perjantai 31. elokuuta 2001

Inferno #1/2002

CRONIC DISORDER
Torture Test
Mighty Music


Amerikkalaista Cronic Disorderia on hehkutettu underground skenessä jo jonkin aikaa ja onpahan orkesteri ehtinyt jo muutama vuosi sitten julkaista ensimmäisen omakustannetuotoksensa. Torture Test on kuitenkin orkesterin debyytti tanskalaiselle Mighty Music lafkalle. Lähes joka arvostelua Cronic Disorderia on verrattu myöhäisempään Sepulturaan ja ei suotta. Kyllä pojat ovat Chaos AD:nsä ja Roots Bloody Rootsinsa kuunnelleet. Eihän tämä mitään suoraa apinointia ole vaan kyllä Cronic Disorderin teknisessä ja keskitempoisessa death/thrash musiikissa omaakin juttua on.

Ongelma vain tuppaa olemaan, että kappaleet eivät ole tarpeeksi teknisiä mutta eivät myöskään tarpeeksi suoraviivaisia upotakseen tajuntaan. Käteen ei musiikista paljoakaan jää ja lopputulos on varsin hengetön ja vaisu. Kotimaassa esim. Jane Doe 69 tekee tämän paljon paremmin.  4/10

DECEASED
Behind the Mourner's Veil
Relapse Records


Trendejä tulee ja trendejä menee mutta Deceased on jaksanut pakertaa jo 15 vuoden ajan. Ainoan oikean heviasenteen ja musiikin puolestapuhujana tunnettu King Fowleyn luotsaama Deceased julkaisee nyt kuudennen levytyksensä, joka on jatkoa vuoden takaiselle "Supernatural Addiction" täyspitkälle. Behind the Mourner's Veil tarjoaa kolmen uuden kappaleen lisäksi neljä coveria, joilla Deceased osoittaa kunnioitustaan omille vaikuttajilleen (Tankard, D.R.I., Warfare ja Anthrax) ja hyvinhän nuo coverit toimii tuttuun Deceased tyyliin. Omat kappaleet ovat taattua laadukasta Deceased materiaalia ja bändin omintakeinen tyyli yhdistää voimakkaat 80-luvun heavy/speed/thrash/death metal vaikutteet toimivaksi moderniksi 2000-luvun metalliksi josta ei energiaa puutu.

Deceased on niitä harvoja orkestereita joiden retro henkinen musiikki toimii aidosti ja bändi soittaa suohon lähes kaikki nuoremmat yhtyeet, jotka pääosin tyytyvät vain hengettömästi kopioimaan metallin pioneerien klassikkoriffejä ja kappaleita. Bändin parilla viime levyllä esittelemä hieman melodisempi paahto on tuonut uusia ulottuvuuksia musiikkiin ja tätä MCD:tä kuunnellessa toivoisi, että levy olisi täyspitkä ja että siinä olisi enemmän omia kappaleita. 9/10

EM SINFONIA
Intimate Portrait
Hammerheart Records


Alunperin Broken Hope nokkamiehen Brian Griffinin sivuprojektina mutta sittemmin täydeksi bändiksi kasvanut Em Sinfonian toinen levytys "Intimate Portrait" on varsin kunnianhimoinen ja omaperäinen levytys. Amerikkalaisen doom metallin pioneerien (mm. Evoken, Morgion, Novembers Doom jne) suosion myötä myös uusia yrittäjiä putkahtaa ilmoille. Em Sinfonian musiikki on keskitempoista synkistelyä yhdistettynä koskettimilla hyöstettyyn hieman progressiiviseen doom-death metalliin varustettuna puhtaalla naislaululla sekä miesörinällä. Onhan tätä tehty Euroopassa jo aiemminkin mm. Dominionin (R.I.P.) toimesta joten ei tämä mitenkään täysin mullistavaa ole. Kitaroilta toivoisi hiukan muhkeampaa ja jämäkämpää soundia sekä musiikilta ajoittain hieman raskaampaa ja hitaampaa poljentoa. Levyltä löytyvä cover versio Iron Maiden "Revelation" klassikosta tuo alkuperäiseen uutta väriä ja toimii hyvin alkuperäistä hitaamallakin temmolla. Kaikenkaikkiaan Em Sinfonia on kuitenkin hyvä lisäys Amerikkalaiseen "doom" skeneen ja lupaava tulokas jota kannattaa tämän tyylisuunnan fanien pitää korvalla. 7/10

