Inferno #5/2002

ANATHEMA: A VISION OF A DYING EMBRACE
Peaceville
Kesto: n 74 minuuttia, valmistusvuosi 2002

Peacevillen toinen DVD julkaisu on Anatheman viisi vuotta sitten VHS-versiona ilmestynyt tallenne, jolta löytyy Krakowassa -96 äänitetty keikka sekä kaikki bändin tuohon asti julkaisemat neljä promovideota. My Dying Briden julkaisuun verrattuna on Anatheman DVD sisällöltään ja toteutukseltaan huomattavasti köyhempi. Käytännössä se on vain siirretty digitaaliseen formaattiin samoista mastereista kuin alkuperäinenkin videoversio. Vaikka kuvanlaatu on hyvä, kuten alkuperäisessäkin ja valikot yksinkertaisen tyylikkäitä ja toimivia, on äänet kuitenkin vain Dolby Stereo 2.0. Turhahkon kuvagallerian lisäksi muita ekstroja ei levyltä löydy. Levyn sisältö itsessään on kyllä mielenkiintoista, sillä bändin videoita ei MTV:llä juurikaan pyöritetty, ja itse keikka näyttää Anatheman rokkaavan siinä alkuperäisessä kokoonpanossa, joka sai aikaan monen monta doom-klassikkoa.

Kokonaisuutena loppuunmyydyn VHS version julkaiseminen DVD:nä on hyvä idea ja varmasti mannaa vanhemman Anatheman faneille. Itse odotin kuitenkin tältä julkaisulta enemmän, ja levyn lyhyehkö kesto yhdistettynä vanhaan noin seitsemän vuoden takaiseen materiaalin ei välttämättä jaksa kaikkia uusimpia faneja kiinnostaa. Anathema on bändi, jolta toivoisi näkevän koko monipuolisen uran kattavaa DVD taltiointia keikkoineen ja promovideoineen, mutta taannoisen levy-yhtiön vaihtumisen takia tämä taitaa jäädä pelkäksi haaveeksi. 7/10

…AND OCEANS
Cypher
Century Media   

…And Oceansin kohdalla ei koskaan ole voinut etukäteen tietää miltä uudet levytykset kuulostavat. Pienimuotoinen yllätys onkin, että hitusen hitaampi Cypher liikkuukin hyvin samankaltaisilla linjoilla kuin edeltävä AMGOD ja muodostaa näin erittäin loogisen jatkon bändin alati jatkuvalle audiotripille.

Musiikillisesti bändi jatkaa taidokkaan hienovaraisesti niin industrial, elektro ja teknovaikutteiden yhdistämistä rankempaan metalliin ja lopputulos on aggressiivisen omaperäinen ja synkkä, eri musiikkityylien hybridi. Suurimpana uudistuksena on entistä vahvempi ja tylympi industrial -henkinen ilmapiiri. Tunnelma muodostuu ajoittain äärimmäisen ahdistavaksi.
Cypher tarjoaa vaikeasti sulavaa, mutta ravitsevaa ja virkistävää hengenravintoa pitkäksi aikaa. 8/10

ANNIHILATOR
King of the Kill
Steamhammer

Steamhammerilta on hieman outo veto julkaista kahdeksan vuoden takainen King of the Kill lätty uudestaan tällä kertaan tosin normaalissa jewel case pakkauksessa. Aivan turha julkaisu tämä ei kuitenkaan ole, sillä mukaan on ängetty sentään Jeff Watersin kirjallisia kommentteja ja kolme uutta bonus raitaa. Bonusraidat ovatkin mielenkiintoinen tapaus, sillä ensimmäinen on balladi ja toinen on lähes 10-minuuttinen Jeffin kommenttiraita, jossa kitaravelho puhuu levyn teoista ja analysoi levyä kappale kappaleelta. Viimeinen bonusraita onkin sitten täysin tarpeeton lisäys sisältäen puhdasta ärsyttävää studiossa nauhoitettua ölinää. Faneille nämä kaksi viimeistä bonusraitaa ovatkin mielenkiintoisia kertaalleen kuunneltuna, mutta pitkässä soitossa alkavat ärsyttämään niin perkeleesti, kun joutuu aina painamaan soittimen stop-nappulaa ja aloittamaan levyn kuuntelun alusta.

Musiikki itsessään on taattua Annihilatoria joka ei esittelyjä paljoa kaipaa ja joka ei taatusti petä kaikkia kunnon perinteisestä melodisesta metallista pitäviä. Jos levyä ei entuudestaan levyhyllystä löydy kannattaa tämä uusintapainos hankkia, muuten lisäarvoa bonuksista ei paljoakaan ole, ei edes faneille. 8/10

ARRIVAL
An Abstract of Inertia
Edgerunner Records

Kotimaan konnuilta saapuva Arrival täräyttää ilmoille kahdeksan kappaleen verran runsaasti koskettimilla sävytettyä ja hienoilla kitaramelodioilla ja sooloilla varustettua mustahkoa metallia. Sovitukset ovat varsin toimivia ja musiikki ei missään vaiheessa tunnu liian täyteen ympätyiltä tai melodioiden saturoimalta, vaan kappaleet rullaavat tyylitajuisesti eteenpäin. Pelkistetty tuotanto kuullostaa sopivan yksinkertaiselta ja muodostaa hyvän kontrastin kompleksisille melodiamaalauksille. Kappalevalikoimaltaan levy muodostaa ehjän kokonaisuuden ja tässä piilee sen vahvuus ja heikkous. Levyn kuuntelu saa kuulijan helposti nousemaan audioavaruuteen, mutta varsinainen euforia jää saavuttamatta.

Debyyttilevyksi tämä on kyllä erittäin lupaava ja riittävän omaperäinen erottuakseen massasta, mutta musiikin hiomista ja jämäköitymistä tarvitaan yhä lisää. 7/10

THE COMPANY
Awaking Under Dogs
System Shock Records

Kovastihan tätäkin lättyä mainostetaan jonkinlaisena superkokoonpanona, kun miehistöön kuuluu mm entinen Heathen ja Angel Witch mies Doug Piercy. Musiikillisesti bändi liikkuu asennemetallin ja modernin metallin välimaastossa tuoden kappaleisiin rankkuutta ajoittaisilla örinöillä sekä speed metal vaikutteisella riffittelyllä. Kun mukaan heitetään vielä hieman futuristisia ja teknovaikutteisia syntikkasurinoita on varsinainen sekametelisoppa valmis. Kovasti bändi yrittää luoda musiikillisesti jotain uutta, mutta lopputulos on varsin laimeaa ja tylsää junttausta jota ei auta yhtään munattomat vokalisoinnit ja kolkko saundimaailma.

Ennakkoluulottomuuttaan bändi yrittää osoittaa koveroimalla Dead or Aliven 80-luvun poppihittiä You Spin Me Around onnistumatta kuitenkaan tekemään muuta kuin tylsää jälkeä omien kappaleidensa malliin. 4/10

DENATA
Deathtrain
Arctic Music Group

Ei ne ruåttalaisetkaan kaikkea aina osaa ja Denata on yksi hyvä esimerkki tästä. Tuhnuisilla saundeilla varustettu täyspitkä levy kaahataan läpi vauhdilla, jossa ei itsekkään meinata pysyä perässä. Ideaköyhät kappaleet yrittävät kulkea 80-luvun thrash/speed metallin hengessä, mutta sovitukset ovat kömpelöjä ja omaperäisyydestä ei ole tietokaan. Kappaleet etenevät toinen toisensa jälkeen samalla unettavalla temmolla ja rytmillä kuin diesel juna ja toisistaan niitä ei erota useammankaan kuuntelukerran jälkeen ilman biisien välissä olevaa muutaman sekunnin taukoa. Satunnaiset väliosat ja soolot töksähtelevät pahasti paikoilleen yrittäen tuoda musiikkiin hieman värikkyyttä siinä kuitenkaan onnistumatta. Käsittämätöntä on, että joka suhteessa näinkin demoasteella olevat bändit saavat levytyssopimuksen tällaisina aikoina. 3/10

IMPEDIGON
As Desires Fade…
The L.S.P. Company

Yhä "muodissa" olevaa ruotsalaisten tunnetuksi tekemään melodista death metallia vääntää myös Belgian pojat Impedigon debyytillään As Desires Fade… Periaatteessa homma toimii kyllä, mutta sen verta yksinkertaisia ja miljoonaan kertaan kuultuja kappaleet ovat niin ideoiltaan kuin toteutuksiltaan, että käteen tai korvaan tästä ei paljoakaan jää. Kappaleet eivät varsinaisesti ole kamalan tylsiä tai huonoja, mutta kylmä tosiasia on, että tällaisia bändejä mahtuu kolmetoista tusinaan. Laulaja käheä ja repivä laulutapa onkin yhtyeen parasta antia, mutta lopputulosta se ei onnistu pelastamaan.

Impedigon on ylempää keskitasoa jos kyseessä olisi demo, mutta täyspitkän tekoon eväät eivät tahdo riittää huolimatta lähes kymmenen vuoden olemassaolosta ja useista keikoista ja demoista. Tällaisten julkaisujen yhteydessä kannattaa kuitenkin muistaa, että huonoimmillaankin hevi on hyvää. 4/10

KHOLD
Phantom
Moonfog Productions
Osta CDON:sta!
Jos kaikki muutkin arvostelijat kuvaavat tätä vanhan koulukunnan black metalliksi, niin onhan se minunkin niin tehtävä. Totta puhuen ei tällaista levyä muulla sanalla voi kunnolla kuvailla, vaikka ei tässä sentään ihan kaikkia klassisia Dark Throne/Burzum elementtejä varasteta. Levyllä yllättävintä on suurimmalta osin hitaat kappaleet ja pelkistetyn selkeä tuotanto. Musiikki onnistuu luomaan tylyn hypnoottisen joskin ajoittain puuduttavan ilmapiirin, joka säilyy koko yhdeksän kappaleen ja 34 minuutin ajan.

Yhtä kylmää ja ilkeää ilmapiiriä ei Khold pysty luomaan kuin maanmiehensä aikoinaan, mutta kyllä tämäkin tiettyjä satunnaisia väristyksiä selkärangassa saa aikaan. 5/10

KING'S EVIL
Deletion of Humanoise
Spinefarm

Arvostelupinon ehdottomasti positiivisin yllätys on King's Evil orkesterin debyyttilevytys, joka näyttää närhen värkit niin monelle vanhalle kuin uudelle bändille. 80-luvun thrash/metal vaikutteet on onnistuttu jalostamaan kipakaksi ja moderniksi metalliksi hyvällä tyylitajulla ja riittävällä omaperäisyydellä. Yamadan veljeksien kitaratyöskentely yhdistettynä tanakkaan rytmisektioon ja hieman Tom Angelripperin kaltaiseen lauluun räyhää ja toimii hyvin. Tyylikkäästi vedetyt ilman turhia kikkailuja olevat soolot istuvat kokonaisuuteen hyvin.

Vaikka kuuntelijalle ei anneta paljoakaan armoa, löytyy levyltä kappaleita aina puhtaista suoraviivaisemmista menopaloista myös keskitempoisiin ja koukeroisempiin jyräyksiin. Melodioita ja tarttuvia kertosäkeitä lisäämällä bändillä olisi vieläkin enemmän potentiaalia metallimarkkinoilla. 7/10

MY DYING BRIDE
The Voice of the Wretched (live)
Peaceville

Useimpien live levyjen ongelma voidaan pitää sitä, että ne harvoin tarjoavat mitään uutta ja ihmeellistä faneille ja niin on myös My Dying Briden ensimmäisen virallisen liveäänitteen laita. Toisaalta levy osoittaa, että brittiherrojen synkistely toimii livenä vähintäänkin yhtä hyvin kuin levyllä, mutta bändin keikoilla luoma ulkomaailman poissulkeva maaginen ilmapiiri jää levyä kuunneltaessa kokematta. Saundit levyllä ovat ehkä hieman turhankin kliiniset latistaen tunnelmaa ja biiseistä välittyviä voimakkaita tunnetiloja. Kappalevalikoima on kattava otos bändin kaikilta täyspitkiltä lukuun ottamatta debyyttiä ja levyä kuunneltaessa on helppo huomata bändin musikaalinen kehitys ja samalla kuinka samankaltaisia eri levyjen tunnetilat kuitenkin ovat.

Bändin tosifaneille levy ei paljoa uutta ja ihmeellistä tarjoa muuta kuin hauskaa vaihtelua musiikin kuunteluun, mutta uusille faneille levy toimii hyvänä esittelynä mitä on brittiläinen melankolia kuvattuna elävän musiikin muodossa. 8/10

MY DYING BRIDE: FOR DARKEST EYES
Peaceville
Kesto: n 200 minuuttia, valmistusvuosi 2002

Alunperin vuonna 1997 VHS-formaatissa ilmestynyt ja nyt jo loppuunmyyty laadukas video on DVD-aikakauteen siirtymisen myötä kokenut aikamoisen kasvonkohotuksen. Videoversioon verrattuna pituus on DVD:llä kasvanut kaksinkertaiseksi ja kuuden promovideon ja Krakovassa 1996 äänitetyn keikan (DD5.1 äänet!) lisäksi levylle ympätyt ekstrat ovat todella loistavat: Hollannissa 1993 äänitetty kahdeksasta biisistä koostuva keikka, Sear Me -live-versio vuodelta 1992 sekä neljä Dynamossa taltioitua kappaletta vuodelta 1995. Tämä Dynamon keikkavideo on muuten sattumoisin sama, joka julkaistiin rajoitetulla The Angel And the Dark River tuplapainoksella. Näiden liveherkkujen lisänä on vielä kuvagalleriat niin bändistä, kuin Aaronin levyjen kansiin luomasta taiteesta. Vaikka ekstrojen kuvanlaatu onkin Dynamon keikkaa lukuunottamatta kotivideotasoa, ovat ne äänenlaadultaan todella hyviä ja omaavat korkean kuriositeettiarvon.

Kokonaisuutena paketti on aikamoista mannaa My Dying Briden faneille ja ehdottomasti kaikkien eurojen väärtti. 9/10

NONSLIPLEVEL
Promo 2002
Omakustanne

Hämeenlinnan poikien neljän biisin omakustanne promo on yllättävänkin maistuvaista nu-metal/asennemetallihenkistä synkähköä musisointia. Kappaleet ovat riittävän rankkoja vaativammankin hevimiehen makuun eikä mitään pseudometallia, jota media tänä päivänä tuuttaa "metallina" joka paikasta. Kitarat murisevat hyvin ja mielenkiintoisen äkkiväärästi ja matalalta, laulaja kiduttaa ja rääkkää äänijänteitään mallikkaasti, mutta varsinkin aloitusbiisin puhtaat lauluosuudet eivät oikein tahdo toimia. Yleisilmeeltään promon luoma tunnelma ja materiaali muistuttaa jotenkin Slipknotin ja Fear Factoryn ristisiitosta positiivisessa mielessä. Keskitempoisten kappaleiden mausteeksi olisin kaivannut enemmänkin nopeampia ja rankempia mättökohtia Suffering ja Hands of the Devil kappaleiden malliin. Kaiken kaikkiaan Nonsliplevel kuulostaa erittäin valmiilta paketilta, jonka ei tarvitsisi yhtään hävetä amerikkalaisten alan yrittäjien rinnalla. 7/10

NO RETURN
Machinery
Nuclear Blast

Edellisestä Self Mutilation -kiekosta tyyli ei ole paljoakaan muuttunut, ja meno on samaa napakkaa ja tanakkaa futuristista death-metallia tuoden aika ajoin tunnelmaltaan mieleen Fear Factoryn. Kitarat veivaat koukeroisia riffiverkkoja, rumpali naputtaa kuin pieni eläin hyvinkin vaihtelevia kieroja komppeja ja rytminvaihdoksia, ja kaiken päälle laulaja repii äänijänteistään irti mallikasta örinää.

Soittopuoli ranskalaisilla on kyllä hallussa ja biisit paahdetaan armottomalla tappomeiningillä läpi, mutta ajoittaisia tyylikkäästi toteutettuja suvantokohtia kaipaisin enemmän antamaan niin kuuntelijalle kuin kappaleille enemmän tilaa hengittää. Seuraavalla levyllä toivoisin kernaasti kuultavan enemmän rohkeammin mukaan tuotuja ilmapiiriä värittäviä elementtejä koskettimineen, samplereineen ja naislauluineen, joita tällä levyllä jo esille tyylitajuisesti mutta säästeliäästi tuotiin.

Levyn päättää Death-laina Secret Face, joka tyylillisesti ja tunnelmaltaan sopii levyn päätösraidaksi erittäin hyvin. Huonoa jälkeä ei No Return tee tässäkään kappaleessa ja onnistuupa tuomaan kappaleeseen pientä omaa lisäväriään kuten kunnon covereihin kuuluukin.7/10

POEMA ARCANVS
Iconoclast
Aftermath Music

Etelä-Amerikasta kajahtaa Chileläisen Poema Arcanvsin toinen täyspitkä, jossa esitellään kuinka tuoltakin maailmankolkasta löytyy ahdistusta, melankoliaa ja surua joita musiikkiin voi kanavoida. Musiikillisesti levyllä liikutaan niin dark metallin, doomin kuin gootinkin tyylilajeissa näitä kaikkia sulavasti yhdistäen. Kappaleet ovat jylhiä ja vokalisoinnit vaihtelevat puhtaasti goottilaulusta aina örinään ja väliin heitetään raskaitakin kitara- ja rumpupoljentoja. Puhtaat kitarat ja syntikoiden runsas käyttö on itsestäänselvyys mutta ei itsetarkoitus tällä levyllä.

Samasta muotista ja aineksista on levyn kappaleet tehty, mutta tämän tyylisessä musiikissa se on enemmänkin sääntö kuin poikkeus joka on toimivaksi konseptiksi havaittu. Tyylillisesti orkesteri liikkuu hyvin lähellä Moonspellin varhaista tuotantoa, mutta Poema Arcanvs tarjoaa vähemmän tarttuvia kappaleita, enemmän sävyjä ja tavaraa kappaleiden sisällä.

Reilu 65 minuuttia ja 13 kappaletta on kuitenkin yhtä tuhti paketti kuin perhepizza, joten maukkaudestaan huolimatta audioähkyn vaara on olemassa. 6/10

RAGE
Unity
Steamhammer

Vanhana nahkahousuhevin ystävänä ja monen tämän tyylilajin edustajan 90-luvun alkupuolella kadottaneena on aina hauska palata juurilleen ja tarkastella kuin vanhat suosikit vielä jaksavat ja toimivat lähes 10 vuotta viimeisestä tapaamisesta. Ja toimiihan tämä. Peavyn ääni on kadottanut osan persoonallisuudestaan, mutta on silti täysin tunnistettavissa. Musiikkiin on tullut aimo annos progressiivisuutta lisää lankeamatta kuitenkaan liialliseen kikkailuun. Levyltä ei varsinaisesti löydy yhtään täytekappaletta, vaan koko yhdentoista kappaleen pakkaus on hyvä turvallinen kokonaisuus. Vähäisellä kuuntelulla ei levystä kuitenkaan ole vanhojen Secrets in a Weird World tapaiseksi klassikoksi, mutta useammalla kuuntelukerralla tästä saa varmasti irti enemmän ja enemmän. Intoa tämä valaa punttiin myös sen verran, että Ragen 90-luvun tuotantoa on ehdottomasti hyllyyn saatava lisää.

Levyn hienointa antia edustaa varsin mahtipontinen ja sinfoninen Valko-Venäjän kuoron tukema Dies Irae, täynnä ovelia kikkoja ja ideoita oleva Living My Dream muiden kappaleiden edustaessa perinteisempää melodista metallia, josta Rage on tullut tunnetuksi. 8/10

RITUAL CARNAGE
The Birth of Tragedy
Osmose Productions

Tiukalla intensiteetillä runttaa Ritual Carnage läpi 11 kappaletta vajaaseen 39:ään minuuttiin ja kun soitto kulkee, omia ideoita löytyy ja sävellyspuoli on hanskassa niin kyllähän tätä kelpaa kuunnella. 80-luvun varsinkin Bay Arean speed/thrash-bändit on kyllä kuunneltu läpi, mutta bändi ei yritä kuitenkaan matkia tai tehdä klassikkoja uudelleen, vaan kulkee omia polkujaan. Vaikka laulaja käyttää ääntään tuttuun huudetaan-mikkiin-minkä-kurkusta-lähtee-tekniikkaa ja onnistuu siinä varsin hyvin esikuviensa malliin, lopputulos on kuitenkin yksipuoleinen ja vaisu. Valitettavasti vokalistin myötä myös musiikista häviää energiaa. Levyä kuunnellessa alkavat korvat väsyä biisien edetessä pääosin samalla temmolla kappaleesta toiseen. Levyn loppupuolen keskitempoinen Psycho-Sadistic Psychosis kuitenkin osoittaa, että hitaampikin materiaali bändiltä sujuisi ja toisi levylle kaivattua vaihtelua.

Chuckin muistoksi bändi vetäisee levyn päätteeksi alkuperäistä kepeämmän version Infernal Deathista, mutta ei pysty tuomaan siihen paljoakaan uutta. 6/10

SKEPTICISM
The Process of Farmakon
Red Stream

Hautajaismusiikkia reilun 18 minuutin ja kahden kappaleen verran tarjoaa Skepticism ja antaa samalla esimakua tulevalta Farmakon-täyspitkältä. Kyllä on taas niin synkkää musiikkia nauhalle saatu, että lämmin kevätkin alkaa tuntumaan lohduttomalta syksyiseltä ja sateiselta vuodenajalta. Kappaleet kulkevat hitaasti mutta varmasti eteenpäin kuin saattoväki, ja tunnelma on samaa luokkaa. Uutta ulottuvuutta musiikkiin tuovat mukanaan kappaleiden hieman nopeampi tempo verrattuna vanhempaan materiaaliin sekä kitaroiden loihtimat minimalistiset melodiat, joita aikaisemmin ei ole juurikaan kuultu. Urkuharmooni maalailee lohduttoman synkkiä kuvia, ja tämä yhdistettynä haudantakaiseen karheaan murinaan luovat varsin pelottavan realistisen kuvan ruumisarkussa makaamisesta. 9/10

S.O.D.
Speak English or Die
Steamhammer

S.O.D. on niitä orkestereita, jonka debyyttilevyn pitäisi löytyä jokaisen extreme metallista pitävän henkilön hyllystä. 14 vuoden jälkeenkään levyn viehätys ei ole kadonnut ja tänä päivänäkään ei maailmasta löydy montaa orkesteria, joka pystyisivät samaan turpaanvetoon kuin mitä tällä levyllä hurja nelikko tekee. Steamhammerin uudelleenjulkaisu sisältää kolme "uutta" studiobiisiä Identity, Go, vanhalta kokoelmalta löytyvä kipakka Ram it up sekä yhdeksän Tokiossa 1999 nauhoitettua klassikoista koostuvaa livevetäisyä. Levyn pituuden kasvaessa alkuperäiseen verrattuna yli kaksinkertaiseksi alkaa tosin olemaan liikaa paatuneimmallekkin metallistille läskin alkaessa tummumaan ja korvien vuotaessa verta kuin otellessa kymmenen erää Mike Tysonia vastaan.

Tämän levyn uudelleenjulkaiseminen on oikeutettua, sillä tämä klassikko pitää olla aina saatavilla myös tuleville metallisukupolville todistamassa mistä se kana oikein pissii. 9/10

SUICIDAL WINDS
Victims in Blood
No Colours Records

Toisella täyspitkällään länsinaapurimme pojat veivaat varsin mallikasta ja kulkevaa thrashia yhdistettynä vanhakantaiseen death-metal vaikutteisiin. Ilman suurempia kikkailuja biisit taotaan läpi vauhdilla ja hyvällä otteella, mutta jo neljännen biisin kohdalla alkaa meininki puuduttamaan. Ei laaksoa ei kukkulaa kappaleista löydy ja kun sama kaava ja tempo toistuu koko levyn ajan, ei biisejä meinaa pystyä erottamaan kuin kertosäkeistä, jossa yleensä hoetaan biisinnimeä. Orkesteri onkin thrashin ABC:nsä lukenut ja kuunnellut, sillä kappaleiden nimissä on lainattu ja yhdistetty kaikki 80-luvun suunnannäyttäjien biisien ja levynnimet esimerkkeinä Victims in Blood, Storms of Hell ja Force of Darkness.

Suicidal Winds kuullostaa kuitenkin siltä, että sillä olisi potentiaalia parempaan ja omaperäisempään materiaaliin kuin mitä levyllä kuullaan. Jonkin sortin rauhoittuminen ja materiaalinen miettiminen ja hiominen reenikämpällä saattaisi saada aikaan kummia. 6/10

WACKEN 2000 Special Report
Nuclear Blast
Kesto: 80 minuuttia, valmistusvuosi 2001

Nimensä mukaisesti kyseessä on raportti DVD-julkaisun muodossa pari vuotta sitten pidetyiltä Wacken Open Air -festivaalilta. Livepätkien lisäksi DVD:ltä löytyy artistien ja toimittajien yms. turhanpäiväisiä jorinoita, joiden informaatiosisältö on tasan nolla ja jotka ovat yhtä kiinnostavia kuin märkä lapanen. Kun raportissa esiintyvät bändit ovat suurimmalta osin tuiki tuntemattomia (Vanishing Point? Dark At Dawn? Mob Rules? Raise Hell?) ja lähes jokaiselta nähdään/kuullaan ainoastaan muutaman kymmenen sekunnin pätkiä keikalta, ei katsojalle jää paljoakaan käteen. Eikä tässä vielä kaikki. Joissain tapauksissa elävä kuva on korvattu still- otoksilla, ja kuvanlaadun ollessa pääosin heikko ja värien oudon haaleita (tai harmaan/kellertävän efektin läpi vedettyjä) ei Nukku-Matti meinaa millään pysyä poissa. Ainoat lähes täysimittaiset livevetäisyt levyltä löytyvät Rhapsodyltä ja Stratovariukselta, ja nämä ovatkin levyn parasta antia. Ainoat kiitokset DVD saa äänenlaadusta, joka on erittäin hyvä ottaen huomioon äänitysolosuhteet festaritilanteessa, sekä lopussa näkyvistä naisten tisseistä, pepuista ja ulkoisista sukupuolielimistä.

Kokonaisuutena julkaisu on erittäin sekava, pirstaleinen ja tylsä, eikä missään nimessä kymmenien eurojen väärti. Ei tästä ole "kunnon" hevihenkilölle iloa muuta kuin korkeintaan siinä tapauksessa, että on paikan päällä ollut riittävän liikuttuneessa mielentilassa muistinsa menettäneenä. Ja silloinkaan en maksaisi 5 euroa enempää. 2/10

WARHAMMER
Curse of the Absolute Eclipse
Nuclear Blast

Esikuvaa ei pitkältä tarvitse hakea eikä sormella juurikaan osoittaa Warhammerin tapauksessa. Sen verran selkeätä on saksalaistrion peittämätön ihailu idoleitaan Hellhammeria kohtaan. Vaikka näinkin suora matkiminen biisien nimiä, laulajan ääntä, soundeja ja kitarariffejä myöten alkaa useimmiten ärsyttämään, onnistuu Warhammer yllättävänkin hyvin osoittamaan kunnioitusta esikuvilleen ja jatkamaan siitä mihin 80-luvun puolessa välissä jäätiin. Biisit kulkevat kaikessa primitiivisyydessään eteenpäin kiehtovasti yksinkertaisen ja raa'an äänimaailman tukiessa hyvin kokonaisuutta.

Lopputuloksena on brutaalia ja aggressiivista vanhan koulukunnan siloittelematonta deathdoomia, jota kolme varttia putkeen nautittuna on kuitenkin hieman liikaa. 7/10

Inferno #1/2002

CRONIC DISORDER
Torture Test
Mighty Music

Amerikkalaista Cronic Disorderia on hehkutettu underground skenessä jo jonkin aikaa ja onpahan orkesteri ehtinyt jo muutama vuosi sitten julkaista ensimmäisen omakustannetuotoksensa. Torture Test on kuitenkin orkesterin debyytti tanskalaiselle Mighty Music lafkalle. Lähes joka arvostelua Cronic Disorderia on verrattu myöhäisempään Sepulturaan ja ei suotta. Kyllä pojat ovat Chaos AD:nsä ja Roots Bloody Rootsinsa kuunnelleet. Eihän tämä mitään suoraa apinointia ole vaan kyllä Cronic Disorderin teknisessä ja keskitempoisessa death/thrash musiikissa omaakin juttua on.

Ongelma vain tuppaa olemaan, että kappaleet eivät ole tarpeeksi teknisiä mutta eivät myöskään tarpeeksi suoraviivaisia upotakseen tajuntaan. Käteen ei musiikista paljoakaan jää ja lopputulos on varsin hengetön ja vaisu. Kotimaassa esim. Jane Doe 69 tekee tämän paljon paremmin.  4/10

DECEASED
Behind the Mourner's Veil
Relapse Records

Trendejä tulee ja trendejä menee mutta Deceased on jaksanut pakertaa jo 15 vuoden ajan. Ainoan oikean heviasenteen ja musiikin puolestapuhujana tunnettu King Fowleyn luotsaama Deceased julkaisee nyt kuudennen levytyksensä, joka on jatkoa vuoden takaiselle "Supernatural Addiction" täyspitkälle. Behind the Mourner's Veil tarjoaa kolmen uuden kappaleen lisäksi neljä coveria, joilla Deceased osoittaa kunnioitustaan omille vaikuttajilleen (Tankard, D.R.I., Warfare ja Anthrax) ja hyvinhän nuo coverit toimii tuttuun Deceased tyyliin. Omat kappaleet ovat taattua laadukasta Deceased materiaalia ja bändin omintakeinen tyyli yhdistää voimakkaat 80-luvun heavy/speed/thrash/death metal vaikutteet toimivaksi moderniksi 2000-luvun metalliksi josta ei energiaa puutu.

Deceased on niitä harvoja orkestereita joiden retro henkinen musiikki toimii aidosti ja bändi soittaa suohon lähes kaikki nuoremmat yhtyeet, jotka pääosin tyytyvät vain hengettömästi kopioimaan metallin pioneerien klassikkoriffejä ja kappaleita. Bändin parilla viime levyllä esittelemä hieman melodisempi paahto on tuonut uusia ulottuvuuksia musiikkiin ja tätä MCD:tä kuunnellessa toivoisi, että levy olisi täyspitkä ja että siinä olisi enemmän omia kappaleita. 9/10

EM SINFONIA
Intimate Portrait
Hammerheart Records

Alunperin Broken Hope nokkamiehen Brian Griffinin sivuprojektina mutta sittemmin täydeksi bändiksi kasvanut Em Sinfonian toinen levytys "Intimate Portrait" on varsin kunnianhimoinen ja omaperäinen levytys. Amerikkalaisen doom metallin pioneerien (mm. Evoken, Morgion, Novembers Doom jne) suosion myötä myös uusia yrittäjiä putkahtaa ilmoille. Em Sinfonian musiikki on keskitempoista synkistelyä yhdistettynä koskettimilla hyöstettyyn hieman progressiiviseen doom-death metalliin varustettuna puhtaalla naislaululla sekä miesörinällä. Onhan tätä tehty Euroopassa jo aiemminkin mm. Dominionin (R.I.P.) toimesta joten ei tämä mitenkään täysin mullistavaa ole. Kitaroilta toivoisi hiukan muhkeampaa ja jämäkämpää soundia sekä musiikilta ajoittain hieman raskaampaa ja hitaampaa poljentoa. Levyltä löytyvä cover versio Iron Maiden "Revelation" klassikosta tuo alkuperäiseen uutta väriä ja toimii hyvin alkuperäistä hitaamallakin temmolla. Kaikenkaikkiaan Em Sinfonia on kuitenkin hyvä lisäys Amerikkalaiseen "doom" skeneen ja lupaava tulokas jota kannattaa tämän tyylisuunnan fanien pitää korvalla. 7/10

FLOTSAM AND JETSAM
My God
Metal Blade

Harva 80-luvulla uransa aloittanut speed/thrash bändi on enää hengissä, mutta Flotsam And Jetsamin järjestyksessään kahdeksas albumi osoittaa, että ainakin yksi niistä harvoista on säilynyt. F&J:n kahta ensimmäistä levytystä voidaan pitää speed/thrash metallin klassikkoina, mutta niiden jälkeen orkesterin ura kääntyi laskuun ja yhtye jäi musiikillisesti polkemaan hieman paikallaan - musiikki eli eteenpäin ja levyiltä löytyi muutama hyvä kappale mutta loppu materiaali oli enemmän tai vähemmän täytemateriaalin kuuloista. Bändin tunnusmerkkinä on ollut vokalisti Eric AK:n massasta erottuva vokalisointi, joka on taantunut jonkin verran alkuaikojen korkealta ja kovaa vedetyistä kiekaisuista. Hattua täytyy yhtyeelle nostaa, sillä sen verran sinnikkäästi orkesteri on puurtanut eteenpäin miehistönvaihdoksista ja manageriongelmista huolimatta.

My God kuullostaa energiseltä ja parhaalta F&J levyltä aikoihin. Tietty biisien hienoinen samankaltaisuus vaivaa levyä vieläkin, mutta kyllä levy kuullostaa kuitenkin varsin monipuoliselta kokonaisuudelta. Levyltä löytyy niin menopaloja kuin rauhallisempiakin kappaleita ja tämä on oikein oiva levytys tutustua orkesteriin mikäli aiemmin ei sitä ole tehnyt. Flotsam And Jetsam näyttää My God levyllä hyvin nuoremmille trendimetallisteille kuinka hyvää ja omaperäistä metallia osataan vieläkin tehdä. 7/10

NIGHT IN GALES
Necrodynamic
Massacre Records

Vaikka saksalainen Night in Gales on ehtinyt jo neljänteen albumiinsa, on bändi ainakin allekirjoittaneelle täysin uusi kokemus. Ennakkoluuloja oli sen verran, että odotin jotain tusina retro-thrash meininkiä, mutta kuuntelukokemus olikin varsin positiivinen kokemus. Musiikki liikkuu jossain melodisen thrash/death metallin välimaastossa, mutta onneksi kappaleet eivät ole pelkkää paahtoa alusta loppuun vaan tempoa osataan pudottaa paikka paikoin sekä viljellä tarttuvia ja äkäisesti surisevia mättöriffejä. Monipuolisuutta siis löytyy, varsinkin kun vokalisoinnit vaihtelevat puhtaasta ajoittaiseen lähes örinään. Rumpali takoo kannujaan varsin mallikkaasti ja mielenkiintoisesti ja parhaimmillaan bändi yltää lähes Testamentin Demonic levyn kaltaiseen rytinään ja energiaan. Necrodynamic on varsin jämäkkä ja tiukka paketti ruotsalaisen Witcheryn hengessä. 7/10

NO RETURN
Self Mutilation
Listenable Records

Ranskalainen No Return on taas yksi orkesteri, josta aikaisemmin ei ole minkäänlaista havaintoa. Vaikka levyn nimi onkin varsin korni ja kliseinen, niin musiikissa ei itsessään ole mitään varsinaista vikaa. Bändi tykittää varsin jämäkästi ja tarkasti hieman futuristista death/thrash metalliaan ja eikä ihme sillä onhan Self Mutilation jo yhtyeen viides levy. Eihän tämäkään levy mitään suuria yllätyksiä tarjoa eikä omaperäisyydellä pääse kehumaan, mutta yhtyeen tanakka ote sekä varsin tarttuva ja tekninenkin mättö on helposti genren keskivertoyrittäjien yläpuolella. Keikalla tällainen meininki toimisi varmasti vieläkin paremmin kuin levyllä. Huolimatta levyn 36 minuutin kestosta, alkaa levyn puolivälissä tylsistyttämään, kun biisejä ei enää tahdo erottaa toisistaan. Jonkin verran levyä vetreyttää muutama melodinen ja mielenkiintoinen kitarasoolo/kosketinluritus, mutta koko levyä ne eivät jaksa pelastaa. Jos tämä olisi tehty 80-luvulla Sepulturan Beneath the Remainsin aikaan, olisi No Return saattanut olla kovempikin nimi, mutta nykyaikana se tahtoo upota muiden keskinkertaisten levytyksien suohon. 6/10