Industrialia, black ja doom metallia musiikissaan yhdistävän
Woods of Belialin levyn kannessa pitäisi olla varoitustarra: ei normaaleille,
ei heikkohermoisille. Wohi selittää miksi.
– Woods of Belial on tyyliltään suicide doomia eli musiikilliset
elementit ovat siinä mielessä aika selvät, ja sieltähän
se musiikki kumpuaa hyvin syvältä undergroundin syövereistä.
Alun perin ruvettiin vääntämään tavallaan black doomia
eli hidasta ja raskasta musiikkia missä on paljon black metal -elementtejä.
Industrial-vaikutteet tulivat oikeastaan vahingossa Horned Blackin tultua mukaan
bändiin, ja koska ne jutut kuulostivat helvetin hyvältä, ne
sitten vakiintuivat osaksi musiikkia.
Kaikenkarvaisille kuuntelijoille ja tilanteisiin bändin musiikki ei taatusti
sovi ja sen myöntää Wohi itsekin.
– Kyllä kuuntelijalla on jollain tasolla oltava kiero mielenlaatu, että meidän
musiikkia pystyy kuuntelemaan, vaikka ei nyt tarvitsekaan olla mitenkään ”saatanallinen” persoona
tai edes erityisen masentunut. Kliseisesti sanottuna en kuitenkaan suosittelisi
musiikkiamme normaaleille ihmisille. Depressiot, vitutukset ja alkoholin yliannostukset
ovat tilanteita, jotka sopivat toki musiikkimme kuuntelemiseen. Ei sitä missään
häissä tai lastenkutsuilla kannata alkaa soittamaan.
Orkesterin levyä ja kotisivuja tarkastellessa huomio kiinnittyy ennen
kaikkea bändin ympärillä vallitsevaan mystiseen ja salaperäiseen
ilmapiiriin jäsenten operoidessa taitelijanimillä Wohi, Blood ja
Horned Black. Kamerakaan ei ole onnistunut vangitsemaan herroista kovinkaan
selkeitä kuvia.
– Joskus ennen vanhaan ja vielä 90-luvullakin monet bändit perustivat
meininkinsä siihen, että soittajilla oli taiteilijanimet, eikä kukaan
oikein tiennyt keitä he oikeasti olivat. Taiteilijanimien käytöllä haluamme
viedä huomiota pois meistä, koska meillä ei ole mitään
merkitystä tämän jutun kannalta, vaan tärkeintä on,
että ihmiset keskittyisivät pelkästään musiikkiin.
Ja toisaalta salaperäinen meininki tuo hommaan sellaisen mystisen aspektin,
joka minun mielestäni on hyvin tärkeä tämäntyyppisiä bändejä kuunneltaessa.
Pitkällinen projekti
Bändi ei levynsä kanssa ole turhia hötkyillyt, sillä levyn
tekemiseen kului kaiken kaikkiaan viisi vuotta. Äänityksiäkin
tehtiin kolmessa eri sessiossa vuosina -98, -99 ja -02. Uuden materiaalin synnyttämisestä ei
Wohilla kuitenkaan ole vielä tässä vaiheessa minkäänlaista
käsitystä.
– Levy-yhtiöongelmat hidastivat tietysti levyn tekoprosessia, mutta toisaalta
olemme myös niin laiskoja, että emme vain saaneet aikaiseksi tehdä levyä nopeammin.
Meillä ei kuitenkaan ole mitään itsetarkoituksellista pyrkimystä odottaa
viittä vuotta että tehdään seuraava levy, se syntyy ehkä jo
vuoden päästä tai sitten ei ikinä. Tämä bändi
on sellainen, että eletään sen mukaan mitä tapahtuu, joten
uutta materiaalia tulee kun on tullakseen.
Debyytin visuaalisena teemana on karun harmaat ja likaiset urbaanit ympäristöt,
vaikka bändin nimen perusteella voisi helposti odottaa jotain aivan muuta.
– Industrial-elementtien ja musiikin kylmenemisen myötä musiikki
alkoi lähetä nykypäivää tunnelmaltaan ja tästä johtuen
halusimme kansitaiteeseen mukaan inho-futuristisen elementin. Levyn kansissa
olevat synkät betonimaisemat ilmentävät tätä hyvin,
niissä ei ole muuta kuin murhetta ja kuolemaa.
Jos levyn kansitaide on tarkkaan mietitty sopivaksi musiikilliseen konseptiin,
on sitä myös levyn nimi Deimos XIII.
– Sana deimos tarkoittaa kauhua, ja sen mukaan on nimetty
myös Mars-planeetan toinen kuu. Yhdistettynä Deimos-nimeen luku kolmetoista
viittaa ikään kuin kuninkaalliseen nimeltä Deimos XIII. Toisaalta
jos jollekin luku 13 on epäonnenluku, niin tällä levyllä on
yritetty tavoittaa hänen pahin painajaisensa.
Vaikeasta konseptista ja musiikista huolimatta Woods of Belialin debyytin
saama suopea vastaanotto on yllättänyt myös itse orkesterin
jäsenet.
– Emme osanneet odottaa, että ihmiset varsinaisesti pitäisivät
levystä. Hyvähän se on kuulla, että on olemassa ihmisiä jotka
selvästi ymmärtävät mistä levyssä on kysymys,
ja kyllä sellaisia ihmisiä voi olla ympäri maailmaa. Emme itse
näe, että musiikkimme liittyisi millään tavalla suorasti
suomalaisuuteen, vaikka levyltä onkin ehkä havaittavissa sellaista
suomalaista itsemurhafiilistä mitä ihan joka paikassa ei varmaankaan
saataisi aikaan
Julkaistu Inferno #17/2004
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti