sunnuntai 1. kesäkuuta 2003

Hamara #2/2003

Evemaster
Wither
Low Frequency
4/5


Pitkähköksi venyneen tauon jälkeen lappeenrantalainen dark duo palaa metallirintaman etulinjaan toisella täyspitkällään. Miesten vanhetessa musiikki on kehittynyt ja muuttunut astetta melodisemmaksi säilyttäen kuitenkin saman suomalaisille tyypillisen melankolisuuden. Jokaisella osa-alueella ollaan menty eteenpäin, mistä osittain voidaan kiittää oman panoksensa levylle tuoneita vierailevia tähtiä.

Evemasterin melankolishenkinen metalli on mielenkiintoinen yhdistelmä Jarno Taskulan kurkkua raastavia lauluja ja kitaroiden sekä koskettimien runsaasti maalailevia melodioita. Lähes hilpeän iloisilta niin melodioiltaan kuin saundeiltaan kuulostavat syntikat yhdistettynä merkillisellä tavalla kevyisiin ja puhdassaundisiin kitaroihin luovat kuitenkin hyvässä harmoniassa olevan kestävän kokonaisuuden. Hyvällä maulla luodut melodiat ovat tarttuvia ja monimutkaiseksi yltyviin sävellyksiin on älytty tuoda riittävästi monipuolisuutta ilman, että se muodostuisi missään vaiheessa itsetarkoitukseksi. Levyllä kuullaan useita erilaisia lauluja täydentämässä toisiaan, ja tarkka rytmiosasto toimii niin hitaissa kuin nopeissakin vedoissa erittäin jämäkästi. Levyn moniulotteisuudesta kertonee jotain se, että edes levyn päättävä Tarot-laina ”Wings of Darkness” ei erotu liiaksi muusta materiaalista.

Astia studiolla väännetyt, toistensa suhteen tasapainoiset mutta kokonaisuutena hieman ponnettomat saundit ansaitsevat pienoista kritiikkiä. Rummut kuulostavat varsinkin nopeimmissa ralleissa hieman lattealta tissinläpsyttelyltä ja kitaroihinkin olisin kaivannut enemmän räyhäkkyyttä. Rujommat saundit olisivat vahvistaneet niin kokonaisuutta kuin siitä annettua arvosanaa.

Finntroll

Visor om Slutet
Spikefarm
3/5

Kevään tullen suomipeikot nousivat talviunilta luolistaan ja rupesivat laulamaan vuodenajan kunniaksi sepittämiään hilpeitä lauluja. Kun metsässä nuotiotulen äärellä sähköä ei ollut saatavilla, oli sähköiset instrumentit korvattava akustisilla. Puolituntiseksi venyneet sessiot ovat kuitenkin hengeltään jotenkin hassusti samankaltaisia kahden aikaisemman metallisen täyspitkän kanssa.

Levytysten jälkeisten tapahtumien valossa ”Visor om slutet” nimi kalskahtaa pahaenteiseltä. Levy on idealtaan kuitenkin erittäin oiva ja osuva Finntrollin kaltaiselle bändille. Musiikillisesti levyllä liikutaan hyvinkin laajalla skaalalla ajoittain synkäksikin vajoavasta ambientista, instrumentaaleihin, erilaisiin äänimaisemiin ja päihdyttävien mallasjuomien vaikutuksen alaisena tehtyihin rempseisiin yhteishoilotuksiin.

Vaikka yksittäiset biisit ovatkin pääsääntöisesti vähintäänkin hyviä ja nostattavat useasti hymynkareen suupieliin, on lopputulos kuitenkin valitettavan repaleinen ja sekava. Ideaan ja tunnelmaan olisi sopinut paremmin jokin yhtenäinen tarina tai teema, joka musiikilla ja sanoituksilla olisi voitu saada aikaan. Tällä kertaa kokonaisuus ei ole osiensa summa vaan niiden erotus.


Marilyn Manson
The Golden Age of Grotesque
Interscope
3/5

Medioita taidokkaasti hyväksikäyttävä Marilyn Manson on monia ärsyttävästä imagostaan huolimatta onnistunut myös tekemään omaperäistä ja mielenkiintoista musiikkia. Nykymetallin ja rockin eri tyylisuuntien kanssa flirttaileva artisti ehti jo hienolla "Mechanical Animals" -levyllä kokeilemaan David Bowie -henkistä vahvasti 70-lvulta vaikutteita imenyttä rauhallisempaa lähestymistapaa sanomansa julistamiseen. Parhaimmillaan keulakuvansa ehdoilla elävä bändi on kuitenkin ollut räyhäkkäissä mutta tarttuvissa ralleissa, joissa säännöllisin väliajoin heitetään erittäin iskeviä ja nerokkaitakin one-linereita.

Koneet räyhäävät yhä edelleen kuten läpimurtoalbumilla "Antichrist Superstar", mutta suurimpia särmiä on hioittu pyöreämmiksi melodioita lisäämällä. Lopputuloksena onkin varsin letkeää ja mukavasti eteenpäin rullaavaa kesämusiikkia metallisempaankin makuun. Keulahahmon arroganssi yhdistyy nerokkuutteen muun bändin kanssa saumattomasti ja lopputuloksena on samaa henkeä tihkuvaa omilla poluillaan kulkevia idearikkaita kappaleita. Pienoista suuruudenhulluutta aikaisempien levyjen tapaan osoittaa kuitenkin yli tunnin mittainen levy 14:sta kappaleellaan. Levy lähtee mukavan räväkästi käyntiin, mutta hieman puolen välin jälkeen käy kuin entiselle maratonjuoksijalle. Meno alkaa hyytymään pahasti ja paikat puutumaan loppumatkan ollessa aikamoista maitohapoilla laahustamista. Biisejä karsimalla ja levyä tiivistämällä sijoitus loppupeleissä olisi taatusti ollut pykälää korkeammalla. Mielenkiintoisena detaljina voidaan mainita videobiisiksikin päätyneen "mOBSCENE" kipaleen lapsikuoron tavaaman kertosäkeen yhteneväisyys Faith No Moren "Be Aggressiven" kanssa.

Rajoitetulla painoksella bonuksena tuleva DVD sisältää artistin itsensä suunnitteleman 25-minuuttisen "Doppelherz" lyhytelokuvan. Leffa tarjoaa varsinaista tajunnanvirtaa ja Mansonin sisäisen sielunmaiseman kuvausta levyn intron luupatessa taustalla. Tekstiä tulee hypnoottiseen ja rauhalliseen tahtiin Marilynin itsensä puhumana ja kyllähän taustalla hämärää liikkuvaa kuvaakin on. Ilman minkäänlaisia tajunnanlaajentajia tai artistin syvällistä tuntemista on ideasta saati juonesta turha ottaa selvää.

Mokoma
Kurimus
Sakara
4/5

EMIlle pitkät haistattanut Mokoma osoitti esimerkillistä metalliasennetta ja siviilirohkeutta perustamalla oman levy-yhtiön ja ruvetessaan soittamaan sitä mikä on herrojen metallisydäntä lähellä. Mokomaa on ennakkoon ehditty hehkuttamaan Suomen Slayeriksi ja ”Kurimusta” ensimmäiseksi suomenkieliseksi thrash-levyksi. Turhaan ei kehuja ole lausuttu yltiökateellisessa maassamme, vaikka Slayer vertauksia ei pidäkään ottaa täysin vakavasti. Aivan yhtä hyvin bändiä voitaisiin tituleerata myös Stonen manttelinperijäksi, sillä sen verran samankaltaisia melodioita ja kitarakuvioita on ajoittain havaittavissa.

Tunnustettava on, että kuultuani Mokoman aikomuksesta alkaa soittamaan suomenkielistä thrashia, pidin ajatusta hieman kornina ja epäilin idean toimivuutta. Levyn avauskaksikko ottaa heti kättelyssä luulot pois ja näyttää kaapin paikan. Tiukkaa rypistystä seuraa keskitempoinen raskas rutistus ja tätä toimivaa reseptiä käytetään niin kappaleiden kuin koko levynkin sisällä. Levyn saundit ovat kauttaaltaan hauskan rupiset ja kitarat möyrivät erittäin mallikkaasti ja tehokkaasti. Mokoman mekkaloinnissa on onnistuneesti yhdistetty kaikki 80-luvun hyvän thrashin elementit omiin ideoihin. Biiseistä löytyy niin pakolliset hitaat ja helvetillisen raskaat mosh-osuudet, biisien lopetusriffit kuin tuplakitarasahaukset. Marko Annalan laulu on asiaankuuluvasti joko mukavan aggressiivista ja kireätä tai tarvittaessa hyvinkin hempeää ja melodista. Monipuolisuus onkin levyn valtteja, sillä niskanikamille ei anneta armoa missään vaiheessa ja tappotunnelmassa ei säästellä. Kun musiikista paistaa vielä selkeästi läpi soittamisen into ja riemu, pistetään kokonaisuuden kannalta vielä yksi pykälä isompaan silmään

Mokoma suistaa helposti muut suomeksi laulavat orkesterit kohti kurimusta ja uhkailee niskalaukauksella vielä perään. Graniitin kova kotimainen joka ei hevillä murru. Menivät ja tekivät kovan levyn, mokomat.

Soilwork
Figure Number Five
Nuclear Blast
5/5

Rakkaan naapurimaamme ”ihmenuorten” viiden täyspitkän julkaisemista yhtä monessa vuodessa voidaan pitää huikaisevana suorituksena ottaen huomioon herrojen nuoren iän ja omaperäisten levyjen erittäin korkean tason. Bändi on onnistunut tuomaan paljon uutta paikoillaan polkeneeseen NWOSDM-genreen, vaikka onkin jo jonkin aikaa ollut suksimassa siitä poispäin. Mielenkiintoiseksi Soilworkin viidennen levyn tekee se seikka, että orkesteri oli tällä kertaa siinä tilanteessa, missä monet muut ovat olleet perinteisen vaikean kolmannen levyn kanssa.

”Figure Number Five” on taas yksi uusi harppaus eteenpäin Soilworkin musiikissa. Bändi on tiivistänyt biisejään ja karsinut rankalla kädellä kaiken turhan ylimääräisen pois. 41 minuuttiin onkin saatu tungettua 11 kappaletta aiemmilta levyiltä perinteiseksi muodostuneen 10 sijasta. Melodioita, puhtaita lauluja ja koskettimia on musiikissa entistä enemmän ja kertosäkeisiin on saatu tarttuvuutta vielä lisää. Edellä mainituista seikoista huolimatta levyyn oli kuitenkin yllättävän vaikea päästä sisälle. Useamman kuuntelun perusteellakin levy tuntui vaikuttavan varsin keskinkertaiselta ja vaikeasti lähestyttävältä. Pari illan intensiivinen kuuntelu rupesi kuitenkin avaamaan korvia siihen malliin, että hienot pienet nyanssit alkoivat erottumaan ja levyn nerokkuus valkenemaan. Useamman viikon kuuntelun jälkeen olen päätynyt siihen lopputulokseen, että levy on ehdottomasti bändin kypsin ja tasapainoisin levy, joka tulee kestämään toistuvaa renkutusta myös tulevaisuudessa.
Vaikka musiikki onkin pehmentynyt ja rauhoittunut alkuaikojen teknisestä kaahauksesta aika tavalla, on bändi kasvaneesta monipuolisuudesta ja vastakohdista johtuen ehkä rankempi kuin koskaan aikaisemmin. Levy ansaitsee nimessäänkin olevan arvosanan ja nousee ehdottomasti vuoden 2003 kovimpien levyjen kärkiviisikkoon. 

Various Artists
A Tribute to the Creatures of the Night
Nuclear Blast
3/5

Omien suosikkibändien tribuuttien arvostelu kuuluu lähes samaan kastiin best of –kokoelmien kritisoinnin kanssa. Cover-vetojen soittaminen on muusikoista epäilemättä kivaa, mutta kuuntelijan kannalta alkuperäisen kanssa täysin identtiset lainat ovat auttamattoman tylsiä. Allekirjoittaneen mielestä hyvä coveri on sellainen, joka toimii vähintäänkin lähes yhtä hyvin kuin alkuperäinen ja joka kuulostaa sitä esittävältä bändiltä eikä alkuperäisen esittäjän viisulta.

Nuclear Blastin julkaiseman Kiss tribuutin lähtökohtana on ollut kasata aiemmin julkaistuilta levytyksiltä kunnianosoituksia maailman ehkä kovimmalle rock ’n’ roll orkesterille. 14 kipaleen joukosta ei löydykään kuin kaksi ennen julkaisematonta rallia, joista toinen Bathoryn tulkinta Black Diamond –klassikosta onkin ehdottomasti levyn omaperäisintä ja parasta antia. Erityistä draivia ovat versioihinsa saaneet vanhan kaartin artistit Galatic Cowboys, The Melvins, Doro ja Overkill, kun muut ovat tyytyneet lähinnä vain hoitamaan tonttinsa ilman sen kummemmin havaittavaa intohimoa. Jos versiot eivät pääsääntöisesti ole yllättäviä, ei sitä ole myöskään muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Kissin 70-luvun tuotantoon painottuva biisilista.

Totaalisia muodonmuutoksen läpikäyneitä kappaleita ei levyltä löydy, mutta ihme ja kumma ilman miehistä sukupuolielintä vailla olevia tsipaleita ei levyllä myöskään ole. Positiivisessa mielessä varsin tasainen tribuutti tarjoaa kyllä ihan mukavaa vaihtelua alkuperäisten klassikkojen kuuntelulle.

Inferno #11/2003

ANNIHILATOR
Double Live Annihilation
AFM

Kiitos warettajien, promon tynkäversio sisältää vain noin 2/3 kaupan hyllyiltä löytyvistä tuplasta ja nekin biisit yhdelle raidalle tungettuina. Uuden levy-yhtiön kautta julkaistu live-lätty nostaa helposti esiin ennakkoluuloja turhasta rahat pois julkaisusta. Pitkän uran tehneen orkesterin repertuaarista löytyy kuitenkin tukku keikoillakin soitettuja hienoja ralleja eikä pelkästään niiltä parilta ensimmäiseltä klassikkojulkaisulta. Yllättävintä levyllä on Joe Comeaun erittäin vahva suoritus. Vanhojen ikivihreiden tulkinta on todella hienoa, 90-luvun vaisumpaan materiaaliin hän saa puhallettua rutkasti uutta potkua ja tuoreetkin vetäisyt ovat asiaan kuuluvasti levy-versioihin verrattuna energisempiä. Levyn saundit ovat tuhdit ja bändi vetää intensiivistä ja vimmaista settiä ilman turhia välipulinoita. Kun vielä kaiken huipuksi Jeffin kitara soi upeasti ja värikkäästi, on kyseessä yksi parhaimmista ja yllättävimmistä keikkalevyistä vuosikausiin. 8/10

