perjantai 27. helmikuuta 2009

Inferno #64/2009

Wolf
Ravenous
Century Media


3,5 Ilmestyessään viisi vuotta sitten Wolfin kolmas albumi Evil Star oli erityisen riemastuttava ensikosketus vahvasti perinteisen heavy metalin nimen vannovaan ruotsalaistrioon. Vuonna 2006 Century Medialle kautta julkaistu seuraaja The Black Flame olikin puolestaan keskikokoinen pettymys, sillä tutut iloluontoisen tarttuvat melodiat olivat vaihtuneet sliipatumpaan ja aavistuksen innottomalta kuulostavaan tympeän tylsähköön tummempaan ulosantiin.

Ravenous jatkaa samoilla linjoilla tunnelmaltaan kuin edeltäjänsä, mutta on selvästi terävämpi ja tarttuvampi esitys. Orkesteri ei edelleenkään edes yritä peitellä paikka paikoin hyvinkin vahvoja Iron Maiden vaikutteita, mutta sen vahvuutena on kyky jalostaa niistä omankuuloistaan hyvin rullaavaa materiaalia. Tuotannoltaan albumi on edelleen hiukan liian puleerattu ja kolmen ensimmäisen albumin ”aitoa” 80-luvun vaikeasti määriteltävissä mutta helposti tunnistettavissa olevaa tunnelmaa jää yhä kaipaamaan.

Kiekko on täynnä tasaisen hyviä kappaleita, vaikka yhdenkin biisin tiputtaminen kokonaisuudesta kymmeneen olisi tehnyt kokonaisuudesta kaivatulla tavalla napakamman. Hyvistä melodioista ja muutamasta erityisen oivasta kertosäkeestä huolimatta levy alittaa juuri ja juuri hyvän ja hemmetin hyvän rajalla killuvan riman.