torstai 29. elokuuta 2013

Inferno #108/2013

Ape Skull
Ape Skull
Heavy Psych Sounds
4

Nyt aletaan olla lunkiuden ytimessä ja vieläpä heti ensijulkaisulla. Onhan italiaanoilla tosin varsin kyseenalainen maine hieman laiskanpulskeana ja tehdään asiat vähän sinne päin -kansana, mutta skarpin Ape Skull trion musiikissa nämä asiat on osattu kääntää voimavaroiksi.

Kuten jo levy-yhtiön nimikin antaa hieman osviittaa, kauhoo orkesteri innoituksensa suurella kuupalla 70-luvun taitteen rockista, jossa kunnostautuivat niin amerikkalaiset kuin eurooppalaisetkin yhtyeet. Raskaahkolla kädellä vaivatusta seoksesta löytyy sekä blues- että boogie louhimasta ripauksella psykedeliaa, johon jantterit ovat saaneet loihdittua kauttaaltaan vähän helvetillisen svengin päälle. Ja tällähän ei sitten ole niin mitään tekemistä salatieteiden kanssa flirttailevan ja trendiksi leimatun musiikin kanssa, vaan kyse on ehdasta tavarasta.

Kun korvillakin on ajankuvaa mainiosti kuvaavien soundien puolesta karkkipäivä ja silmät lepäävät Marcello ”Rise Above” Crescenzin kansitaiteessa, on Ape Skull heittämällä yksi parhaista kesälevyistä tänä vuonna. Tämän pitäisi käydä varsin selväksi kaikista paksukalloisimmallekin kuuntelijalle jo muutamalla kuuntelukerralla, mutta modernien metalliapinoiden on turha vaivautua.

Bastards
Maailma palaa
Propaganda
3

Propaganda Records, tuo hardcoren/punkin Poptori, julkaisee kotimaisen hardcoren ensimmäisen aaltoon 80-luvun alussa kuuluneen Bastardsin sekavahkon kokoelman, jonka perusrunkona on orkesterin ensimmäinen Maailma palaa ja kuolee kymmenen biisin EP. Lafkalle tyypilliseen tapaan kappalejärjestys on kauttaaltaan iloisesti sekaisin ja 18 muun kappaleen alkuperän eteen saakin jo tehdä hieman salapoliisityötä ja siltikin osa jää hämärän peittoon. Biisejä on lisäksi ainakin kokoelmilta Propaganda - Russia Bombs Finland, Propaganda – Hardcore '83 sekä Propaganda live.

Jos tamperelainen mölyporukka olikin yksi ensimmäisistä tämän lajin mekastajista Suomessa, ei se kuitenkaan kuulunut kovimpien ja merkittävimpien joukkoon aivan samoin kun em. EP ei kuuluu yhtyeen parhaimmistoon. Räkäistä, vauhdikasta ja äänekästä se toki on minuutin molemmin puolin kellottavissa rykäisyssään kuten HC:n tuleekin olla. Bastardsin niin musiikin kuin tekstien suurin ongelma tulee vain tälläkin kokoelmalta hyvin selväksi: ne eivät ole koskaan olleet kovinkaan innovatiivisia tai intensiivisiä verrattuna genren huippuihin. Paljon melua, joskaan ei aivan täysin tyhjästä, josta loppupuoliskolta löytyvä tuoreempi materiaali antaa paremmin osviittaa.

Kun Bastardsilta on julkaistu jo 90-luvulla kaksikin eri kokoelmaa, joista Kråklundin julkaisema 37 biisin ja kolmen eri julkaisun niputus on edelleenkin se paras ja kattavin, voi tämän hieman puolivillaisesti kasaan sössityn kokisen julkaisemista hieman kyseenalaistaa. Toisaalta onhan se pelkästään hyvä juttu, että Bastardsiakin saa yhä edelleen CD-muodossa kohtuu huokeaan hintaan kuultavakseen, sillä Vaasan velikultien julkaisua ei helpolla eikä halvalla enää löydä.


Cutdown
Harsh Reality 7” EP
Full House
3

Kyllä Suomen tsadissakin osataan olla kovaa jätkää ja uhota suuren maailman eli New Yorkin malliin. Ja mikäs on patsastellessa kaduilla ja keikkalavoilla, kun esitettävänä on näinkin painavaa ja pätevästi toimitettua asiaa kuin Cutdownilla.

Orkesterin keskitempoinen ja metallinen hardcore kajahtaa EP:n seitsemällä kappaleella sekä raskaasti että uskottavasti ja kunniansa saavat kuulla niin maan rakoon toisia polkevat, nykyinen maailman meno, paskanpuhujat kuin petturitkin eli koko genren peruskuvasto on kauttaaltaan katettu niin biiseissä kuin sanoituksissakin.

Jos yhtyeen ulosanti onkin pätevää, on se samalla myös varsin yksioikoista. Kappaleisiin kaipaisi toisinaan enemmän räyhäkkyyttä ja vauhtia, seikka joka tulee erityisen selvästi seiskan puolta käännettäessä. B-puoli kolmikko kun ei juurikaan eroa hyvässä saati pahassa oikein millään tavalla avauspuolesta.

Vaan eipä näille hyvällä asenteella varustetuille miehille uskalla alkaa vittuilla pikkuvioista, kunnon myllytystä kun varmasti on luvassa törmää bändiin sitten sisätiloissa instrumentit kaulassa tai ulkona ilman niitä.

Evangelist
Doominicanes
Doomentia
2,5

Useat bändit haluavat välttää saarnaamista, mutta Evangelist julistaa yläkerran herran sanaa lähes kirjaimellisesti kakkoseepoksellaan Doominicanes. Eeppisen/perinteisen doomin piireissähän nämä aiheet eivät ole mitenkään vieraita, sillä samoista aihepiireistä ja tarinoista ovat ammentaneet jo aikanaan niin Black Sabbath, Count Raven kuin Candlemasskin, joista jälkimmäinen on epäilemättä myös musiikiltaan näille evankelistoille hyvinkin merkittävä.

Puolan hyvien paimenien julistamisen lahja ei kuitenkaan oikein vakuuta, sillä vaikka itse sana hallussa onkin, ei musiikille äärimmäisen olennainen hurmoshenki laskeudu missään vaiheessa seurakuntalaisten keskuuteen. Anonyyminä pysyttelevä porukka latelee melankolisia ja raskaita psalmejaan ja tekstejään sen verran perusasetuksilla, että ikioman ristin sijasta kannettaankin enemmän muiden ja matka Golgatallekin jää puolitiehen.

Doominicanes ei ole lähtökohdiltaan ollenkaan huono, mutta hippusen hoilauksen puolelle lipeävän saarnamiehen johdolla siltä puuttuu paljon karismaa ja tunnetta. Pikkuruisissa syvästi genreä palvovissa seurakunnissa sen sanoma saattaa vielä upota hedelmälliseen maaperään, mutta tapauskovaisten arvostamaksi TV-saarnaajaksi siitä ei ole.

Horse Latitudes
Black Soil LP
Doomentia
4,5

Kun luonto on pitkän ja runsaslumisen talven alkanut jälleen vihertää, juhlistaa Horse Latitudes ajankohtaa julkaisemalla Black Soil nimisen albuminsa. Kevät todellakin koittaa Heidille, Vellulle ja Harrille, kertoohan tästä jo pelkästään levyn tuhti päätöskappalekin Eternal Spring, sillä levy on laaja-alaisinta, tarttuvinta ja yhtenäisintä laahausta mitä bändi on tähän mennessä tehnyt ilman että se olisi menettänyt persoonallisesta ulosannistaan yhtään mitään, vaan enneminkin päinvastoin.

Jos Horse Latitudesin kappaleet onkin edelleen varsin pelkistettyjä, piilee sen yksinkertaisuudessa erittäin vahvoja tunnetiloja. Synkkä jynkytys on muuntautunut kohti pahaenteistä kaihoisuutta, mikä avaa kokonaan uusia ja mielenkiintoisia ulottuvuuksia yhtyeen musiikissa. Trio pistää sopivan hillitysti kakkosta silmään niin tempoissa kuin laulusuorituksissakin ja säästeliäästi juuri oikeissa paikoissa käytetyt aidot kirkkourut ja puheosuudet vain korostavat jylhää kokonaisuutta.

Myös soundillisesti levy on suorastaan huikea. Äänimaailma on kauttaaltaan sekä erittäin lämmin, selkeä että yksinkertainen ja koko komeuden kruununa ja selkärankana on kahden alataajuussoittimen todella jykevän lempeä möyrintä. Onnistunut tuotanto korostaa oivasti minimalistisuuden pohjalta kumpuavaa vahvaa ilmapiiriä entisestään, ilman että se olisi yksin siitä vastuussa esimerkiksi kuuntelijan alleen jyräävällä säröisellä äänivallilla.

Jos uskoisin numerologiaan, olisi kolmonen selkeästi yhtyeen luku. Muodostuuhan se kolmesta jäsenestä, joka julkaisee kolmannen kolmesta kappaleesta koostuvan levynsä, joka on tähän mennessä heidän selvästi paras julkaisunsa. Kolmas kerta todellakin toden sanoo, vaikka ei Gathering (2010) tai Awakening (2012) nekään mitään kukkupuheita sisällä.

Riistetyt
Raiskattu tulevaisuus (reissue)
Propaganda
3,5

Lisää uusioita Propagandalta ja tällä kertaa sieltä hieman tarpeellisemmasta päästä, tamperelaisen Riistettyjen toista täyspitkää vuodelta -84 kun ei olekaan aiemmin ollut CD:nä saatavilla. Miksi alkuperäinen biisijärjestys on pitänyt pistää uusiksi tälläkin julkaisulla ei käy selväksi, mutta onpahan vihkoseen saatu sentään mukaan yhden biisin sanat sekä yhden taitteen verran enemmän kuvia normaaliin verrattuna.

Alkuaikojen kipakka ja raivokas hardcore on järkevöitynyt ja siistiytynyt selvästi, jota uudelleenmasterointi vielä entisestään korostaa. Samoin biiseissä on jo havaittavissa myös Riistettyjen seuraajan Pyhät Nuket/Holy Dolls -yhtyeen kevyempiä ja musiikillisesti laaja-alaisempia sävyjä. Onpahan levyn loppuun tällätty myös jostain syystä bonukseksi Pyhien Nukkien alun perin oikein singlenäkin julkaistu turhahko renkutus italialaisesta partisaanilaulusta Bella Ciao.

Eihän Raiskattu tulevaisuus mikään Valtion vankina (1982) tai Skitsofrenia (1983) ole, mutta sen verran omalaatuiselta ja pätevältä se edelleen kuulostaa niin Riistettyjen kuin koko kotimaisen HC:n katalogissa, että uusintajulkaisu puolustaa hyvinkin paikkaansa.

VHK
Veled Haraptat Csillagot!
Ektro
4,5

Äärimmäisen harvoin vastaan tulee enää levyjä, jotka sekoittavat omat ennakkoluulot ja käsitykset musiikista sen verran tehokkaasti, että kaiken tarjotun sisäistäminen vaatii melkoisesti kärsivällisyyttä ja ponnisteluja mutta ennen kaikkea halua antaa mahdollisuus normeista poikkeavalle musiikille. Unkarilaisen, jo 70-luvun puolivälissä perustetun VHK:n aka Galloping Coronersin paluulevy onkin varsin vaativa, mutta lopulta sen verran säväyttävä kokemus, että jokaisen musiikkia harrastavan ja vähänkään länsimaiseen perinteiseen rock-musiikkiin kyllästyneen tulisi siihen avoimin mielin tutustua.

VHK on luonut vankan albumikokonaisuuden, jonka sisältö tuo pikemminkin mieleen seitsemän shamanistista rituaalia kuin perinteistä musiikkikappaletta. Äidinkielellä tulkituissa, vahvasti kotimaansa kansanmusiikkiin pohjautuvissa, mutta suurimmalta osin perinteisin rock-instrumentein esitetyissä viisuissa alati vahvat tunnelmat vaihtuvat tempojen mukaan rauhallisen hartaista vauhdikkaan vimmaisiin, mutta yhteistä niille kaikille on äärettömän väkevä aitouden ja läsnäolon tunne.

Intensiivinen musiikki pakottaa kuuntelijan reagoimaan fyysisen tason lisäksi myös henkisesti ja vanhakantainen perinteisiin pohjautuva muuttuu yhtyeen käsittelyssä ajattomaksi. Oman kotimaansa kulttuurin kautta samankaltaiseen lopputulokseen ovat pyrkineet myös norjalainen Wardruna levyllään Runaljod - Yggdrasil (2013) sekä romanialainen Dordeuh Dar De Duh -debyytillään (2012), mutta aivan näin syvällisen onnistuneita ne eivät kuitenkaan ole.

Veled Haraptat Csillagot! eli kolmannella kotimaisella kielellä ymmärrettävämmin Bite the Stars! on niitä harvinaisia levyjä, joka nasevassa 41 minuutin mitassaan tuntuu loppuvan kesken ennen aikojaan ja jättävän kuulijan kuin kiusallaan vaille loppuhuipennusta. Onneksi albumin hinkkaamisen haluaa useimmiten aloittaa aina alusta uudestaan ilman välitöntä puutumisen vaaraa.

Yhdyntä
Iloista mieltä EP
Omakustanne
4

Kysymykseen mitä on (hardcore) punk, voi vastauksena tarjota perinteisten klassikkojen sijasta pohjois-karjalaisen Yhdyntä-yhtyeen ensimmäistä virallista tuotosta Iloista mieltä. Sen seitsemässä yhteiskestoltaan karvan alle kymmenen minuuttia kestävissä kappaleissa kiteytyy juuri oikean härskillä ja karskilla tavalla, mistä genressä voi parhaimmillaan olla kysymys: oikeanlaisella haistakaa paska -asenteella esitetystä mekkalasta, joka ei kaipaa minkäänlaista innovatiivista tai ei millilleen vaan just -soitettua lähestymistapaa musiikkiin osuakseen maaliinsa. Osin naivistisille ja täysin inhorealistisille päihteidenkyllästyttämille sanoituksillekaan ei voi missään kohtaa nauraa, vaan pikemminkin monille karujen arkipäivien käsittelyt herättävät ajatuksia.

Yhden suomipunkin hienoimpiin orkestereihin lukeutuvan Maho Neitsyen niin musiikillinen kuin sanoituksellinen perintö kuuluu selvästi, mikä tulee katsoa pelkästään positiiviseksi asiaksi. Oman lisävärinsä eri biiseihin tuo jokaisen ääntelyyn osallistuvan bändijäsenen erilainen tulkintatapa, alkaen Jarkon puliölinästä kulkien Jannen kireän rääkymisen kautta Hennan ärähtelyyn ja hermoja kiristivään kiljuntaan, jota ei missään vaiheessa voi kutsua herkän naiselliseksi.

Avausnelikko Kaljaa, Lämmittää,Rahaa ja rauhoittavia sekä Kaljan kusettava vaikutus on selkeä, joskaan ei selvä hittiputki, johon loppupuolisko Pelko, Nussijat ja Vaskelandia ei yllä. Tämäkään selkeä laskusuhdanne ei silti onnistu juurikaan huonontamaan mainiota kokonaisuutta.

Kolmikko itse toteaa EP:nsä olevan ”omaks iloksi ja muiden riesaksi!”, mutta kyllä tästä monen muunkin asianharrastajan on helppo riemua repiä.

lauantai 24. elokuuta 2013

Kolmikasvoinen Alghazanth


Reilut 2,5 vuotta sitten ilmestyneen mainion "Vinum Intus" -albumin jälkeen Alghazanthin solistiksi on palannut demoilla sekä debyytillä ääntään raastanut ja sittemmin pelkästään kitaristina toiminut Thasmorg. Kaikessa hiljaisuudessa on valmistunut myös orkesterin 7. täyspitkä albumi, joka tullaan tuntemaan nimellä "The Three-faced Pilgrim". Julkaisupäivää ei toistaiseksi vielä ole annettu, mutta odotusta lieventää sitä ennen ilmestyvä EP, joka sisältää kaksi eksklusiivista kappaletta. Tämänkin ilmestymisestä tullaan tiedottamaan hiukan myöhemmin.