FLOTSAM AND JETSAM
My God
Metal Blade


Harva 80-luvulla uransa aloittanut speed/thrash bändi on enää hengissä, mutta Flotsam And Jetsamin järjestyksessään kahdeksas albumi osoittaa, että ainakin yksi niistä harvoista on säilynyt. F&J:n kahta ensimmäistä levytystä voidaan pitää speed/thrash metallin klassikkoina, mutta niiden jälkeen orkesterin ura kääntyi laskuun ja yhtye jäi musiikillisesti polkemaan hieman paikallaan - musiikki eli eteenpäin ja levyiltä löytyi muutama hyvä kappale mutta loppu materiaali oli enemmän tai vähemmän täytemateriaalin kuuloista. Bändin tunnusmerkkinä on ollut vokalisti Eric AK:n massasta erottuva vokalisointi, joka on taantunut jonkin verran alkuaikojen korkealta ja kovaa vedetyistä kiekaisuista. Hattua täytyy yhtyeelle nostaa, sillä sen verran sinnikkäästi orkesteri on puurtanut eteenpäin miehistönvaihdoksista ja manageriongelmista huolimatta.

My God kuullostaa energiseltä ja parhaalta F&J levyltä aikoihin. Tietty biisien hienoinen samankaltaisuus vaivaa levyä vieläkin, mutta kyllä levy kuullostaa kuitenkin varsin monipuoliselta kokonaisuudelta. Levyltä löytyy niin menopaloja kuin rauhallisempiakin kappaleita ja tämä on oikein oiva levytys tutustua orkesteriin mikäli aiemmin ei sitä ole tehnyt. Flotsam And Jetsam näyttää My God levyllä hyvin nuoremmille trendimetallisteille kuinka hyvää ja omaperäistä metallia osataan vieläkin tehdä. 7/10

NIGHT IN GALES
Necrodynamic
Massacre Records


Vaikka saksalainen Night in Gales on ehtinyt jo neljänteen albumiinsa, on bändi ainakin allekirjoittaneelle täysin uusi kokemus. Ennakkoluuloja oli sen verran, että odotin jotain tusina retro-thrash meininkiä, mutta kuuntelukokemus olikin varsin positiivinen kokemus. Musiikki liikkuu jossain melodisen thrash/death metallin välimaastossa, mutta onneksi kappaleet eivät ole pelkkää paahtoa alusta loppuun vaan tempoa osataan pudottaa paikka paikoin sekä viljellä tarttuvia ja äkäisesti surisevia mättöriffejä. Monipuolisuutta siis löytyy, varsinkin kun vokalisoinnit vaihtelevat puhtaasta ajoittaiseen lähes örinään. Rumpali takoo kannujaan varsin mallikkaasti ja mielenkiintoisesti ja parhaimmillaan bändi yltää lähes Testamentin Demonic levyn kaltaiseen rytinään ja energiaan. Necrodynamic on varsin jämäkkä ja tiukka paketti ruotsalaisen Witcheryn hengessä. 7/10

NO RETURN
Self Mutilation
Listenable Records


Ranskalainen No Return on taas yksi orkesteri, josta aikaisemmin ei ole minkäänlaista havaintoa. Vaikka levyn nimi onkin varsin korni ja kliseinen, niin musiikissa ei itsessään ole mitään varsinaista vikaa. Bändi tykittää varsin jämäkästi ja tarkasti hieman futuristista death/thrash metalliaan ja eikä ihme sillä onhan Self Mutilation jo yhtyeen viides levy. Eihän tämäkään levy mitään suuria yllätyksiä tarjoa eikä omaperäisyydellä pääse kehumaan, mutta yhtyeen tanakka ote sekä varsin tarttuva ja tekninenkin mättö on helposti genren keskivertoyrittäjien yläpuolella. Keikalla tällainen meininki toimisi varmasti vieläkin paremmin kuin levyllä. Huolimatta levyn 36 minuutin kestosta, alkaa levyn puolivälissä tylsistyttämään, kun biisejä ei enää tahdo erottaa toisistaan. Jonkin verran levyä vetreyttää muutama melodinen ja mielenkiintoinen kitarasoolo/kosketinluritus, mutta koko levyä ne eivät jaksa pelastaa. Jos tämä olisi tehty 80-luvulla Sepulturan Beneath the Remainsin aikaan, olisi No Return saattanut olla kovempikin nimi, mutta nykyaikana se tahtoo upota muiden keskinkertaisten levytyksien suohon. 6/10