Inferno #6/2002

DEF LEPPARD
Hysteria DVD
Eagle Vision

Classic Albums -sarjaan kuuluva DVD esittelee yhden menestyksekkäimmän hard rock -albumin tekoa ja taustoja. Def Leppardin Hysteria oli aikanaan varsinainen hittikokoelma. Sen tarttuvat ja aikaisempaan tuotantoon huomattavasti popimmat kappaleet vetosivat erittäin laajaan yleisöön ja myyntiluvut olivat sen mukaisia. Tässä valossa julkaisu on oikeutettu siinä missä samaan sarjaan kuuluva Iron Maidenin The Number of the Beastkin. Levy koostuu kahdesta eri osasta, varsinaisesta 50-minuuttia kestävästä dokumentista, sekä saman pituisesta ekstra materiaalista. Dokumentti koostuu pääosin bändin jäsenten leppoisista kertomuksista ja muisteloista sekä managerien, levy-yhtiön heppujen, tuottajien ja lehdistön-edustajien bändiä ja musiikkia ylistävistä kommenteista. Dokumentissa keskitytään levyn suurimpien hittien kuten Hysteria, Rocket ja Love Bites tarkempaan esittelyyn ja syntyhistoriaan, mikä onkin ymmärrettävää, sillä muuten dokumentin pituus olisi helposti kaksinkertaistunut. Väliin on kylvetty lyhyitä, maksimissaan muutaman kymmenen sekunnin videoiden pätkiä, ja tässä tuleekin DVD:n suurin ja ärsyttävin puute. Levyltä ei löydy yhtään kokonaista musiikkivideota, mikä minusta on erittäin outoa.

Ekstramateriaali noudattaa varsin samaa kaavaa kuin varsinainen dokumenttikin, mutta sillä erotuksella, että se keskittyy pääosin bändin jäsenten haastatteluihin ja ajatelmiin muistakin asioista. Parasta ekstroissa on kuitenkin pari lyhyttä ja rentoa akustista versioita Hysteria ja Pour Some Sugar on Me -kappaleista.

Kokonaisuutena DVD tarjoaa varsin mielenkiintoista taustatietoa bändistä ja sen menestyksekkäimmästä levystä myös muille kuin hc-faneille, mutta ensimmäisen katselun jälkeen se jää taatusti hyllyyn pölyä keräämään. 4/10

DEVOLVED
Technologies
Casket Music

Suuria sanoja kerrotaan levyn mukana tulevassa biossa, jossa bändiä tituleerataan Australian vastineeksi edesmenneelle Fear Factory lle. Raskaus ja aggressio nostettuna toiseen potenssiin on lause, jolle halveksuen tuhahdan. Levy osoittautuu kuitenkin varsin positiiviseksi yllätykseksi, varsinkin kun ottaa huomioon, että kyseessä on debyyttilevytys. Rumpali takoo patteristoaan erittäin tehokkaasti, ja lopputulos kuulostaa positiivisessa mielessä kuin epileptisen konekivääriampujan päästämiltä sarjoilta. Aggressiota ja rankkuutta löytyy myös enemmän kuin riittävästi, myös laulu- ja kitaraosastolta. Äkkiväärät kappaleet tarjoavat paljon rytmin ja temmon vaihdoksia, mutta kappaleet pysyvät silti hanskassa. Kuuntelijaa ei päästetä helpolla, mutta useimmissa kappaleissa tämä on yksinkertaisesti vain liikaa ja saa aikaiseksi pienoisen audioähkyn. 6/10

DORO
Fight
Steamhammer

Saksan pieni suuri nainen on palannut uudella soololevyllään, joka kantaa reteästi nimeä Fight . Saatekirjelmän mukaan albumi on nauhoitettu lähestulkoon keikkatilannetta vastaavassa ympäristössä, jotta levylle olisi saatu mahdollisimman energinen ja luonnollinen äänimaailma. Jo tässä kohtaa ollaan menty pahasti metsään, sillä pitkään aikaan en ole näin nimekkään artistin levyllä törmännyt yhtä kolkkoon ja tuhnuiseen tuotantoon. Kun tähän yhdistetään vielä täysin mitäänsanomattomat, ideoiden puutteesta kärsivät ja junnaavat kappaleet, ei lopputuloksella voida hurrata. Levyn pari ensimmäistä rokkaavampaa kappaletta kuullostavat karmeilta kaikessa yksinkertaisuudessaan, ja loppupuoli onkin lähes kokonaan pidemmän päälle puuduttavaa balladiosastoa. Doron hieno ääni ei pääse oikeuksiinsa kuin ajoittain, ja tämäkään ei levyä pysty pelastamaan. Kyllä suutarin pitäisi pysyä lestissään ja Doron nahkapuvussaan. 4/10

ELYSIUM
Dreamscapes
De Profundis Records

Perinteisen doomdeathin nimeen vannova Elysium on alan pioneerien My Dying Briden ja "vanhan" Paradise Lostin levyt tarkkaan kuunnellut ja lopputulos onkin kuin suoraan doomin oppikirjasta. Laulu möristään matalalta ja melankolisten kitaroiden päälle luodaan sävyjä koskettimilla ja sopraanomaisella naislaululla. Lopputulos kuulostaa miellyttävältä ja soljuvalta, mutta täysin yllätyksettömältä ja tasapaksulta romanttiselta synkistelyltä, joka syyssateen tavoin virtaa tasaisen varmasti 53 minuutin ajan.

Todelliset doomfriikit saattavat tästä saada jotain irti, mutta kylmä tosiasia on, että tämä kaikki on tehty jo lähes 10 vuotta sitten, ja mielenkiinnon saavuttamiseksi on tutuilta synkiltä poluilta poikettava ja tallattava uusiakin uria. 6/10

FOZZY
Happen
Steamhammer

Mystinen promo CD, joka musiikin sijasta sisältääkin lähes puolituntia pitkän CD-ROM videon. Lyhytelokuva esittelee bändiä niin haastatteluin, livepätkin kuin lavojen takana kuvatulla materiaalilla. Onpahan mukaan ängetty bändiä kehuvia lyhyitä haastatteluita oikeilta rockstaroilta kuten Sebastian Bach, Dee Snider, Mike Pornoy ja Zakk Wylde, joten kuuluisia tuttuja tekijöillä ainakin on ollut. Levyn ja bändin tarkoitus jää lopulta täydelliseksi arvoitukseksi ja lopputuloksena on vain huono yritys tehdä Spinal Tap henkistä hard rock parodiaa. Leffassa esiintyvät musiikkipätkät ovat menevää joskin varsin kliseistä amerikan hard rockkia ja tämän julkaisun tarkoitusperiä sekoittaa entisestään muutamat cover veisut. Jollakin on selkeästi ollut ylimääräistä rahaa kuvata tämä video, mutta täydellinen omien ideoiden puute tekee siitä loppujen lopuksi varsin tylsää katsottavaa. (Mega) EI PISTEITÄ

HOLY MOSES
Disorder of the Order
Century Media

80-luvulla uransa alottaneiden bändien comeback-levytyksien kuuntelu hirvittää aina etukäteen, sillä sen verran karmeita ja surkuhupaisia yrityksiä on sekaan mahtunut. Holy Moses in uran kultakaudella ei orkesteria tullut koskaan tsekattua, vaikka sulokurkku Sabine Classen ista paljon alan miesten keskuudessa paljon puhuttiinkin. Ennakkoluuloja ja nostalgian värittämiä lämpimiä muistoja ei rasitteena siis ollut. Disorder of the Order yllättääkin positiivisesti ja lunastaa paikkansa nykypäivän levytysten joukossa. Levy paiskaa kuulijan korville tasaisen tappavasti diesel moottorin lailla eteneviä teknisiä thrashaavia ralleja, jotka tuovat ajoittain etäisesti mieleen uudemman Destruction in. Suurin osa kappaleista kulkee hypnoottisesti ja keskitempoisesti sisältäen salakavalia ja ovelia kitarakoukkuja, jotka jäävät päähän vasta useamman kuuntelukerran jälkeen. Laulajatar Sabine ärisee mallikkaasti ja laulussa on munaa enemmän kuin kymmenellä silkkiperseisellä Hanken in miesopiskelijalla.

Levyn hyviin puoliin voidaan laskea, että sen musiikilliset juuret löytyvät kyllä 80-luvulta, mutta musiikki ei ole jämähtänyt tuolle thrashin kultakaudelle, vaan se on riittävän modernia tällekin vuosituhannelle. 7/10

OVERKILL
Wrecking Everything (live)
Spitfire Records

20 vuoden uran tehnyt Overkill paiskaa ilmoille toisen täyspitkän livelevynsä, tällä kertaa 13 kappaleen ja 70+ minuutin muodossa. Ennen kuuntelua vallinnut skeptisyys levyn tarpeellisuudesta haihtuu kauas pois heti ensimmäisen rallin tulviessa ämyreistä: tämähän toimii ja kovaa! Biisivalikoima koostuu lähes jokaisen Overkill levyn parhaista kappaleista, jotka muodostavat todella toimivan kokonaisuuden ja ilahduttavaa on huomata, että 80-luvun materiaaliakaan ei ole unohdettu. Bändi runttaa kappaleet läpi kuuntelijalle saakka välittyvällä energialla ja tuo moneen levyllä vaisulta kuulostavaan kappaleeseen kaivattua menoa ja meininkiä. Levyn soundit ovat todella tanakat, ja kaiken kruunaa Bobby "Blitz" Ellsworthin loistavassa iskussa oleva persoonallinen vokalisointi sekä DD Vernin uhkea bassottelu.

Overkillin pitkää uraa on ollut ilo seurata, varsinkaan kun orkesteri on pienistä ala- ja ylämäistä huolimatta noudattanut tiukasti omaa linjaansa. Tämä uusin live osoittaa, että bändissä riittää vieläkin runsaasti potkua ja että mistään kehäraakeista ei ole kysymys. Tältä samaiselta keikalta kuvattu, syyskuussa julkaistava täyspitkän setin sisältävä DVD nousee ehdottomasti top 5 hankintoihin. 8/10

ROOT
Black Seal
Redblack Productions

Pitkähköllä urallaan jo kuudennen täyspitkänsä julkaissut Root on aina jäänyt pienen kuuntelijakunnan suosikiksi, ja ainoastaan alkuaikojen hieman kokeellista joskin samalla primitiivistä black metalliin kallellaan oleva musiikkia kuulleena en riemusta kiljuen CD:tä soittimen sisään tunkenut. Ensisävelistä alkaen oli kuitenkin selvää, että kehitystä on tapahtunut joka osa-alueella, pelkästään positiiviseen suuntaan, ja musiikkityylikin on aikojen saatossa muuttunut entistä kokeellisemmaksi ja hiotummaksi. Okkultissävytteisen dark metallin saralla se tarjoaa hyvinkin mielenkiintoisia ja sujuvasti eteenpäin liukuvia kappaleita tarttuvin melodioin. Ajoittain monipuolinen musiikki on hyvinkin tummaa, jonka kruunaa matala mieslaulu, mutta vastapainoksi löytyy kevyempiä ja tarttuvampiakin kappaleita ja osioita. Kappaleet tuovat tunnelmaltaan ja ideoiltaan mieleen Moonspellin vanhemman tuotannon ilman selkeitä välimeren folk-vaikutteita, ja onpahan levyllä yhdelle kappaleelle äänijänteitään lainannut Fernando Ribeiro. Kokonaisuutena levy tarjoaa tarkoille korville ja synkille mielille kylliksi mielenkiintoista pureskeltavaa 12 hymnin muodossa. 7/10

ROSE TATTOO
Pain
Steamhammer

25 vuoden kokemuksella hard rockkia paiskova Rose Tattoo osaa hommansa vaikka edellisestä levystä onkin ehtinyt kulua 18 vuotta. Meno yltyy parhaimmillaan lähes 70-luvun AC/DC:n tasolle eikä musiikkikaan noista ajoista kovin kaukana ole. Äänimaailma toimii joka suhteessa enemmän kuin hyvin ja on aina soittoa ja laulua myöten sopivan räkäinen ja särmikäs. Maanmiestensä tavoin bändi osaa todellakin rokata on kyseessä sitten hitaammat tai nopeammat veisut. Kun mukaan heitetään vielä ripaus blues ja southern rock vaikutteita on maukas soppa valmis nautittavaksi vaikka kesäisen helteisellä automatkalla. 6/10

ROTTING CHRIST
Genesis
Century Media

Primitiivisellä, mutta kiehtovalla black metallilla uransa aloittanut Rotting Christ on kulkenut pitkän matkan reilussa kymmenessä vuodessa. Suurelle levy-yhtiölle viime vuosikymmenen puolessa välissä napattu bändi muuttui soittotaitojen kasvaessa melodisen gootti/rock/metallin suuntaan. Elokuun loppupuolella julkaistava Genesis yllättää kuulijan ovelilla ja tarttuvilla kappaleilla, raakuutta unohtamatta. Levylle on saatu ympättyä mukaan viehättävä mystinen ja okkultistinen ilmapiiri, joka ei kuitenkaan vaikuta yliammutulta. Bändi on onnistunut luomaan ovelia ”kreikkalaisia” sovitusideoita ja melodioita lähes jokaiseen biisiin. Niihin ei tunnu kyllästyvän sitten millään. Kappalemateriaali levyllä on monipuolista ja tyylikkäästi toteutettua, ja levyä voidaankin pitää yhdistelmänä vanhaa ja uutta. Hitaat ja melodiset kohdat tasapainottavat hienosti suorempia mättökohtia, ja biiseistä löytyy joka kuuntelulla monia pieniä, futuristisia ja teknisiä jippoja. Levyn selkeän terävä ja tumma äänimaailma tukee kappaleita hyvin ja tuo niihin oman lisäulottuvuutensa. Genesis tä voitaisiin pitää kauhuromanttisena metallilevynä, joka on höystetty poikkeavilla, mutta äärimmäisen ravitsevilla melodioilla. R.C on lunastanut paikkansa useita kertoja levyttäneiden bändien eliitissä julkaisemalla kerta toisensa jälkeen hyvän levyn. Hienoa, että heidän äänimaailmansa jatkaa elämistään. 8/10

SAVATAGE
Streets: A Rock Opera
Steamhammer

Annihilatorinkin vanhempaa tuotantoa uudelleenjulkaissut Steamhammer on päättänyt tehdä saman myös Savatagen 80- ja 90-luvun alkupään julkaisuille. Mistään rahastuksesta ja hutiloinnista ei näiden julkaisujen kohdalla ole kysymys, sillä mukaan on laitettu mielenkiintoisiakin artistien muisteluja sekä bonus biisejä. Savatagen alun perin yli kymmenen vuotta sitten julkaistu yritys tehdä rockoopperaa ei varsinaisesti ole huono ja mukana on paljon hyviäkin kappaleita. Tunnelmallisesti levyltä löytyy hieman samankaltaisia tummanpuhuvia fiiliksiä kuin klassiselta Queensrychen Operation Mindcrime -levyltä, mutta musiikillisesti kappaleet ovat huomattavasti konstailemattomampaa ja perinteisempää hard rock/heavy metallia. Kokonaisuutena levystä jää kuitenkin hieman valju kuva. Vaikka kappalevalikoima onkin varsin monipuolinen, jään silti kaipaamaan hieman mahtipontisempaa kokonaisilmettä sekä vahvempia yksittäisiä kappaleita. 5/10

TANKARD
B-day
AFM Records

Saksalaisen olutmetallin kruunaamaton perintöprinssi Tankard juhlistaa 20-vuotista taivaltaan julkaisemalla kymmenennen studioalbuminsa B-day . Debyyttilevyllään Zombie Attack orkesteri räyhäsi mallikkaasti, mutta seuraavilla levyillä ideat ja voimat alkoivat ehtyä kuin laskuhumalaisella juhlijalla. Nelisen vuotta sitten julkaistu ja viimeisin kuulemani Tankard-levytys Disco Destroyer oli jo aikamoista tuubaa, ja odotukset eivät näin ollen olleet suuret uudenkaan levyn suhteen. Bändi tuntuu kuitenkin löytäneen jostain uutta virtaa ja paiskoo jämeriä thrash ralleja tiukalla otteella. Liekö intoa hommaan saatu kolmelta kovalta maanmieheltä, ja heidän viimeaikoina kohonneelta suosioltaan, sekä loistavilta viimeisimmiltä levytyksiltään. Biisien välissä ei paljoa henkeä ehditä vetää eikä olutta särpiä, sen verran kovalla vauhdilla ne mennään läpi. Sanoitukset ovat pääasiallisesti yhä korneja ja huonolla englannilla väännettyjä, mutta se ei menoa latista, vaan kuuluu melkein asiaan. Tuhti tuotanto ja hyvä ote simppeleihin, mutta toimiviin kappaleisiin tekee levystä helposti Tankardin parhaimmistoa. Levy ei tarjoile mitään mullistavaa eikä turhia kikkailuja, vaan hyvää thrashia niin vanhan liiton miehille kuin uusimmillekkin diggareille. 7/10

VACANT STARE
Vindication
Copro Records
 
Jälleen yksi uusi tulokas joka yrittää tehdä hieman jotain uutta mutta lopputulos on kuitenkin tavanomaista ja tylsää toisesta korvasta sisään toisesta ulos tavaraa. Vacant Staren ideana on yhdistää trendikästä Link Park vaikutteista nu/ostoskeskus "metallia" hieman rankempaan ja perinteisempään heavy metalliin. Kyllähän tästä MTV-siloposkisuus on suhteellisen kaukana ja pienimuotoista aidonoloista aggrovääntöä löytyy, mutta lopputulos jää silti hengettömäksi ja valjuksi. Levyn hyvänä ja huonona puolena voidaan pitää sitä, että se ei tarjoa juurikaan minkäänlaisia ärsykkeitä kuuloelimille. Tällaista haluaisin kuulla paikallisessa Prismassa ruokaostoksilla ollessani tai hissimusiikkina, mutta en juurikaan muuten. 4/10

VANDERHOOF
A Blur in Time
Steamhammer

Metal Churchin kitaristina kannuksensa ansainnut herra Vanderhoof on halunnut 70-luvun idoliensa tavoin luoda melodista koskettimin väritettyä hard rockkia ja tätä varten on perustettu omaa nimeä kantava yhtye. Herran omien näkemyksien tuloksena on syntynyt järjestyksessään jo toinen levy täynnä elementtejä AOR:stä, hard rockista ja progressiivisesta musiikista. Joissain kappaleissa olen havaitsevani selkeitä Dream Theater ja Pink Floyd vaikutteita. Kappaleet ovat ärsyttävän siloteltuja ja munattomia ja paikka paikoin jopa todella imeliä. Radioystävällistä tämä on taatusti, vaikkakin ehkä liian monimutkaista amerikkalaiseen makuun. Joillekkin tämä saattaisi toimia kuin tauti, mutta minä olen kyllä aika totaalisen väärä mies tätä kuuntelemaan ja arvostelemaan. 4/10

GREEN CARNATION – PÄIVÄSTÄ PÄIVÄÄN

Green Carnationin keväällä ilmestynyt Light of Day, Day of Darkness yllätti monet erittäin kunnianhimoisella ja monipuolisella musiikillaan. Yllätystä lisäsi myös se, että levyltä löytyy vain yksi kappale, jolla on pituutta kuitenkin huimat 60 minuuttia ja rapiat päälle. Monipuolisuus ei rajoitu pelkästään musiikkiin, vaan levylle on onnistuttu tallentamaan lähes koko tunnekirjo aina iloisesti hetkistä niihin synkimpiin mahdollisiin. Koko komeuden takaa löytyy yksi mies Tchort, jonka aivoituksista ovat lähteneet niin sävellykset, sovitukset kuin lyriikatkin. Mestarillisen teoksen luojan ajatuksia oli syytä syväluodata hiukan tarkemmin.


- Ajatus yhden pitkän kappaleen tekemisestä alkoi kypsymään, kun olimme äänittämässä studiossa ensimmäistä levyämme. Teimme neljä 20 minuuttia pitkää kappaletta ja se oli jo jotain sellaista, mitä en ollut koskaan aiemmin tehnyt. Minusta se oli paljon haasteellisempaa, kuin lyhyiden kappaleiden säveltäminen, joten päätin tälle toiselle levyllemme päätin viedä homman vielä pidemmälle, paljastaa Tchort.

Levy-yhtiö mahtoi varmaan riemastua kuultua ideasi tehdä uudelle levylle vain yksi pitkä kappale…

- Saimme hiukan enemmän rahaa uuden levyn tekoa varten, mutta kyllä tässä puhutaan vielä aika pienistä summista verrattuna useimpiin muihin metal/rock levytyksiin. Eipähän levy-yhtiömme pahemmin ideaani vastaan protestoinut, mutta kyllähän minulta kysyttiin, että haluatko nyt varmasti ryhtyä tällaiseen projektiin johon vastasin, että se on juuri sitä mitä haluan tehdä, hymähtää Tchort epäilyksilleni.

- Itseasiassa oli paljon helpompaa tehdä tuo yksi pitkä kappale kuin mitä osasin odottaa. Tottakai sovitusten tekeminen vei paljon aikaa, jotta eri osat saisi loksahtamaan kohdalleen ja lopputulos olisi mahdollisimman soljuva. Levyn äänittäminen puolestaan olikin paljon hankalampi homma kuin mitä luulin. Oli todella rankkaa keskittyä koko 60 minuuttiin, kuunnella kaikkia pieniä yksityiskohtia jne. Käytimme levyllä kaiken kaikkiaan 150 raitaa, joten mukana on todella paljon yksityiskohtia joihin piti kiinnittää huomiota. Jos minulla olisi mahdollisuus tehdä levyllä jotain toisin, niin käyttäisin oikeata rumpusettiä, enkä sähkörumpuja. Levyn äänittämisen aikoihin studiossa ei yksinkertaisesti ollut tilaa rummuille, joten meidän piti käyttää erittäin kallista sähkörumpupatteristoa. Toki kaikki rumpuosuudet on oikeasti soitettu, mutta minusta perinteisten rumpujen ääni on vain paljon parempi, kertoo Tchort äänityssessioista.

Minä, minusta, minuun

Levyllähän vierailee koko joukko vierailevia muusikoita aina useista erilaisista kuoroista erilaisten instrumenttien ja laulutyylien taitajiin. Kuinka ihmeessä pystyt säveltämään musiikkia moiselle joukolle ja kuinka yhteistyö heidän kanssaan sujui?

- Kaikki sävellystyö on tehty kitaralla ja mukana on käytetty myös paljon mielikuvitusta. Oli todella kova homma tehdä sovituksia niihin osioihin, joissa on mukana instrumentteja joita en osaa soittaa kuten esimerkiksi saksofoni. Ensimmäiseksi teimme studiossa pohjat, joissa on mukana rummut ja kitarat. Tämän jälkeen raahasin paikalle basistin, jolle opetin hänen osuutensa osa osalta ja jonka jälkeen hän teki oman osuutensa. Tämän jälkeen toinen kitaristi saapui paikalle, kävi läpi biisin osuus osuudelta ja äänitti omat juttuna ja näin teimme myös muiden instrumenttien kanssa. Kaikki lauluosuudet mietimme ja treenasimme äänitysten aikana. Ennen studioon menoa olimme treenanneet rumpalin kanssa levyn läpi, joten ideoideni selittäminen tuottajalle ja muille oli todella vaikea homma. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen lopputulokseen, selventää Tchort hieman erikoisia menetelmiään.

Kuinka musiikki sitten on muuttunut verrattuna debyyttiinne ja mitkä ovat suurimmat eroavaisuudet näiden levyjen välillä?

- Debyytillämme minä ja toinen kitaristi sävelsimme kumpikin levystä puolet. Koska olen ainut jäsen jäljellä noista ajoista, minun täytyi tehdä kaikki yksin toisella levyllämme. Tuottajallamme oli tosin paljon hyviä ideoita, joita usein hyödynsimmekin. Suurimmat eroavaisuudet näiden kahden levyn välillä on musiikin kompleksisuudessa ja tuotantopuolella. Ensimmäisellä levyllä on mukana ainoastaan basso, kaksi kitaraa ja laulu. Tällä levyllä noiden instrumenttien lisäksi on myös 600 samplea, kuoro-osuuksia, akustinen kitara, saksofoni jne. Musiikillisesti viimeisin levymme on paljon laaja-alaisempi kuin debyyttimme, joka oli enemmän doom metal henkisempi.

Mistä sitten ideasi oikein kumpuavat ja mitkä sinusta ovat tärkeimmät ominaisuudet tai vaatimukset musiikin tekemisessä?

- Musiikki on aina ollut minulle eräänlaista terapiaa. Light of Day… levyn inspiraation lähteenä oli poikani syntymä, kun edellisellä levyllä se taas oli tyttäreni kuolema. Tärkeintä musiikissa on, että pidän siitä mitä soitan ja että se saa minut tuntemaan jotain on se sitten surua, iloa tai että jalka alkaa väpättämään musiikin tahtiin. Useimmiten minä jammailen joka kolmas kuukausi tunnin verran ja äänitän session minidiscille. Pari viikkoa myöhemmin kuuntelen mitä olen saanut aikaan ja säästän ne jutut mistä pidän. Tällä tavoin voin olla varma siitä, että pidän niistä jutuista myöhemminkin, sillä mielialani ja tyylini vaihtelee koko ajan, selventää Tchort luomisprosessiaan.

Tänään tässä, huomenna muualla

Sinuthan tunnetaan monista eri bändiyhteydestä, joista eräs kuuluisimmista lienee Emperor. Kuinka näinkin erilaisten musiikkien säveltäminen ja soittaminen onnistuu ja kuinka ajauduit Green Carnationin kaltaiseen musiikin tekemiseen?

- Soitan yhä black metallia Carpathian Forestin kanssa ja rankempaa musiikkia Bloodred Thronen kanssa, mutta Green Carnation on ensimmäinen bändini, jonka kasasin, joten sillä on erikoinen paikka sydämessäni. En halua toistaa itseäni liikaa musiikin tekemisessä, joten oli suuri haaste alkaa kirjoittamaan tämän kaltaista tunnelmallista progressiivista rokkia. Varsinkaan kun en ollut koskaan aikaisemmin tehnyt mitään sen kaltaistakaan.

- Epäilen, että en pystyisi pistämään Light of Day… levyä paremmaksi, jos olisimme tekemässä seuraavaksi samankaltaista levyä mitä me emme kuitenkaan aiokkaan tehdä. Aion tehdä seuraavasta levystä hyvin erilaisen ja näin tehdä bändinä taas jotain aivan uutta. Ainoa rajoitus on oikeastaan mielikuvitus, valoittaa Tchort tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Kuulemani mukaan esiinnytte myös keikoilla ja minua ihmetyttää kuinka koko homma oikein toimii ja millainen kokoonpano tarvitaan keikkojen läpiviemiseksi?

- Meitä on lavalla seitsemän soittajaa vetämässä koko levyn läpi ja minusta mukana on tarpeeksi tunnetta ja hyvä ilmapiiri, joten emme edes tarvitse mitään kummempia lavajärjestelyitä. Uskon, että keikkamme ovat todella vakuuttavia ja toimivia, sillä kanssani soittavat muusikot ovat parhaita mahdollisia. Soitimme taannoin kotikaupungissamme ja tuo keikka äänitettiin ja lähetettiin radiossa. Aiomme myös äänittää tämän vuotisen Wackenin keikkamme ja julkaista näistä jommankumman yhdessä videon kanssa joko tupla-livenä tai DVD:nä. Tämä kaikki on tosin vielä idean asteella.

Mitä ja missä sitten kuvittelet olevasi viiden vuoden kuluttua?

- Toivottavasti olen yhä helvetin kiireinen kuin nyt. Olen tänä vuonna nauhoittanut jo kaksi levyä ja vielä olisi kolme levyä äänitettävänä puhumattakaan kiertueista ja keikoista näiden sessioiden välissä. Uskoisin, että tulevat vuodet ovat hyvin samankaltaisia kuin tämäkin vuosi. Tavoitteena on myös tehdä bändeistä joissa soitan hyviä levyttäviä ja keikkailevia kokoonpanoja, päättä Tchort haastattelutuokiomme.

Julkaistu Inferno #6/2002

ANTIMATTER – PSALMEJA VAIKEUKSISTA

Neljä vuotta sitten hieman yllättäen Anatheman basistin tehtävät jättänyt Duncan Patterson ehti muutaman vuoden ajan miettiä syntyjä syviä ennen kuin palasi takaisin musiikkibisnekseen. Asiat eivät kuitenkaan tapahtuneet kuin elokuvissa ja niinpä debyyttilevy ”Saviour” jäi sangen vähäiselle huomiolle. Vaikka Antimatterin yhteydessä ei metallista voidakkaan juuri puhua, on levy erittäin kiehtova kokonaisuus ja tummilta tunnelmiltaan hyvinkin samankaltaista, kuin mitä herran säveltäjän kynästä kuultiin jo Anatheman aikoihin. Duncan aisaparina niin bändissä kuin äänessä on duon toinen osapuoli Mick Moss.

- Lähtiessäni Anathemasta halusin julkaista uutta materiaalia lähestulkoon saman tien. Halusin tehdä jotain akustisella kitaralla ja pianolla soitettua musiikkia, jossa Michelle (ex-Dominion, Sear) olisi laulanut, mutta tämän idean tyrmäsivät asiaan liittyvät levy-yhtiöt. Tämän jälkeen minulle lupailtiin levytyssopimusta erään yhtiön toimesta, mutta eihän se koskaan toteutunut. Periaatteessa minua vain jallitettiin ja huijattiin olemaan hiljaa sillä välin kun Anathemaan pumpattiin rahaa heidän tehdessä Judgement levyä. En voinut muuta kuin painaa pääni nöyrästi alas ja työskennellä debyyttimme parissa, kertoilee Duncan nöyrän oloisena.

- Alun perin meidän oli tarkoitus käyttää nimeä Angelic, mutta eräänä päivänä ollessani baarissa satuin näkemään MTV:ltä jonkin karmaisevan Ibiza disco kappaleen jolle nauriskelin, mutta olin vetää oluet väärään kurkkuun, kun videon loputtua ruudussa lukikin bändin nimenä Angelic. Tämän jälkeen muistin flaijerin jostain klubi-illasta, jonka nimenä oli Antimatter ja päätimme ottaa sen käyttöön. Oikeastaan tämä oli hyvä asia, sillä jos olisimme käyttäneet nimeä Angelic, olisimme rajoittuneet käyttämään naisvokalistia koko ajan. Pidän myös antimateria ajatuksesta, sillä sehän tarkoittaa materian vastakohtaa ja on ajatuksena aika vaikeaselkoinen. Mielestäni tämä sopii myös meihin erinomaisesti.

- Emme aseta itsellemme mitään sääntöjä tai rajoitteita eikä meillä ole bändissä nokkamiestä, jonka pillin mukaan meidän pitäisi tanssia tai jolle kirjoittaa kappaleita. Sanoitukset tulevat aina olemaan hyvin realistisia, sillä minulla ja Mickillä on paljon syvällisiä asioita joista kirjoittaa. Oikeastaan jatkamme vain siitä, mitä yritin Anatheman Alternative 4 –levyllä tehdä ainoastaan sillä erotuksella, että nyt voin tehdä sen kunnolla koska Mick ymmärtää täysin mistä hommassa oikein on kyse. Toki hänellä on oma tyylinsä, mutta se sopii täydellisesti omaani, selittää Duncan bändin ideaa. Eikö sinua koskaan rasita se tosiasia, että Antimatter helposti leimataan ex-Anathema jäsenen bändiksi tai että ihmiset olettavat Antimatterin olevan samankaltaista Anatheman kanssa mitä se ei kuitenkaan ole ?En minä välitä koko asiasta sillä tottahan se on, eikö vain ? Missä Anathema olisi esimerkiksi ilman Eternity ja Alternative 4 levyjä ? Minusta ansaitsen kyllä hieman tunnustusta noista levyistä. Mitä tulee Antimatterin musiikkiin sanoisin, että meillä on enemmän Alternative 4 –levyn fiiliksiä ja viboja kuin myöhäisemmän Anatheman tuotannon kanssa. Teemme synkkää ja täysin rehellistä, mutta tarttuvaa musiikkia, sanoo Duncan.

- Täytyy tunnustaa, että asia kyllä häiritsee minua joskus. Erityisesti silloin, kun ihmiset valittavat, etteivät minun kirjoittamani biisit ole tarpeeksi Anathema kuuloisia. Minkä helvetin takia niiden pitäisi kuulostaa Anathemalta, sitä en todellakaan voi käsittää. Toisaalta taas kyllähän me sillä saatamme tavoittaa ihmisiä, jotka eivät muuten meitä tsekkaisi, tulistuu Mick hieman asiasta.

Pelastava enkeli

Minkälainen luomisprosessi sinulla sitten oikein on ?

- Useimmiten minulla on päässäni iso läjä erilaisia melodioita ja osia lyriikoista tai biisien nimiä, joita alan muokkaamaan ja pistämään kasaan. Tuona parin vuoden ajanjaksona Anathemasta lähdön ja levyn äänittämisen välissä työskentelin kappaleiden parissa pääni sisällä joka ikinen ilta. Varsinaiseen sävellystyöhön käytän akustista kitaraa ja näin olen tehnyt aina Anatheman Pentecost III –levystä asti, jolloin aloin vakavasti tekemään biisejä, paljastaa Duncan sävellysmetodejaan.
Anathemansa hyvin tuntevat ovat ehkä huomanneet, että herra Pattersonin kirjoittamat kappaleet ovat erityisesti olleet hyvin synkkiä ja masentavia elementtejä sisällään pitäviä eikä Mick tunnu olevan poikkeus. Minusta tuntuu, että ette edes osaisi tehdä ilosia kappaleita.

- Kyllä kait osaisin tehdä iloiselta kuulostavaa materiaalia, mutta silti siinä olisi varmaan joku synkkä koukku. Vuosikausia sitten elämässäni tapahtui perin ikävä käänne ja aloin tekemään musiikkia auttaakseni itseäni. Se on parasta terapiaa minulle, sillä mihinkään muuhun en voisi pääni sisäisiä juttuja purkaa. Eräässä vaiheessa join pullon vodkaa joka päivä eikä sekään tahtonut riittää ja juuri tuohon aikaan kirjoitin Alternative 4-levyä. Tuohon aikaan ympärilläni oli paljon ihmisiä, joiden suhteen minulla oli totaalisen vääriä kuvitelmia ja oletuksia enkä yksinkertaisesti voinut elää niin, kertoo Duncan synkästä menneisyydestään.

- Minä kirjoitan sanoituksia vain siksi, että minussa ei ole miestä sanoa asioita silloin kun ne pitäisi sanoa. Sen takia ulostan sen kaikki kryptisiin riimeihin. Antimatter on minun ja Duncanin synkimmät hetket puettuna musiikkiin, kertoo Mick.

Alunperinhän Icon Records julkaisi debyyttinne jo pari vuotta sitten, mutta asiat eivät sujuneet parhaalla mahdollisella tavalla heidän kanssaan. Venäjällä Irond on ainakin julkaissut levyn ja ehdit myös perustaa oman Strangelight yhtiösi joka myös julkaisi levyn ja nyt olette saksalaisella Prophecy Productions yhtiöllä, joka julkaisee levyn uudelleen heinäkuun lopulla. Eikö tämä kaikki saata aiheuttaa sekaannusta bändin suhteen ?

- Minusta on parempi, että on olemassa kaikki nämä eri versiot kuin se, että Icon olisi tuhonnut meidät. Ihmisillä on nyt ainakin mahdollisuus saada levy käsiinsä ja meillä on mahdollisuus kunnolliseen promootioon. Icon ei esimerkiksi järjestänyt meille yhtään haastattelua kahden vuoden aikana ja minusta me ansaitsemme hiukan parempaa, tilittää Duncan.

Mick jatkaa samasta asiasta hieman lisää.

- Eikä oikeastaan voida puhua eri versioista vaan samasta levystä, jonka uusissa versioissa on muutama bonusbiisi lopussa. Icon vei meiltä master-nauhat maksamatta edes studiokuluja, jotka meidän piti loppunen lopuksi pulittaa omasta pussistamme. Sopimusta kirjoittaessamme he puhuivat kuinka hyvä jakeluverkosto heillä oikein oli, mutta paljon myöhemmin selvisi, että suurin osa heidän mainitsemistaan jakelijoista ei edes tiennyt koko yhtiön olemassaolosta. Saimme taistella pitkään, että saimme master-nauhat takaisin ja päätimme hoitaa julkaisun itse. Nyt tilanne näyttää todella hyvältä ja Prophecyn mukaantulo on antanut meillä valtavasti toivoa ja vasta nyt levy on saamassa arvoisensa julkaisun ja jakelun.

Levyllä on varmasti jokin lempilapsi, josta olet erityisen ylpeä.

- Koska levyllä on kahden henkilön tuotoksia, en yksinkertaisesti voi valita vain yhtä kappaletta, mutta eniten minua miellyttää kappaleet Psalms ja Flowers.

Going Nowhere –kappaleessahan on selviä lainauksia ainakin kolmesta eri Anatheman kappaleesta ja tämä ei varmaankaan ollut vahinko…

- Pitää paikkansa. Kappale kertoo kaikista niistä ihmisistä, jotka kuuluivat bändin lähipiirin, mutta jotka eivät oikeasti olleet kiinnostuneita musiikista vaan halusivat vain tehdä rahaa tai saada huomiota. Se on osoitettu kaikille bisnesmiehille, kiertuiden mukana olleille ihmisille ja jopa muutamalla ihmiselle jotka päätyivät soittamaan bändissä. Minusta he ovat loisia joilla ei ole minkäänlaista häpyä. Liitin nuo mainitsemasi osat Anatheman kappaleista mukaan siksi muistuttaakseni ihmisiä mistä hommassa on oikein kysymys – musiikista, napauttaa Duncan.

Sammutetuin lyhdyin

Huhujen mukaan Danny Cavanagh levytti muutamia akustisia kappaleita kanssanne ja huhuja on myös liikkunut, että Danny olisi jättänyt Anathema ja liittynyt bändiin.

- Danny ja Mick tosiaan levyttivät muutamia akustisia versioita Antimatterin kappaleista aiemmin tänä vuonna. Mickillä oli ilmaista studio aikaa käytettävänään ja hän ajattele käyttää sen johonkin hyödylliseen ja rakentavaan. Mitä tulee tuohon huhuun Dannysta, se pitää osittain paikkansa. Hänellä ole jotain ongelmia ja hän päätti lähteä bändistä. Kutsuimme hänet soittamaan muutamalle uudelle biisille sillä aikaa, kun hän saisi asiansa kuntoon. Itse asiassa hänellä oli tarkoitus perustaa kokonaan uusi bändi veljensä Jamien kanssa, mutta kuuleman mukaan he molemmat ovat takaisin Anathemassa, joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Kaikesta huolimatta hän tullee soittamaan muutamalla uuden levyn kappaleella, katkaisee Duncan huhuilta siivet.

- Meillä oli myös muhinut ajatus levystä, jolla olisi remiksauksia sekä vaihtoehtoisia versioita ekan levymme kappaleista. Levytimmekin neljä kappaletta ja ystävämme työskentelivät God Is Coming biisin remiksausten parissa. Danny vaikutti erittäin tyytyväiseltä meidän kanssa soittamiseen ja kertoi ilmapiirin olevan paljon parempi kuin Anathemassa, jonka kanssa hänellä olisi suuria sisäisiä ongelmia ja ristiriitoja tuohon aikaan. Pari viikkoa myöhemmin hän soitti ja kertoi lähteneensä Anathemasta ja haluavansa alkaa soittamaan meidän kanssamme. Pohdimme Duncanin kanssa asiaa pitkään ja hartaasti ja tulimme siihen lopputulokseen, että ehkä Dannyn tuleminen mukaan ei olisikaan niin hyvä idea. Mikäli mukaan tulisi joku kolmas henkilö, hänen täytyisi olla samalla aaltopituudella meidän kanssamme ja Danny ei sitä ollut. Hän on samalla aaltopituudella Anatheman kanssa ja sen hän tajusi pian itsekkin. Kolme viikkoa myöhemmin hän oli takaisin Anathemassa ja hänen poissaolonsa aikana muu bändi tajusin, kuinka tärkeää hänen mukana olonsa todella on bändille. Toivonkin hänelle rauhaisa mieltä ja kaikkea hyvää tulevaisuudessa, tarkentaa Mick ja pistää pisteen koko episodille.

Koska bändi koostuu itsesi lisäksi Mickistä ja levyllä vierailevista muusikoista, niin onko tarkoituksena tehdä ollenkaan keikkoja tulevaisuudessa ?

- Kyllä meillä on tarkoituksena tehdä keikkoja tulevaisuudessa, mutta nyt haluamme keskittyä täysin seuraavaan levyymme, joka kantaa nimeä Lights Out. Tällä hetkellä tosin yritämme järjestää muutamia akustisia keikkoja ja meidän kahden lisäksi mukana olisi Danny Cavanagh Anathemasta. Tämän lisäksi aion tehdä muutamia DJ keikkoja. Jahka Prophecy Productions on uudelleenjulkaissut Saviourin, alamme työskentelemään Lights Out –levyn parissa ja odotan todella innolla albumin äänittämistä. Minulla on enemmän uskoa tähän levyyn kuin mihinkään muuhun minkä parissa olen aikaisemmin työskennellyt. Mick tulee laulamaan uudella levyllämme paljon enemmän kuin debyytillämme ja levy tulee myös olemaan paljon synkempi kuin Saviour. Se tulee olemaan kuin Imperiumin vastaisku verrattuna Tähtien sotaan.

Julkaistu Inferno #6/2002

ANATHEMA – HYVÄ PÄIVÄ VIHONVIIMEINEN

Brittiläisen melankolian mestareiden Anatheman tie on ollut kaikkea muuta kuin kullalla silattu. Uralle on mahtanut henkilökohtaisten menetysten lisäksi myös useita miehistönvaihdoksia, jotka epäilemättä ovat vaikuttaneet myös jollain tasolla musiikkiin. Vaikka musiikkityyli onkin muuttunut alkuaikojen goottisävytteisestä doom-deathista nykypäivän syvästi emotionaalisen ja vaikeasti määriteltävissä olevaan rockkiin, on jokainen levytys ollut varsin looginen jatkumo edelliselle levylle. Ensimmäinen suurelle levy-yhtiölle tehty levy Judgement kasvatti orkesterin suosiota ja tunnettavuutta, mutta suurimittainen suosio on kuitenkin karttanut Liverpoolin poikia huolimatta levyjä ja keikkoja ylistävistä kommenteista. Lähes vuosi A Fine Day to Exit levyn jälkeen perustajajäsen ja kitaristi Danny Cavanagh kertoo missä tällä hetkellä oikein mennään.

- Sitten viimeisen levymme julkaisun olemme soittaneet monen monituista keikkaa ympäri Eurooppaa sekä Milwaukee Metal Fest:issä USAssa. Meillä on myös koko joukko uusia biisejä ja melodioita valmiina odottamassa äänittämistä. Mukaan on mahdutettu paljon uusia vaikutteita ja löytöjä. Olemme myös yrittäneet oppia ymmärtämään paremmin toisiamme nyt kun meillä on kunnollinen kokoonpano, jolla on hyvä asenne. Kiertue tilapäisen basistimme Georgen kanssa oli hieno kokemus, kertoo Danny viimeisiä kuulumisiaan.

Epävirallisen tiedon mukaan teillähän on heinäkuun alusta saakka ollut uusi basisti Jamie Cavanagh, jonka kanssa olette jo ehtineet soittaa muutamia festivaalikeikkoja. Virallista tiedotetta asiasta ei kuitenkaan ole näkynyt.

- Huhu pitää kyllä paikkansa. Hän on yksi meistä ja se on todella hienoa. Hän todella motivoi meitä työskentelemään kovasti ja keskittymään asioihin. Hän on täydellinen valinta Anathemaan, koska hän on minun veli ja Vincentin kaksoisveli ja hänellä on erittäin hyvä käsitys kaikenlaisesta musiikista ja erityisesti meidän kaltaisesta musiikista.

Kuuleman mukaan myös sinä Danny olisit jossain vaiheessa lähtenyt bändistä ja liittyny Duncan Pattersonin luotsaamaan uuteen kokoonpanoon nimeltään Antimatter. Mitenkäs on näiden huhujen laita ?

- Tämäkin huhuu pitää paikkansa, minä todellakin lähdin kävelemään bändistä lyhyeksi aikaa. Tuohon aikaan ajatukseni olivat aika sekaisin ja minulla oli pienoisia harhakuvitelmia Anathemasta ja siitä mitä se merkitsi mukana olleille ihmisille minä itseni mukaan lukien. Duncan on aina ollut musiikillinen sielunveljeni ja koska nauhoitin muutaman biisin Antimatterin Mick Mossin kanssa, ajattelin että ehkä olisi hyvä aloittaa kaikki alusta heidän kanssaan. Varsinkin Mickin taidot tekivät minuun suuren vaikutuksen. Tuohon aikaan kaikista meistä kolmesta tuntui hyvältä idealta, että liittyisin Antimatteriin. Pian minulle kävi kuitenkin selväksi, että minä vain pakenin omia ja bändin sisäisiä ongelmia ja että tulisin taatusti katumaan lähtöäni, sillä onhan bändi ollut kotini jo 12 vuoden ajan. Tuohon aikaan olin hyvin eksyksissä itseni kanssa ja katkera ja tulin sanoneeni paljon asioita, joita myöhemmin olen pyydellyt anteeksi. En voi kun kiittää kaikkia kärsivällisiä ystäviäni. Yritämme selvitellä musiikillisia ja henkilökohtaisia erimielisyyksiämme ja nyt kun Jamie on mukana bassossa, yritämme mennä bändinä eteenpäin ja tuota matkaa on vielä jonkin verran jäljellä, kertoo Danny avoimesti omista harharetkistään ja bändin sisäisistä asioista.

Vuosien varrella Anatheman miehistössä laulaja on vaihtunut kerran, rumpali vaihtunut pariin kertaan samoin kuin basisti. Vakituista kosketinsoittajaahan teillä ei ole koskaan ollut ennen Les Smithin liittymistä A Fine Day to Exit levyttämisen aikoihin. Oletteko te täysiä mulkvisteja vai minkä takia moinen kuhina on jäsenistössä käynyt ?

- Ehkä eräiden kanssa meistä on hankala työskennellä, mutta ei kuitenkaan mahdotonta. Suurimmat muutokset ovat ensimmäisen laulajamme Darren Whiten lähteminen syistä, jotka monet jo tietävätkin. Seuraavaksi oli vuorossa basistimme Duncan Patterson omien henkilökohtaisten syiden vuoksi. Olen silti hyviä ystäviä heidän kanssaan, vaikka en näekkään Darrenia kovinkaan usein. Lesin liittymisellä bändiin on ollut erittäin suuri merkitys. Sitä paitsi minusta kolme veljestä työskentelee yhdessä paremmin kuin kaksi. Jamiella on kyky yhdistää se musikaalinen kuilu, jonka tunne olevan minun ja muiden jäsenten välillä. Emme ole vielä saavuttaneet täydellistä luonnollista ja intuitiivista ymmärrystä, mutta uskon Jamien kykenevän auttamaan meitä saavuttamaan tuon.

Muiden saappaissa

Kuinka sinä itse tunnet kehittyneesi muusikkona ja kitaristina urasi aikana ja uskotko, että musiikki todella auttaa ja muuttaa ihmisiä ?

- Minusta en ollut kunnon biisintekijä ennen kuin vasta pari vuotta sitten tai en ainakaan yrittänyt tarpeeksi kovasti. Ehkä se on vähän kuin joka asian kanssa, että kun alat oppimaan tekniikan, sitä treenaa ja tulee toivottavasti paremmaksi. Minusta biisien tekeminen on hieno asia, vaikka se ei olekkaan tärkein asia maailmassa tai ehkä se sittenkin on…missä me olisimme ilman kaikkia niitä kappaleita joita olemme tehneet ja kuulleet vuosien varrella? Elämä olisi aika paskamaista eikö vain? Minusta on vaikeata ymmärtää biisien tekemistä, jos ei itse ole niitä tehnyt. Minun on pakko tehdä musiikkia, koska tuo tarve vain tulee jostakin ja minä varmasti kuolisin tai ainakin tulisin hulluksi jos en keskittyisi joihin miellyttäviin asioihin kuten musiikki. Tottakai musiikilla on positiivinen vaikutus ihmisiin, vaikka se ei koskaan tulekkaan muuttamaan maailmaa. Ei edes The Beatles pystynyt siihen.

Mikä on sinusta paras tekemäsi riffi ja uskotko koskaan kykeneväsi tekemään täydellisen riffin? Minkä kuulemasi riffin olisit halunnut itse tehdä ?

- En osaa sanoa mikä on paras tekemäni riffi, mutta muutama uusi juttu jonka olen tehnyt on paljon parempaa kuin vanhat luomukseni. Täydellinen riffi on itsessään täydellinen ja sitä pystyy soittamaan uudestaan ja uudestaan. Jos minulla olisi mahdollisuus valita, niin olisin halunnut tehdä minkä tahansa riffin Black Sabbath -kappaleesta tai Nick Draken Roadista. Tai Radioheadin, Shinen tai niin monen muun riffejä. Ehkä tuo Black Sabbathin riffi vie kuitenkin voiton, kun tietää kuinka, milloin ja kuka sen teki. Jos taas voisin olla mikä tahansa instrumentti missä tahansa kappaleessa, niin luultavasti olisin piano Radioheadin Spinning Plates –tai Pyramid Song –kappaleissa. Onhan niitä lukuisia muitakin kuten useat The Beatlesin tai Pink Floydin kappaleet, mutta tämähän on nyt pelkkää fantasiaa.

- Omat riffini ja kappaleeni syntyvät pääasiallisesti akustisella kitaralla tai koskettimilla ja useimmiten mukaan mahtuu sivukaupalla outojakin juttuja. Minulle on tärkeätä, että kappaleissamme on erilaisia tunteita mukana ja se onnistuu ainoastaan vain, jos todella käyt läpi niitä tunteita juuri biisintekovaiheessa. Kaiken pitää olla todellista…

Muutoksen kourissa

Asettaako Anathema konsepti minkäänlaisia rajoitteita ja kuinka itse näet bändin musiikillisen kehityksen kulkeneen uranne aikana?

- On varmaan olemassa joitain juttuja, joita emme tule tekemään, mutta niin kauan kun musiikki, sanoitukset, sävelmät ja ihmiset ovat hyviä, kaikki on hyvää. Minusta musiikki ei muutu, vaan ihmiset kehittyvät ja musiikki on persoonamme heijastus. Kaikki vain tapahtuu itsekseen. En halua toistaa liikaa itseäni ja on aika itsestään selvää, että haluamme tulla paremmiksi ja paremmiksi. Oman musiikkimaun kehittyminen ja laajentuminen on vaikuttanut omiin biiseihini todella paljon. Jos en esimerkiksi olisi koskaan kuullut Portisheadia, eräs uusi biisini nimeltään The Natural Disaster saattaisi kuullostaa enemmän vaikkapa Metallicalta, selostaa Danny ajatuksiaan.

Miltä uusi materiaalinne tulee kuullostamaan ja kuinka paljon sitä oikein on valmiina?

- Minulla kuten myös toisilla kavereilla on koko joukko uutta materiaalia valmiina. Minulla on kyllä aavistus siitä, miltä omat kappaleeni saattaisivat kuullostaa, mutta en osaa sanoa millainen tuleva levymme tulee kokonaisuutena olemaan. Toivottavasti se on ainakin vaihtelevampi ja ainakin ajoittain normaalia raskaampi.

Vaikka musiikkinne onkin muuttunut aika tavalla levy levyltä, on vanhat faninne pysyneet kehityksenne kyydissä ja parin viime levyn olette tavoittaneet myös koko joukon uusia ihmisiä. Kuinka sinusta bändiä seuranneet ihmiset ovat sitten muuttuneet vai ovatko he?

- Fanimme seuraavat sitä polkua jota me haluamme kulkea eteenpäin. Suurin osa heistä on kuitenkin niitä samoja, jotka ovat kuunnelleet meitä jo silloin kun Duncan oli mukana tekemässä loistavia kappaleita. He ovat pysyneet mukana biisien takia sekä sen, mitä Anathema heille merkitsee. Nyt kun meillä on taas oikea basisti mukana kuvioissa joka myös todella välittää bändistä, uskon että meidät nähdään taas oikeana bändinä jossa ei ole mukana yhtään ”rockstaraa”. Itseasiassa en ole kovinkaan tykästynyt sanaan fani vaan pidän enemmän sanasta ihmiset ja minusta tämä jo kertoo paljon minusta. Kuten Duncan jo aikanaan sanoi, isossa bändissä olemisella ei ole mitään tekemistä oikean elämän kanssa. Loppujen lopuksi kaikessa on kysymys siitä, mitä sinä teet ja kenen kanssa olet tekemisissä. Tärkeätä on myös olla rehellinen ja hyvä. Juuri tämän takia en halua asettaa itseäni niiden ihmisten yläpuolelle jotka pitävät musiikistamme. Olen heille vain erittäin kiitollinen. Minusta tuntuu, että jotkut ihmiset jotka eivät tunne minua kunnolla luulevat, että olen ”faneja” kohtaan vihainen tai vittuuntunut, mutta ei asia niin ole. Kysymys on vain omista henkisistä ongelmistani eikä mistään muusta.

Viimeisen päivän jälkeen

Kuinka levy-yhtiönne Music for Nations on teitä oikein kohdellut. Pressure videon ja singlen kohdallahan oli aikamoista häslinkiä ja kaikki ei tainnut mennä aivan odotusten mukaisesti. Tämän lisäksi teillä oli kuuleman mukaan suunnitelmana levyttää kokonaan akustinen/orkesteriversiota sisältävä levy.

- Levy-yhtiömme valitsi em. kappaleen singleä ja videoita varten, mutta loppujen lopuksi isot kihot MTV:llä ja muissa medioissa eivät oikein innostuneet siitä. Sitten oli tämä minun eron aiheuttama lyhyt kaaos ja kaikkea muuta, joten ehkä he vain päättivät odottaa ja katsoa mihin suuntaan asiat kehittyvät. Kyllä meillä yhä kytee idea tehdä kokonaan akustinen levy, mutta kun entinen levy-yhtiömme päätti julkaista Resonance kokoelmat, meistä tuntui hieman hullulta julkaista samankaltainen levy. Olemme Lesin kanssa kuitenkin yhä sitä mieltä, että tuo idea pitäisi toteuttaa, joten ehkä joku päivä pystymme sen tekemään, paljastaa Danny.

- Tällä hetkellä meillä menee kuitenkin hyvin ja otamme mielellämme vastaan kaikki keikka/kiertue/festivaalitarjoukset joten ottakaa meihin yhteyttää vaikka sähköpostilla osoitteeseen anathema@goodkarma.co.uk. Jos minulla olisi käytettävissäni rajoittamaton summa rahaa, niin järjestäisin kunnon festivaalina, jossa olisi mukana hienoja artisteja kuten Björk, Roger Waters, Tori Amos, Massive Attack, Antimatter, Paul McCartney, Enya jne sekä kelttiläisiä muusikoita, vieralevia DJ:tä Antimatterista ja kaikkea sellaista. Festivaali kestäisi kolme päivää ja me itse soittaisimme heti ensimmäisenä päivänä jonka jälkeen olisi runsaasti aikaa kuunnella hyvää musiikkia.

Mitä sitten tulevaisuus tuo teille tullessaan?

- Kaikki on jumalien käsissä. Muistakaa, että ”Living well is the best revenge”. Kiitoksia kaikille erittäin paljon ja jaksakaa toivoa yllä. Meistä tulee parempia ja parempia.

Julkaistu Inferno #6/2002