Nyt Soundcloudissa julkaistu "AdraMelekTaus"-kappale jatkaa tutun laadukasta Alghazanth linjaa. Jyväskylästä ei kiehtova pimeys näemmä kaikkoa mihinkään.

maanantai 19. elokuuta 2013

Messua Saarnastuolista

Imperiumin Doom-metal -viestiketjua lukiessani seuraava postaus kiinnitti huomioni:
"Saarnastuolin viimeisimmästä ja tähän mennessä raskaimmasta äänitteestä on kulunut hieman yli 20. vuotta aikaa. Nyt on kuunneltu C-kasetit puhki ja saatu nauhat poikki, joten oli aika tuottaa uutta materiaalia.

Doomista kaikki aikoinaan lähti eikä alalajeja tunnettu. Moni voi linjasta olla tällä hetkellä eri mieltä, kun verrataan moniin edellä mainittuihin bändeihin, mutta, mutta... sitä itseään ja olkaa jotain mieltä. Tuomiota kehiin."
Tekstin perässä oli vielä Soundcloud-linkit kahteen kappaleeseen, joita huomasin pian kuuntelevani kerta toisensa jälkeen useampana päivänä peräkkäin ja teen yhä edelleenkin niin. Erityisesti "Luinen syli" teki suuren vaikutuksen, vaikka biisissä sinällään ei mitään kamalan ennenkuulematonta tai mullistavaa musiikillisesti olekaan. Vähemmän tämän tyylistä suomeksi esitettyä lanausta ja tunnelmointia kuitenkaan on vuosien varrella tehty, vaikka jonkinlaista Spiritus Mortisin hengenheimolaisuutta olenkin havaitsevani.

Pientä mystistä ilmapiiriä kapaleiden ympärille loi myös viittaus 90-luvun alkuun, jolloin yhtye alunperin oli toiminut. Internetistä ei kuitenkaan minkäänlaista infoa löytynyt (Facebook-sivukin perustettiin vasta muutama päivä sitten), mutta pienen Sherlock Holmesmaisen -työrupeaman jälkeen onnistuin tavoittamaan yhtyeen kitaristin Sami Suomisen, joka valottikin mukavan runsassanaisesti yhtyeen historiaa sekä nykytilaa. Samin luvalla Saarnastuolin historiikki on nyt luettavissa myös tässä blogissa. Hyvät ihmiset, ottakaa hyvä lukuasento ja antakaa luisen sylin ottaa teidät hellään syleilyynsä...




SAARNASTUOLIN HISTORIIKKI
Saarnastuoli lähti aikoinaan 90-luvun alussa liikkeelle siitä, että jonkun terapiaprojektin tiimoilta halusimme soittaa jotenkin äärimmäisempää ja alavireisempää osastoa, tuolloin lähtökohta kun oli Napalm Deathin ja Carcassin tyyppisessä ulosannissa. Aikamme jaksoimme hassutella tuon tyyppisen musiikin kanssa,  kunnes pitkälti Candlemassin marssi skandinaavimetallin eturiviin sytytti ilmiliekkiin sen iänikuisen Black Sabbathin alkuun laittaman kipinän. Eikä mennyt kauaakaan, kun joku Cathedralin varhainen biisi Dark Passages -kokoelmalta soi Klasun Metalliliitossa. Tästä viimeistään sitten lähti ajatus nopeusrajoitusten alittamisesta ja jumituksesta. Vaan eihän jumitus loppupeleistä ollut silloinkaan meidän vahvuusalueella ja biiseihin piti saada melodisia koukkuja. Tämähän on ollut sittemmin aina jonkinlainen punainen lanka Saarnastuolin nimissä tehdyssä musiikissa.

Bändin pyörittäminen alkoi kuitenkin osoittautua tuolla porukalla vaikeaksi joskus vuoden '93 tienoilla. Jäsenet muuttivat eri kaupunkeihin, yhteistä aikaa treenikämpälle ei enää löytynytkään, veri alkoi vetämään indie/kitaramusiikin pariin ja sillä tiellä oltiinkin pitkään. Vaan kyllä levyhyllystä sieltä kevyemmän musiikin vieressä löytyivät edelleen ne samat klassikkobändit jotka olivat vaikuttajia alusta alkaen olleet: Candlemass, Saint Vitus, Carnivore, Type O Negative, Cathedral, Black Sabbath, Venom, Bathory, Xysma, Entombed, Zeppelin, Kiss jne.

Syksyllä 2011 oltiin sitten aika liikuttuneissa tunnelmissa laulaja Tapani Tenhiälän kanssa Saint Vitusin keikalla Nosturissa ja samaisena huuruisena iltana päätettiin kahteen pekkaan tehdä ihan omaksi ratoksi Saarnastuolin nimissä jotain uutta. Keskeisenä ajatuksena oli, että nyt tulee sitten kunnolla hidasta, jumittavaa ja synkkää materiaalia. Noilta ajoilta löytyy ensimmäinen Soundcloudissakin oleva kotidemo eikä tuosta mennyt aikaakaan, kun jo soiteltiin muillekin jäsenille että mitäs jos roudaisimme luumme treenikselle soittimien kera ikäänkuin oluenjuonnin sivutuotteeksi. Olimme demotelleet kahdestaan parikin varsin lupaavaa rallia ja ainakin omasta mielestämme meno oli jokseenkin mahtava. Iän myötä asioita osasi katsoa myös vähän eri vinkkelistä.

Lopulta saatiin sen verran rotia privaattielämän aikatauluihin, että saimme kasattua pariin biisiin löyhän rungon ja eikun äänityshommiin T. Vilmusen studiolle Hämeenlinnaan. Tiedossa oli, että hämeenlinnalainen Dead In The Water oli tuolla synkkää äänimaisemaa tuottanut useampaankin otteeseen. Aikataulujen kanssa pelaaminen oli lopulta kuitenkin todella vaikeaa, mutta todettiin vaan että hitaasti hyvä tulee, erityisesti jotain doom-henkistä luotaessa. Ja kyllähän noihin biiseihin saatiin puhallettua mielestäni jotain ihan omaa ja kiinnostavaa kulmaa. Emme myöskään pitäneet kiinni alkuperäisestä ajatukeesta tehdä tiukasti genrerajojen sisään jäävää yrmistelyä, vaan otettiin rohkeasti sellainen lähestymistapa, että koukkuja ja melodiaa on myös oltava. Eikä ujosteltu käyttää mellotronia, hammondia tai rhodesia. Ajanpuutteen takia saksofonia ei tosin kuulla Luisen sylin lopussa.

Nyt olemme tilanteessa, missä ihan aidosti ajatuksena on saada jonkinlaista treenitilaa ja yhteistä musiikkiaikaa sekä raapia näistä meikäläisen loputtomista riffiaihiokirjastoista pari uutta raitaa ja jos materiaali sen suo, niin tallentaa ne samalla herra Vilmusen studiolla. Ja onhan tuolla odottamassa pari aika hyvää runkoa, missä härskisti raskaisiin elementteihin yhdistetään yllättävämpää kulmaa.

KOKOONPANO
Tapani Tenhiälä - murina
Sami Suominen - kitara
Jukka Lauhia - basso
Juri Kaskela - rummut

Sessiojäsenet:
Nexus 6 - laulu
Mika Latvala - koskettimet

DISKOGRAFIA
Presidentti (C-kasetti, 1992)
Luinen Syli (TBA, 2013)

lauantai 17. elokuuta 2013

Warp Transmission pyörii oikealla kiertoradalla


Kaksi viikkoa sitten Laikunlavalla kaikista näkemistäni ja entuudestaan tuntemattomien yhtyeiden keikoista parhaiten esille nousi Warp Transmissionin samaan aikaan sekä letkeällä että raskaalla kädellä rappaama psykedelinen rock-tuokio. Vaikka aivan Tampereen keskustassa pidetyssä ilmaiskonsertissa ja picnic-henkisessä tapahtumassa aurinko helotti kuuman kesäisesti ja porukka nautiskeli omiaan varsinaisen katsomoalueen ulkopuolella lavan edustan ammottaessa tyhjyyttään, impaisi porukan musiikki mukaansa hieman kauempaakin katsottuna. Onhan sitä tämänkin sortin Hawkwindin suuntaan syvästi kumartavaa musiikkia tehty jo iät ja ajat, mutta maistuuhan se hyvä ruisleipäkin aina vuodesta toiseen.

"Accidents & Madness" debyytti(?) seiskatuumainen on ollut tuloillaan koko kesän, mutta onhan tässä elokuuta vielä muutama viikko jäljellä. Kappaleita pääsee onneksi makustelemaan Soundcloudista.