torstai 11. helmikuuta 2016

Alkuvuoden kasettikatsaus

Viime vuoden toukokuussa tuli kirjailtua satunnaisia ajatuksia muutamasta kasettijulkaisusta sekä itse formaatin paluusta otsikolla Kasetti on uusi vinyyli. Muutama nauha on tuonkin jälkeen ajautunut käsiini ja eiköhän tämän vuoden aikana haltuun päädy ainakin vielä julkaisuaan odottavat kirskuvan HC:n edustajien Conformin sekä Harhat-yhteen analogiasilmukat.


Lemmy otti ja kuoli juuri täytettyään 70-vuotta, mutta miehen arvostettava elämäntyö elää ja voi hyvin niin Motörheadin kuin tästä vaikutteita imeneiden likemattomien yhtyeiden musiikissa. Eräs näistä on viime vuonna esikoisensa maailmaan saattanut Steel Machine, jonka "Sacrifice on the Road" kertoo jo pelkällä kansikuvallaan mistä bändissä on pohjimillaan kysymys. Motörheadille, miehelle ja maltaallehan kassun neljä kappaletta haisevat ja mielikuvaa vahvistaa entisestään kitaristi-laulajan lemmymäinen äänenkäyttö. Samaa draivia tai karismaa ei bändillä tietenkään ole kuin ilmeisellä esikuvallaan, mutta ehdottomasti oikealla asialla kolmikko kuitenkin on eivätkä kappaleet ole missään nimessä huonoja tai vaisuja. Uusi julkaisu on kuuleman mukaan työn alla ja päätyy kyllä tsekattavien listalle.


Heavy rockiksi itsensä määritelleeltä Initiatedilta ilmestyi niin ikään debyytti viime vuoden puolella. Väkevähköä ja mysteerisen tummaa tunnelmaa huokuva äänite on kaikin puolin mallikelpoinen tapaus. Minkäänlaisesta jo osaltaan ohimenneestääkin trendikkäästä retro-hippeilystä ei ole tietoakaan, vaikka menneiden vuosikymmenten kaikuja bändi musiikissaan hyödyntääkin. Vahvojen, joskin lisää tarttuvuutta kaipaavien kappaleiden lisäksi Initiatedin ehdoton plussa on vahvasti tulkintaansa eläytyvä komeaääninen laulaja. Nyt kun hommat on laitetu alulle, toivon mikään uutta siementä pannaan vakoon mahdollisimman pian.



Tuore tulokas Scumripper tarjoaa punkin sekaista death metal saastaa itäsuomalaiseen tapaan. Autopsyn ja etenkin Nekrofilthin tapaiset visvavatkaimethan musiikissa löyhkäävät suorastaan härskisti, mutta kun tekemisen asenne ja taso on näinkin hyvä, niin eikun lisää paskaa housuun ja korville. Sanakikkailuillaan rockin/metallin historiaan viittaavat "Burning of the Midnight Tramp" ja "Run to the Pills" vetävät suuta väkisinkin ilkikurisempaan virneeseen yhdessä musiikin kanssa.


Lappeenrantalainen Ripride ei sekään ole sieltä salonkikelpoisimmasta päästä. Ensimmäisen "Demo 2015" julkaisunsa sisältö on samaa mitä kantensakin: karskia ja konstailematonta thrashia, jossa on myös ripaus jos toinenkin death metalia mukana. Ties mistä eri lähteistä sekaan ujutetut puheenpätkät tuovat oman synkän säväyksensä mekkalointiin, mutta myös muunlaista väriä ja vaihtelua jää kappaleisiin vähän kaipaamaan. Repäisevä startti joka tapauksessa.


"Haista minua" ei varsinaisesti ole uutta materiaalia sisältävä julkaisu kerrassaam mainiolta Haistelijoilta, vaan yhtyeen koko neljän EP:n mittaisen levytysuran samalle nauhalle pakkaava kokoelma varustettuna yhdellä reenivedolla, parilla Terveet Kädet coverilla sekä yhdellä kokonaan uudella kappaleella. Bonuksia lukuunottamatta lähes kaikki biisit löytyvät toki myös bändin bandcampista, vaikka kasetti on aina kasetti vinyylistä puhumattakaan. Jostain syystä kasetin äänenlaatu jättää kuitenkin hieman toivomisen varaa, mutta onneksi kannet ovat taattua Haistelijat-tyyliä.


Laukaan punk-ylpeys Aivolävistys otti ja laittoi pillit pussiin tammikuun lopulla soittamalla viimeisen keikkansa Lutakossa. Suunnitteilla ollut albumi jäi lopulta tekemättä, mutta osa sille tarkoitetuista biiseistä sentään päätettiin julkaista treenikämppädemoina ja asiaankuuluvasti kasetilla totta maar. Aivolävistykseltähän tämä edelleen toki kuulostaa, vaikka meno onkin aiempaa hieman suoraviivaisemmalta eikä aiemmin tutuksia tulleita joskus yllättäviäkin musiikillisia irtiottoja niinkään kuulla. Sanan säilä sentään sivaltaa bändille tutulla tavalla tarkasti kohti erilaisia yhteiskunnan epäkohtia antaen myös ajattelemisen aihetta ihan yksilötasollakin suhtautumisessa vaikeisiinkin asioihin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti