ANNIHILATOR
Double Live Annihilation
AFM
Kiitos warettajien, promon tynkäversio sisältää vain noin
2/3 kaupan hyllyiltä löytyvistä tuplasta ja nekin biisit yhdelle
raidalle tungettuina. Uuden levy-yhtiön kautta julkaistu live-lätty
nostaa helposti esiin ennakkoluuloja turhasta rahat pois julkaisusta. Pitkän
uran tehneen orkesterin repertuaarista löytyy kuitenkin tukku keikoillakin
soitettuja hienoja ralleja eikä pelkästään niiltä parilta
ensimmäiseltä klassikkojulkaisulta. Yllättävintä levyllä on
Joe Comeaun erittäin vahva suoritus. Vanhojen ikivihreiden tulkinta on
todella hienoa, 90-luvun vaisumpaan materiaaliin hän saa puhallettua rutkasti
uutta potkua ja tuoreetkin vetäisyt ovat asiaan kuuluvasti levy-versioihin
verrattuna energisempiä. Levyn saundit ovat tuhdit ja bändi vetää intensiivistä ja
vimmaista settiä ilman turhia välipulinoita. Kun vielä kaiken
huipuksi Jeffin kitara soi upeasti ja värikkäästi, on kyseessä yksi
parhaimmista ja yllättävimmistä keikkalevyistä vuosikausiin. 8/10
ANTIMATTER
Lights Out
Prophecy
Taipaleensa toiselle etapille edennyt irlantilaisduo
on luonut oktetillisen verran musiikkia hämärtyviin iltoihin ja valoisiin öihin. Musiikki
on aiempaa seesteisempää ja tasaisempaa, mutta tunnelmaa ei ole kevennetty
saati muuten muutettu. Aisaparin tunnetumman puoliskon vaikutus on ilmeinen
niin melodioissa kuin tunnelmassa, ja tarkkakorvaiset henkilöt löytävätkin
musiikista selkeitä viittauksia menneisiin melodioihin. Tummanpuhuva rauhallinen
ambient ja elektrohenkinen musiikki valuu levyltä hitaasti upean ja sielukkaan
naisäänen tulkitsemana, eikä harvemmin kuultava miesvokalistikaan
ole väärässä seurassa. Yksinkertaisiin ideoihin nojautuva
musiikki on hypnoottista ja rauhoittavaa, eikä levyltä edes kaipaa
yksittäisten kappaleiden nousemista toisten yläpuolelle. Orkesteri
kuulostaakin ensimmäistä kertaa tasapainoiselta niin itsensä kuin
musiikinkin suhteen. Vaikka levy onkin astetta vaikeammin lähestyttävissä kuin
debyytti, on kokemuksen kautta tapahtunut kypsyminen vienyt bändiä selkeästi
eteenpäin. Valot puhuksiin ja fiilistelemään. Hyvää yötä. 8/10
BORIS
Amplifier Worship
Southern Lord
Southern Lord artisti Boriksen suhteen ennakkoaavistus osuu lähestulkoon
oikeaan. Aiemmin ainoastaan kotimaassaan Japanissa julkaistu levy tarjoaa runsaasti
erittäin matalalta pöriseviä ja surisevia bassoja ja kitaroita.
Tiettyjä yhteneväisyyksiä löytyy muihin samalla yhtiöllä majaileviin
artisteihin kuten esimerkiksi Khanateen. Siinä missä edellä mainittu
keskittyy kuitenkin hypnoottisen piinaavaan junnaukseen, heittää nousevan
auringon maan poijjaat kehiin jopa psykedeelistä rokkia ja punkkia puettuna
minimalistiseen transsimaiseen muotoon. Viidestä tyylin mukaisesti pitkästä kappaleesta
on muotoiltu levyllinen kokonaisuutena kuunneltavaa tajunnanvirtaa. Bändillä on
ajoittain hämärät hetkensä ja ovelien vastakohtien kautta
musiikista muodostuu oikeanlaisessa mielentilassa mielenkiintoisia tunnetiloja.
Joskus tällaista jaksaa, useimmiten taas ei. 5/10
EARTHRIDE
Taming of the Demons
Southern Lord
Prätkämiesten doomiksi kuvailtu Earthride ratsastaa maanläheisesti
Black Sabbathin ja perinteisemmän doomin hengessä. Vannoutuneimmat
genreen perehtyneet henkilöt tunnistanevat bändistä muutamat
nimet aikaisempien kokoonpanojensa perusteella. Musiikista löytyy mukavaa
groovea ja rentoa raskautta vahvassa 70-luvun hengessä. Komeuden kruununa
on David Shermanin vahva Lemmymäinen ääni, joka tuo hyppysellisen
lisäsärmää ja räkää musiikkiin. Tanakka
rytmisektio luo jykevän perustan kitaristille vaellella omassa äänien
täyttämissä sfääreissään. Mitään
uutta ja mullistavaa levyltä on aivan turha etsiä, mutta nelosvaiheella
eteenpäin rullaava doomin nelitahtinen kaksipyöräinen soveltuu
hyvin ajoon laiskoina lämpiminä kesäpäivinä. 7/10
GRIEF
Turbulent Times
Southern Lord
Ennenjulkaisematonta ja harvinaista pääosin 7”/10” vinyyliformaatissa
julkaistua materiaalia sisältävä kokoelma esittelee brutaalin
sludge doomin pioneerin vakavaa masennusta tihkuvia hengentuotoksia. Laulajan
aggressioita henkivä rähisevä laulutyyli sopivaa junnaavaan
ja laahaavaan musiikkiin, josta paistaa läpi aito ahdistus ja viha. Karu
ja kaunistelematon kokonaisuus painaa päälle täydessä pommilastissa
olevan B-52:n lailla, mutta osumatarkkuus jää valitettavan keskinkertaiseksi.
Rypälepommimainen äänimassa leviää kyllä tasaisesti
tappavasti pitkin vastaanottajan tannerta, mutta häränsilmäosumien
puuttuminen heikentää huomattavasti tehovaikutusta. Tällä ei
oikein osu eikä uppoa, vaikka vanha toimivaksi havaittu kalusto onkin
raskasta kaliberia. 4/10
MAPLE CROSS
Next Chapter
Verikauha
Pohjoisen hurjat ovat heränneet pitkäksi horrokseksi osoittautuneesta
tilastaan ja tyrkänneet ulos toisen täyspitkänsä lukuisten
demojen jälkeen. Heti alkutahdeista lähtien bändi svengaa mukavasti
kuin hullu poro. Svengistä voidaan kiittää biisien merkillistä ”humppameininkiä”.
Laulaja puristaa väkisin keuhkoistaan ilmaa pihalle ja saa aikaan mallikkaan
takakireän äänen. Vaikka biisit ovatkin varsin suoraviivaisesti
eteneviä jolkotuksia, löytyy niistä silti usein kokonaisuutta
piristäviä melodioita ja rohkeita riffityksiä. Kappaleet hujahtavat
kuitenkin korvien ohi ennen kuin ehtivät edes kunnolla alkaa, ja päällimmäiseksi
jääkin ”tässäkö tämä nyt oli?” –tunne. Vaikka
musiikin taustalla onkin selkeästi havaittavissa asennetta, ponnettomat
kitararariffit ja saundit hidastavat meininkiä ikävästi. Pitkän
linjan metallisteja olisi kiva arvostaa paremmallakin arvosanalla, mutta korvieni
kaappaamat ääniaallot harmaassa aivomassassa tulkittuna eivät
valitettavasti tällä kertaa havaitse parempaa. 6/10
MERCILESS
Merciless
Black Lodge
Lähes vuodesta miekka ja kilpi metallitahkoa vääntäneet
herrat ovat jo kertaalleen ehtineet pitää pidempääkin paussia.
Vanhan koulukunnan asenne ja henki ovat yhä erittäin vahvasti mukana
kalmanhajuisessa thrash-runttauksessa ja levy eteneekin junan lailla vastustamattomasti
eteenpäin. Biiseistä löytyy paljon hyviä, tuttuja ja turvallisia
riffi-vyörytyksiä, joiden päälle mukavan räkäinen
ja räyhäävä vokalisointi on erittäin osuvaa. Jotain
vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua mutta sinisen sijasta musiikissa on myös
havaittavissa mustaa. Biisistä toiseen jatkuva tasainen jyskytys tuppaa
kuitenkin vain unettamaan ja musiikissa soisi kuulevansa edes Kouvolan rautatieaseman
kaltaisia pysäkkejä. Levyn Entombed-henkisen päätösraidan
kaltaisia Riihimäen asemaa muistuttavia kappaleita toivoisi kuulevansa
enemmän. 6/10
MYTHOLOGICAL COLD TOWERS
Sphere of Nebaddon
Sound Riot
Samballa ja oudohkon nimen omaavalla orkesterilla on sama kotimaa,
mutta siihen yhteneväisyydet jääväätkin. Muhkeassa ja tummanpuhuvassa
doom-deathin kategoriaan lokeroitavissa musiikissa on mukana miellyttävän
mureaa mörinää ja mukavan mystinen tapa käyttää soolokitaraa
lähes jatkuvasti. Koskettimia käytetään onneksi säästeliäästi
ja positiivisessa mielessä tasaisella levyllä tunnelma osataan myös
luoda ja tiivistää myös yksittäisissä kappaleissa.
Melodioissa on havaittavissa etäisiä yhteneväisyyksiä Novembers
Doomin kanssa, vaikka yleisilme onkin parikymmentä kiloa raskaampi. Biisejä ei
laahata eteenpäin totaalisen hitaalla temmolla, vaan keskitempoiset kompleksisia
rakenteita omaavat kipaleet työntyvät omaperäisinä esiin
alan yrittäjien laakeilta tasangoilta. 7/10
NEGATIVE REACTION
Everything You Need for Galactic Battle Adventures
Psychedoomelic/Game Two
Oikeaoppisesti mutta tympeän tylsästi vetelee orkesteri ilman suurempaa
groovea sludgen/doomin saralla kyntävää musiikkiaan. Kitarat
murisevat raskaasti matalalta ja laulaja karjuu asiaankuuluvasti keuhkorakkulansa
tyhjiksi. Meno on kuin Pohjanmaan tasaisia peltoja kyntävällä traktorilla,
joka vetää perässään kivirekeä. Sovituspuoli tökkii
ajoittain, jonka ansiosta osa kappaleista tuntuu hätäisesti kyhätyiltä ylijäämäriffien
sekamelskalta. Kaikki genren elementit ovat kyllä löydettävissä kohtuullisesti
hyödynnettyinä, mutta ilman omia varsinaisia ideoita ja musiikkiin
sisällytettyä sielukkuutta kokonaisuus jää ontoksi lahopuun
tavoin. Tasaisen tappavalla, joskin tehokkaalla runnomisella, orkesteri saa
aikaiseksi graniittisen kivipaaden kooltaan kantti kertaa kantti. Kivan näköinen,
mutta vaikea tarttua kiinni saati kantaa. Ilman tämän parempaa käsikirjaa
linnunradan seikkailuissa eksytään taatusti eikä mahdollisissa
taisteluissakaan ole suuria urotekoja luvassa. 5/10
OVERKILL
Wrecking Everything DVD
Spitfire
Aiemmin julkaistu samanniminen live-lätty antoi jo odottaa paljon,
mutta sen digitaalinen audiovisuaalinen vastine ei ainoastaan lunasta odotuksia
vaan pistää vielä pykälän verran paremmaksi. Parituntinen,
yli kahdenkymmenen biisin setti on todellista mannaa vanhan liiton miehille
ja naisille, sillä se painottuu pääasiassa viiteen ensimmäiseen
levyyn uudempiakaan täysin unohtamatta. Bändi on yhä todella
kovassa iskussa eikä Bobbyn myös live-tilanteessa omaperäistä ääntä voi
tarpeeksi ihmetellä saati ylistää. Orkesteri ei kuulosta tippaakaan
parikymppiseltä, vaan teinipoikien innolla ja raivolla biisit piiskataan
aivan toisiin atmosfääreihin kuin studiolevyiltä on totuttu
kuulemaan.
Tekninen toteutus on ehkä hieman yllättäenkin todellista
huippulaatua, eikä kameroiden määrässä ole säästelty.
Pienimuotoisiksi häiritseviksi tekijöiksi nousee ainoastaan muutamassa
kohtaa ylenpalttinen strobojen käyttö sekä tyypilliseen amerikkalaiseen
tapaan ärsyttävän nopeat leikkaukset. Kun valittavana on vielä normaalin
kaksikanavaisen stereoääniraidan lisäksi DTS ja DD-raidat, ovat
hevimieliset kotiteatterin omistajat enemmän kuin mielissään.
Tuplalevyn toinen puolisko tarjoaa pakollisen kuvagallerian lisäksi reilun
puolitoistatuntisen bändin parissa. Löytyy niin kulissien takaista
keikkoihin valmistautumista, fanien tapaamista ja kommentteja kuin mielenkiintoisia
haastatteluja ja live-pätkiä uran varrelta. Kokonaisuus on erittäin
tuhti paketti hienosta orkesterista, jolla on yhä paljon annettavaa metallin
maailmalle. 9/10
ROSSOMAHAAR
Quaerite Lux in Tenebris
Xtreem Music
Idän ihmeet tarjoavat toisella täyspitkällään ärsyttävän
ohuilla kitarasaundeilla ja rumpukoneelta kuulostavalta rytmiosastolla tahditettua
sinfonista black metallia. Koskettimia käytetään tietty erittäin
runsaasti ja kappaleita väritetään lukuisilla monimutkaiseksi
aiotuilla kappalerakenteilla. Temmot vaihtelevat nopeasta pätä-pätä kompista
hyvinkin keskitempoisiin tai hitaisiin ja biiseihin on tungettu paljon hyvinkin
erilaista tavaraa. Bändillä on käytössään kyllä muutamia
ihan mielenkiintoisia ideoita eikä musiikkikaan töki pahemmin missään
vaiheessa. Lopputulos on kuitenkin valitettavan keskinkertainen ja vaisu. Mitään
ennenkuulumatonta tai edes hyvin tehtyä vanhan kertausta ei levyltä löydy.
Paremman kuunneltavan puutteessakaan en välttämättä olisi
levyyn heti ensimmäisenä tarttumassa. 4/10
SCEPTRE
Fucking Metal Motherfuckers
Merciless
80-luvun tosimiesten hevimeiningin nimeen vannova ja uhmakkaalla metalliasenteella
liikkeellä oleva Chicagon trio on epäilemättä täysin
tosissaan. Biisin- ja levynnimiä katsastamalla sekä sanoituksia lukemalla
koko toiminta tosin vaikuttaa varsinaiselta urpoilulta, mikä tietyssä mielessä heviin
kyllä kuuluukin. Siinä missä edellinen I’m Going
to Hell oli äärimmäisen puuduttava ja biisistä toiseen
paikallaan junnaava pläjäys, harppaa uutukainen pistekaupalla eteenpäin.
Tyyli on vaihtanut hieman aiempaan verrattuna erittäin suoraviivaiseksi
ja yksinkertaiseksi Celtic Frost/Carnivore orkestereista taatusti vaikutteita
imeneeksi metal/thrash retroiluksi. Vanhan liiton nimeen vanniovan musiikin
ongelma on erittäin tyypillinen. Vanhojen ideoiden lainaaminen ja kierrättäminen
ei yksinkertaisesti tänä päivänä riitä hyvän
lopputuloksen saavuttamiseksi. Tämä kaikki on tehty paremmin jo vuosikausia
sitten jolloin se vielä oli lisäksi omaperäistä. Nyt Scepter
kuulostaa vanhan liiton äijän korvissa ihan mukavalta, mutta ponnettomalta
ja keskinkertaisen tylsältä. 5/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti