perjantai 27. elokuuta 2010

Inferno #79/2010

Accept
Blood of the Nations
Nuclear Blast

3,5 Teutooni-metallin suuruuksiin lukeutuva Accept on ennenkin ollut kovan paikan edessä kooltaan pienen mutta ääneltään suuren sumutorven puuttuessa vahvuudesta. Jos vokalisti David Reece hoitikin tonttinsa 1989 julkaistulla Eat the Heatilla kelvollisesti, oli yritys miellyttää suurempia etupäässä amerikkalaisia massoja kevyemmällä ulosannilla vikatikki. Vanhat ketut eivät näemmä haukkaa paskaa toistamiseen, sillä Blood of the Nations kiilaa samoille sijoituksille kuin bändin 90-luvun selkeästi paras albumi Objection Overruled.

Kun mukavan raspiäänen omaava Mark Tornillo onnistuu korvaaman legendaarisen edeltäjänsä varsin onnistuneesti ja kun Wolf Hoffmannin riffit rullaavat edelleen tuttuja ja hyväksi havaittuja uria pitkin pääosin hyvin, on viisikon paketti vahvalla pohjalla. Paluun kakkoskitaristiksi tehneen Herman Frankin vaikutusta kokonaisuuteen ei myöskään sovi aliarvioida, sillä sen verran hyvä ja Acceptia henkivää fiilistä herran vuoden takainen soolokiekko jo oli.

Beat the Bastards, Teutonic Terror ja The Abyss trio starttaa albumin komeasti, mutta useampi etenkin keskitienoon mallia ok oleva raita diagnosoi 67 minuuttia kellottavan kiekon kärsivän kokonaisuuden yleiskuntoa laskevasta mammuttitaudista. Tämä ei kuitenkaan mitätöi sitä tosiasiaa, että Blood of the Nationsilla Accept todistaa että sillä on yhä annettavaa niin levyillä kuin lavoillakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti