tiistai 10. joulukuuta 2013

Kuuntele Loathia ja ihastu


Tänä vuonna perustettu Loath ei ole jäänyt jahkailemaan debyyttinsä tekemisen kanssa, sillä 10 biisiä on pistetty purkkiin melkoisen nopeasti eikä kyse ole nyt pelkistä kappaleiden tempoista. Kokonaisuus löytyy Bandcampista sekä kahden biisin verran YouTubesta ("The Common God" ja "Xeroxed", mutta CD:täkin on kuuleman mukaan tulossa ja hyvä niin, vaikka vinyylihän se tällekkin julkaisulle olisi paras mahdollinen muoto.

Niin orkesterin logo kuin nimikin kertovat musiikin sisällöstä jo aika paljon, sillä hempeitä rakkaus- tai tuutulauluja ei "Total Peace" -kiekolla kuulla, vaan ahdistuneisuudesta ja misantropiasta kumpuava painostava syljentä on julmaa julistusta alusta loppuun. Varsin tutuista crust & grindcore/hardcore-aineksistahan Loathin soppa on keitetty, mutta sen verran tuhtia ja vakuuttaavaa lusikoitavaa levy on, että satunnaisia maukkaita sattumiakin sisältävää keitosta lappaa mielellään korvakäytäviinsä. Yksin pimeässä tottakait. Onneksi juuri nyt vallitseva vuodenaika tarjoaa siihen runsaasti mahdollisuuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti