Begräbnis
Izanaena
Weird Truth
3
Kolme japanialaista raahustamassa hautajaisia tarkoittavan saksalaisen sanan alla funeral-doomia erottuu massasta ja kiinnostusta lisää entisestään, kun ulosannin sanotaan olevan myös kokeellista. Monotonisesta ja lyijynraskaasta äärihidastelusta löytyy kyllä jossain määrin droneilua, selkeimpänä esimerkkinä jostain syvältä maan alta kumpuava vahvasti efektoitu kuiskaustyyppinen murina, mutta ambient loistaa poissaolollaan.
Oma viehätyksensä Izanaena-esikoisalbumissa piilee jo tällaisenaankin, mutta nousevan auringon maan hulluutta ja äärimmäisyyttä saisi olla enemmänkin. Raskaat mullat.
Cold Hell/Corrosion
Exposure/Three Step Program EP
Starving Light Collective/Suspected of Arson/Agnostic About Violence
3
Harjaantumaton korva voisi kuvailla tamperelaiskaksikon yhteisjulkaisun ulosantia mölyä, ei musaa -sloganilla, mutta kyllähän molemmista seiskanpuoliskoista helpostikin tolkkua löytyy. Cold Hellin ölisemällä ja rääkymällä tulkittu powerviolence-mäiske on näistä äärimmäisempää, vaikka nasta laudassa ei koko aikaa olekaan ja hidastelullekkin on annettu tilaa riittämiin. Biisiviisikon muodostamassa 4,5 minuutissa on sisältöä ja vaihtelua moninkertaisesti enemmän kuin monessa normimittaisessa CD EP:ssä.
Corrosionin korvakarvat poistavassa soundissa on splittikamuaan enemmän niin puhdasverisempää mättö-hardcorea kuin raastavaa keskitempo-sludgeiluakin. Kaksi biisiä paiskotaan päin lärviä siinä määrin aggressiivisesti, että henkeä ei ehdi vetämään edes kuuntelija. Kokonaismitta on identtinen kääntöpuolen kanssa ja hyvä niin, koska määrällisesti kotioloissa tuskin paljoa enempää jaksaisikaan.
Niin musiikillisista eroavaisuuksistaan kuin asenteellisista yhteneväisyyksistään huolimatta ja niistä johtuen voittajaa ei tästä turpasaunasta löydy molempien ollessa tasaisen vahvoja omalla sarallaan. Elävänähän tällainenkin mekkala olisi maistuvampaa kaikessa energisessä vakuuttavuudessaan.
Emma Ruth Rundle & Thou
May Our Chambers Be Full
Sacred Bones
4
Tässäpä sellainen yhteistyö, jonka ei pitäisi edes oikein teoriassa toimia käytännöstä puhumattakaan, mutta sen se vain tekee. Laulaja-lauluntekijä Emma Ruth Rundlen leipälaji kun post-rockin ja folkin fuusio Thoun runtatessa raskaan repivää sludgea. Näitä hyvin erilaisia tyylilajeja sekä sekoitellaan ja pistetään peräkkäin täysin ennakkoluulottomasti ja paikoitellen jälki on jopa varsin grungemaista.
Jos kaikki edellä mainittu kuulostaa sekavalta, on May Our Chambers Be Full hyvinkin jouheva kokonaisuus aina hämmentävyyteen saakka. Emman herkän tulkinnan vastapainona ja jopa parina toimiva rääkyminen on todellista vastakohtaisuutta ja samaa kikkaa käytetään myös musiikissa, joka sekin vaihtelee aina vaihtoehtorockista raskaaseen sludge-lanaukseen ja näiden kummalliseenkin välimuotoon.
Levyn etuina on myös sen vähäinen biisimäärä ja lyhyehkö alle 36 minuutin kesto, joka tekee siitä järkälettä helpommin lähestyttävän. Äimistelyn aiheita silti löytyy kuuntelukerta toisensa jälkeen ja luulisi tämän tippuvan myös niin erikoismusiikkimiehille kuin crossover-väellekkin.
Gloom
Rider of the Last Light
Spread Evil
3
Esikoislevytyksellään Gloomin muodostama suomalaiskaksikko on black metalin mustimman sydämen ytimessä eikä siltä kylmää sieluakaan puutu. Rider of the Last Light kun soi kaikessa yksinkertaisuudessaan sävellyksellisesti ja tuotannollisesti raastavasti aivan kuten 90-luvun alussa oli jo tapana. On täysin mustan metallin vyön dan-asteesta kiinni, missä määrin tämän kokee perinteiden kunnioituksena ja niiden jatkamisena vaiko pelkästään tässä hetkessä kiinni olevana tapana tehdä musiikkia.
Jollain tapaa lopputulos on kaikessa ristiriitaisuudessaan sekä ja että. Levyn alkukantaisuudessa piilee kiehtovuutta, jota simppelit mutta tarttuvat melodiat vain korostavat. Yhtenä hetkenä kaikki tuntuu pelkältä hyvätasaiselta pastissilta jo moneen kertaan tehdystä ja seuraavassa biisissä juuri tässä perustavaa laatua olevassa riekunnassa piilee taas paljon enemmän ilmaisuvoimaa ja vahvaa tunnetta.
Yhtymäkohtia löytyy aivan yhtä paljon Dark Throneen kuin Satanic Warmasteriinkin, joita myös voisi vertailla ja arvottaa keskenään yhtä tuloksetta. Toinen on genrepioneeri ja toinen tästä ammentanut, mutta omaa polkuaan raivaamaan lähtenyt artisti. Parhaimmillaan molemmat loistavat kirkkaasti toistensa pimentäen ja näin tekee myös Gloom keskenään. Seuraavalla levyllä veren mustuus todella punnitaan.
Krushhammer
Speed Blacking Hell EP (reissue)
Helldprod
2
Etelä-Amerikasta tulee tunnetusti kiihkeitä ihmisiä ja musiikkia. Tähän jo pitkälti 80-luvun puolella alkaneeseen perinteeseen istuu osuvasti myös Krushhammer, jonka viime vuonna pienen painoksen CD:nä ilmestynyt omakustanteinen esikois-EP on vakuuttanut Hellprodin hemmot siinä määrin, että uusintapainosta laitetaan pihalle kasettina.
Muotokieleltään brassien black-thrash pätkytys on ok. Identtisin temmoin ja palikkariffein läpiryskätyt neljä biisiä alkavat kuitenkin tympiä jo yksittäisinäkin suorituksina, vaikka kestot jäävät alle kolmen minuutin.
The Kryptik
Behold Fortress Inferno EP
Purity Through Fire
2,5
25 vuotta sitten villinnyt syntikkavetoinen black metal saavutti saturaatiopisteensä vuosituhanteen vaihteen tienoilla, mutta viime vuosina sekä yrittäjiä että kiinnostusta on alkanut taas ilmentymään. Menneisyyteen haikailee myös The Kryptik, joka tällä albumimittaisella EP:llään on tyylinsä ja tuotantonsa puolesta silkkaa alkuaikojen Emperorin palvontaa.
Muodollisesti brassiduo on aivan pätevä tapaus, mutta ulkokultaisuutta on enemmän kuin sisältöä. Asiaa alleviivaa tulkinta Mayhemin Funeral Fogista, joka pahaenteisyyden sijasta kuulostaa mustalta hissimusiikilta.
Mongrel's Cross
Arcana, Scrying and Revelation
Hells Headbangers
3,5
Australialainen äärimetalli on jo 30 vuoden ajan ollut oma käsitteensä aivan kuten tänä vuonna pillit pussiin laittanut Absukin. Nyt kolmannen albuminsa julkaissut Mongrel's Cross on näiden yhdistelmä, sillä vahvuuksiin on liittynyt omalaatuisen tunnistettavan äänen omaava Proscriptor. Kiinnostavista lähtökohdistaan huolimatta lopputulos osoittautuu kuitenkin lopulta hieman vähemmäksi kuin tekijöidensä summa, vaikka oma vahvahko viehätyksensä musiikissa piileekin.
Yhtä paljon mitä kappaleet pohjautuvat black/thrash-hybridille, on niissä mukana myös silkkaa heavy metalia. Tämä kuuluu etenkin sooloissa, mutta myös riffittelyssä, on kyse sitten rivakammin rapatussa menossa tai usein näitä seuraavissa maltillisimmissa fiilistelyissä. Tämän runsaasti vaihtelua sisältävän mutta alati jämäkän perusteiden päällä raikuva Proscriptorin tuttu käskyttävä räksytys on osuvan mieluisaa kuunneltavaa.
Alun penseähkö suhtautuminen levyyn osoittautuu jälleen kerran syventymisen myötä vääräksi, mutta näistä lähtökohdista olisi täysin mahdollista ollut luoda myös vuoden yllättäjä. Nyt siitä jäädään ärsyttävän lähelle mutta samalla myös kauaksi. Tällaisia itseristiriitoja sisältää sävellyksetkin.
Sacred Outcry
Damned for All Time
No Remorse
3
Lieköhän Beast in Blackin viime vuosina tapahtunut kova nousukiito ollut ainakin osittain syypää siihen, että Sacred Outcry on kasannut taas rivinsä ja saattanut valmiiksi jo 2000-luvun alussa aloitetun debyyttinsä nauhoitukset. Molemmissa kun vaikuttaa Kreikan kultakurkuksi tituleerattu Yannis Papadopoulos, maanmiestensä bändissä tosin ainoastaan sessiojäsenenä luritellen läpi koko levyn.
Laskelmoidun muovilta tuoksuvassa pääbändissään maestro Yannis tuntuu menevän ainakin osittain hukkaan, sillä Sacred Outcryn eeppisen heavy ja power metalin kombinaatioon miehen monipuolinen tulkinta istuu paljon paremmin. Omaan makuun levyllä olisi saanut olla enemmänkin kahden em. genren vaikutteita, mutta luojan kiitos kovaa kikulointia ei levyllä kuulla kuin muutamassa kappaleessa, joista etenkin Lonely Man on lähes skippaamisen arvoinen tukutukuilu.
Damned for All Timessa on jykevä pohja, jonka päällä on paljon kiehtovia elementtiä. Kaikesta hyvyydestään huolimatta kuitenkin jatkuvasti tuntuu, että säveltäjät olisivat voineet kurottaa uskaliaammin vieläkin pidemmälle ja edes yrittää nousta niiden sankareiden tasolle joista laulavat. Tosi voimametallistit saanevat kuitenkin +35 tasobonuksen levyä kohtaan ja parhaimmillaan joutuvat vielä kriittisen iskun kohteeksi.
Skeleton Pit
Lust to Lynch
MDD
3
Sakurässäreiden kakkoskiekko onnistuu aiheuttamaan heti alkutahdeillaan varovaista innostumista, sen verran hyvällä asenteella ja tatsilla sopivasti modernisoitu vanhakantainen pieksentä on tehty. Eväspussin pohja alkaa kuitenkin häämöttää puolivälin tienoilla ja loppu onkin pitkälti edellä kuullun toistoa, mikä aiheuttaa väkisinkin mielenkiinnon lerpahtamista.
Kokonaisuutta vahvistavat nyös klassisen kliseinen kansitaide, trio-kokoonpano, korvia miellyttävä riekkuva laulutyyli sekä räyhäkäs kitarasoundi. Skeleton Pitillä on hyvät pohjat, mutta lihaa luiden ympärille olisi hyvä saada.
Sperm Angel
Life Is Poison EP
Spread Evil
3
Morgal-kytköksisen Sperm Angelin ero emobändiinsä on perin vähäinen. Siinä missä edellä mainitun sisältö on tunnelmaltaan rienaavaa, painottuu jälkimmäinen räävittömyyteen. Musiikillisesti molemmat ovat hyvin samankaltaista black-thrash-heavy riekkumista aina rupisen ohutta tuotantoa ja raakkuvaa laulua myöten, mutta Sperm Angelissa löytyy selvästi enemmän hilpeämpää tulokulmaa ja pienissä määrissä jopa Lemmy-asennetta.
Esileikin jälkeen trio veivaa viisi satsia mieskiisseliä 18 minuuttiin, mutta lopulta sille kuitenkin jää flufferin rooli Morgalin rynkytyksen varjossa.
Vox Mortis
Promo 2020 EP
Omakustanne
4
Nimi lehteen on ansaittu, kun pätevä musiikki on vielä hyvän asian puolesta esitettyä. Siitäkin huolimatta, että kyseessä on vain yhtyeen ensimmäiset koskaan julkaistua kaksi biisiä ja alle seitsemän minuuttia musiikkia.
Indonesialais-trion omalla kielellään tulkittu eläinsuojelu-death metal on jykevää tuuttausta amerikkalaiseen malliin, jossa ollaan enemmän kiinni tässä päivässä kuin menneisyydessä. Ja kuten tyylikäs animoitu video Primata Durjana -kappaleesta osoittaa, mistään liiallisesta hippeilystä ei ole kyse, vaan kaikin puolin vakuuttavasta brutaloinnista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti