Armory
World Peace...Cosmic War
High Roller
4
Sanokoon hurrit itse musiikistaan mitä tahansa, niin kyllähän ensimmäisellä albumillaan saksalaishenkinen riehakkuus, luupäisyys sekä omanlaisensa tönkköys ovat pääosissa rapakon takaisen sivistyneemmän ulosannin sijasta. Tämä on kuitenkin kirjoissani pelkkä meriitti, sillä kyllähän riittävällä määrällä asennetta ja intoa saa useimmiten mielenkiintoisempaa ja mukaansatempaavaa musiikkia kuin teknisellä ja virheettömällä suorittamisella.
Bändi paukuttaa biisinsä läpi melkoisella intensiteetillä ja vauhdilla, vaikka minkäänlaisesta hysteerisestä kohkaamisesta ei olekaan kysymys. Speed metalille ominaisesti melodioissa ja sooloissa ei säästellä, mutta aivan kuten tempokin, ovat nämä laadukkaita ja juuri sopivassa määrin kontrolloituja ilman että energisyydestä katoaisi tippaakaan. Sama asia on havaittavissa myös laulajan toiminnassa, ja vaikka Konstapel P ei mikään kultakurkku olekaan, ovat laululinjat maltillisesti käytettyine kiljaisuineen linjassa musiikin kanssa.
Armory omaa vahvaa musiikillista näkemystä ja sisältöä ja kun tämä yhdistetään juuri oikeassa määrin poikamaisuuteen ja pöhköyteen, on lopputulos verrattain riemastuttavaa. Levymitassa kuunneltuna pientä puutumista vauhti-ilotteluun ei voi välttää, mutta tällaisenaankin World Peace...Cosmic War on yksi parhaimmista viimeaikaisista High Roller julkaisuista.
J. Kill & Mr. Mule
Lopun ajan kansan lauluja MC
Omakustanne
EI ARVOSANAA
Nykyaikana musiikin pitää tarjota suuria elämyksiä, mutta lähes poikkeuksetta nämä perustuvat ulkomusiikillisiin seikkoihin. Ei siis mikään ihme, että kaikenlainen täysin omaehtoinen ja pienimuotoinen tekeminen elää ja voi hyvin syvällä pinnan alla kuten Saatana konsanaan. Aina lopputulos ei ehkä ole kaikista onnistuneinta tai helposti omaksuttavinta, mutta mielenkiintoisia näkemyksiä ja tulkintoja musiikista on tarjolla viitseliäille.
Yhden miehen J. Kill & Mr. Mulen toinen, virallisen fyysisen julkaisunsa saava pienen painoksen kasettialbumi on malliesimerkki tekemisestä, jolla pohjimmiltaan on merkitystä vain tekijälle itselleen, vaikka se myös kaupallisesti onkin tuotu markkinoille aina bandcampia myöten. Tämä näkyy jo niin käsityönä tehdystä saatekirjeessä kuin paketoinnissakin aina kansitaiteita myöten.
Yksinkertaista rämpyttelyä mies ja kitara pohjalta esittelevä avauskappale Jumala on kone ei tee kovinkaan kummoista vaikutusta, mutta tästä vasta alkaa syväsukellus aavemaisiin ja huuruisiin tunnelmiin, joita äärimmäisen pelkistetty akustinen ilmaisu urkuineen ja erilaisine kilinöineen ja kolinoineen onnistuu mainiosti luomaan. Lopputulos on yllättävän monipuolista, mutta samalla täysin koherenttia ja järkeenkäypää on se toteutettu sitten hieman kokeellisemmin tai perinteisemmin bluesin tai folkin tyylikeinoin.
Ei olekaan mikään ihme, että Lopun ajan kansan lauluja on eräänlainen teemalevy ”pre-apokalyptisen tuomiopäivän kultin matkasta kohti varmaa tuhoa”, sillä synkkä ja vahva tarina on aistittavissa jo pelkästä musiikista ilman taustatietoja tai lukematta tekstejä. Tekijän henki on väkevästi läsnä kaikkialla ja mieleen hiipii jopa järjetön epäilys henkilökohtaisesta osallisuudesta em. kulttiin.
Synkkyydestään huolimatta tällaisen musiikin kuuntelu tuntuu kummallisen lohduttavalta myös siksi, että vielä on muusikoita jotka sekä osaavat että uskaltavat tehdä ainoastaan ja vain sitä mitä sattuu pään sisältä tulemaan. Lopun ajan kansan lauluja onkin julkaisu, jota ei tee mieli arvostella arvosanoittamisesta puhumattakaan. Se on levy, jonka olemassaolosta haluaa vain kertoa ja toivoa ihmisten itsensä ottavan kuunteluun.
Khaldera
Alteration EP
Czar of Crickets
3
Khaldera on lentolupakirjansa ansainnut. Toisella EP:llään se osaa nousta tasaisesti kohti korkeuksia, lentää ja leijua tasaisen kiireettömästi erilaisissa säätyypeissä sekä syöksyä että laskeutua tarpeen tulleen nopeastikin. Mikään hämmästyttäviä ja kuolemaa halveksuvia temppuja näytöksissä tekevä taitolentäjä se ei kuitenkaan ole, vaan lähinnä markkinoilla turvallisia yleisölennätyksiä tarjoava työläinen.
