torstai 1. marraskuuta 2012

Ääninäytteitä Vapaan Maan kympistä


Viime vuoden joulukuussa esikoisseiskansa pihalle pukannut Vapaa Maa kasvattaa nyt julkaisukokoaan kymmeneen tuumaan. Edellisellä kerralla tarjoillut ennakkomaistiaiset saivat aikaan ostopäätöksen, mutta julkaisu ei kuitenkaan aivan osoittautunut yhtä maittavaksi kokonaisuudeksi kuin mitä toivoa saattoi.

Bändin musiikillinen maailma tuntuu selkeästi kirkastuneen vuodessa. Sen punk/hardcore-seoksessa on nyt enemmän sekä omaa ilmettä että erilaista ja kimuranttiakin tarttumapintaa, jotka synnyttävät jopa osittaisia mielleyhtymiä hienoon, mutta nyttemmin kuopatun Abduktion suuntaan. Asiaan ei tosin voi olla täysin vaikuttamatta vokalisti Mikko Suikkasen tunnistettava ääni, joka oli sanoituksiensa ohella tärkeä osa myös Abduktion personaallista soundia.

Juuri julkaistut kaksi kappaletta ovat sen verran mielenkiintoisia, että pukin kontista voi itselle löytyä hyvinkin mieluinen yllätys. Toivon mukaan koko kymppi ei petä.

Jos värillä on väliä, saa Combatista ennakkotilattua jo nyt vihreää vinyyliä. Bändin kautta ostettavaksi tulee aikanaan erikoissettinä keltaista kiekkoa jäljelle jäävien kauppiaiden tyytyessä kauppamaan perinteisempää mustaa kultaa.


Ja jos kahdesta täysimittaisista näytteestä ei saanut tarpeekseen, on tarjolla vielä reilun minuutin mittainen teaser-video:

1 kommentti:

  1. Puuduttavaa, puuduttava soundi. Jatkan tamperelaisen musiikin läpikäyntiä sitten Costellon lyöttäydyttyä Bastardsin (vs. Nuket-yhtye) matkaan, kunnes toivottomana joutui Popedan kyytiin.
    Mitä tästä ei olisi sanottu Hakametsässäkin jo ajat sitten aiemmin ? Kyllä se Kuljun kulmilta sinnekin levisi.
    Abduktio-viite saa jo jotenkin selkäkarvat pystyyn ilman Akupunktiotakin.

    Tampere SS olisi tehnyt tämän hyvissä ajoin mukavan kuuloiserna. Tämä on kuin joku Rattus varajäsenillä alkaisi työntää ulos "uutta levyä" 30 vuotta jälkijunassa. Nimen voi itse keksiä.

    VastaaPoista