Yhden miehen saattoväkenä toimiva belgialainen kokoonpano julkaisi
kevään korvalla ensimmäisen Fireboxin kautta julkaistun levynsä.
Aurinkoiset kevätpäivätkin pimentävä ambient-henkinen
hidastakin hitaampi Until Death Overtakes Me on perustajansa Stijnin lempilapsia
joskaan ei ainoa lajissaan. Synkkyyden kuvailemiseen koko sielullaan ja voimillaan
uppoutuva herra on erittäin kiireinen musiikkinsa ja siihen läheisesti
liittyvien asioiden kanssa, mutta löysi aikaa vastailla laveastikin kysymyksiin
ennen kiertueelle lähtöä.
- Valmistaudun parhaillaan Funeral Procession –kiertuetta
varten, jossa soitan yhdessä Pantheistin ja Skepticismin kanssa. Nuo keikat
ovat bändin ensimmäiset ja apuna minulla on kaksi Pantheistin jäsentä.
Tällä hetkellä minulla ei ole aavistustakaan siitä, miltä me
mahdamme kuulostaa livenä, mutta jos lopputulos tyydyttää minua,
tulemme tekemään tulevaisuudessa muitakin keikkoja. Olen kyllä aina
sanonut, ettei Until Death Overtakes Me kuulu keikkalavoille, mutta pianhan
tuo selviää onko siinä perää vai ei. Olisi todella
hienoa päästä soittamaan johonkin elokuvateatterin tapaiseen
paikkaan, jossa yleisö voisi istua omilla penkeillään. Täysi
kokoonpano vaatisi vain kolme kitaristia, basistin, patarummut, pari kosketinsoittajaa,
laulajan ja ehkä parit jousisoittimet. Nyt joudumme käyttämään
paljon ennalta ohjelmoituja koskettimia ja perkussioita.
Edellä mainittujen kokoonpanojen ja projektien lisäksi herralla on
lukuisia muitakin viritelmiä, joten Stijnin ei tarvitse paljoakaan miettiä mitä vapaa-ajallaan
tekisi.
- Kaikilla tämänhetkisillä yhdellätoista sooloprojektillani
on yhteistä toistensa ja UDOM:in kanssa. Useimmat niistä juontavat
juurensa ideoihin, joita aioin käyttää UDOM:issa. Mutta jos saan
useita samankaltaisia ideoita, laitan ne mieluiten jonkin uuden projektin käyttöön
sen sijaan, että pakottaisin ne esimerkiksi yhteen UDOM:in kappaleeseen.
Näin minulle avautuu uusia mahdollisuuksia kokeilla erilaisia juttuja ilman
että joutuisin rajoittamaan itseäni ainoastaan UDOM:in kaltaiseen musiikkiin.
Tähän saakka näinkin monessa erilaisessa projektissa soittaminen
ei ole ollut mikään ongelma, vaikka monet niistä saattavatkin
lakata olemasta julkaistuaan yhden levyn.
- Kaikki vapaa-aikani kuluu tosiaan musiikkiin koulun käynnin ohella. Joskus
ajankäytön jakaminen on erittäin hankalaa ja minulla ei koskaan
tunnu riittävän aika kaikkiin niihin asioihin, mitä haluaisin
tehdä. Tälläkin hetkellä pääni sisässä virtaa
niin paljon erilaisia konsepteja ja musiikkia, mutta ajanpuutteen vuoksi en ainakaan
vielä pysty toteuttamaan niitä kaikkia. Musiikin lisäksi minua
kiinnostaa toki muutkin asiat kuten astrofysiikka ja lukeminen, joille yritän
löytää aina joskus aikaa.
SYNKKYYDEN ALKULÄHTEILLÄ
- Kuuntelin aikanaan paljon black ja dark metallia, mutta kyllästyin niihin
varsin pian. Tuon jälkeen löysin synkempiä genrejä kuten
dark ambient, dark wave, gootti ja tietysti doom metallin. Aloittelin tuohon
aikaan myös musiikin soittamisen ja yhdistelin heti kaikkia noita genrejä.