Kolmen kappaleen instrumentaalinen post-rock on hyvää ja mukavaa kuunneltavaa, mutta se ei missään vaiheessa onnistu tempaamaan irti arjesta ja upottamaan itseensä kuten sopisi olettaa. Kun kappaleiden välissä alkaa miettiä TV-tarjontaa tai kasautuneita koti- ja työaskareita, on jossain vikaa muuallakin kuin korvien välissä. Väkisinottavaa musiikkiakin kun vielä tehdään tässäkin genressä.
Q5
New World Order
Frontiers
2,5
Kulttiklassikkon heti Steel the Lightilla -debyytillään (1984) tekaissut Q5 hajosi pian pari vuotta myöhemmin julkaistun When the Mirror Cracks jälkeen, joka selkeästi kepeämmästä ja kaupallisemmasta otteestaan huolimatta oli vielä aivan kelpo kiekko. Mikä lie ollut vanhojen herrojen pl. rumpali Gary Thompsonin ja kitarateknikko Floyd Rosen perimmäinen motivaatio palata takaisin yhteen 30 vuoden tauon jälkeen ja vielä julkaista uutta materiaalia, New World Order kun on juuri niin laimea paluu mitä etukäteen pelätä saattoikin.
Muodollisesti levy on kokeneiden konkareiden tekemää kelvollista hard rockin ja melodisen metallin sekoitusta, jolta ei edes kaipaa minkäänlaisia yllätyksiä, vaan ainoastaan vahvoja ja tarttuvia biisejä. Sellaisia New World Orderilta ei kuitenkaan tahdo löytyä. Pahinta levyllä on useat todella innottoman latteat, hitaat ja keskitempoiset viisut, joista kaikenlainen intohimo ja tekemisen meininki puuttuu täysin. Kliseiset tekstit a’la We Came Here to Rock sentään pystyy tässäkin genressä antamaan anteeksi asiaankuuluvina.
Tanakimmissa ja vauhdikkaammissa ralleissa kuten One Night in Hellas tai A Prisoner of Mind Q5 pystyy sentään kohtalaiseen suoritukseen, mutta nämäkään eivät pelasta ylipitkää, reilun tunnin mittaista levyä vajoamasta tylsyyden hetteikköön. Kuinka katoavaista onkaan kunnia.
Rotör
Musta käsi LP
Svart
4,5
Kimmo Kuusniemi Bandin Moottorilinnut LP julkaistiin vuonna 1982, Rotörin vinyyliesikoinen 34 vuotta myöhemmin. Tätä soittajiltaan ohkaiseen salaperäisyyden viittaan puettua albumia kuunnellessa päässä pyörii vain yksi ajatus: Musta käsi on 2010-luvun versio Moottorilinnuista ja tämäkin on helvetin kova juttu!
Mielikuva ei niinkään perustu musiikillisiin tai sanoituksellisiin yhteneväisyyksiin, vaan enemmänkin näiden yhdistelmän herättämiin tunnelmiin. Merkittävä tekijä tässä on laulaja VHP:n tulkinta, joka esikuviensa lailla pohjautuu enemmän heittäytymiseen ja kiihkeään tulkintaan kuin taidokkaaseen tekniseen suorittamiseen. Ja jos Moottorilintujen musiikki kumpusi monipuolisesti 70-luvun heavy rockista, on Musta käsi silkkaa 80-luvun heavy metalia paikoitellen lähes suorine Iron Maiden lainoineen. Sanoituksiltaan Rotör on taas lähempänä mystiikkaa henkivää Taloa kuin kantaaottavaa Megakonetta.
Pelkän kokonaisvaltaisen hienon konseptin varassa Rotör ei kuitenkaan ole. Nasevanmittaiselta alle 30 minuuttia kestävältä levyltä on karsittu kaikki turha pois ja jäljelle on jätetty vain puhdasta ja vahvan perinnetietoista, erittäin tarttuvaa, vauhdikasta ja voimakasta heviä. Kaikenlaiset ”hipstereiden tekosia & kuuntelematta paskaa” -nettivouhkaamiset ovat tässä tapauksessa totaalisen turhia, sillä tämä on aivan yhtä aitoa kuin mitkä tahansa obskuureja kulttibändejä ylistävät ja pienen painoksen kasettijulkaisuja ulostavat kellariprojektit.
Wolf Counsel
Ironclad
Czar of Crickets
3
Eläväistä ja lämminhenkistä, mutta samalla sekä raskasta että painostavaa. Wolf Counsel osaa ajassa taaksepäin hamuilevan hidastelun lähes oppikirjamaisesti ja niin, ettei sitä voi oikein soimata minkään puutteesta. Tämä tekee Ironcladista hyvin helposti kuunneltavan ja pidettävän albumin, mutta samalla se on aivan liian tuttua ja turvallista, jotta siihen haluaisi tarttua toiseen tai kolmanteen kertaan.
Wolf Counsel ei ole millään muotoa hukassa tällä kakkoskiekollaan, mutta jostain suunnasta olisi hyvä hakea neuvoa, mikäli jatkossa rautaista materiaalia meinaa jalometalliseksi jalostaa. Yksi Saint Vitus maailmassa yhä edelleen on, mutta riittävän hyviä, vanavedessä seuraavia ja liian myöhään syntyneitä ei koskaan ole liiaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti