Horizon of the Mute

Vuosikymmeniä eri bändeissä puurtanut Jani Koskela kohottautui oitis kohti korkeuksia Horizon of the Muten kuukausi sitten julkaistulla nimettömällä minialbumilla, jonka jokaisesta osa-alueesta hän on yksin vastuussa. Minkälaisista lähtökohdista urasi selkeästi paras ja synkin musiikki oikein on syntynyt?

Lue koko haastattelu Imperiumi.net:istä

Kuolemaa, pimeyttä ja tuomiota

Tämän vuoden puolella ei katsauksia uusin kotimaisiin tulokkaisiin ja demojulkaisuihin ole tullutkaan kirjoitettua. Kyllähän noita vastaantulevia nettijulkaisuja tulee edelleen tehtyä suht säännöllisesti, mutta koska mikään ei sen kummemmin ole kuuloelimiä kutkuttanut ja noita muitakin kirjoitushommia on piisannut, niin tähän blogiini ei ole tullut tumpattua kuin noita eri paikkoihin tekeminä arvioita ja haastatteluja.

Vaan nytpä tuleekin sitten kerralla esittelyyn kokonainen kolmikko, jotka kaikki edustavat konsanaan eri genrejä niin death, black kuin doom metaliakin.

Disformed on nuori tulokas, jonka jäsenistöstä ei kuitenkaan voi sanoa täysin samaa. Uunituoreella promollaan löyhkää erityisesti ruotsalainen, mutta myös kotimainen vanhan koulukunnan death metal. Nasevassa biisikaksikossa "The Purge" ja "The Enemy" onkin heti kaikki palaset lähes oikeilla kohdillaan, ja vaikka vaikutteet ovatkin selvästi kuultavissa, on meininki sopivalla tavalla tuoreeen kuuloista ilman tympeää apinoinnin tunnetta. Korvaa miellyttää erityisesti kitaraosasto aina jämeristä soundeista lähtien ja päättyen tiukkoihin riffeihin ja juuri sopivan vähäeleisen melodioihin ja sooloihin. Vaan onhan ainakin osa jäsenistöstä ehtinyt tällaista sarkaa tahkoamaan mm. Fleshredissä ja Fiercessä, joten eipä ihme että sormet otelaudoilla liikkuvat vikkelästä heti oikeisiin kohtiin.

Devouring Starin demo onkin ilmestynyt ainakin kasettiformaatissa jo viime vuoden loppupuolella, mutta eihän tämmöisellä materiaalilla mitään viimeistä käyttöpäivää ole. Bändin epäortodoksinen black metal tuo toki niin sisällöltään kuin tunnelmaltaankin mieleen Deathspell Omegan, mutta sen verran vahvan omaehtoista yhtyeen julistus kuitenkin on, että minkäänlaisesta kopioinnista ei edes ilkeä ääneen puhua, vahvoista vaikutteista korkeintaan.

Omintakeistaan tuomiota jakavasta Saarnastuolista tuli intoiltua ihan blogiin asti jo lähes vuosi sitten ja selviteltyä siinä samalla hämeenlinnalaisten aina 90-luvun alkuun johtavaa uraa. Ilolla olenkin pannut merkille, ettei orkesteri ole suinkaan painunut kotimaisen raskaamman populaarimusiikin historian alaviitteeksi, vaan viime vuoden sessioissa tallennettu erinomaisen mainio "Luinen syli" on saanut nyt myös jatkoa. Juuri päättyneissä "T.sessioissa" tallentuivat kappaleet "Signaali ei kanna Taulamaanvuoren yli" sekä "Sörkkarauta", jotka aiempien biisien tapaan sisältävät niin uutta kuin vanhaakin materiaalia aina vuosikymmenten takaa.

On vaikeaa sanoa mikä Saarnastuolin musiikista tekee niin kiehtovaa, mutta jo biisien nimet ja sanoitukset ovat oudolla tavalla herkullisen kutkuttavia musiikista ja tekstien tulkinnasta puhumattakaan. Kyllähän herrat ovat mm. black sabbathinsa korvat höröllään kuunnelleet, mutta mukaan on ujutettu kyllä niin paljon muutakin ja tutun polun seuraamisen sijasta on lähdetty raivaamaan omaa uraa. Toivon mukaan matkaa riittää aina lisämateriaaliin ja keikkoihin saakka.

Messua Saarnastuolista

Imperiumin Doom-metal -viestiketjua lukiessani seuraava postaus kiinnitti huomioni:

"Saarnastuolin viimeisimmästä ja tähän mennessä raskaimmasta äänitteestä on kulunut hieman yli 20. vuotta aikaa. Nyt on kuunneltu C-kasetit puhki ja saatu nauhat poikki, joten oli aika tuottaa uutta materiaalia.

Doomista kaikki aikoinaan lähti eikä alalajeja tunnettu. Moni voi linjasta olla tällä hetkellä eri mieltä, kun verrataan moniin edellä mainittuihin bändeihin, mutta, mutta... sitä itseään ja olkaa jotain mieltä. Tuomiota kehiin."

Tekstin perässä oli vielä Soundcloud-linkit kahteen kappaleeseen, joita huomasin pian kuuntelevani kerta toisensa jälkeen useampana päivänä peräkkäin ja teen yhä edelleenkin niin. Erityisesti "Luinen syli" teki suuren vaikutuksen, vaikka biisissä sinällään ei mitään kamalan ennenkuulematonta tai mullistavaa musiikillisesti olekaan. Vähemmän tämän tyylistä suomeksi esitettyä lanausta ja tunnelmointia kuitenkaan on vuosien varrella tehty, vaikka jonkinlaista Spiritus Mortisin hengenheimolaisuutta olenkin havaitsevani.

Pientä mystistä ilmapiiriä kapaleiden ympärille loi myös viittaus 90-luvun alkuun, jolloin yhtye alunperin oli toiminut. Internetistä ei kuitenkaan minkäänlaista infoa löytynyt (Facebook-sivukin perustettiin vasta muutama päivä sitten), mutta pienen Sherlock Holmesmaisen -työrupeaman jälkeen onnistuin tavoittamaan yhtyeen kitaristin Sami Suomisen, joka valottikin mukavan runsassanaisesti yhtyeen historiaa sekä nykytilaa. Samin luvalla Saarnastuolin historiikki on nyt luettavissa myös tässä blogissa. Hyvät ihmiset, ottakaa hyvä lukuasento ja antakaa luisen sylin ottaa teidät hellään syleilyynsä...




SAARNASTUOLIN HISTORIIKKI

Saarnastuoli lähti aikoinaan 90-luvun alussa liikkeelle siitä, että jonkun terapiaprojektin tiimoilta halusimme soittaa jotenkin äärimmäisempää ja alavireisempää osastoa, tuolloin lähtökohta kun oli Napalm Deathin ja Carcassin tyyppisessä ulosannissa. Aikamme jaksoimme hassutella tuon tyyppisen musiikin kanssa,  kunnes pitkälti Candlemassin marssi skandinaavimetallin eturiviin sytytti ilmiliekkiin sen iänikuisen Black Sabbathin alkuun laittaman kipinän. Eikä mennyt kauaakaan, kun joku Cathedralin varhainen biisi Dark Passages -kokoelmalta soi Klasun Metalliliitossa. Tästä viimeistään sitten lähti ajatus nopeusrajoitusten alittamisesta ja jumituksesta. Vaan eihän jumitus loppupeleistä ollut silloinkaan meidän vahvuusalueella ja biiseihin piti saada melodisia koukkuja. Tämähän on ollut sittemmin aina jonkinlainen punainen lanka Saarnastuolin nimissä tehdyssä musiikissa.

Bändin pyörittäminen alkoi kuitenkin osoittautua tuolla porukalla vaikeaksi joskus vuoden '93 tienoilla. Jäsenet muuttivat eri kaupunkeihin, yhteistä aikaa treenikämpälle ei enää löytynytkään, veri alkoi vetämään indie/kitaramusiikin pariin ja sillä tiellä oltiinkin pitkään. Vaan kyllä levyhyllystä sieltä kevyemmän musiikin vieressä löytyivät edelleen ne samat klassikkobändit jotka olivat vaikuttajia alusta alkaen olleet: Candlemass, Saint Vitus, Carnivore, Type O Negative, Cathedral, Black Sabbath, Venom, Bathory, Xysma, Entombed, Zeppelin, Kiss jne.

Syksyllä 2011 oltiin sitten aika liikuttuneissa tunnelmissa laulaja Tapani Tenhiälän kanssa Saint Vitusin keikalla Nosturissa ja samaisena huuruisena iltana päätettiin kahteen pekkaan tehdä ihan omaksi ratoksi Saarnastuolin nimissä jotain uutta. Keskeisenä ajatuksena oli, että nyt tulee sitten kunnolla hidasta, jumittavaa ja synkkää materiaalia. Noilta ajoilta löytyy ensimmäinen Soundcloudissakin oleva kotidemo eikä tuosta mennyt aikaakaan, kun jo soiteltiin muillekin jäsenille että mitäs jos roudaisimme luumme treenikselle soittimien kera ikäänkuin oluenjuonnin sivutuotteeksi. Olimme demotelleet kahdestaan parikin varsin lupaavaa rallia ja ainakin omasta mielestämme meno oli jokseenkin mahtava. Iän myötä asioita osasi katsoa myös vähän eri vinkkelistä.

Lopulta saatiin sen verran rotia privaattielämän aikatauluihin, että saimme kasattua pariin biisiin löyhän rungon ja eikun äänityshommiin T. Vilmusen studiolle Hämeenlinnaan. Tiedossa oli, että hämeenlinnalainen Dead In The Water oli tuolla synkkää äänimaisemaa tuottanut useampaankin otteeseen. Aikataulujen kanssa pelaaminen oli lopulta kuitenkin todella vaikeaa, mutta todettiin vaan että hitaasti hyvä tulee, erityisesti jotain doom-henkistä luotaessa. Ja kyllähän noihin biiseihin saatiin puhallettua mielestäni jotain ihan omaa ja kiinnostavaa kulmaa. Emme myöskään pitäneet kiinni alkuperäisestä ajatukeesta tehdä tiukasti genrerajojen sisään jäävää yrmistelyä, vaan otettiin rohkeasti sellainen lähestymistapa, että koukkuja ja melodiaa on myös oltava. Eikä ujosteltu käyttää mellotronia, hammondia tai rhodesia. Ajanpuutteen takia saksofonia ei tosin kuulla Luisen sylin lopussa.

Nyt olemme tilanteessa, missä ihan aidosti ajatuksena on saada jonkinlaista treenitilaa ja yhteistä musiikkiaikaa sekä raapia näistä meikäläisen loputtomista riffiaihiokirjastoista pari uutta raitaa ja jos materiaali sen suo, niin tallentaa ne samalla herra Vilmusen studiolla. Ja onhan tuolla odottamassa pari aika hyvää runkoa, missä härskisti raskaisiin elementteihin yhdistetään yllättävämpää kulmaa.

KOKOONPANO
Tapani Tenhiälä - murina
Sami Suominen - kitara
Jukka Lauhia - basso
Juri Kaskela - rummut

Sessiojäsenet:
Nexus 6 - laulu
Mika Latvala - koskettimet

DISKOGRAFIA
Presidentti (C-kasetti, 1992)
Luinen Syli (TBA, 2013)

Horse Latitudes on kääntöpiirien tuolla puolen

Näin keväisin luonto herää talven jäljeltä ja alkaa pursuta elämää. Helmikuussa herätyksen kokivat myös jyräävänsynkän doom metalin ystävät Horse Latitudesin julkaistessa toisen albuminsa Awakeningin.

 Lue haastattelu Infernon nettisivuilta

Pentagram "Last Rites" (Metal Blade) 13.4.2011

CD ja LP

1. Treat Me Right 2:32
2. Call the Man 3:49
3. Into the Ground 4:21
4. 8 5:01
5. Everything's Turning to Night 3:18
6. Windmills and Chimes 4:32
7. American Dream 4:32
8. Walk in the Blue Light 4:59
9. Horseman 3:38
10. Death in 1st Person 4:01
11. Nothing Left 3:36

Total playing time: 44:19


Edellisestä "Show 'em How" -studiokiekosta onkin ehtinyt vierähtää jo kelpo tovi, vaikka ei Pentagram koskaan kaikista aktiivisin yhtye levytysrintamalla olekaan ollut. Erinäisiä kokoelmia sen sijaan on lykätty markkinoille niin ettei laskussa tahdo pysyä ja levy-yhtiötkin ovat vaihtuneet taajaan. Uusi koti on nyt löytynyt ehkä hieman yllättäenkin Metal Bladelta ja doom friikkien sekä narkkien odotukset palkitaan huhtikuun puolivälissä. Suurin ilouutinen monelle lienee Victor Griffinin paluu kitaran varteen, onhan herra ihme kyllä yhä elävän vokalistilegendan Bobby Lieblingin kanssa luonut ne kaikista klassisimmat Pentagram veisut.

Vaan kylläpä doom veteraanien uutukainen onkin korville miellyttävää kuunneltavaa. Soundit kuulostavat samaan aikaan sekä ajattomilta, leppoisilta että lämpimiltä, mutta myös helkutin jyhkeiltä etenkin mitä rytmiryhmään tulee. Myös muhkea kitarasoundi on melkoista mannaa eikä kokonaisäänimaailmaa ole onneksi lähdetty lyttämään, vaan ilmavuutta ääripäiden välillä löytyy oikein mukavasti. Herra Lieblingin tunnistettava ja kuulas ääni on edelleen täysin kunnossa, vaikka luulisi rankahkon eletyn elämän jättäneen siihen jälkensä. Kappalemateriaalista ei vikaa tahdo löytyä sitten millään ja levyltä on jo nyt helppo nostaa useampikin kappale kaikkien muiden Pentagram-klassikoiden joukkoon. Ytimekkäästi nimetty "8" nousee heti ensikuunteluilla muita päätä korkeammalle surumielisen tunnelmansa ja upean melodiansa ansiosta tinkimättä kuitenkaan missään vaiheessa raskaasta lanauksesta. Viisun soidessa kylmät väreet ovat joka kerta taattu paukkuu ulkona kipakat pakkaset tai ei.

"Last Rites" on kauttaaltaan raskas, monipuolinen ja ilahduttavan vanhankantainen levytys, joka juuri siksi kuulostaa niin tuoreelta ja ajankohtaiselta kuin vain voi. Näin sitä perinteistä heavy/doom metalia soitetaan nuoret! Toivottavasti Nomen est omen -fraasi ei päde albumin kohdalla, sillä sen verran elinvoimaiselta bändi yhä edelleen vaikuttaa vielä 40 vuotta perustamisensa jälkeenkin.

Pentagram keikalla Helsingissä 24.4. ja paikkana Korjaamo. Liput taitavat olla tosin myyty jo lippuun, joten pahoittelut niille jotka eivät liparetta tajunneet ajoissa lunastaa.

EDIT:  Bobby Lieblingin omasta webbikaupasta löytyy joka fanipojalle ja tytölle taatusti mielenkiintoisia Pentagram tuotteita.

EDIT pt 2: Esimakua "Treat Me Right" kappaleesta Metal Bladen sivuilla

Osta Levyliigasta, Levykauppa Äxästä, Swamp Musicista, Keltaisesta jäänsärkijästä tai mistä tahansa hyvin varustellusta levykaupasta.

Blood Ceremony "Living with the Ancients" (Rise Above) 9.3.2011

CD ja LP

1. The Great God Pan 7:29
2. Coven Tree 4:46
3. The Hermit 2:34
4. My Demon Brother 4:47
5. Morning of the Magicians 6:56
6. Oliver Haddo 8:11
7. Night of Augury 6:02
8. The Witch's Dance 0:40
9. Daughter of the Sun 10:11

Total playing time: 51:36

Facebook
MySpace


Blood Ceremonyn vuonna 2008 ilmestynyt nimetön debyytti ihastutti jo pelkällä kansikuvallaan, mutta onneksi ihastus laajeni välittömästi myös sen musiikilliseen sisältöön. En ollut kiintymykseni suhteen ainut, mm. Imperiumiin arvion rustannut Antti Klemi täräytti 9/10 ja Noisessa Jukka Jääskeläinen antoi kritiikkiä 4/5 -arvosanan edestä.

Toisin kuin levy-yhtiöiden saatekirjeissä yleensä,  Rise Aboven sanaseppo ei sorru ylenpalttisiin sanallisiin ylilyönteihin kuvaillessaan musiikkia, vaan tiivistää hyvin niin yhtyeen musiikin kuin historian kahdella paikkaansapitävällä lauseella:

"BLOOD CEREMONY, an infernal marriage of Sabbath riffing and the manic piping of Jethro Tull, play a distinctive style of flute-tinged witch rock. After a mind-numbing study of hundreds of trashy witchcraft films, the group began to pour their energies into crafting songs, transforming their fascination for horror into a profane musical vision."

Myös "Living with the Ancients" antaa osviittaa kansitaiteellaan sisällöstä tai ainakin vihjeen muutoksesta. Niin levyn soundit kuin tunnelmaakaan eivät ole läheskään yhtä utuisia kuin debyytillä, vaan kokonaisuus tuntuu selkeästi harkitummalta, modernimmalta sekä raskaammalta. Uudistunut ilme vaatii hieman totuttelua, mutta jo parin kuuntelukerran jälkeen on selvää että tuttu pohjavire kappaleista kuitenkin löytyy. Niin huilu kuin urutkin soivat mukavaäänisen vokalistin Alia O'Brienin käsittelyssä yhä tutulla tavalla luoden mystistä ilmapiiriä, vaikka niiden käyttö onkin aiempaa tyylitellympää ja huilun osalta myös vähäisempää.

Ei albumi silti helpolla avaudu, mutta vahvistaapa silti kliseen musiikillisesti kasvamisesta ja kehittymisestä. Kaikkia syvälle genreen sukeltaneita hippeilystä parikin askeletta vieraantunut ja tuoreemmaksi muuttunut ote ei ehkä täysin vakuuta, mutta onhan esimerkiksi levyn 10+ minuuttia kestävä ja maaniseksikin kasvava "Daughter Of The Sun" -päätösraita hienoa kuultavaa. Haikailut saavat jäädä, sillä aika entinen ei koskaan enää palaa...

On todella harmi, että sekä Blood Ceremonyn että Ghostin pääsiäiseksi ilmoitetut lämmittelypestit legendaariselle Pentagramille peruuntuivat, mutta toivon mukaan jokin järjestävä taho ymmärtää tahi pystyy BC:nkin Suomen maankamaralle tuomaan harjoittamaan omaa noitasapattiaan.

Osta Levyliigasta, Levykauppa Äxästä, Swamp Musicista, Keltaisesta jäänsärkijästä tai mistä tahansa hyvin varustellusta levykaupasta.