ANTIMATTER
Lights Out
Prophecy

Taipaleensa toiselle etapille edennyt irlantilaisduo on luonut oktetillisen verran musiikkia hämärtyviin iltoihin ja valoisiin öihin. Musiikki on aiempaa seesteisempää ja tasaisempaa, mutta tunnelmaa ei ole kevennetty saati muuten muutettu. Aisaparin tunnetumman puoliskon vaikutus on ilmeinen niin melodioissa kuin tunnelmassa, ja tarkkakorvaiset henkilöt löytävätkin musiikista selkeitä viittauksia menneisiin melodioihin. Tummanpuhuva rauhallinen ambient ja elektrohenkinen musiikki valuu levyltä hitaasti upean ja sielukkaan naisäänen tulkitsemana, eikä harvemmin kuultava miesvokalistikaan ole väärässä seurassa. Yksinkertaisiin ideoihin nojautuva musiikki on hypnoottista ja rauhoittavaa, eikä levyltä edes kaipaa yksittäisten kappaleiden nousemista toisten yläpuolelle. Orkesteri kuulostaakin ensimmäistä kertaa tasapainoiselta niin itsensä kuin musiikinkin suhteen. Vaikka levy onkin astetta vaikeammin lähestyttävissä kuin debyytti, on kokemuksen kautta tapahtunut kypsyminen vienyt bändiä selkeästi eteenpäin. Valot puhuksiin ja fiilistelemään. Hyvää yötä. 8/10

BORIS
Amplifier Worship
Southern Lord


Southern Lord artisti Boriksen suhteen ennakkoaavistus osuu lähestulkoon oikeaan. Aiemmin ainoastaan kotimaassaan Japanissa julkaistu levy tarjoaa runsaasti erittäin matalalta pöriseviä ja surisevia bassoja ja kitaroita. Tiettyjä yhteneväisyyksiä löytyy muihin samalla yhtiöllä majaileviin artisteihin kuten esimerkiksi Khanateen. Siinä missä edellä mainittu keskittyy kuitenkin hypnoottisen piinaavaan junnaukseen, heittää nousevan auringon maan poijjaat kehiin jopa psykedeelistä rokkia ja punkkia puettuna minimalistiseen transsimaiseen muotoon. Viidestä tyylin mukaisesti pitkästä kappaleesta on muotoiltu levyllinen kokonaisuutena kuunneltavaa tajunnanvirtaa. Bändillä on ajoittain hämärät hetkensä ja ovelien vastakohtien kautta musiikista muodostuu oikeanlaisessa mielentilassa mielenkiintoisia tunnetiloja. Joskus tällaista jaksaa, useimmiten taas ei. 5/10

EARTHRIDE
Taming of the Demons
Southern Lord

Prätkämiesten doomiksi kuvailtu Earthride ratsastaa maanläheisesti Black Sabbathin ja perinteisemmän doomin hengessä. Vannoutuneimmat genreen perehtyneet henkilöt tunnistanevat bändistä muutamat nimet aikaisempien kokoonpanojensa perusteella. Musiikista löytyy mukavaa groovea ja rentoa raskautta vahvassa 70-luvun hengessä. Komeuden kruununa on David Shermanin vahva Lemmymäinen ääni, joka tuo hyppysellisen lisäsärmää ja räkää musiikkiin. Tanakka rytmisektio luo jykevän perustan kitaristille vaellella omassa äänien täyttämissä sfääreissään. Mitään uutta ja mullistavaa levyltä on aivan turha etsiä, mutta nelosvaiheella eteenpäin rullaava doomin nelitahtinen kaksipyöräinen soveltuu hyvin ajoon laiskoina lämpiminä kesäpäivinä. 7/10

GRIEF
Turbulent Times
Southern Lord

Ennenjulkaisematonta ja harvinaista pääosin 7”/10” vinyyliformaatissa julkaistua materiaalia sisältävä kokoelma esittelee brutaalin sludge doomin pioneerin vakavaa masennusta tihkuvia hengentuotoksia. Laulajan aggressioita henkivä rähisevä laulutyyli sopivaa junnaavaan ja laahaavaan musiikkiin, josta paistaa läpi aito ahdistus ja viha. Karu ja kaunistelematon kokonaisuus painaa päälle täydessä pommilastissa olevan B-52:n lailla, mutta osumatarkkuus jää valitettavan keskinkertaiseksi. Rypälepommimainen äänimassa leviää kyllä tasaisesti tappavasti pitkin vastaanottajan tannerta, mutta häränsilmäosumien puuttuminen heikentää huomattavasti tehovaikutusta. Tällä ei oikein osu eikä uppoa, vaikka vanha toimivaksi havaittu kalusto onkin raskasta kaliberia. 4/10

MAPLE CROSS
Next Chapter
Verikauha


Pohjoisen hurjat ovat heränneet pitkäksi horrokseksi osoittautuneesta tilastaan ja tyrkänneet ulos toisen täyspitkänsä lukuisten demojen jälkeen. Heti alkutahdeista lähtien bändi svengaa mukavasti kuin hullu poro. Svengistä voidaan kiittää biisien merkillistä ”humppameininkiä”. Laulaja puristaa väkisin keuhkoistaan ilmaa pihalle ja saa aikaan mallikkaan takakireän äänen. Vaikka biisit ovatkin varsin suoraviivaisesti eteneviä jolkotuksia, löytyy niistä silti usein kokonaisuutta piristäviä melodioita ja rohkeita riffityksiä. Kappaleet hujahtavat kuitenkin korvien ohi ennen kuin ehtivät edes kunnolla alkaa, ja päällimmäiseksi jääkin ”tässäkö tämä nyt oli?” –tunne. Vaikka musiikin taustalla onkin selkeästi havaittavissa asennetta, ponnettomat kitararariffit ja saundit hidastavat meininkiä ikävästi. Pitkän linjan metallisteja olisi kiva arvostaa paremmallakin arvosanalla, mutta korvieni kaappaamat ääniaallot harmaassa aivomassassa tulkittuna eivät valitettavasti tällä kertaa havaitse parempaa. 6/10

MERCILESS
Merciless
Black Lodge

Lähes vuodesta miekka ja kilpi metallitahkoa vääntäneet herrat ovat jo kertaalleen ehtineet pitää pidempääkin paussia. Vanhan koulukunnan asenne ja henki ovat yhä erittäin vahvasti mukana kalmanhajuisessa thrash-runttauksessa ja levy eteneekin junan lailla vastustamattomasti eteenpäin. Biiseistä löytyy paljon hyviä, tuttuja ja turvallisia riffi-vyörytyksiä, joiden päälle mukavan räkäinen ja räyhäävä vokalisointi on erittäin osuvaa. Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua mutta sinisen sijasta musiikissa on myös havaittavissa mustaa. Biisistä toiseen jatkuva tasainen jyskytys tuppaa kuitenkin vain unettamaan ja musiikissa soisi kuulevansa edes Kouvolan rautatieaseman kaltaisia pysäkkejä. Levyn Entombed-henkisen päätösraidan kaltaisia Riihimäen asemaa muistuttavia kappaleita toivoisi kuulevansa enemmän. 6/10

MYTHOLOGICAL COLD TOWERS
Sphere of Nebaddon
Sound Riot

Samballa ja oudohkon nimen omaavalla orkesterilla on sama kotimaa, mutta siihen yhteneväisyydet jääväätkin. Muhkeassa ja tummanpuhuvassa doom-deathin kategoriaan lokeroitavissa musiikissa on mukana miellyttävän mureaa mörinää ja mukavan mystinen tapa käyttää soolokitaraa lähes jatkuvasti. Koskettimia käytetään onneksi säästeliäästi ja positiivisessa mielessä tasaisella levyllä tunnelma osataan myös luoda ja tiivistää myös yksittäisissä kappaleissa. Melodioissa on havaittavissa etäisiä yhteneväisyyksiä Novembers Doomin kanssa, vaikka yleisilme onkin parikymmentä kiloa raskaampi. Biisejä ei laahata eteenpäin totaalisen hitaalla temmolla, vaan keskitempoiset kompleksisia rakenteita omaavat kipaleet työntyvät omaperäisinä esiin alan yrittäjien laakeilta tasangoilta. 7/10

NEGATIVE REACTION
Everything You Need for Galactic Battle Adventures
Psychedoomelic/Game Two


Oikeaoppisesti mutta tympeän tylsästi vetelee orkesteri ilman suurempaa groovea sludgen/doomin saralla kyntävää musiikkiaan. Kitarat murisevat raskaasti matalalta ja laulaja karjuu asiaankuuluvasti keuhkorakkulansa tyhjiksi. Meno on kuin Pohjanmaan tasaisia peltoja kyntävällä traktorilla, joka vetää perässään kivirekeä. Sovituspuoli tökkii ajoittain, jonka ansiosta osa kappaleista tuntuu hätäisesti kyhätyiltä ylijäämäriffien sekamelskalta. Kaikki genren elementit ovat kyllä löydettävissä kohtuullisesti hyödynnettyinä, mutta ilman omia varsinaisia ideoita ja musiikkiin sisällytettyä sielukkuutta kokonaisuus jää ontoksi lahopuun tavoin. Tasaisen tappavalla, joskin tehokkaalla runnomisella, orkesteri saa aikaiseksi graniittisen kivipaaden kooltaan kantti kertaa kantti. Kivan näköinen, mutta vaikea tarttua kiinni saati kantaa. Ilman tämän parempaa käsikirjaa linnunradan seikkailuissa eksytään taatusti eikä mahdollisissa taisteluissakaan ole suuria urotekoja luvassa. 5/10

OVERKILL
Wrecking Everything DVD
Spitfire


Aiemmin julkaistu samanniminen live-lätty antoi jo odottaa paljon, mutta sen digitaalinen audiovisuaalinen vastine ei ainoastaan lunasta odotuksia vaan pistää vielä pykälän verran paremmaksi. Parituntinen, yli kahdenkymmenen biisin setti on todellista mannaa vanhan liiton miehille ja naisille, sillä se painottuu pääasiassa viiteen ensimmäiseen levyyn uudempiakaan täysin unohtamatta. Bändi on yhä todella kovassa iskussa eikä Bobbyn myös live-tilanteessa omaperäistä ääntä voi tarpeeksi ihmetellä saati ylistää. Orkesteri ei kuulosta tippaakaan parikymppiseltä, vaan teinipoikien innolla ja raivolla biisit piiskataan aivan toisiin atmosfääreihin kuin studiolevyiltä on totuttu kuulemaan.

Tekninen toteutus on ehkä hieman yllättäenkin todellista huippulaatua, eikä kameroiden määrässä ole säästelty. Pienimuotoisiksi häiritseviksi tekijöiksi nousee ainoastaan muutamassa kohtaa ylenpalttinen strobojen käyttö sekä tyypilliseen amerikkalaiseen tapaan ärsyttävän nopeat leikkaukset. Kun valittavana on vielä normaalin kaksikanavaisen stereoääniraidan lisäksi DTS ja DD-raidat, ovat hevimieliset kotiteatterin omistajat enemmän kuin mielissään. Tuplalevyn toinen puolisko tarjoaa pakollisen kuvagallerian lisäksi reilun puolitoistatuntisen bändin parissa. Löytyy niin kulissien takaista keikkoihin valmistautumista, fanien tapaamista ja kommentteja kuin mielenkiintoisia haastatteluja ja live-pätkiä uran varrelta. Kokonaisuus on erittäin tuhti paketti hienosta orkesterista, jolla on yhä paljon annettavaa metallin maailmalle. 9/10

ROSSOMAHAAR
Quaerite Lux in Tenebris
Xtreem Music


Idän ihmeet tarjoavat toisella täyspitkällään ärsyttävän ohuilla kitarasaundeilla ja rumpukoneelta kuulostavalta rytmiosastolla tahditettua sinfonista black metallia. Koskettimia käytetään tietty erittäin runsaasti ja kappaleita väritetään lukuisilla monimutkaiseksi aiotuilla kappalerakenteilla. Temmot vaihtelevat nopeasta pätä-pätä kompista hyvinkin keskitempoisiin tai hitaisiin ja biiseihin on tungettu paljon hyvinkin erilaista tavaraa. Bändillä on käytössään kyllä muutamia ihan mielenkiintoisia ideoita eikä musiikkikaan töki pahemmin missään vaiheessa. Lopputulos on kuitenkin valitettavan keskinkertainen ja vaisu. Mitään ennenkuulumatonta tai edes hyvin tehtyä vanhan kertausta ei levyltä löydy. Paremman kuunneltavan puutteessakaan en välttämättä olisi levyyn heti ensimmäisenä tarttumassa. 4/10

SCEPTRE
Fucking Metal Motherfuckers
Merciless


80-luvun tosimiesten hevimeiningin nimeen vannova ja uhmakkaalla metalliasenteella liikkeellä oleva Chicagon trio on epäilemättä täysin tosissaan. Biisin- ja levynnimiä katsastamalla sekä sanoituksia lukemalla koko toiminta tosin vaikuttaa varsinaiselta urpoilulta, mikä tietyssä mielessä heviin kyllä kuuluukin. Siinä missä edellinen I’m Going to Hell oli äärimmäisen puuduttava ja biisistä toiseen paikallaan junnaava pläjäys, harppaa uutukainen pistekaupalla eteenpäin. Tyyli on vaihtanut hieman aiempaan verrattuna erittäin suoraviivaiseksi ja yksinkertaiseksi Celtic Frost/Carnivore orkestereista taatusti vaikutteita imeneeksi metal/thrash retroiluksi. Vanhan liiton nimeen vanniovan musiikin ongelma on erittäin tyypillinen. Vanhojen ideoiden lainaaminen ja kierrättäminen ei yksinkertaisesti tänä päivänä riitä hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi. Tämä kaikki on tehty paremmin jo vuosikausia sitten jolloin se vielä oli lisäksi omaperäistä. Nyt Scepter kuulostaa vanhan liiton äijän korvissa ihan mukavalta, mutta ponnettomalta ja keskinkertaisen tylsältä. 5/10

UNTIL DEATH OVERTAKES ME – ALKUSOITTOA KUOLEMALLE

Yhden miehen saattoväkenä toimiva belgialainen kokoonpano julkaisi kevään korvalla ensimmäisen Fireboxin kautta julkaistun levynsä. Aurinkoiset kevätpäivätkin pimentävä ambient-henkinen hidastakin hitaampi Until Death Overtakes Me on perustajansa Stijnin lempilapsia joskaan ei ainoa lajissaan. Synkkyyden kuvailemiseen koko sielullaan ja voimillaan uppoutuva herra on erittäin kiireinen musiikkinsa ja siihen läheisesti liittyvien asioiden kanssa, mutta löysi aikaa vastailla laveastikin kysymyksiin ennen kiertueelle lähtöä.


- Valmistaudun parhaillaan Funeral Procession –kiertuetta varten, jossa soitan yhdessä Pantheistin ja Skepticismin kanssa. Nuo keikat ovat bändin ensimmäiset ja apuna minulla on kaksi Pantheistin jäsentä. Tällä hetkellä minulla ei ole aavistustakaan siitä, miltä me mahdamme kuulostaa livenä, mutta jos lopputulos tyydyttää minua, tulemme tekemään tulevaisuudessa muitakin keikkoja. Olen kyllä aina sanonut, ettei Until Death Overtakes Me kuulu keikkalavoille, mutta pianhan tuo selviää onko siinä perää vai ei. Olisi todella hienoa päästä soittamaan johonkin elokuvateatterin tapaiseen paikkaan, jossa yleisö voisi istua omilla penkeillään. Täysi kokoonpano vaatisi vain kolme kitaristia, basistin, patarummut, pari kosketinsoittajaa, laulajan ja ehkä parit jousisoittimet. Nyt joudumme käyttämään paljon ennalta ohjelmoituja koskettimia ja perkussioita.

Edellä mainittujen kokoonpanojen ja projektien lisäksi herralla on lukuisia muitakin viritelmiä, joten Stijnin ei tarvitse paljoakaan miettiä mitä vapaa-ajallaan tekisi.

- Kaikilla tämänhetkisillä yhdellätoista sooloprojektillani on yhteistä toistensa ja UDOM:in kanssa. Useimmat niistä juontavat juurensa ideoihin, joita aioin käyttää UDOM:issa. Mutta jos saan useita samankaltaisia ideoita, laitan ne mieluiten jonkin uuden projektin käyttöön sen sijaan, että pakottaisin ne esimerkiksi yhteen UDOM:in kappaleeseen. Näin minulle avautuu uusia mahdollisuuksia kokeilla erilaisia juttuja ilman että joutuisin rajoittamaan itseäni ainoastaan UDOM:in kaltaiseen musiikkiin. Tähän saakka näinkin monessa erilaisessa projektissa soittaminen ei ole ollut mikään ongelma, vaikka monet niistä saattavatkin lakata olemasta julkaistuaan yhden levyn.

- Kaikki vapaa-aikani kuluu tosiaan musiikkiin koulun käynnin ohella. Joskus ajankäytön jakaminen on erittäin hankalaa ja minulla ei koskaan tunnu riittävän aika kaikkiin niihin asioihin, mitä haluaisin tehdä. Tälläkin hetkellä pääni sisässä virtaa niin paljon erilaisia konsepteja ja musiikkia, mutta ajanpuutteen vuoksi en ainakaan vielä pysty toteuttamaan niitä kaikkia. Musiikin lisäksi minua kiinnostaa toki muutkin asiat kuten astrofysiikka ja lukeminen, joille yritän löytää aina joskus aikaa.

SYNKKYYDEN ALKULÄHTEILLÄ

- Kuuntelin aikanaan paljon black ja dark metallia, mutta kyllästyin niihin varsin pian. Tuon jälkeen löysin synkempiä genrejä kuten dark ambient, dark wave, gootti ja tietysti doom metallin. Aloittelin tuohon aikaan myös musiikin soittamisen ja yhdistelin heti kaikkia noita genrejä. Huomasin kuitenkin varsin pian, että doom metal ja ambient olivat musiikkityyleinä täydellisiä ilmaisemaan niitä ideoita ja tunteita joita halusin musiikissani esittää. Oman tyylini löytämiseen kului pari vuotta etsimistä ja kokeilua. En ole koskaan saanut mitään musiikillista koulutusta, vaan ostin ensimmäisen kitarani kuusi vuotta sitten ja aloin opettelemaan sillä soittamista. Olen myöhemmin hankkinut itselleni myös basson, koskettimet, patarummut ja sähköviulun, koska halusin oppia itse soittamaan kaikkia UDOM:n musiikissa käyttämiäni instrumentteja. En missään nimessä pidä itseäni teknisesti hyvänä muusikkona. mutta kykyni riittävät omaa musiikkiani varten ihan hyvin. Opin myös koko ajan kaikkea uutta joka tekee soittamisesta elämäni tärkeimmän asian.

Musiikki on Stijnille sen verran henkilökohtainen asia, että omien teosten luomiseen ei apua ole juurikaan kaivattu.

- UDOM:sta on tullut minulle niin läheinen projekti, että se menettäisi kaiken voimansa jos joku toinen osallistuisi musiikin tekemiseen. Olen kyllä harkinnut sessiomuusikoiden käyttöä tulevaisuudessa lähinnä sellon ja viulun osalta. Oikeastaan en halua kenenkään kanssa edes jakaa niitä asioita, joita pistän musiikkiini. Musiikissani on paljon enemmän syvyyttä kuin miltä ehkä vaikuttaa, mutta se kaikki on ehkä enemmän henkilökohtaisella tasolla. On paljon sellaisia ideoita ja näkemyksiä, joita en koskaan pystyisi jakamaan kenenkään kanssa.

MUSTA MONOLIITTI

Prelude to Monolith -levyn nimellä ja musiikilla tuntuu olevan selkeitä joskin etäisiä yhteyksiä Stanley Kubrickin ohjaamaan Avaruusseikkailu 2001 elokuvaan.

- Tuo elokuva sattuu tosiaan olemaan suosikkejani ja musiikissani on ehkä jotain samankaltaista mystisyyttä kuin tuossa leffassa. Monoliitti levyn nimessä tarkoittaa kuitenkin kaiken rumuuden, tuskan ja yksinäisyyden fyysistä ilmentymää. Oliota, joka on tietoinen omasta olemassaolostaan, yksin pimeässä ja kylmässä kuolevan maailman viimeisenä jäänteenä tomun ja tuhkan keskellä.

Pitkien jopa lähes 20 minuuttia kestävien kappaleiden synnyttämiseen Stijnillä on omat menetelmänsä.

- Olen kyllä joskus kuullut valituksia liian pitkistä biiseistä. Minä vain tykkään venyttää biisejäni tekemällä erilaisia variaatioita biisin pääteemasta tai punomalla eri teemoja yhteen. Haluan varmistua siitä, että juttuni kuullaan ja ymmärretään mikä tahansa se sitten onkin. Olenkin huomannut, että keskeisen teemaan toistaminen ja variaatioiden tekeminen auttaa usein kuulijaa tuon tavoitteeni suhteen.

- Joskus minulla menee todella kauan biisien tekemiseen ja esimerkiksi tällä hetkellä minulla on pari lähes valmista kappaletta, joita olen työstänyt yli pari vuotta. Joskus taas biisin tekemisessä ei mene kuin pari päivää.

Levyn päättää erittäin mielenkiintoinen ja osuva laina Chopinin kappaleesta Marche Funebre. Alkuperäinen yli kaksikymmenminuuttinen versio on kuitenkin kutistettu alle puoleen.

- Alkuperäinen ideani oli julkaista noin tunnin mittainen mini CD, jossa parin oman biisin lisäksi olisi ollut tuo täysmittainen Chopinin laina. Pituudestaan huolimatta se olisi ollut minusta kuitenkin vain mini CD, koska sille ei olisi päätynyt kuin noin 40 minuuttia itse tekemääni musiikkia. Solmittuani levytyssopimuksen Fireboxin kanssa päädyimme kuitenkin yhdessä julkaisemaan täyspitkän. Niinpä teinkin yhden uuden kappaleen ja lyhensin tuon Marche Funebren yhdeksään minuuttiin alkuperäisesti 22:sta. Levylle päätyneessä versiossa on ainoastaan pääteema yhdistettynä lyhyisiin variaatioihin itse säveltämistäni introsta ja outrosta.

Kiinnostus bändiä kohtaan ja levytyssopimuksen saaminen tuli jonkinasteisena yllätyksenä kokoonpanolle.

