Ape Skull
Ape Skull
Heavy Psych Sounds
4
Nyt aletaan olla lunkiuden
ytimessä ja vieläpä heti ensijulkaisulla. Onhan italiaanoilla
tosin varsin kyseenalainen maine hieman laiskanpulskeana ja tehdään
asiat vähän sinne päin -kansana, mutta skarpin Ape Skull trion
musiikissa nämä asiat on osattu kääntää voimavaroiksi.
Kuten jo levy-yhtiön nimikin
antaa hieman osviittaa, kauhoo orkesteri innoituksensa suurella
kuupalla 70-luvun taitteen rockista, jossa kunnostautuivat niin
amerikkalaiset kuin eurooppalaisetkin yhtyeet. Raskaahkolla kädellä vaivatusta seoksesta löytyy sekä blues- että boogie louhimasta ripauksella psykedeliaa, johon jantterit ovat saaneet loihdittua
kauttaaltaan vähän helvetillisen svengin päälle. Ja tällähän
ei sitten ole niin mitään tekemistä salatieteiden kanssa
flirttailevan ja trendiksi leimatun musiikin kanssa, vaan kyse on
ehdasta tavarasta.
Kun korvillakin on ajankuvaa
mainiosti kuvaavien soundien puolesta karkkipäivä ja silmät
lepäävät Marcello ”Rise Above” Crescenzin kansitaiteessa, on
Ape Skull heittämällä yksi parhaista kesälevyistä tänä vuonna.
Tämän pitäisi käydä varsin selväksi kaikista
paksukalloisimmallekin kuuntelijalle jo muutamalla kuuntelukerralla,
mutta modernien metalliapinoiden on turha vaivautua.
Bastards
Maailma palaa
Propaganda
3
Propaganda Records, tuo
hardcoren/punkin Poptori, julkaisee kotimaisen hardcoren ensimmäisen
aaltoon 80-luvun alussa kuuluneen Bastardsin sekavahkon kokoelman,
jonka perusrunkona on orkesterin ensimmäinen Maailma palaa ja kuolee
kymmenen biisin EP. Lafkalle tyypilliseen tapaan kappalejärjestys on
kauttaaltaan iloisesti sekaisin ja 18 muun kappaleen alkuperän eteen
saakin jo tehdä hieman salapoliisityötä ja siltikin osa jää
hämärän peittoon. Biisejä on lisäksi ainakin kokoelmilta
Propaganda - Russia Bombs Finland, Propaganda – Hardcore '83 sekä
Propaganda live.
Jos tamperelainen mölyporukka
olikin yksi ensimmäisistä tämän lajin mekastajista Suomessa, ei
se kuitenkaan kuulunut kovimpien ja merkittävimpien joukkoon aivan
samoin kun em. EP ei kuuluu yhtyeen parhaimmistoon. Räkäistä,
vauhdikasta ja äänekästä se toki on minuutin molemmin puolin kellottavissa rykäisyssään kuten HC:n tuleekin olla. Bastardsin
niin musiikin kuin tekstien suurin ongelma tulee vain tälläkin
kokoelmalta hyvin selväksi: ne eivät ole koskaan olleet kovinkaan
innovatiivisia tai intensiivisiä verrattuna genren huippuihin.
Paljon melua, joskaan ei aivan täysin tyhjästä, josta
loppupuoliskolta löytyvä tuoreempi materiaali antaa paremmin
osviittaa.
Kun Bastardsilta on julkaistu jo
90-luvulla kaksikin eri kokoelmaa, joista Kråklundin julkaisema 37
biisin ja kolmen eri julkaisun niputus on edelleenkin se paras ja
kattavin, voi tämän hieman puolivillaisesti kasaan sössityn
kokisen julkaisemista hieman kyseenalaistaa. Toisaalta onhan se
pelkästään hyvä juttu, että Bastardsiakin saa yhä edelleen
CD-muodossa kohtuu huokeaan hintaan kuultavakseen, sillä Vaasan
velikultien julkaisua ei helpolla eikä halvalla enää löydä.
Cutdown
Harsh Reality 7” EP
Full House
3
Kyllä Suomen tsadissakin osataan
olla kovaa jätkää ja uhota suuren maailman eli New Yorkin malliin.
Ja mikäs on patsastellessa kaduilla ja keikkalavoilla, kun
esitettävänä on näinkin painavaa ja pätevästi toimitettua asiaa
kuin Cutdownilla.
Orkesterin keskitempoinen ja
metallinen hardcore kajahtaa EP:n seitsemällä kappaleella sekä
raskaasti että uskottavasti ja kunniansa saavat kuulla niin maan
rakoon toisia polkevat, nykyinen maailman meno, paskanpuhujat kuin
petturitkin eli koko genren peruskuvasto on kauttaaltaan katettu niin
biiseissä kuin sanoituksissakin.
Jos yhtyeen ulosanti onkin
pätevää, on se samalla myös varsin yksioikoista. Kappaleisiin
kaipaisi toisinaan enemmän räyhäkkyyttä ja vauhtia, seikka joka
tulee erityisen selvästi seiskan puolta käännettäessä. B-puoli
kolmikko kun ei juurikaan eroa hyvässä saati pahassa oikein millään
tavalla avauspuolesta.
Vaan eipä näille hyvällä
asenteella varustetuille miehille uskalla alkaa vittuilla
pikkuvioista, kunnon myllytystä kun varmasti on luvassa törmää
bändiin sitten sisätiloissa instrumentit kaulassa tai ulkona ilman
niitä.
Evangelist
Doominicanes
Doomentia
2,5
Useat bändit haluavat välttää
saarnaamista, mutta Evangelist julistaa yläkerran herran sanaa lähes
kirjaimellisesti kakkoseepoksellaan Doominicanes.
Eeppisen/perinteisen doomin piireissähän nämä aiheet eivät ole
mitenkään vieraita, sillä samoista aihepiireistä ja tarinoista
ovat ammentaneet jo aikanaan niin Black Sabbath, Count Raven kuin
Candlemasskin, joista jälkimmäinen on epäilemättä myös
musiikiltaan näille evankelistoille hyvinkin merkittävä.
Puolan hyvien paimenien
julistamisen lahja ei kuitenkaan oikein vakuuta, sillä vaikka itse
sana hallussa onkin, ei musiikille äärimmäisen olennainen
hurmoshenki laskeudu missään vaiheessa seurakuntalaisten
keskuuteen. Anonyyminä pysyttelevä porukka latelee melankolisia ja raskaita psalmejaan ja tekstejään sen verran perusasetuksilla, että
ikioman ristin sijasta kannettaankin enemmän muiden ja matka
Golgatallekin jää puolitiehen.
Doominicanes ei ole
lähtökohdiltaan ollenkaan huono, mutta hippusen hoilauksen puolelle
lipeävän saarnamiehen johdolla siltä puuttuu paljon karismaa ja
tunnetta. Pikkuruisissa syvästi genreä palvovissa seurakunnissa sen
sanoma saattaa vielä upota hedelmälliseen maaperään, mutta
tapauskovaisten arvostamaksi TV-saarnaajaksi siitä ei ole.
Horse Latitudes
Black Soil LP
Doomentia
4,5
Kun luonto on pitkän ja
runsaslumisen talven alkanut jälleen vihertää, juhlistaa Horse
Latitudes ajankohtaa julkaisemalla Black Soil nimisen albuminsa.
Kevät todellakin koittaa Heidille, Vellulle ja Harrille, kertoohan
tästä jo pelkästään levyn tuhti päätöskappalekin Eternal
Spring, sillä levy on laaja-alaisinta, tarttuvinta ja yhtenäisintä
laahausta mitä bändi on tähän mennessä tehnyt ilman että se
olisi menettänyt persoonallisesta ulosannistaan yhtään mitään,
vaan enneminkin päinvastoin.
Jos Horse Latitudesin kappaleet
onkin edelleen varsin pelkistettyjä, piilee sen yksinkertaisuudessa
erittäin vahvoja tunnetiloja. Synkkä jynkytys on muuntautunut kohti
pahaenteistä kaihoisuutta, mikä avaa kokonaan uusia ja
mielenkiintoisia ulottuvuuksia yhtyeen musiikissa. Trio pistää
sopivan hillitysti kakkosta silmään niin tempoissa kuin
laulusuorituksissakin ja säästeliäästi juuri oikeissa paikoissa
käytetyt aidot kirkkourut ja puheosuudet vain korostavat jylhää
kokonaisuutta.
Myös soundillisesti levy on
suorastaan huikea. Äänimaailma on kauttaaltaan sekä erittäin
lämmin, selkeä että yksinkertainen ja koko komeuden kruununa ja
selkärankana on kahden alataajuussoittimen todella jykevän lempeä
möyrintä. Onnistunut tuotanto korostaa oivasti minimalistisuuden
pohjalta kumpuavaa vahvaa ilmapiiriä entisestään, ilman että se
olisi yksin siitä vastuussa esimerkiksi kuuntelijan alleen
jyräävällä säröisellä äänivallilla.
Jos uskoisin numerologiaan, olisi
kolmonen selkeästi yhtyeen luku. Muodostuuhan se kolmesta jäsenestä,
joka julkaisee kolmannen kolmesta kappaleesta koostuvan levynsä,
joka on tähän mennessä heidän selvästi paras julkaisunsa. Kolmas
kerta todellakin toden sanoo, vaikka ei Gathering (2010) tai
Awakening (2012) nekään mitään kukkupuheita sisällä.
Riistetyt
Raiskattu tulevaisuus (reissue)
Propaganda
3,5
Lisää uusioita Propagandalta
ja tällä kertaa sieltä hieman tarpeellisemmasta päästä,
tamperelaisen Riistettyjen toista täyspitkää vuodelta -84 kun ei
olekaan aiemmin ollut CD:nä saatavilla. Miksi alkuperäinen
biisijärjestys on pitänyt pistää uusiksi tälläkin julkaisulla
ei käy selväksi, mutta onpahan vihkoseen saatu sentään mukaan
yhden biisin sanat sekä yhden taitteen verran enemmän kuvia
normaaliin verrattuna.
Alkuaikojen kipakka ja raivokas
hardcore on järkevöitynyt ja siistiytynyt selvästi, jota
uudelleenmasterointi vielä entisestään korostaa. Samoin biiseissä
on jo havaittavissa myös Riistettyjen seuraajan Pyhät Nuket/Holy
Dolls -yhtyeen kevyempiä ja musiikillisesti laaja-alaisempia sävyjä.
Onpahan levyn loppuun tällätty myös jostain syystä bonukseksi
Pyhien Nukkien alun perin oikein singlenäkin julkaistu turhahko
renkutus italialaisesta partisaanilaulusta Bella Ciao.
Eihän Raiskattu tulevaisuus
mikään Valtion vankina (1982) tai Skitsofrenia (1983) ole, mutta
sen verran omalaatuiselta ja pätevältä se edelleen kuulostaa niin
Riistettyjen kuin koko kotimaisen HC:n katalogissa, että
uusintajulkaisu puolustaa hyvinkin paikkaansa.
VHK
Veled Haraptat Csillagot!
Ektro
4,5
Äärimmäisen harvoin vastaan
tulee enää levyjä, jotka sekoittavat omat ennakkoluulot ja
käsitykset musiikista sen verran tehokkaasti, että kaiken tarjotun
sisäistäminen vaatii melkoisesti kärsivällisyyttä ja
ponnisteluja mutta ennen kaikkea halua antaa mahdollisuus normeista
poikkeavalle musiikille. Unkarilaisen, jo 70-luvun puolivälissä
perustetun VHK:n aka Galloping Coronersin paluulevy onkin varsin
vaativa, mutta lopulta sen verran säväyttävä kokemus, että
jokaisen musiikkia harrastavan ja vähänkään länsimaiseen
perinteiseen rock-musiikkiin kyllästyneen tulisi siihen avoimin
mielin tutustua.
VHK on luonut vankan
albumikokonaisuuden, jonka sisältö tuo pikemminkin mieleen
seitsemän shamanistista rituaalia kuin perinteistä
musiikkikappaletta. Äidinkielellä tulkituissa, vahvasti kotimaansa kansanmusiikkiin pohjautuvissa, mutta suurimmalta osin perinteisin rock-instrumentein esitetyissä viisuissa alati vahvat tunnelmat vaihtuvat tempojen mukaan rauhallisen hartaista vauhdikkaan vimmaisiin, mutta yhteistä niille kaikille on äärettömän väkevä
aitouden ja läsnäolon tunne.
Intensiivinen musiikki pakottaa
kuuntelijan reagoimaan fyysisen tason lisäksi myös henkisesti ja
vanhakantainen perinteisiin pohjautuva muuttuu yhtyeen käsittelyssä
ajattomaksi. Oman kotimaansa kulttuurin kautta samankaltaiseen
lopputulokseen ovat pyrkineet myös norjalainen Wardruna levyllään
Runaljod - Yggdrasil (2013) sekä romanialainen Dordeuh Dar De Duh
-debyytillään (2012), mutta aivan näin syvällisen onnistuneita ne
eivät kuitenkaan ole.
Veled Haraptat Csillagot! eli
kolmannella kotimaisella kielellä ymmärrettävämmin Bite the
Stars! on niitä harvinaisia levyjä, joka nasevassa 41 minuutin
mitassaan tuntuu loppuvan kesken ennen aikojaan ja jättävän
kuulijan kuin kiusallaan vaille loppuhuipennusta. Onneksi albumin
hinkkaamisen haluaa useimmiten aloittaa aina alusta uudestaan ilman
välitöntä puutumisen vaaraa.
Yhdyntä
Iloista mieltä EP
Omakustanne
4
Kysymykseen mitä on (hardcore)
punk, voi vastauksena tarjota perinteisten klassikkojen sijasta
pohjois-karjalaisen Yhdyntä-yhtyeen ensimmäistä virallista
tuotosta Iloista mieltä. Sen seitsemässä yhteiskestoltaan karvan
alle kymmenen minuuttia kestävissä kappaleissa kiteytyy juuri
oikean härskillä ja karskilla tavalla, mistä genressä voi
parhaimmillaan olla kysymys: oikeanlaisella haistakaa paska
-asenteella esitetystä mekkalasta, joka ei kaipaa minkäänlaista
innovatiivista tai ei millilleen vaan just -soitettua lähestymistapaa
musiikkiin osuakseen maaliinsa. Osin naivistisille ja täysin
inhorealistisille päihteidenkyllästyttämille sanoituksillekaan ei
voi missään kohtaa nauraa, vaan pikemminkin monille karujen
arkipäivien käsittelyt herättävät ajatuksia.
Yhden suomipunkin hienoimpiin
orkestereihin lukeutuvan Maho Neitsyen niin musiikillinen kuin
sanoituksellinen perintö kuuluu selvästi, mikä tulee katsoa
pelkästään positiiviseksi asiaksi. Oman lisävärinsä eri
biiseihin tuo jokaisen ääntelyyn osallistuvan bändijäsenen
erilainen tulkintatapa, alkaen Jarkon puliölinästä kulkien Jannen
kireän rääkymisen kautta Hennan ärähtelyyn ja hermoja
kiristivään kiljuntaan, jota ei missään vaiheessa voi kutsua
herkän naiselliseksi.
Avausnelikko Kaljaa, Lämmittää,Rahaa ja rauhoittavia sekä Kaljan kusettava vaikutus on selkeä,
joskaan ei selvä hittiputki, johon loppupuolisko Pelko, Nussijat ja
Vaskelandia ei yllä. Tämäkään selkeä laskusuhdanne ei silti
onnistu juurikaan huonontamaan mainiota kokonaisuutta.
Kolmikko itse toteaa EP:nsä
olevan ”omaks iloksi ja muiden riesaksi!”, mutta kyllä tästä
monen muunkin asianharrastajan on helppo riemua repiä.
Bastards - Maailma palaa CD
VastaaPoistaMaallikolle ihmeellisemmin biisit ovat kyllä aikajärjestyksessä ja enemmän tietäville kaikki 17 ensimmäistä tehty myös samalla kertaa, josta alun EP.
Alkuperäiset julkaisutkin on listattu samassa aikajärjestyksessä.
Jo toisen kerran ihmettelin tätä selitelmää... ja tänne sentään pystyy kommentoimaankin (toisin kuin ilmeiseen Imperiumiin).
Keskiaukemankin täyttää selvästi bändeille tuttu Pro-studio Ruutanasta. Äänittäjä Saarikkokin on paikalla.
Riistetyt - Raiskattu tulevaisuus CD
VastaaPoistaCD ei ole "reissue".
Etenkin pitäisi korostaa suomalaisen median huonoutta ja nykyisin etenkin olemassa olemuutta musiikkialalla, kun alkaa ihmettelemmään "tiedon puutetta". Eivät Herra Ylpön levytkään ole mitään tietosanakirjoja.
Nykyajan media on korkeintaan tekstiviestin pituinen "Matti Nykänen" ja Johanna Tukiainen.
Matti Kampuria ei muista kukaan edes mainita.
Kyllä hyvin tiettynä Bella Ciao on Riistettyjen alkuperäinen biisi ja tuommoisena tehty tuolle levylle juuri. Pyhillä Nukeilla oli myöhemmin kesällä 1984 ja keväällä 1985 ainakin kaksi kevyempää versiota.
Riistetyt vinyyliltä tuo versio on poistettu loppukesän 1984 Pyhät Nuket sinkun vuoksi.
Kesällä 1984 Koivu ja Tähti Festivaaleilla soitti kumpikin bändi samana päivänä ja kyllä alun tyyleissä oli eroa kuin Yöllä ja päivällä.