Dysangelium

Vuonna 2009 Kielissä perustettu Dysangelium on jalostanut black metaliaan kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa ja tämä metodi onkin osoittautunut äärimmäisen järkeväksi tavaksi toimia. Jos heti vuoden 2013 alussa julkaistu ensimmäinen virallinen demo Exordium oli sekin vielä eräänlaista harjoittelua, on viime heinäkuussa virallisen julkaisunsa saanut Leviaxxis-demo jo lähes täysin valmista tavaraa. Julkaisun laadusta kertoo jotain jo sekin, että sen takana on alan piireissä erittäin arvostettu ja laadukkaista julkaisuistaan tunnettu World Terror Committee lafka.

Lue koko haastattelu Imperiumista

Shrapnel Storm "We Come in Peace..." promo

1. Detracked 4:36
2. Deathroller 3:53

Kokonaiskesto: 8:29

Sotaisten teemojen naittaminen vanhan koulukunnan jyräävän jyhkeään death metaliin on tehty Bolt Throwerin toimesta niin hyvin jo 25 vuoden ajan, että periaatteessa muita yrittäjiä ei tähän genreen enää edes tarvittaisi. Hail of Bullets pääsee tosin jo aika lähelle samoja taistelutantereita, mutta em. kahteen lähes täydelliseksi rakennettuihin sotakoneisiin verrattuna kotimaisten jo täyspitkän julkaiseen Deathmarchedin kuin vielä demoja julkaisevan Shrapnel Storminkin sota on lähinnä pienimuotoista sanallista nahistelua ja nyrkkien puimista.

Kolme aiempaa demoa julkaisseet tamperelaiset ovat mitä ilmeisemmin alkaneet löytää omaa tyyliään, sillä alkuaikojen thrash-vaikutteet ovat julkaisu julkaisulta painautuneet death metalin tieltä entistä syvemmälle maaperään. Tässä tamppauksessa bändi tuntuukin olevan enemmän kotonaan, vaikka uran kyntäminen vielä varsin alkutekijöissään onkin.

"We Come in Peace..." promon/demon biisikaksikko kuulostaa demomaiselta eikä vain kumisevilta ja ohuilta soundeiltaan, joihin kaivataan selvästi jytinää enemmän. Avauskappaleen "Detracked" tulitus hajoaa sovituksellisesti turhan laajalle alueelle, seikka jotka pitkähkö kesto vain korostaa. Selkeästi "Pultinnakkaajalta" lähes suoraan lainattua jyräämistä sisältävä "Deathroller" osuu sen sijaan tauluun jo paremmin, vaikka omat rakenteelliset kolhoutensa silläkin on.

Perustavaalaatua olevista ongelmistaan huolimatta ei Shrapnel Storm ole missään nimessä täysin toivoton tapaus. Aivan kuten rynnäkkökiväriin tähtäimien säädössäkin, oikeaan suuntaan tehdyillä pienillä napsuilla bändin osumatarkkuus voi parantua huomattavastikin ja sitä myötä kappalestakasasta voi tulla selvästi tiukempi. Tällä hetkellä Shrapnel Storm kuitenkin kuulostaa vielä vain selvästi demobändiltä, joka ei harmaasta rivistöstä edukseen erotu millään tavalla.

Arvosana
0 = Megaton
M = Megatiivinen
MM+ = MikroMega
MMM = MiniMega
MMMM = Megamainen
MMMMM = Megalomaaninen

Mörbid Vomitin helvetillinen kakkoshönkäys

© Toni Salminen / Metalscope

Loppukesästä 2012 ilmestyneestä Mörbid Vomitin ensidemosta tuli intoiltua kovastikin ja sen ensi kuussa virallisesti julkaistavaa seuraajaa "I Breathe Hell" EP:tä kuunnellessa käy heti selväksi, ettei debyytti ollut suinkaan mikään yksittäinen mainiosti onnistunut vahingonlaukaus. Lahtelaisten jo aiemminkin tehokkaasti kalmaa sylkevä kanuuna on nyt kalibeeriltaan entistäkin järeämpi, sen osumatarkkuus on parantunut selvästi ja ammusvalikoimastakin löytyy vieläkin laaja-alaisemmin ja letaalimmin tuhoa tekevää kranaattia.

Kuten aiemminkin, myös tältä julkaisulta löytyy neljä mureaa death metal -kappaletta. Jos veisujen keskipituus onkin tällä kertaa venähtänyt hieman aiempaa pidemmäksi, löytyy niistä nyt myös enemmän aiempaa harkitumpaa ja paremmin sovitettua sisältöä sekä hienoja melodioita ilman että Mörbid Vomit olisi karannut liian kauaksi juuriltaan tai menettänyt tippaakaan iskukyvystään. Itse asiassa sen astetta sivistyneempi ulosanti yhdessä sopivasti terävöityneimpien soundien kanssa tekee bändistä vain entistä julmemman ja tehokkaamman kuuloisen.

Orkesteri on reilussa vuodessa saanut hierottua pakettinsa pelkästään hyvässä mielessä niin tiukan ammattimaiseksi, ettei parannettavaa jää kuin korkeintaan pienten ja todennäköisesti lähes kuulemattomien detaljien hienosäädössä. Nyt kahden harjoittelujulkaisun jälkeen seuraava ja ainut järkevä etappi on alkaa työstämään täyspitkää albumia, josta kiinnostuneita varmasti myös löytyy.

Tulevan julkaisun avausraita "Engulfed by the Plague":

Ainoastaan netissä julkaistava "I Breathe Hell" -sessioiden bonuskappale, lainaversio Ghostin Prime Moverista, on sekin taipunut MV:n käsittelyssä täysin kivuttomasti bändin itsensä kuuloiseksi:

Lord Fist nostattaa nyrkit ilmaan

Debyyttidemonsa Spark for the Night loppukesästä julkaissut perinneheviorkesteri Lord Fist lyö nyrkkiä pöytään tuodakseen Mikkelin Suomen metallikartalle. 

Lue haastattelu Infernon nettisivuilta

Sainpaul "Le Reproche" demonäyte

Vaikka eilin tulikin osallistuttua mainioon Punk partyyn, jossa Nyrkkitappelu veti erittäin riehakkaan keikan ja Yleislakkokin oikein energisen ja hyvän, joskin turhankin lyhyen vedon, tekee ajomiehen silti fiilistellä Sunday Morning Coming Downia. Jos eilinen blogi-postaus esitteli jyhkeää kotimaista jyräystä, on nyt vuorossa jotain aivan muuta.

Sainpaul on Fursy Teyssierin uusi bändi, jonka musiikki ei tunnelmaltaan poikkea kamalasti herran pääbändistä Les Discretsistä. Sen soundi ja lähestymistapa musiikkiin on kuitenkin yhden julkaistun "Le Reproche" -demokappaleen perusteella huomattavasti sekä elektronisempaa että popimpaa ja ah, niin periranskalaista. Vaan kyllähän tämä ainakin näin sunnuntaina maistuu kera tuhdin punaviinin ja tuoreen patongin sekä hyvien juustojen.

Lord Fist "Spark for the Night" (demo 2012)

1. Super Sailor
2. Chains of Steel
3. Master of the Witches
4. Spark for the Night

Kesto: 17:26



Facebook
MySpace

Mikkeli, Etelä-Savon maakuntakeskus, on saanut kunnian toimia minun ja Lord Fist synnyinpaikkana. Ikäeroa meillä on noin 41 vuotta, mutta yhteiset diggailun kohteet tuntuvat olevan koko lailla samoja. Bändin debyyttidemoa kuunnellessa luulen ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti ymmärtäväni, mitä isältä pojalle -fraasi voisi käytännössä tarkoittaa.

Aloitellessani hevin kuuntelua vuonna 1983, oli Iron Maiden Kissin ohella yksi kovista, etenkin The Number of the Beast (1982), Piece of Mind (1983), Powerslave (1984) ja hiukan myöhemmin myös vuonna 1980 julkaistu debyytti. Kakkosalbumi Killersistä (1981) en koskaan ole niin välittänyt, vaikka toki siltäkin useampi helmi löytyy. On varsin helppoa kuvitella, että Lord Fistin muodostava nuorten miesten nelikko on yhtä tohkeissaan Maidenin debyytistä ja muista erityisesti NWOBHM-genren aikalaisista kuin minä aikoinani. Ikääntymisen myötä kun kyynistyminen tuppaa alati vaanimaan nurkan takana yrittäen tehokkaasti torpata vilpittömän innostumisen aiheesta kuin aiheesta.

Lord Fist jatkaa erittäin mallikkaasti niitä heavy metalin perinteitä, jotka syntyivät yli 30 vuotta sitten. Yhtyeen vilpitön innokkuus, täydellinen omistautuminen sekä nuoruuden energisyys vanhan liiton asialle ovat erityisen hienoa kuultavaa nykyaikana, jolloin täysin hajuttomia illuusioita rankkuudesta ja usein teennäisiä yhdistelmiä genrenrajoja rikkovasta monipuolisuudesta luodaan levytys- ja kotistudiossa tietotekniikan keinoin. Lord Fist on puhdasta ja vanhanaikaista heavy metalia, joka kuulostaa silti vallan tuoreelta näin vuonna 2012. Bändin selvästi aistittavassa olevaa asennetta ei tässä yhtälössä voi missään nimessä väheksyä.

Demon vauhdikas avauskappale Super Sailor on naaman välittömästi virneeseen vetävä hittiraita, jossa niin kitaristit kuin rumpalikin pistävät parastaan. Niin soitossa kuin soundeissakin on mukana juuri sopiva määrä oikeanlaista demomaisuutta eli käppäisyyttä, jonka ansiosta musiikki kuulostaa elävältä ja energiseltä, oikeiden ihmisten oikealta musiikilta eikä robottien millintarkalleen nuottiviivastolle asetetulta luomukselta. Myös laulaja-kitaristi Perttu Koivusen musiikkiin hyvin istuvaa laulamista on pakko arvostaa, vaikka miehen suoritus on kaukana virtuoosimaisuudesta. Ujot falsettiiin vetolähdötkin kuulostavat ainoastaan ja vain sympaattisilta tehokeinoilta eivätkä tippaakaan noloilta.

Keskitempoinen Chains of Steel osoittaa, että bändiltä löytyy vahvaa riffiä ja hyvää melodiaa myös hitaampaan menoon ja juuri nämä ovatkin yhtyeen vahvuuksia. Tutuista ja perinnetietoisista aineksista on osattu ei vain säveltää, mutta myös sovittaa mielenpainuvia ja silti mukavan monipuolisia viisuja.

Master of the Witches kulkee sekin hyvällä vauhdilla ja pitkälti samoin tehokeinoin kuin Super Sailor, mutta aivan samanlaiseen hurmioon se ei silti yllä. Demon päättävä hitaampi nimiraita on neljästä selkeästi sävellyksellisesti heikoin aivan kuin ideat olisivat loppuneet hiukan kesken ja sovitusta ei olisi jaksettu tai osattu hieroa riittävän rullaavaksi.

Vaikka osa Lord Fistin viehätystä onkin sen hiomaton raakilemaisuus ja intomielisyys, on sen kehittyäkseen entistä muotovaliommaksi silti opittava hiomaan turhia särmiä pois ja kiillottamaan entisestään niitä tahoja, joilla se jo loistaa. Käytännössähän tämä kun ei tarkoita mistään olennaisesta luopumista tai tyylin muuttamista.

Nuorissa on todellakin heavy metalin tulevaisuus vanhojen ja pöhöttyneiden musikanttien kärsiessä niin usein tunteen palon sammumisesta tai liiallisesta ajattelusta. Musiikin kun pitäisi aina olla tunne-, ei tahtotila. Evil-Lÿnin ohella Lord Fist on tämän hetken lupaavinta suomalaista heavy metalia.

Arvosana: MMMM

Demon avausraita "Super Sailor":


Demon loputkin kappaleet kuunneltavissa YouTubessa