Inferno #78/2010

Evemaster
III
Supernova

4,5 Hyvää todellakin kannattaa odottaa, siitä Evemasterin kolmas kiekko on oiva todiste. Iisakin kirkon lailla rakennettu levykokonaisuus on kokenut useita erilaisia vastoinkäymisiä, mutta vuonna 2003 julkaistun Witherin seuraajalla kaikki palaset ovat loksahtaneet oikeille paikoilleen ja tuloksena on vaikuttava julkaisu. Albumin miksanneen ja sille osittain ääntänsäkin lainanneen Dan Swanön kehut on tällä kertaa helppo allekirjoittaa.

Musiikista kokonaan vastaavan Tomi Mykkäsen sävellyksiä ei voi kuin kehua, sillä sen verran vahvoja ja tyylitajuisia kiekon yhdeksän raitaa ovat aina massiivista lähes 11 minuuttia kellottavaa päätösraitaa myöten. Vaikka ajoittain aggressiivisiksikin yltyvissä kappaleissa tapahtuu lähes koko ajan paljon, on niissä silti runsaasti tarttumapintaa sekä miellyttäviä melodioita ja vahvoja riffejä joihin tarttua ja näiden luominen ja yhteen naittaminen jos mikä vaatii kovaa näkemystä. Evemaster-kaksikon toisena osapuolena toimivan Jarno Taskulan raastavat laulusuoritukset tuovat melodisen death ja dark metalin seokseen oman originellin kipakan lisänsä tulkiten hyvin tummatunnelmaista musiikkia.

III -nimeä kantava albumi kasvaa koko kestonsa ajan hienoksi temaattiseksi eepokseksi, jonka moniulotteisuus haastaa ja palkitsee kuuntelijansa kerta toisensa jälkeen. Todella vahvaa suomalaista osaamista.

O.S.S.Y
A.D. 2010
Propaganda

3,5 Jos liperiläinen O.S.S.Y oli ensijulkaisuillaan 80-luvun puolivälissä naiivi koltiaisjoukkio haaveillessaan Helsingistä ja tanssityttö Barbarasta, on iän ja albumien karttuessa poikamainen virnistys ja usko tekemisiin säilynyt. Kyynikkojen kun on helppo leimata A.D. 2010 äärimmäisen korniksi julkaisuiksi etenkin sanoituksellisesti mutta myös musiikillisesti eikä sitä täysin tosissaan voikaan saati edes pidä ottaa.

O.S.S.Y:ssä on monessakin mielessä samaa hengenheimolaisuutta kuin Kilvessä, vaikka jälkimmäisen musiikki pohjautuukin enemmän heavy metalliin siinä missä ensiksi mainitussa on mukana enemmän tanakkaa rokkia. Harva hevimies tai -nainen kun kehtaa tunnustaa julkisesti turkulaistenkaan levyistä pitävän, vaikka niistä löytyykin lukuisia hienoja kappaleita.

Loppujen lopuksi bändi on vuosikymmenten aikana muuttunut harvinaisen vähän, mutta jos vanha pyörä rullaa parhaiten, miksipä alkaa minkäänlaista high techia mukaan sotkemaan. Hymynkareen hiipiminen suupieleen musiikin kuuntelussa on aina hyvä merkki on syy siihen mikä tahansa. Näin O.S.S.Y:n kahdeksannen levyn kanssa käy väkisinkin kerta toisensa jälkeen.

Soulgrind
The Tuoni Pathway
Femme Metal

3,5 Pitkää, kapeaa ja kivistä polkua on Soulgrind tallannut jo 90-luvun alusta lähtien ja muutaman täyspitkän kestäneen alkuhapuilun jälkeen oma tyyli löytyikin vokalisti Tanya Lilithin johdolla pakanallisen dark metallin parista. Etenkin seitsemän vuoden takainen Into The Dark Vales Of Death on jäänyt mieleen vahvana miellyttävän synkkäsävyisenä kokonaisuutena ja näyttönä bändin osaamisesta.

Vaikka muutama rauhallisempi veisu, runsaasti koskettimia sekä melodisuutta yhdistettynä kaunotar ja hirviö -vuorolauluun levyltä löytyykin, ei levy onneksi sula liian juustoiseksi tai kliseiseksi sinfonista oopperametallia muistuttavaksi klöntiksi. Bändi näyttää tälläkin julkaisulla osaavansa tehdä koko joukon sulavasti soljuvia kappaleita, joissa Tanyan dominoivaa ääntä käytetään mallikkaasti. Helppoa ja miellyttävää kuunneltavaa kaiken kaikkiaan ja tämä pelkästään positiivisessa mielessä sanottuna.

Kohtuullisen tyylikkäästä lopputuloksesta huolimatta The Tuoni Pathwaystä jää kumminkin uupumaan ärsyttävällä tavalla lopullinen panos, jonka ansiosta se nousisi pykälää korkeammalle kuin vain aika hyväksi levyksi. Kaivattua tummanpuhuvampaa vastavoimaa löytyisi varmasti jo pelkän suomen kielen käytöstä ja aavistuksen aggressiivisemmasta musiikillisesta otteesta saattaisi löytyä tarvittava potku.

Stormzone
Death Dealer
SPV

2 80-luvun metallin ystävän on helppo hätäisenkin vilauksen perusteella tarttua Stormzonen kiekkoon, sillä mukana on kaikki kliseistäkin kliseisemmät visuaaliset heavy metallin kulta-ajan tunnusmerkit aina levy-yhtiötä myöten, vaikka nyt eletäänkin vuotta 2010. Kun musiikillinen sisältö vastaa vielä enemmän kuin hyvin ulkokuorta, pitäisi kaiken olla hyvin. Mutta kun ei ole.

Ilmeisesti Sweet Savagessakin jossain vaiheessa vaikuttanut John ''Harv'' Harbinson on hieno klassinen hevivokalisti, jolla on kantava ja miellyttävä sointinen ääni. Harmi vain, että vaikka osa sooloista ja melodioista onkin ihan mukavasti maistuvia, on riffipuoli varsin mielikuvituksetonta rynkytystä ja kappaleet jäävä lepäämään täysin Harbinsonin pintaan miksatun äänen ja laulumelodioiden varaan. Kokonaisuutta ei myöskään auta se, että sovittajan näkemyksen mukaan kappaleen pitää kestää vähintäänkin 5-6 minuuttia ja aavistuksen laiskalta kuulostavia biisejä pitää levyllä olla yhteensä täysi tusina. Plussaksi ei myöskään voi laskea levyn kolkkoa yleissoundia, jossa kitarat eivät erotu edes edukseen.

Veteraanien pitäisi useimmiten tietää mitä ovat tekemässä, mutta näin ei todellakaan ole Stormzonen kohdalla kuin ainoastaan karkealla ideatasolla.