- En ole koskaan kuluttanut paljoakaan aikaa sopimuksien saamiseksi, vaikka olenkin ollut aiemmin yhteydessä muutamaan levy-yhtiöön. Tiesin kyllä Fireboxin ja että he ovat kiinnostuneita ambient ja funeral doom tyyppisestä musiikista. Ei minulla ole koskaan ollut sen suurempia ambitioita allekirjoittaa mitään levytyssopimusta ja en edes oikein uskonut omiin mahdollisuuksiini saada tämän kaltaista musiikkia kuuluviin minkään yhtiön kautta. Fireboxin väki oli lukenut jotain arvosteluja demoistani ja kun he ottivat minuun yhteyttä, laitoin heille musiikkiani menemään ja niin päädyin julkaisemaan levyn heidän kauttaan. Olen erittäin tyytyväinen heidän panokseensa ja he ovat promotoineet levyä paljon.

UDOMin tulevaisuus on kaikkea muuta kuin hämärän peitossa.

- Minulla on erittäin selkeä näkemys bändin tulevaisuudesta, sillä työskentelen parhaillaan neljän mahdollisen UDOM julkaisun parissa. Jokaisessa julkaistussa Symphony I-III -nimeä kantavassa tuotoksessa sekä Prelude to Monolith - levyssä on yksi selkeä konsepti ja useita sen alapuolella olevia ideoita. Yhdessä nämä kaikki neljä julkaisua muodostavat ison kokonaisuuden, joka kuvaa entiteettiä nimeltä UDOM. Kaikki tämä yhdistettynä muihin projekteihini tuovat esille vielä enemmän musiikissani näkyviä käsitteitä.

- Symphony I - Deep Dark Red kertoo henkilöstä, joka yrittää tehdä itsemurhan ja epäonnistuu. Tämän seurauksena hän alkaa vihaamaan elämää ja yrittää irtautua elämästä ja yhteiskunnasta. Tätä osuutta käsittelen Symphony II - Absence Of Life -levyllä. Prelude To Monolith ja Symphony III – Monolith -levyillä keskityn kuvaamaan tällaisen lohduttoman elämäntavan tuomaa tyhjyyttä, yksinäisyyttä ja tuskaa. Jatkan samojen mutta vain pidemmälle vietyjen teemojen kanssa Symphony IV - No Sun, Only Dust -julkaisulla. UDOMin taru tulee jatkumaan siihen saakka, kunnes kuolema minut korjaa.

FILOSOFIAA AAMUNKOITTOON

Vaikka sanoituksissa käsitelläänkin synkkiä ja vaikeita asioita kolmannen persoonan kautta, ei inspiraatiota tarvitse lähteä hakemaan sen kauempaa kuin jokapäiväisestä elämästä.

- Koko ihmiskunnassa on jotain pahasti vialla. Pidämme itseämme tämän planeetan kehittyneimpänä elämänmuotona ja sen enempää väärässä emme voisi olla. Suurin osa ihmisistä käyttäytyy kuin aivottomat pedot tai jopa pahemmin. Aivan kuin heidän eläimelliset vaistonsa törmäisivät ihmisen itsetietoiseen puoleen. Yhteiskuntaa johtavat lukemattomat narsistiset, aivottomat ja huoraavat lampaat ja ainoita merkitseviä asioita ovat kaupallisuus, materialismi ja fyysinen kauneus. Asiat tuntuvat menevän vain pahemmaksi ja pahemmaksi ja lopulta se johtaa ihmiskunnan tuhoon. Ei välttämättä fyysiseen tuhoutumiseen mutta vähintäänkin henkiseen. Kehittymisen sijasta me taannumme.

- Pyrin itse elämään päivän kerrallaan, sillä eilinen on mennyttä ja huomenna minä itse taas voin olla mennyttä. En tunne mitään tarvetta asettaa itselleni tavoitteita ja pyrkiä niihin. Yritän vain musiikkini avulla pysyä järjissäni ympäröivän maailman yrittäessä saastuttaa mieltäni sairailla ideoillaan.
Kauneus on tunnetusti katsojan silmässä mutta näinkin pessimistisen maailmankuvan omaava henkilö näkee silti kauneutta luonnossa.

- Kutsun kauneinta, suurinta ja ällistyttävintä asia hautajaistanssiksi. Tuota syntymisen ja kuolemisen hidasta ja aaltoilevaa tanssia tapahtuu kaikkialla eikä vain pienessä mittakaavassa. Jopa galaksit ja tähdet syntyvät ja kuolevat. Tanssi etenee aaltomaisesti ja jokaisella aallonharjalla on syntymä ja aallonpohjassa kuolema. Pikkuhiljaa nuo aallot pienenevät ja pienenevät kunnes jäljellä on vain peilityyneys. Tämä on nähtävissä kaikkialla jos osaa vain katsoa oikein, kuolema ja kauneus puhtaimmassa muodossaan.

Synkkiä asioita musiikissaan käsittelevä herra on sinut oman väistämättömän tulevaisuutensa kanssa.

- Mielestäni en pelkää enää kuolemaa ja olen oppinut elämään sen tosiasian kanssa. Loppujen lopuksihan se on ainoa varma asia jokaisen elämässä. Kuolema ei myöskään ole minulle mikään pakkomielle, vaikka ajatus kuolemasta kiehtookin minua. Kuolema edustaa minulle kaiken absoluuttista loppumista, kaikki muistosi häviävät ja sinusta tulee pelkkä tyhjä kuori. On vain pimeyttä ja tyhjyyttä mitä et itse tietysti voi kokea, koska olet kuollut. Juuri tähän bändin nimi viittaakin: kaikki kestää vain siihen saakka kunnes kuolet ja se on siinä. Ei ole mitään kuoleman jälkeistä elämää tai inkarnaatiota.

Kysyttäessä mieluisinta tapaa päättää päivänsä tulee Stijniltä vastaus kuin apteekin hyllyltä.

- Oikeastaan ei ole mitään väliä kuinka sitä kuolee, koska lopputulos on kuitenkin sama. Kun on kuollut, niin ei sitä muista kuinka kuoli tai kuinka eli. Mutta jos nyt saisin valita, niin päätyisin hypotermiaan. Haluaisin kuolla jossain paljaalla tasangolla talven syleilyssä. Se olisi hidas kuolema, paikat alkaisivat ensin turtumaan ja sitä ikään kuin vaipuisi syvään uneen kaikessa rauhassa. Oikeastaan on harmi, ettei ihminen voi kuolla kuin vain kerran.

EVEMASTER – KUIHDU JA KUKOISTA

Lappeenrantalaisten kahden villimiehen muodostama dynaaminen dark metal duo Evemaster aloittaa kasvukautensa julkaisemalla toisen Wither-nimeä kantavan täyspitkänsä toukokuun alkupuolella. Siemenestä iduksi ja sitä kautta talvehtivaksi mukulaksi kehittynyt orkesteri on jo pidemmän aikaa viettänyt horroksessa odottaen kevään lämpöä ja uutta komeaa kukoistusta. Pahuuden puutarhassa häärimässä ja kasvuvinkkejä jakamassa Tomi Mykkänen ja Jarno Taskula.


Evemasteria ei voida pitää varsinaisena uutena tulokkaana suomalaisissa metalliympyröissä, sillä ikää kokoonpanolla on jo seitsemisen vuotta, takana parikin julkaisua sekä muutama keikka Euroopassa. Kovinkaan monen suomalaisen korvat eivät kuitenkaan ole duosta juurikaan kuulleet ja yhä harvemmat suut ovat teistä puhuneet.

- No tuo johtunee siitä, että vaikka tuo kuulostaakin hienolta, niin oikeasti kaksi keikkaa Puolassa ei vielä kauheasti nosta profiilia. Ja kun tuo julkaisutahti on ollut huomattavan rauhallinen ja lafkat ovat olleet tähän mennessä hyvinkin underground-tasoa, niin ei ole oikein päässyt ratsastamaan suosion harjalla. Toivottavasti nyt tämän uuden levyn ja lafkan myötä alkaa nimi tuntumaan tutulta yhä useammalle, pohdiskelee Tomi.

Niin, edellisestä Lacrimae Mundi -täyspitkästä on aikaa ehtinyt vierähtää jo yli viisi vuotta. Tuona aikana teitte ja äänititte kuitenkin neljä biisiä, jotka käsittääkseni oli tarkoitus julkaista EP:nä jo vuosia sitten.

- Tapeltiin silloisen lafkan kanssa ja huomattiin viime syksynä olevamme ilman levytyssopimusta. Tosiaan nuo neljä biisiä oli miksattuna ja odottamassa masterointia jo syyskuussa 2001. Nyt ne ovat miksattu uusiksi Witherille ja toimivat nykyisellään kyllä paljon paremmin, jatkaa Tomi ongelmien ja viivästysten selvittelyä.

Kotimainen uusi levy-yhtiönne Low Frequency innostui teistä kuultuaan nuo neljä biisiä, mutta halusikin julkaista täyspitkän EP:n sijaan. Olisiko teistä ollut helpompaa markkinoida bändiä EP:llä, ikään kuin maistiaisena siitä mitä tuleman pitää ?

- Levy-yhtiöille on vaikeampaa saada EP:lle kunnon jakelua, joten kyllä me ajatus täyspitkän tekemisestä hyväksyttiin aika helposti. Käytännössä kyllä pelotti koko ajatus tuosta uudesta studiosessiosta etenkin laulujen osalta. Meillä oli kyllä toiveissa julkaista tuo EP + muutama biisi vanhalta levyltä täyspitkänä, mutta se ajatus hylättiin sitten loppujen lopuksi ja päädyttiin äänittämään kokonaan uutta materiaalia. Näin jälkeen päin ajateltuna ratkaisu oli kyllä täysin oikea, valottaa Jarno.

Homma siis ilmeisesti nykyään toimii, vaikka levynjulkaisua onkin ehditty jo siirtämään parilla kuukaudella eteenpäin alkuperäisestä maaliskuun päivämäärästä.

- LFR on tehnyt tähän asti todella hyvää työtä, joten ollaan aika innoissaan odottamassa levyn julkaisua, että nähdään miten toi promootiopuoli niiltä toimii. Ollaan kuitenkin ensimmäistä kertaa ihan kunnon lafkan kanssa tekemisissä ja sen kyllä huomaa. Ero on todella suuri, vaikkei LFR vielä mikään valtava lafka olekaan, kehuu Jarno.

HOPPU JA HÄTÄ

Uusia biisejä jouduit rustaamaan aikamoisella kiireellä, että materiaalia saatiin riittävästi täyspitkää varten, studiosessioitakaan kun ei ollut mahdollista siirtää.

- Jälleen kerran tuli tosiaan vähän hoppu, naureskelee Tomi. Kun studioaika alkoi maanantaina, niin sunnuntai-iltana rustailin viimeisiä lauluja ja sovituksia.

Hätäilemällähän ei vanhan kansan mukaan tule kuin kusipäitä muksuja, mutta sanonnan paikkansapitävyydestä Tomilla on omat näkemyksensä.

- Laatukontrolli on kyllä aika kova omasta puolesta. Mitään paineita en ulkopuolelta kyllä ota, eli jos menee omasta kontrollista läpi, niin eipä sillä oikeastaan ole mitään väliä mitä mieltä muut ovat. Plussaa kyllä on, jos Jarno tykkää. Ei ole vissiin ainakaan vielä käynyt niin, että Jarno olisi inhonnut jotain biisiä, minkä olen itseltäni läpi päästänyt.

Laulajan osuus ja osa ei ole aina kadehdittava, mutta Jarnolla on asiasta hieman omat näkemyksensä.

- Tämmöinen järjestely sopii mulle ihan hyvin, koska meikäläisen musiikilliset lahjat on kuitenkin mitä on. Kyllähän Tomi aina soittaa noita biisien raakileita mielipiteiden toivossa ja joskus niitä jopa saakin, mutta kyllähän toi biisien teko sanoineen on ihan Tomin juttu. Sanoja voisin itse ehkä joskus tehdäkin, mutta noiden Tomin tekemien sanojen tasolle on aika vaikea päästä, joten sekin on sitten jäänyt.

Hoppu ja kiirekin voi näemmä toimia näemmä inspiraation lähteenä, mutta mistä muualta sitä intoa ja luomisvoimaa löytyy ?

- Metallimies kun olen! Mulla on aina ollut haluna tehdä synkkää ja melodista musiikkia, jota en ole pystynyt silloisten tai nykyisten bändieni kanssa toteuttamaan. Nykyään on vielä helpompi työstää matskua Evemasterille, kun ei ole oikeastaan yhtään suoranaista metallibändiä kierrossa tällä hetkellä, valottaa Tomi luomisvoimansa saloja.

Vaikka biiseissä on paljon tarttuvia melodioita, on niissä samalla taustalla varsin räväköitä kitaraosuuksia Jarnon kurkkua raapivasta laulusta puhumattakaan. Vastakohdat täydentävät yleensä toisiaan eli onko kyse vakavasti harkitusta konseptista vai luontaisesta luomisen tuloksesta ?

- Ei sitä kyllä mitenkään erityisesti harkittu ole, se vaan on lähtenyt muotoutumaan siten. Jarnon laulut on niin rankat, että sen takia ajatuksena on ollut lisätä kitaroilla mahdollisimman paljon melodiaa taustalle. Saa semmoisen mukavan sekametelisopan aikaiseksi, että ainakin itselleni toimii hyvin, tarinoi Tomi.

Tarkkakorvainen kuuntelija osaa kyllä varmaan erottaa uudet biisit vanhoista ja biisintekijällä itsellään on tähän myös oma näkemyksensä.

- Mun mielestä suurin ero on, että uudet biisit ovat hieman aggressiivisempia, synkempiä sekä raskaampia kuin nuo vanhat. Uusissa on myös hiukan enemmän jippoja ja vaihtelua. Ensimmäiseksi huomattava ero on kuitenkin se, että uusissa biiseissä ei ole semmoisia kohtia, joissa kaksi melodiakitaraa kelluttaa, vaan taustalla on koko ajan rytmikitarat. Jostain se mun death metal -menneisyys näytti ruman päänsä taas. Itse ajattelin, että uusista biiseistä tulisi jotain Anathema/Katatonia-osastoa, mutta toisin näemmä kävi.

MYNTHON-MIES

Duon levytyssessiot olivat normaalista hieman poikkeavat, laulaja Jarnoa kun lennätettiin myös lentokentältä reeneihin ja suoraan studioon.

- Prosessihan oli itse asiassa aika normaali meille, tosin tietysti aikataulullisesti tiukempi. Me ollaan yleensäkin tehty niin, että Tomi tekee koneella biisit valmiiksi ja käyn sitten niihin lauleskelemassa päälle jossain treenikämpällä. Tomi siis myös sanottaa ja rytmittää biisit etukäteen mulle valmiiksi. Tosiaan pari päivää Suomessa lomailun jälkeen oli aika ryhtyä tositoimiin, joten mentiin Tomin ja taustanauhojen kanssa treenikämpälle ääntä availemaan. Kerkesin varmaankin treenaamaan noin 6-7 kertaa ennen studioon menoa, joten kyllähän toi aika minimaalisella treenillä meni. Lähinnä nuo treenit oli vain kurkun totuttamista sekä biisien laulurytmitysten opettelemista ja tietysti samalla miettimistä, miten mihinkin kohtaan olisi hyvä laulaa, paljastaa Jarno sessioiden tiukkaa aikataulua omalta osaltaan.

- En muuten edes kerinnyt meidän rumpalipoika Jaskaa näkemään koko session aikana, koska rummut, kitarat ja bassot olivat jo nauhalla, kun ensi kertaa astuin studion ovesta sisään. Studiosta lähdettyäni sinne tuli vielä Penttilän Lauri lauleskelemaan taustoja ja Anssi soitti sitten muutaman viikon päästä synat, jatkaa Jarno samasta asiasta.

Jarnon kurkkua repivät kireää mutta ruosteista pianolankaa muistuttavat vokalisoinnit ovat varsin uniikkeja metallipiireissä ja vertailukohtana voisi toimia vaikkapa Tomas Lindbergin ääni mutta puhtaampana ja ilman räkää. Kuinka paljon studiossa kului oikein kurkkupastilleja, kun kuuntelijakin alkaa hamuamaan Mynthon-rasiaa herran ääntä kuullessaan.

- Kyllähän se välillä aika helvettiä oli. Ei tosin niinkään äänen kestämisen suhteen. En tiedä mistä se tarkalleen johtuu, mutta saan aina etenkin studiossa laulaessa sellaisia vittumaisia päänsärkypiikkejä. Ne alkaa varmaan noin tunnin laulamisen jälkeen ja silloin jo yhden pitkän rivin tai säkeistön jälkeen ja aina vaan kovenee, mitä pidemmälle laulusessio sinä päivänä etenee. Pahimmillaan pystyin laulamaan vain pari riviä kerralla ja sen jälkeen piti pitää muutaman minuutin tauko, että päänsärky katoaa ja pystyisi taas jatkamaan. Välillä tuntui, että tipahdan polvilleni siihen kopin lattialle. Tuntuu, että nuo uudet biisit on rankempia ja räväkämpiä eli niihin oli helpompi laulaa aggressiivisella otteella, kertoilee Jarno ja jatkaa:

- Ääni mulla tulee aika luonnostaan. Kuka tahansahan osaa huutaa, kysehän on vain siitä, miltä se huuto kuulostaa. Ei tässä tarvitse mitään laulutunteja ottaa, että saa sävelet ja hengitystekniikat kuntoon. Jälkimmäisestä voisi tosin olla tässäkin hommassa paljon hyötyä, ettei huutaisi heti keuhkoja tyhjäksi, vaan yrittäisi saada aikaan vastaavan äänen vähemmällä hapella niin jäisi happea vielä pikku "kikkailulle". Vaikkei tässä mitään säveliä yritetä vetää niin yritän kuitenkin saada jotain vaihtelevuutta huutoon lisäämällä tunnetta peliin musiikin mukaan.

DUONA STAGELLE

Teillähän oli studiossa koko joukko varsin nimekkäitä suomalaisia metallimuusikkoja avustamassa mukaan lukien myös äänittäjä Anssi Kippo. Herroista taisi kuitenkin olla oikeasti apua eikä vain markkinointi mielessä.

- Kyllähän sen voi jo arvata, että levyä tullaan markkinoimaan noilla bändin "ulkopuolisilla" jäsenillä. Pitäähän levy-yhtiön tehdä kuitenkin parhaansa, että levy myy ja kyllä noilla nimillä varmaan ihmisten mielenkiinto levyä kohtaan herää. Mutta tosi asiahan on, että musiikki se kuitenkin määrää, ostaako ihmiset sen levyn vai ei, paljastaa Jarno.

- Jaskahan tuli mukaan Anssin suosituksesta ja pyynnöstä. Haluttiin kuitenkin konerummuista eroon, joten Jaska oli oiva mies siihen paikkaan. Ja Jaskahan on Lappeenrantalainen ja tuttuja ollaan jo oltu varsin pitkän aikaa eli siitä myös suuret plussat, täydentää Tomi.

- Lindbergin Mika on ollut mukana ensimmäisestä levystä lähtien noissa puhtaissa lauluissa ja ihan just siitä syystä, ettei omat rahkeet riitä, tunnustaa Jarno.

- Ja Marco otettiin laulamaan taustoja Wings of Darknessiin, koska se on ideana niin härski ja hyvä! Eihän Marco tainnut olla vissiin edes vielä Nightwishissä tuossa vaiheessa, päättää Tomi perustelut sessioimuusikoiden käytöstä.

Bändin varsinaiseen kokoonpanoonhan ei siis tosiaan kuulu kuin kaksi jäsentä joista vielä puolet viettää aikaansa tällä hetkellä sarvikuonojen maassa leipäänsä hankkimassa. Orkesterin projektiluontoisuudesta ja tulevaisuudesta näkemyksiään kertoo Jarno.

- Kyllä tähän nyt aletaan satsaamaan enemmän, mutta eiköhän biisien teko ja äänitykset mene vielä ihan samalla kaavalla kuin ennenkin. Muutan kuitenkin Suomeen takaisin toistaiseksi pysyvästi, joten keikoillekin olisi tarkoitus lähteä. Keikkabändi on kaavailussa, joten kyllä tämän "projektin" kanssa aletaan tekemään paljon enemmän työtä kuin tähän asti. Tuleehan uuden levy-yhtiön myötä myös paljon enemmän promootiohommia bändillekin, joten uskon, että ollaan jopa aika kiireisiä tämän kanssa seuraavat pari vuotta.

- Ei tässä sen kummempia tavoitteita ole, mutta kyllä sitä varmaan aika pettyneitä ollaan, jos tämä levy ei menesty paremmin kuin edellinen levymme. Itse olen ainakin tyytyväinen, jos Wither saa paremman vastaanoton kuin Lacrimae Mundi, koska se keräsi yllättävän hyviäkin arvosteluja.

Tomin odotukset levyn menestymisen suhteen ovat astetta konkreettisempia.

- Olen asettanut itselleni sellaisen tavoitteen, että kaikki yli 5000 myytyä kappaletta maailmanlaajuisesti on isoa plussaa. Ainakin tällä hetkellä tuntuu, että promootio tulee olemaan jopa hyvällä pohjalla, joten ei tuo 5000 ole ihan mahdottomuus. Palautteesta toivon, että kommentit alkavat tyyliin "Ekalla kuuntelulla ajattelin, että ihan jees, mutta kolmannella tajusin, että täähän on ihan vitun hyvä!". Eli toivottavasti levy kestää kuuntelua ja aukeaa pikkuhiljaa.

Mainospuheitakin on uuden levyn tiimoilta alustavasti ehditty miettimään.

- Aika vaikea tässä on omaa musiikkia lähteä hehkuttamaan. Sanotaan nyt kuitenkin, että levy toimii varmasti niille, jotka tykkäävät synkästä melodisesta metallista, jossa on vaikutteita eri metallityyleistä, arvelee Jarno.

- Monipuolisuus on levyn selkeä positiivinen puoli. Varsinkin, jos vertaa edelliseen levyymme, niin ero on todella selkeä. Hankkimalla Witherin saat synkässä sopassa keitettyä monipuolista metallia, kiteyttää Tomi.