Evemaster
III
Supernova
4,5 Hyvää todellakin kannattaa odottaa,
siitä Evemasterin kolmas kiekko on oiva todiste. Iisakin kirkon
lailla rakennettu levykokonaisuus on kokenut useita erilaisia
vastoinkäymisiä, mutta vuonna 2003 julkaistun Witherin seuraajalla
kaikki palaset ovat loksahtaneet oikeille paikoilleen ja tuloksena on
vaikuttava julkaisu. Albumin miksanneen ja sille osittain ääntänsäkin
lainanneen Dan Swanön kehut on tällä kertaa helppo allekirjoittaa.
Musiikista kokonaan vastaavan Tomi Mykkäsen sävellyksiä ei voi kuin
kehua, sillä sen verran vahvoja ja tyylitajuisia kiekon yhdeksän raitaa
ovat aina massiivista lähes 11 minuuttia kellottavaa päätösraitaa
myöten. Vaikka ajoittain aggressiivisiksikin yltyvissä kappaleissa
tapahtuu lähes koko ajan paljon, on niissä silti runsaasti
tarttumapintaa sekä miellyttäviä melodioita ja vahvoja riffejä joihin
tarttua ja näiden luominen ja yhteen naittaminen jos mikä vaatii kovaa
näkemystä. Evemaster-kaksikon toisena osapuolena toimivan Jarno
Taskulan raastavat laulusuoritukset tuovat melodisen death ja dark
metalin seokseen oman originellin kipakan lisänsä tulkiten hyvin
tummatunnelmaista musiikkia.
III -nimeä kantava albumi kasvaa koko kestonsa ajan hienoksi
temaattiseksi eepokseksi, jonka moniulotteisuus haastaa ja palkitsee
kuuntelijansa kerta toisensa jälkeen. Todella vahvaa suomalaista
osaamista.
O.S.S.Y
A.D. 2010
Propaganda
3,5 Jos liperiläinen O.S.S.Y oli
ensijulkaisuillaan 80-luvun puolivälissä naiivi koltiaisjoukkio
haaveillessaan Helsingistä ja tanssityttö Barbarasta, on iän ja
albumien karttuessa poikamainen virnistys ja usko tekemisiin säilynyt.
Kyynikkojen kun on helppo leimata A.D. 2010 äärimmäisen korniksi
julkaisuiksi etenkin sanoituksellisesti mutta myös musiikillisesti eikä
sitä täysin tosissaan voikaan saati edes pidä ottaa.
O.S.S.Y:ssä on monessakin mielessä samaa hengenheimolaisuutta kuin
Kilvessä, vaikka jälkimmäisen musiikki pohjautuukin enemmän heavy
metalliin siinä missä ensiksi mainitussa on mukana enemmän tanakkaa
rokkia. Harva hevimies tai -nainen kun kehtaa tunnustaa julkisesti
turkulaistenkaan levyistä pitävän, vaikka niistä löytyykin lukuisia
hienoja kappaleita.
Loppujen lopuksi bändi on vuosikymmenten aikana muuttunut
harvinaisen vähän, mutta jos vanha pyörä rullaa parhaiten, miksipä
alkaa minkäänlaista high techia mukaan sotkemaan. Hymynkareen
hiipiminen suupieleen musiikin kuuntelussa on aina hyvä merkki on syy
siihen mikä tahansa. Näin O.S.S.Y:n kahdeksannen levyn kanssa käy
väkisinkin kerta toisensa jälkeen.
Soulgrind
The Tuoni Pathway
Femme Metal
3,5 Pitkää, kapeaa ja kivistä polkua on
Soulgrind tallannut jo 90-luvun alusta lähtien ja muutaman täyspitkän
kestäneen alkuhapuilun jälkeen oma tyyli löytyikin vokalisti Tanya
Lilithin johdolla pakanallisen dark metallin parista. Etenkin seitsemän
vuoden takainen Into The Dark Vales Of Death on jäänyt mieleen vahvana
miellyttävän synkkäsävyisenä kokonaisuutena ja näyttönä bändin
osaamisesta.
Vaikka muutama rauhallisempi veisu, runsaasti koskettimia sekä
melodisuutta yhdistettynä kaunotar ja hirviö -vuorolauluun levyltä
löytyykin, ei levy onneksi sula liian juustoiseksi tai kliseiseksi
sinfonista oopperametallia muistuttavaksi klöntiksi. Bändi näyttää
tälläkin julkaisulla osaavansa tehdä koko joukon sulavasti soljuvia
kappaleita, joissa Tanyan dominoivaa ääntä käytetään mallikkaasti.
Helppoa ja miellyttävää kuunneltavaa kaiken kaikkiaan ja tämä
pelkästään positiivisessa mielessä sanottuna.
Kohtuullisen tyylikkäästä lopputuloksesta huolimatta The Tuoni
Pathwaystä jää kumminkin uupumaan ärsyttävällä tavalla lopullinen
panos, jonka ansiosta se nousisi pykälää korkeammalle kuin vain aika
hyväksi levyksi. Kaivattua tummanpuhuvampaa vastavoimaa löytyisi
varmasti jo pelkän suomen kielen käytöstä ja aavistuksen
aggressiivisemmasta musiikillisesta otteesta saattaisi löytyä
tarvittava potku.
Stormzone
Death Dealer
SPV
2 80-luvun metallin ystävän on helppo
hätäisenkin vilauksen perusteella tarttua Stormzonen kiekkoon, sillä
mukana on kaikki kliseistäkin kliseisemmät visuaaliset heavy metallin
kulta-ajan tunnusmerkit aina levy-yhtiötä myöten, vaikka nyt eletäänkin
vuotta 2010. Kun musiikillinen sisältö vastaa vielä enemmän kuin hyvin
ulkokuorta, pitäisi kaiken olla hyvin. Mutta kun ei ole.
Ilmeisesti Sweet Savagessakin jossain vaiheessa vaikuttanut John
''Harv'' Harbinson on hieno klassinen hevivokalisti, jolla on kantava
ja miellyttävä sointinen ääni. Harmi vain, että vaikka osa sooloista ja
melodioista onkin ihan mukavasti maistuvia, on riffipuoli varsin
mielikuvituksetonta rynkytystä ja kappaleet jäävä lepäämään täysin
Harbinsonin pintaan miksatun äänen ja laulumelodioiden varaan.
Kokonaisuutta ei myöskään auta se, että sovittajan näkemyksen mukaan
kappaleen pitää kestää vähintäänkin 5-6 minuuttia ja aavistuksen
laiskalta kuulostavia biisejä pitää levyllä olla yhteensä täysi tusina.
Plussaksi ei myöskään voi laskea levyn kolkkoa yleissoundia, jossa
kitarat eivät erotu edes edukseen.
Veteraanien pitäisi useimmiten tietää mitä ovat tekemässä, mutta
näin ei todellakaan ole Stormzonen kohdalla kuin ainoastaan karkealla
ideatasolla.
