perjantai 19. elokuuta 2016

Inferno #138/2016

Blizzen
Genesis Revisited
High Roller
2,5

Lopputulos on melko helppo arvata, kun yhdistetään kaksi saksalaista tekijää nimiltään Blizzen ja High Roller. Niin paljon hyvää ja mielenkiintoista kuin lafkalta ja yleensäkin germaanista onkin vuosien varrella tullut, minkäänlaiseksi laadun takeeksi niistä ei kuitenkaan ole. Todellisen heavy metalin lippu sentään liehuu ylväänä lukuisissa saloissa toisin kuin Suomessa, jossa se on jo vuosia sitten laskettu puolitankoon ainakin bisnespuoleen eri sektorien kustannuspaikoilla.

Pari vuoden ikäisen Blizzenin vaikutteet löytyvät suurimmalta vanhakantaisesta heavy metalista, johon on osittain haettu lisäenergiaa vauhdikkaammasta teutonitemmellyksestä. Orkesterin lähestymistapa musiikkiin onkin miellyttävä, mutta lafkatoverinsa Stallionin tavoin toteuttamistapa ei niinkään. Hivenen liian köykäisten biisien yhdistyessä yhtälaiseen laulajaan sekä tuotantoon jää lopputulos demomaisen huonolla tavalla vaisuksi.

Yhtye osaa kyllä väläytellä kykyjään siellä täällä onnistuen parhaiten alkupuolen kiihkeästi kulkevassa Masters of Lightningissa tai tarttuvasti juntatussa The Beast Is in Your Backissa, mutta pian näiden jälkeen 50 minuuttia kestävä levy alkaa tuntua kiihtyvällä tahdilla ylipitkältä raakileelta. Jannujen olisikin ollut syytä harjoitella muutama demo ja vuosi lisää ennen esikoistaan, mutta uppoaahan tämä varmasti useampaan jürgeniin jo tällaisenaankin.

Deathstorm
Blood Beneath the Crypts
High Roller
3

Deathstorm on kakkoskiekollaan ymmärtänyt retrorässistä yhden sen olennaisimmista seikoista eli vimmainen asenne niin soittoon kuin itse biiseihin. Kun laulajan tulkinnassa on vielä mukana aimo annos kokonaisuutta hyvin täydentävää hysteeristä riekkumista, on napakka puolituntinen kaukana leppeästä kesätuulahduksesta.

Se mitä yhtye ei kuitenkaan vielä hallitse on iskevyys. Nyt kappaleista jää päällimmäisinä mieleen mukiinmenevän vauhdikas riffittely ja jossain määrin myös ilkeys ja vaaran tunteet, joilla jo pärjääkin hyvään keskikastiin saakka. Sen sijaan yksikään kertosäe ei esimerkiksi tunge kappaleiden nimiä väkisellä riittävän syvälle kaaliin ja nopean nypeltämisen sijasta tiukemmalle riffittelylle olisi enemmän sijaa.

Blood Beneath the Crypts kiehtoo julkaisuna enemmän kuin mitä lopulta viihdyttää. Skarppaamalla jatkossa oikeilla osa-alueilla yhtyeestä voi tosin kypsyä kovempikin luu, joka oikeasti saa niskat nurin ja veret virtaamaan korvakäytäviä myöten.

Unhoped
Sonic Violence
EBM
4

Yksi lähes kaikenlaisen modernin metalin, thrash mukaan luettuna, suurimmista helmasynneistä voidaan kiteyttää paljon melua tyhjästä -fraasiin. Soundit, sanoitukset ja ulkoinen habitus on ahdettu täyteen asiankuuluvaa rajua kuvastoa, jolla ikävän usein peitellään sisältävän kumpuavan asenteen sekä varsinaisen osaamisen ja itse sisällön puutteita. Varkautelainen Unhoped ei edellä mainitun kaltaiseen pelleilyyn syyllisty toisella albumillaan.

Kliseisesti joskin osuvasti sekä nimetty että puettu kahdeksan varsinaisen biisin ja hassutteluoutron muodostama kokonaisuus on myös kestoltaan äärimmäisen napakka kokonaisuus, joka salpaa hengen muttei silti tunnu tukahduttavalta. Bändi pääosin nykyajastava ponnistava ja hienoisesti myös kalmalle löyhkäävä thrash metal tarraa tiukasti kiinni heti ensitahdeista lähtien niin kurkusta kuin kasseistakin hellittäen vasta klassista vinyylimittaa myöhemmin. Käskyttävän isännän ja alistuvan orjan roolitus käy heti selväksi kuten leikkiin kuuluu ilman että turvasanalle olisi käyttöä.

Vaikka Sonic Violence ei ole mitenkään erityisen monipuolinen tai yllättävä levy, on sen alati punaisella pystyttelevä intensiteettitaso jo itsessään vakuuttavaa. Tärkeämpää kuitenkin on, että vaikka kappaleet huitelevatkin usein ylikierroksilla ja joskus ylikin, on bändillä näkemystä ja osaamista ja sanottavaa joka osa-alueella. J. Luostarinen repii ja raastaa keuhkoistaan ja kurkustaan kaiken irti kitarakaksikko A. Paasun ja K. Laannon sormenpäiden vilistäessä savuten instrumenttiensa otelaudoilla unohtamatta täyden päivätyön joka kappaleessa tekevää rytmiryhmää basisti Parviaista & pannumies Huiskoa.

Unhopedilta löytyy vauhtia, vimmaa ja voimaa sekä toivottavasti myös toivoa ja uskoa tekemisiinsä myös jatkossa. Tällaisella takomisella olisi oikeus ja kohtuus pärjätä vähintäänkin hyvin ilman minkäänlaisia ammattilaisten luomia lukuisia näyttömahdollisuuksia ja ulkomusiikillisiin seikkoihin perustuvaa mediahypeä.