Huomasin kuitenkin varsin pian, että doom metal ja ambient olivat musiikkityyleinä täydellisiä ilmaisemaan
niitä ideoita ja tunteita joita halusin musiikissani esittää.
Oman tyylini löytämiseen kului pari vuotta etsimistä ja kokeilua.
En ole koskaan saanut mitään musiikillista koulutusta, vaan ostin
ensimmäisen kitarani kuusi vuotta sitten ja aloin opettelemaan sillä soittamista.
Olen myöhemmin hankkinut itselleni myös basson, koskettimet, patarummut
ja sähköviulun, koska halusin oppia itse soittamaan kaikkia UDOM:n
musiikissa käyttämiäni instrumentteja. En missään
nimessä pidä itseäni teknisesti hyvänä muusikkona.
mutta kykyni riittävät omaa musiikkiani varten ihan hyvin. Opin myös
koko ajan kaikkea uutta joka tekee soittamisesta elämäni tärkeimmän
asian.
Musiikki on Stijnille sen verran henkilökohtainen asia, että omien
teosten luomiseen ei apua ole juurikaan kaivattu.
- UDOM:sta on tullut minulle niin läheinen projekti, että se menettäisi
kaiken voimansa jos joku toinen osallistuisi musiikin tekemiseen. Olen kyllä harkinnut
sessiomuusikoiden käyttöä tulevaisuudessa lähinnä sellon
ja viulun osalta. Oikeastaan en halua kenenkään kanssa edes jakaa
niitä asioita, joita pistän musiikkiini. Musiikissani on paljon enemmän
syvyyttä kuin miltä ehkä vaikuttaa, mutta se kaikki on ehkä enemmän
henkilökohtaisella tasolla. On paljon sellaisia ideoita ja näkemyksiä,
joita en koskaan pystyisi jakamaan kenenkään kanssa.
MUSTA MONOLIITTI
Prelude to Monolith -levyn nimellä ja musiikilla tuntuu
olevan selkeitä joskin etäisiä yhteyksiä Stanley Kubrickin
ohjaamaan Avaruusseikkailu 2001 elokuvaan.
- Tuo elokuva sattuu tosiaan olemaan suosikkejani ja musiikissani on ehkä jotain
samankaltaista mystisyyttä kuin tuossa leffassa. Monoliitti levyn nimessä tarkoittaa
kuitenkin kaiken rumuuden, tuskan ja yksinäisyyden fyysistä ilmentymää.
Oliota, joka on tietoinen omasta olemassaolostaan, yksin pimeässä ja
kylmässä kuolevan maailman viimeisenä jäänteenä tomun
ja tuhkan keskellä.
Pitkien jopa lähes 20 minuuttia kestävien kappaleiden synnyttämiseen
Stijnillä on omat menetelmänsä.
- Olen kyllä joskus kuullut valituksia liian pitkistä biiseistä.
Minä vain tykkään venyttää biisejäni tekemällä erilaisia
variaatioita biisin pääteemasta tai punomalla eri teemoja yhteen.
Haluan varmistua siitä, että juttuni kuullaan ja ymmärretään
mikä tahansa se sitten onkin. Olenkin huomannut, että keskeisen teemaan
toistaminen ja variaatioiden tekeminen auttaa usein kuulijaa tuon tavoitteeni
suhteen.
- Joskus minulla menee todella kauan biisien tekemiseen ja esimerkiksi tällä hetkellä minulla
on pari lähes valmista kappaletta, joita olen työstänyt yli
pari vuotta. Joskus taas biisin tekemisessä ei mene kuin pari päivää.
Levyn päättää erittäin mielenkiintoinen ja osuva laina
Chopinin kappaleesta Marche Funebre. Alkuperäinen yli
kaksikymmenminuuttinen versio on kuitenkin kutistettu alle puoleen.
- Alkuperäinen ideani oli julkaista noin tunnin mittainen mini CD, jossa
parin oman biisin lisäksi olisi ollut tuo täysmittainen Chopinin
laina. Pituudestaan huolimatta se olisi ollut minusta kuitenkin vain mini CD,
koska sille ei olisi päätynyt kuin noin 40 minuuttia itse tekemääni
musiikkia. Solmittuani levytyssopimuksen Fireboxin kanssa päädyimme
kuitenkin yhdessä julkaisemaan täyspitkän. Niinpä teinkin
yhden uuden kappaleen ja lyhensin tuon Marche Funebren yhdeksään
minuuttiin alkuperäisesti 22:sta. Levylle päätyneessä versiossa
on ainoastaan pääteema yhdistettynä lyhyisiin variaatioihin
itse säveltämistäni introsta ja outrosta.
Kiinnostus bändiä kohtaan ja levytyssopimuksen saaminen tuli jonkinasteisena
yllätyksenä kokoonpanolle.
- En ole koskaan kuluttanut paljoakaan aikaa sopimuksien saamiseksi, vaikka
olenkin ollut aiemmin yhteydessä muutamaan levy-yhtiöön. Tiesin
kyllä Fireboxin ja että he ovat kiinnostuneita ambient ja funeral
doom tyyppisestä musiikista. Ei minulla ole koskaan ollut sen suurempia
ambitioita allekirjoittaa mitään levytyssopimusta ja en edes oikein
uskonut omiin mahdollisuuksiini saada tämän kaltaista musiikkia kuuluviin
minkään yhtiön kautta. Fireboxin väki oli lukenut jotain
arvosteluja demoistani ja kun he ottivat minuun yhteyttä, laitoin heille
musiikkiani menemään ja niin päädyin julkaisemaan levyn
heidän kauttaan. Olen erittäin tyytyväinen heidän panokseensa
ja he ovat promotoineet levyä paljon.
UDOMin tulevaisuus on kaikkea muuta kuin hämärän peitossa.
- Minulla on erittäin selkeä näkemys bändin tulevaisuudesta,
sillä työskentelen parhaillaan neljän mahdollisen UDOM julkaisun
parissa. Jokaisessa julkaistussa Symphony I-III -nimeä kantavassa
tuotoksessa sekä Prelude to Monolith - levyssä on
yksi selkeä konsepti ja useita sen alapuolella olevia ideoita. Yhdessä nämä kaikki
neljä julkaisua muodostavat ison kokonaisuuden, joka kuvaa entiteettiä nimeltä UDOM.
Kaikki tämä yhdistettynä muihin projekteihini tuovat esille
vielä enemmän musiikissani näkyviä käsitteitä.
- Symphony I - Deep Dark Red kertoo henkilöstä,
joka yrittää tehdä itsemurhan ja epäonnistuu. Tämän
seurauksena hän alkaa vihaamaan elämää ja yrittää irtautua
elämästä ja yhteiskunnasta. Tätä osuutta käsittelen Symphony
II - Absence Of Life -levyllä. Prelude To Monolith ja Symphony
III – Monolith -levyillä keskityn kuvaamaan tällaisen
lohduttoman elämäntavan tuomaa tyhjyyttä, yksinäisyyttä ja
tuskaa. Jatkan samojen mutta vain pidemmälle vietyjen teemojen kanssa Symphony
IV - No Sun, Only Dust -julkaisulla. UDOMin taru tulee jatkumaan
siihen saakka, kunnes kuolema minut korjaa.
FILOSOFIAA AAMUNKOITTOON
Vaikka sanoituksissa käsitelläänkin synkkiä ja vaikeita
asioita kolmannen persoonan kautta, ei inspiraatiota tarvitse lähteä hakemaan
sen kauempaa kuin jokapäiväisestä elämästä.
