torstai 23. helmikuuta 2023

Inferno #209/2023

Hard Rock Sallinen
Heavy Metal Symphony - 40th Anniversary Edition (reissue)
Svart

3

Pitkälti 70-luvun puolella aloittanut kauhavalainen Hard Rock Sallinen on suomalaisen raskaan rockin kiistaton pioneeri, vaikka tunnettavuus onkin jäänyt aikalaistensa kuten Zero Ninen ja jopa Sarcofagusin jalkoihin. Osaltaan tämä johtuu siitä, että levytysura jäi tyngäksi vain yhden seiskan ja täyspitkän mittaiseksi. Todennäköisempi syy kuitenkin on se, että ilmestyessään vuonna -82 epätasainen albumi kuulosti jo osin vanhentuneelta ainakin jos vertaa siihen, mitä maailmalla oli jo ehtinyt tapahtumaan.

Kuten monen muunkin Svartin uusion kanssa vähintäänkin yhtä tärkeää kuin varsinaisen sisällön laadukkuus on se, että musiikki ylipäätään on helposti ja järkihintaan saatavilla eri formaateissa vuosikymmenten tauon jälkeen. Näin on myös lafkan de facto -standardin mukaisella pieteetillä kasatun tuplamittaisen Heavy Metal Symphonyn kanssa, josta löytyy niin parhaimmistoa edustavan tanakan nimikappaleen lisäksi myös ehtaa 70-lukulaista jytärokkia sekä ränttätänttää sulassa sovussa.

Ei tätä kattavaa juhlajulkaisua voi varsinaisen klassikkona pitää saati ehdottoman tarpeellisena kulttijulkaisuna, mutta musiikilliset meriittinsä sillä siitäkin huolimatta on.

Hivemind
The Edict of the Elohim
Aesthetic Death

2,5

Pitkään Esotericissa vaikuttanut Gordon Bicknell on vaihtanut kitaran koskettimiin ja tietokoneisiin, jolloin lopputuloksena on funeral doomin sijasta elektronisin biitein varustettua äänitapettia. Taajaan käytetyin puheosuuksin luodaan apokalyptisia visioita, joten herätetyt tuntemukset ovat tummia mutteivät pikimustia.

Asiaan kuuluu, että levy on mitaltaan järkäle kuten osa sen yksilöistäkin. Kokonaisuus soljuu kuitenkin leppoisasti humisten ja säksättäen taustakuuntelussa alusta loppuun ja tässä onkin sen keskeinen ongelma: mielikuvat Tangerine Dreamin kaltaisten elektronisen musiikin pioneereihin ovat liian vahvat, että musiikki jaksaisi sykähdyttää.

Sarpa
Mauta Tala EP
Omakustanne

3,5

Itsekseen Sarpaa pyörittävällä David Baxterilla tuntuu olevan vankka visio, joka on synnyttänyt jo EP:n ja albumin aiemmin. Mauta Talan kahden pitkän ja nämä yhteen naittavan lyhyen äänimaiseman perusteella näkemyksessään on omaa veikeää otetta, jossa jonkinlaisen jalostamisen myötä tulevalla terävöittämisellä olisi potentiaalia suurempiinkin urotekoihin.

Death metalistahan musiikissa on pohjimmiltaan kyse, mutta palettiin kuuluu myös paljon rauhallista tunnelmointia. Sen verran moni-ilmeinen ja toisistaan eroava kappaletrio kumminkin on, että korvia miellyttävästä lopputuloksesta huolimatta jotain jää puuttumaan on se sitten ytimekkäämmät sovitukset tai pidempi kokonaismitta.

Sick Urge
Finland Means Murder LP
Puukotus-levyt/Regurgitated Semen

3,5

Meininki ei ole Sick Urgella rauhoittunut yhtään sitten vuonna 2020 ilmestyneen Structures of Domination-”pitkäsoiton”, sillä hyvin monesta asiasta riittää edelleen räyhättävää aina kotimaisista politiikoista siihen kuinka ei ole mitenkään huono asia soittaa ensimmäisenä yhteiskeikoilla. Tempot ovat edelleen hengästyttäviä, mutta keskimäärin puolen minuutin mittaisissa rykäisyssä   happea ei ehtisikään haukkaamaan. Ja jäähän yksipuolisen vinyylin kokonaiskestokin hyvin maltilliseen alle varttitunnin.

Suurin joskin käytännössä maltillinen muutos on kappaleiden virtaviivaistuminen ja jopa järkevöityminen sikäli mikäli tällaisessa kohkauksessa on sellaista koskaan kyse ollutkaan.  Ylenpalttinen kaoottisuus onkin vähentynyt tehden veisuista sekä selkeämpiä että ytimekkäämpiä. Osittain tämän myötä on menetetty yhtyeen ja musiikkinsa kiehtovuutta, mutta ei tässä mitään ole kaupallisuuden alttarille uhrattu. Perikadon livelätyn nimestä napattu kuvaus mölyä, ei musaa pätee edelleen Sick Urgeen lurauttaen heikoimmille löysät punttiin.

Eeppisen mittainen päätösraahustus Pig Carcass Slowly Turns Its Face Towards Light on omiaan antamaan aikaa miettiä, mitä helvettiä sitä juuri kuunteli ennen uutta pyöräytystä.

The Aeon
The Baphomet Dream
Black Widow

4

Esoteriaan syvemmin sukeltaneen oululaisen The Aeonin toinen täyspitkä ilmestyi jo alkusyksystä, mutta samalla sekä herkkää että vahvatunnelmaista julkaisua on syytä käsitellä näin myöhemminkin uuden vuoden kunniaksi. Kuten jo levy-yhtiöstään voi ainakin osittain päätellä, metallin tai edes raskaamman rockin kanssa The Baphomet Dreamilla ei ole mitään tekemistä, mutta lehden linjaan sopivasta rajatapausmusiikista kumminkin on kysymys.

Yhtyeen folk soi akustisesti ja jossain määrin myös psykedeelisin sävyin värjättynä. Ilmapiiri on kaikessa verkkaisuudessaan leijuvaa, jonka pinnan alla on kuitenkin selkeästi aistittavissa toismaalainen sanoituksista musiikkiin saakka ulottuva tummempi ulottuvuus. Eikä mikään ihme, pohjautuihan yhtyeen debyytti Suuren Pedon sanoihin ja tekoihin siinä missä nyt taas on puolestaan inspiroiduttu ja jopa lainattu Edgar Allan Poen ja H.P. Lovecraftin hengen töitä.

Anna-Kaisa Kettusen kuulas ääni yhdistettynä yksinkertaisiin mutta instrumentaatioiltaan rikkaisiin taustoihin luo kappaleisiin mainioita jännitteitä, jotka ovat väkevimmillään nimikappaleen lisäksi Nyarlathotepissa. Ei levy painajaisia aiheuta, mutta unimaailman tuolta puolen kumpuavat oudot visiot voivat hyvinkin olla mahdollisia.