Inferno #231/2025

Hesperia
Fra Li Monti Sibillini
Hammerheart
3

Tässäpä levy, jollaista ei voi tehdä kukaan muu kuin yksittäinen hyvin kunnianhimoinen italialainen itsekseen. 75-minuuttinen talvista keskiaikaista black metalia sisältävä läpeensä teatraalinen teos on välisoittoineen hyvinkin pompöösi, joka ihme ja kumma ei kuitenkaan sorru liiaksi huumorin puolelle edes tahattomasti.

Satyriconin yli kolmenkymmenen vuoden takaisen Dark Medieval Times -debyytin vaikutus lopputulokseen on ilmeinen visuaalisen ilmeen viitatessa enemmän alkuaikojen Gravelandin Rob Darkenin suuntaan. Ilmeisistä esikuvistaan huolimatta Hesperusin näkemystä huomaa kunnioittavansa, vaikkei se edes tässä ajassa ole mitenkään uniikki. Sen verran hyvin järkälemäinen eepos on toteutettu, että sitä jaksaa kuunnella useammankin kerran alusta loppuun.

Fra Li Monti Sibillinin suurin puute löytyy kuitenkin itse black metalin puolelta. Onhan se genren vaatimusten mukaisesti kiivasta ja osin kaoottistakin, vaikka sillä ei edes yritetä olla millään muotoa true cult -tyyppistä pikimustaa raastamista. Kappaleista kuitenkaan uupuu viimeisen silauksen tuovaa sekä tarttuvuutta että väkevyyttä eli sisältöä, jonka ansiosta se nousisi massan yläpuolelle ja mieleen saakka.

Sacrifice
Volume Six
High Roller
3,5

Kanukkirässäreiden levytysuran aloituskaksikko Torment in Fire (1986) ja Forward to Termination (1987) on yhä edelleen kaikessa ilkeässä raastavuudessaan niin väkevää kamaa, ettei se itsekään ole pystynyt ylittämään. Edellisestä hyvästä yrityksestä on vierähtänyt jo sen viisitoista vuotta, joten kutosta kohtaan oli kerrankin oikeita odotuksia.

Hämmästyttävän ärhäkältähän Sacrifice kuulostaa vieläkin näin 40 vuotta perustamisensa jälkeenkin ja yllätys on myös se, että kokoonpanokin on käytännössä alkuperäinen. Riffeissä on tuttua kiivautta eikä aikakaan ole ihme kyllä vienyt terää pois Rob Urbinatin äänestä. Alkupää lupaileekin ilahduttavasti hyvää ja kipakkaa levyä, mutta melko lailla puolivälin tienoilla into alkaa pikkuhiljaa haaleta. Kappaleiden taso ei varsinaisesti huonone, mutta into pieksentää kohden vain hivenen hiipuu niin intensiteetin kuin yllätysmomentin laskiessa inasen.

Viime vuosina julkaistuista aikalaistensa paluulevyistä Volume Six on selkeästi parempi kuin Razorin ikävän valju Cycle of Contempt, mutta jää kuitenkin Morbid Saintin männä vuonna ilmestyneen todella tanakan Swallowed by Hellin taakse. Pistää se silti vibaa vanhan liiton rässäreiden punttiin ja löysät taas nuorempien.