehdä vahvasti 80-luvun kulta-aikaan sidottua rokkia. Yhtyeen itsensä mainitsemat Whitesnake, Ratt, Cinderella ja Def Leppard vaikutteet ovat täysin allekirjoitettavissa, vaikka selkeitä suoria lainauksia ei olekaan kuultavissa.

Täysin yllätyksenä biisien kova taso ei tule, onhan bändissä mm. laulajana Status Minorin Markku Kuikka ja kitarassa osaamistaan jo Million Dollars Beggarsissa väläytellyt Toni Bite. Soundcloudissa kokonaan kuultavissa oleva kolmen biisin promo EP on taattua laatua alusta loppuun, saapas nähdä saako porukka tehtyä parhaillaan työn alla olevan täyspitkällisen verran vastaavalle tasolle yltävää materiaalia. Jos se siinä onnistuu, on kyseessä aikamoinen paukku ihan kansainvälisellä mittapuullakkin tarkasteltuna.