- Koko ihmiskunnassa on jotain pahasti vialla. Pidämme itseämme tämän
planeetan kehittyneimpänä elämänmuotona ja sen enempää väärässä emme
voisi olla. Suurin osa ihmisistä käyttäytyy kuin aivottomat
pedot tai jopa pahemmin. Aivan kuin heidän eläimelliset vaistonsa
törmäisivät ihmisen itsetietoiseen puoleen. Yhteiskuntaa johtavat
lukemattomat narsistiset, aivottomat ja huoraavat lampaat ja ainoita merkitseviä asioita
ovat kaupallisuus, materialismi ja fyysinen kauneus. Asiat tuntuvat menevän
vain pahemmaksi ja pahemmaksi ja lopulta se johtaa ihmiskunnan tuhoon. Ei välttämättä fyysiseen
tuhoutumiseen mutta vähintäänkin henkiseen. Kehittymisen sijasta
me taannumme.
- Pyrin itse elämään päivän kerrallaan, sillä eilinen
on mennyttä ja huomenna minä itse taas voin olla mennyttä. En
tunne mitään tarvetta asettaa itselleni tavoitteita ja pyrkiä niihin.
Yritän vain musiikkini avulla pysyä järjissäni ympäröivän
maailman yrittäessä saastuttaa mieltäni sairailla ideoillaan.
Kauneus on tunnetusti katsojan silmässä mutta näinkin pessimistisen
maailmankuvan omaava henkilö näkee silti kauneutta luonnossa.
- Kutsun kauneinta, suurinta ja ällistyttävintä asia hautajaistanssiksi.
Tuota syntymisen ja kuolemisen hidasta ja aaltoilevaa tanssia tapahtuu kaikkialla
eikä vain pienessä mittakaavassa. Jopa galaksit ja tähdet syntyvät
ja kuolevat. Tanssi etenee aaltomaisesti ja jokaisella aallonharjalla on syntymä ja
aallonpohjassa kuolema. Pikkuhiljaa nuo aallot pienenevät ja pienenevät
kunnes jäljellä on vain peilityyneys. Tämä on nähtävissä kaikkialla
jos osaa vain katsoa oikein, kuolema ja kauneus puhtaimmassa muodossaan.
Synkkiä asioita musiikissaan käsittelevä herra on sinut oman
väistämättömän tulevaisuutensa kanssa.
- Mielestäni en pelkää enää kuolemaa ja olen oppinut
elämään sen tosiasian kanssa. Loppujen lopuksihan se on ainoa
varma asia jokaisen elämässä. Kuolema ei myöskään
ole minulle mikään pakkomielle, vaikka ajatus kuolemasta kiehtookin
minua. Kuolema edustaa minulle kaiken absoluuttista loppumista, kaikki muistosi
häviävät ja sinusta tulee pelkkä tyhjä kuori. On vain
pimeyttä ja tyhjyyttä mitä et itse tietysti voi kokea, koska
olet kuollut. Juuri tähän bändin nimi viittaakin: kaikki kestää vain
siihen saakka kunnes kuolet ja se on siinä. Ei ole mitään kuoleman
jälkeistä elämää tai inkarnaatiota.
Kysyttäessä mieluisinta tapaa päättää päivänsä tulee
Stijniltä vastaus kuin apteekin hyllyltä.
- Oikeastaan ei ole mitään väliä kuinka sitä kuolee,
koska lopputulos on kuitenkin sama. Kun on kuollut, niin ei sitä muista
kuinka kuoli tai kuinka eli. Mutta jos nyt saisin valita, niin päätyisin
hypotermiaan. Haluaisin kuolla jossain paljaalla tasangolla talven syleilyssä.
Se olisi hidas kuolema, paikat alkaisivat ensin turtumaan ja sitä ikään
kuin vaipuisi syvään uneen kaikessa rauhassa. Oikeastaan on harmi,
ettei ihminen voi kuolla kuin vain kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti