The Carnival - Henki juhlii, liha ei

Suomalaisen kulttuurin juuria ulottuu Kajaanin sekä pohjoisen että eteläisen vaikutusta sisältävään vaihettumisvyöhykkeeseen yllättävän paljon. Onhan paikkakunnan piirilääkärinä 1800-luvun alkupuoliskolla toiminut itse Elias Lönnrot presidentti Urho Kekkosen käydessä koulua paikallisessa lyseossa vajaa sata vuotta myöhemmin. Muusikoista niin Sakari Kukko (Piirpauke), Jorma Kääriäinen (Agents) kuin Jarkko Martikainenkin (Euthanasia (RIP), Y.U.P.) ovat kajaanilaistaustaisia. Käytettäessä metsätyyppivertauksia em. henkilöt olisivat lähinnä alueelle tyypillistä kangasmetsää kun taas viime vuosituhannen lopussa perustettu, metallilla hardcore-räimettään sekoittava The Carnival olisi lähinnä upottavaa aapasuota.

Lue koko haastattelu Imperiumista

Kasetti on uusi vinyyli

LP-vinyylin paluusta on mouhkattu ummet ja lammet medioissa ja muutaman vuoden ajan. Trendihemmot sekä hemmottaret yhdessä neljänkympin rajapyykkiä hätyyttävien kanssa ovat alkaneet haalia mustaa kultaa kaupoista, divareista ja kirppareilta yrittäen paikaten nuorena tekemiään hölmötyksiä. Silloin myytiin halvalla, koska CD oli niin kätevä ja parempi soundiltaan, nyt ostetaan takaisin samoja äänitteitä kalliilla, koska nostalgia ja lämmin analoginen äänimaailma. Näin musiikkimaailmakin menee sykleissä ja eiköhän vielä joskus 10 vuoden päästä CompactDiscit tee myös paluun jengin dumpatessa niitä nyt pilkkahintaan pois, koska streamaus on niin näppärää ja vinyylit <3 MiniDiscien paluu se vasta muuten trendikästä olisikin!

Oikeissa alan piireissä kasettihan on sitkutellut jo pidempään täysin relevanttina formaattina erilaisten pienjulkaisutujen kohdalla ja usein vieläpä ainoana saatavilla olevana fyysisenä tuotteena, vaikka yhä useammin rupeaa julkaisulistoissakin näkymään myös lyhenne MC LP:n ja CD:n ohessa. Ja miksei olisi, ihan kelpo ja helppokäyttöinenhän se on edelleen siinä missä vinyylikin. Ja kuten levysoitinkin on löytynyt taloudesta kaikki nämä vuodet, löytyy myös 90-luvulla hommattu kallis JVC:n kasettidekki, joka huollossakäyttämisen jälkeen supattaa edelleen mainiosti.

Tänä ja jo viime vuonna on erinäisiltä keikoilta tai muuten vaan suoraan bändeiltä tullut ostettua useampi C-kassu. Trendikästä eli ei, mutta koska musiikin ostaminen ainoastaan fyysisenä tuotteena on itselle ainut vaihtoehto, voi sen aivan hyvin ostaa myös kasettina jos muuta ei ole saatavilla. Kaikille julkaisuformaateillekun  on aikansa ja paikkansa tai pikemminkin käyttökohteensa ja lopulta itse sisältö määrää, ei missä muodossa se on julkaistu.

Tässä muuta esimerkki kasettiäänitteistä, jotka olen katsonut hankkimisen arvoisiksi pelkästään tämän alkuvuoden aikana:

Saattoväki "Carnal Liturgies" (2015)
Tamperelaista death metalia piskuisen puolalaisen lafkan piskuisena kasettipainoksena.

Infected Priest "Hammering Nails To Fragile Bones" EP (2015)
Taas Tampereelta ja osin samoja jannuja kuin em. Saattoväessä. Lyhyestä virsi kaunis -tyylistä konstailematonta vanhan liiton grindcorea/death metalia.

Jukka ja Jytämimmit "Jytää vaan" (2015)
Jos Jukka Nousiaisen tekemiset kiinnostavat, on kyseessä sitten Räjäyttäjät tai herran soolotuotanto, toimii taatusti myös kahden jytämimmin kanssa muodostetun trion "Jytää vaan" -julkaisu kanssa. Tästähän on tulossa jossain vaiheessa myös CD ja LP.

Kaos Kris & Helvete"Kaos sa jag, idiot!" (2013)
Mukavan ankaraa ja tinkimätöntä ruotsalaista hardcore/d-beat myllytystä.

RamoNeu! "S/T" (2014)
Kukahan ihme on mahtanut keksiä yhdistää Ramonesin hälläväliä punkin ja krautockin jumituksen?

Hipoxia/Gangrened "Split" (2013)
Mainion piinaavan "We Are Nothing" -levyn loppuvuodesta 2014 julkaissut Gangrened ehti kiduttaa jo vuotta aiemmin Hipoxian kanssa yhteiskasettijulkaisulla.

Lyssna på stoner eller Dö!

Dö ei tule Ruotsista. Dö ei soita death tai black metalia. Tämän hellsinkiläisen trion tyylilaji on pikemminkin letkeästi groovaava stoner rock ja liejuisasti laahaava sludge olematta varsinaisesti kuitenkaan kumpaakaan. Ja kyllähän yhtyeen musiikin yllä myös mieto kalmanlöyhkäkin leijuu.

Juuri tässä erilaisten tyylilajien välimaastossa taituroinnissa piilee yhtyeen kakkos-EP:n "Den" hienous ja kiehtovuus. Sen neljä painostavaa biisiä todella rokkaavat vastustamattomalla draivilla ja lopputulos onkin kuin bailausmusiikkia maansa myyneille tai mielensä pahoittaneille. Juuri tämänkaltaisesta vastakohtaisuudesta esiintunkeva ristiriitaisuus tekee Dö:stä etenkin usein tarkasti sääntöjä noudattavassa genressään erittäin omintakeisen yhtyeen.

Dö on jo nyt täysin valmis yhtye niin suurempiin kuvioihin kuin julkaisuihinkin. Sen musiikista kuin visuaalista ilmeestäkin löytyy hillityn toimivaa tyylitajua, joka erottaa raakileet pojat kypsistä miehistä. Video EP:n käyntiin potkaisevasta "For the Worms" -kappaleesta näyttää miksi näin on.

Ennen kaikkea "Den" on kuitenkin ehjä ja erittäin jymäkkä vajaa puolitunteinen kokonaisuus, josta ei heikkouksia löydy. Alkuvuoden kovin julkaisu, joka säilyttänee asemansa myös helposti vuoden loppuun saakka ja pidemällekin.

Kuuntele Loathia ja ihastu

Tänä vuonna perustettu Loath ei ole jäänyt jahkailemaan debyyttinsä tekemisen kanssa, sillä 10 biisiä on pistetty purkkiin melkoisen nopeasti eikä kyse ole nyt pelkistä kappaleiden tempoista. Kokonaisuus löytyy Bandcampista sekä kahden biisin verran YouTubesta ("The Common God" ja "Xeroxed", mutta CD:täkin on kuuleman mukaan tulossa ja hyvä niin, vaikka vinyylihän se tällekkin julkaisulle olisi paras mahdollinen muoto.

Niin orkesterin logo kuin nimikin kertovat musiikin sisällöstä jo aika paljon, sillä hempeitä rakkaus- tai tuutulauluja ei "Total Peace" -kiekolla kuulla, vaan ahdistuneisuudesta ja misantropiasta kumpuava painostava syljentä on julmaa julistusta alusta loppuun. Varsin tutuista crust & grindcore/hardcore-aineksistahan Loathin soppa on keitetty, mutta sen verran tuhtia ja vakuuttaavaa lusikoitavaa levy on, että satunnaisia maukkaita sattumiakin sisältävää keitosta lappaa mielellään korvakäytäviinsä. Yksin pimeässä tottakait. Onneksi juuri nyt vallitseva vuodenaika tarjoaa siihen runsaasti mahdollisuuksia.

Scumrise! "Super Hits!" EP

1. At the Bar 01:55
2. Today Everyday 02:21
3. Old And Cold 01:47
4. All I Need 02:51
5. Katkeruus 02:24

Kokonaiskesto: 11:18

"Se on ku vitun lottovoitto kun saa asuu Kouvolassa." ylistää Kakkahätä-77 entistä Kymenläänin pääkaupunkia, josta myös kaksimiehinen, mutta ainakin toistaiseksi sessiorumpalin kanssa operoiva Scumrise! ponnistaa. Viime vuonna perustettu poppoo ehti julkaista vielä samana vuonna "Ite tein ja säästin" -demon, ja nyt uudet hitit on saatu tallennettua kasetti-EP:lle.

Esikoismateriaaliin verrattuna kappaleiden pituuksista on karsittu lähes puolet pois ja temmotkin ovat samalla melkein kaksinkertaistuneet. Meininki onkin huomattavasti räväkämpää ja punkimpaa rokkia aiemman osin stoner-henkisen jumituksen ja laahamisen sijaan ja tämä muutos istuukin yhtyeen pirtaan selvästi paremmin. Perussoinnuista ja rakenteista kasatuissa kappaleissa on silti sekä letkeyttä että tarttuvuutta, joihin Toni Kukkolan osuvasti revittelevä ja äänijänteitä säästelemätön laulutyyli tuo omanlaistaan kaivattua ekstrapotkua.

EP:n viidestä repäisystä selkeimmiksi hiteiksi nousevat rokit heti täysillä käyntiin potkaiseva "At the Bar" ja mainiota pienimutoista himmailua täysillä jytäämisen vastapainoksi esittelevä "All I Need". Ei jäljelle jäävä kolmikko sekään kauaksi taakse jää, lähimpänä vauhtia ja vaaratilanteita sekä levähdyspaikkoja sisältävä "Old And Cold".

Scumrise! osoittaa yhdessä mm. Kivareiden ja viime viikolla hehkuttamani Monster Mulletin  kanssa, että erilainen rock-musiikki elää ja voi jopa hämmästyttävän hyvin kaupungissa, jonka sanotaan olevan olemassa vain VR:n armosta.

Arvosana
0 = Megaton
M = Megatiivinen
MM = MikroMega
MMM = MiniMega
MMMM = Megamainen
MMMMM = Megalomaaninen

Lowburn "Soaring High" EP

1. Soaring High 04:52
2. Running On Fumes 02:43
3. The Power It Holds 06:12
4. Moonful of Stars 05:21

Kokonaiskesto: 19:08







Eipä ole mikään ihme, että heti ensimmäisellä julkaisullaan lappeenrantalaisen Lowburnin paletti on lähes just eikä melkein kasassa. Onhan sen laulaja-kitaristilla Tomi Mykkäsellä vankka kokemustausta stoner-haahuilusta ja rokkailusta jo pitkälti 90-luvun puolelta niin Shamosin kuin Elephant Bellinkin riveistä. Kun tähän yhdistetään vielä musisointi mainiossa ja monelle ikävän pimentoon jääneessä Evemasterissa sekä Battleloressa (johon lopuilla kolmella Lowburn-kaverilla on myös kytkös menneisyydessä), niin ammattimiehistähän tässä on kysymys, eikä mistään vasta 2000-luvulla Monster Magnetiin tai Blue Cheeriin hurahtaneista untuvikoista.

Stoner rock on yksi niistä muutamasta musiikin tyylilajista, josta en ole juurikaan jaksanut innostua genrenä 2000-luvulla, mutta jonka harvat pioneerit ovat aikoinaan tehneet yhä edelleenkin hienosti potkivia levyjä. Kuunnellessa ensimmäisiä kertoja "Soaring High" EP:tä mielessä pyörii ainoastaan kysymys, miksi tämän kaltaista musiikkia edelleen tehdään ja etenkin julkaistaan. Sen verran vahvasti pitkään täysin muuttumattomina säilyneiden perusasioiden äärellä Lowburn kuitenkin on. Vastaus alkaa kuitenkin hahmottua     siinä viidennen pyöräytyksen kohdilla, kun kappaleet tunkeutuvat ensin päähän, siitä istumalihaksiin ja viimein myös jalan alle. Jo pelkästään työn ääressä konttorituolissa istuskellessa hyväksyvä nyökyttely, pienimuotoinen hytkyminen sekä varovainen jalan naputus lattiaan rupeaa muodostumaan tahdottomaksi rutiiniksi ja voi vain kuvitella millaiseksi meno yltyisi yhtyeen keikalla pienessä keskiolutpöhnässä.

Lowburn osaa piru vie tehdä tutuista ja yksinkertaisista aineksista toimivaa rock-musiikkia, joka osoittaa esimerkillisesti, että hyvään lopputuloksen pyrkiessä ei todellakaan tarvitse yrittää luoda jotain uutta ja ihmeellistä, jos vain on todella sisäistänyt musiikin syvimmän olemuksen ja osaa sitä myös hyödyntää omissa luomuksissaan. EP:n kaikissa neljässä kappaleessa näin todellakin on tapahtunut aina messevän muhkeista soundeista lähtien, on kyse sitten tanakasti potkivasta nimiraidasta, vastustamattomasti svengaavasta "Running on Fumesista", vahvasti Monster Magnetilta kuulostavasta ja sopivan niukasti väriksi lisättyä psykedeliaa sisältävästä "The Power It Holds" -biisistä tai mainiosti koko ajan etukenossa jytäävästä "Moonful of Starsista" päätöksestä.

"Soaring High" ei saa edustamaansa genreä nousemaan uuteen kukoistukseen, mutta se taatusti potkii sitä eteenpäin korottaen samalla rimaa, jonka ylittämiseksi Suomen vireän, mutta syvällä undergroundissa luimistelevan stoner-skenen edustajat saavat tehdä kovasti töitä.

Arvosana
0 = Megaton
M = Megatiivinen
MM = MikroMega
MMM = MiniMega
MMMM = Megamainen
MMMMM = Megalomaaninen

Ranger tulee ja tappaa taas

Melkein on unohtunut hehkuttaa Rangerin uutta "Combat Metal" kolmen biisin EP:tä, joka sekin on julkaistu ainoastaan kasettina aivan samoin kuten viime vuonna ilmestynyt "Metal Gear" EP. Kun meininki on entistäkin hurjempaa ja tiukempaa, ja ääriripeisiin rässiveisuihin on hiipinyt vielä hiukan enemmän iskevyyttä, on "Combat Metal" kerrassaan huikea suoritus aina viimeistä instrumentaalikappaletta myöten. Sopivasti siistiytynyt, mutta silti yhä autenttisen sohjoinen reenikämppätuotanto vain korostavat entisestään niin itse musiikin kuin soitonkin energisyyttä, vaikka kultakorvat ja Ipod-sukupolvi muuta väittäisivätkin.

Dekkinsä ja mankkansa jo vuosia sitten hölmöyksissään myyneet, mutta taas tai yhä vinyyliä hankkivia voi lohduttaa tietoa, että ensi kuussa Ranger on aloittamassa mini-LP:n äänitykset. Tarkempi info ja sisältö ei vielä ole tiedossa, mutta eiköhän nämäkin piekkoin selviä. Mustan kullan julkaisua odotellessa kannattaa Internetistä ottaa haltuun "Touch of Death" ja "Supreme Evil" -kappaleet. Se nimittäin kannattaa olet sitten sotahullu militaristi tai aseistakieltäytyjä hippi, pääasia että erinomainen rässi maistuu.

Atom Fractal Goddess "Thunderbirds Flight" EP

1. Electric Letters 03:34
2. Rocket Ride 02:27
3. Into Machines 04:41
4. Thunderbirds Flight 05:13
5. Miami Haunting 04:43

Kokonaiskesto: 20:38




Tarkoitukseni ei ole alkaa tekemään perinteisiä demo- ja levyarvosteluja saati haastatteluja blogiini, sillä niihin  käytössäni on olemassa muut julkaisukanavat. Painopistealue tulee edelleenkin pysymään musiikillisesti varsin laaja-alaisesti erilaisten ja mielenkiintoisten itselöytämieni bändien esilletuomisessa höystettyinä video- tai ääninäyttein sekä omilla mielipiteillä ja näkemyksillä. Aina silloin tällöin minulle kuitenkin tarjotaan tai käsiini ajautuu fyysisiä julkaisuja, josta heikkoina hetkinäni lupaudun arvion kirjoittamaan.

Etelä-Karjalan helmessä huuruisempi rock sekä selkeämpi stoneri tuntuu edelleenkin olevan varsin kova juttu aivan kuten jo paikkunnalla asuessani 90-luvulla. Taidettiinpa kaupunkia kutsua jopa Suomen Seattleksikin jossain vaiheessa grunge-buumia. Atom Fractal Goddess edustaa tätä nuorta ja tuoretta murina/pörinä/surina-bändisukupolvea, jota tuntuu nykyisellään löytyvän Suomesta suorastaan hämmentävän paljon kuten taannoisessa Suomi lanaa, murisee ja rokkaa pintaraapaisussani kävi ilmi. Ei enää niinkään nuorta, mutta yhtä lailla tuoretta LPR:n tarjontaa edustaa myös Lowburn, jonka "Soaring High" debyytti EP:stä tulossa niin ikään ihan arviota vielä tämän kuun aikana.

Rapian kolmisen vuotta mölynneen AFG:n jonkinmoinen konseptijulkaisu "Thunderbirds Flight" EP sisältää raskaalla kädellä louhittua rokkia, josta löytyy niin ripaus psykedeliaa kuin isompi hyppysellinen stoneriakin. Niin monen muun ensijulkaisun tavoin tämänkin viisikon musiikin suurin ongelma tässä vaiheessa on liiallinen kasvottomuus, sillä vaikka vaikka bändillä selkeästi havaittava kova into ja riittävä taito tehdä genren perusrokkipaloja onkin, ei viidestä kappaleesta sen kummemmin edukseen nouse ensimmäistäkään. Ainoastaan päätöskappale "Miami Haunting" sisältää, jos ei nyt mitään omaperäisyyttä, niin ainakin jonkinlaista kiehtovaa tarttuvuutta.

Stoner/psykerock-genreissä jonkinlainen uuden luominen ei tietysti ole mikään itseisarvo tai edes odotettu ominaisuus. Tällöin kappaleista pitäisi kuitenkin löytyä joko todella korkeisiin sfääreihin kohoavaa hörhöilyä ja/tai hikisen vahvaa, väkisin kehoon tunkeutuvaa rokkaavuutta, että siitä jaksaisi innostua. Näitä tekijöitä Atom Fractal Goddesilla ei ainakaan vielä ole. Kunniamaininta on annettava erikseen bändin laulajalle Allulle, jonka monkuava laulutyyli jää ainakin mieleen, vaikka saattaisikin alkaa käymään hermoille täysimittaisella julkaisulla.

Yhtye muuten keikalla Tampereella Vastavirralla 7.2.2013 yhdessä jo aiemmin levyltäkin mainioksi koetun Garden of Wormin sekä samaan soppaan hyvin sekoittuvien, mutta tuntemattomampien Jupiterin ja Bulldamagen kanssa.

Arvosana
0 = Megaton
M = Megatiivinen
MM = MikroMega
MM+

MMM = MiniMega
MMMM = Megamainen
MMMMM = Megalomaaninen

EP kuunneltavissa sekä ladattavissa Bandcampissa, mutta saatavilla myös ihan oikeana CD:nä suoraan orkesterilta.

Ilman soossia ei rässi soi

2000-luvun alkupuoliskolla oli Suomessa käynnissä thrash metalin isompikin esiinmarssi "Ilman soossia ei rässi soi" -sloganin Infernon haastattelussa lanseeranneen Deathchainin johdolla, mutta aivan viime vuosina ei taas kovaa kotimaista pieksentää ole vastaan liiemmin tullut. Vaan vuosi 2013 lähteekin liikkeelle sitäkin räväkämmin, sillä Rangerin "Metal Gear 2012" demo on vallan hillittömän huikeata meininkiä.

Yhtye kohkaa juuri oikeanlaisen suttuisilla köppäsoundeilla varustetut kolme kappaletta läpi tolkuttumaan ylitempoon, jossa hienosti kiljahtelevalla ja ärähtelevällä laulajalla on täysi työ yrittää pysytellä perässä. Paketti on koko ajan vaarassa levitä täysin käsiin, mutta ei, ja lopputulos sätkii raivokkaasti kuin epileptisen kohtauksen moshpitissä saanut ADHD-nuori. Tämmöistä on kuulkaas se oikea "rässi" eikä mitään silkkimuniin puhaltelua ja pumpulitissien läpsyttelyä!

Sympaattisen kuvaavaa muuten on, että bandcampissa kaikki kolme kappaletta "Metal Gear/ They Live/Taken by the Night" tuutataan samaan putkeen. Ja tokihan tuotosta saa myös fyysisenä julkaisuna formaatin ollessa C-kasetti. Mikäpäs muukaan.

Vaan eipä tarvitse kuopiolaisen Brainthrashin hävetä meininkiään Rangeriin verrattuna. Jos temmot nyt eivät aivan yhtä tapissa olekaan, niin oikeaa asennetta löytyy kyllä "Mental Combat" EP:stäkin aivan riittämiin. Tällä hetkellä ainoastaan kitaristi Total Nevastationion ja laulamisesta sekä rummutuksesta vastaavan Kamikazernobyn varassa toimiva porukka pieksee Bay Arean suuntaan haiskahtavaa vanhan liiton thrashia, jossa kieltämättä on kuultavissa kaksikon itsensä mainitsemat Exodus ja Vio-lence vaikutteet.

Aiemmin yhtye on ehtinyt julkaista yhden demon ja hajotakin kertaalleen, mutta viiden vuoden tauon jälkeen mättäminen on näemmä alkannut taas kiinnostuu tuottaen kolme uutta kappaletta. Thrash or be thrashed!

Suomi lanaa, murisee ja rokkaa

Kirjoittaessani taannoin blogiini mm. Earthbound Machinesta sekä Shoraidersista (jolta muuten on juuri julkaistu uusi kepeän viekoitteleva biisi "Big Boy") sekä arvostellessani Sons of Kingsin kakkosalbumin "Emersion" Infernoon, tuli vastaan pienen tutkimusretken jälkeen hämmästyttävän siiro joukko muitakin mielenkiintoisia kotimaisia tekijöitä, jotka laahaavat, leijuvat, surisevat ja rokkaavat kukin omissa kiinnostavissa sfääreissään.

Kun jokaiselta entuudestaan uppo-oudolta aktilta oli tullut tuoretta matskua tämän vuoden puolella, oli musiikin syövereihin sukeltaminen varsin antoisaa. Mistä näitä oikein sikiää? En tiedä, mutta ainakin seuraava bändisetti kannattaa ottaa haltuun: Electric Void Summoner, Domovoyd, El Alamein, 3rd Trip,  Boar, Mojo Waves, Supertzar, Centipede, Gniyrg Gnaarg, Cpt. Kronos, Jupiter, Fuck-Ushima, Scumrise!, Usko, Atomic Fractal Goddess, King Weird, Coughdust ja A Phantom Pack of Black Hounds.

Katkuinen, raskaampi rock elää ja voi Suomessa näemmä hyvin.

Earthbound Machinen mylly murisee

Metalpit-blogissa pohdittiin viikko sitten omaperäisyyden merkitystä ja olemusta musiikissa. Megafaktahan™ on, että omaperäisyyden tavoittelu ei saa olla mikään itseisarvo, mutta tärkeintä kuitenkin on kuitenkin musiikin "hyvyys" on se sitten tuttua peruskauraa tai uniikkia taidetta. Edellämainitun näkemykseni perusteella musiikkikriitikot, jotka perustelevat julkaisun huonoutta pelkästään omaperäisyyden puutteella ovat joko laiskoja tai kykenemättömiä ilmaisemaan itseään riittävän ammattitaitoisesti. Hyvän, tuttuja latuja hiihtelevän biisin tai levyn tekeminen on aivan yhtä vaikeata kuin uusia uria avaavan, "avantgardeistisen" tai poikkitaiteellisen musiikin luominenkin.

Helsinkiläisnelikko Earthbound Machine on raskaan rockin perusasioiden äärellä ja paino on todellakin sanalla "raskaan". Halutessaan musiikkia voisi kutsua myös doom- tai jopa stoner rockiksi, mutta määrittelyt hiiteen. "Plain Delusionissa" on vähän helvetin hieno ja murakka kitara & bassosoundi, jonka ansiosta biisi jyrää yksinkertaisen vastustamattomasti alusta loppuun. Myös kantavan äänen omaavan laulajan suoritus istuu kokonaisuuteen mallikkaasti:



"Hungerland"  lanaa sekin raskaasti luoden hienosti toimivan kontrastin entistä korkeampiin sfääreihin kurottavan solistin kanssa:



Kappalekaksikon lisäksi bändi on taltioinut samoissa sessioissa kaksi muutakin rallia. Nyt olisi maitillaan, joten mistä saa lisää?

Pain Confessor "Oceans of Sickness" video

Pain Confessorin neljäs albumi julkaistaan perjantaina 12.10.2012. Incarcerated on tummasävyinen, vaativa ja ärhäkkä mutta ennen kaikkea todella kiehtova levy, juuri sellainen jonka vuonna 2007 ilmestyneen Purgatory of the Second Sunin olisi pitänyt olla.

Biisien ja samalla koko levyn hienous on siinä, että sen lähes black metalmainen kiukkuisuus kuulostaa luontevalta eikä vastapainoksi (edes kertosäkeisiin) ole lähdetty hakemaan turhaa hempeilyä tai imelyyttä. Kappaleet ovat haastavia ja moniulotteisia ja niiden kuuntelua kestävä tarttuvuus paljastuukin vasta lukuisten kuuntelukertojen myötä. Incarcerated on oikeaoppinen sekä melodisuutta että death metalia tyylillä yhdistävä levy, jollaisia ei ole tehty maailmalla aikoihin.

Uutta videota tulevalta albumilta, olkaa hyvä.


Muusikoiden.net keskustelupalstalla esitetty kommentti "Vokaalit kuulosti kyllä hyvältä mutta olipa kakka biisi. Englanniksi laulettua Sotajumalaa." naurattaa.

Cause for Effect "Progressive And Minimalist Recording" (omakustanne)

01. Forester 031
02. Servitor
03. Classic Galaxy
04. Not Ok Radioactive Situation
05. Slug Situation
06. Hypnoconsultism
07. Headless 200
08. Diplomat 6
09. Apparatus
10. Multism
11. L=22
12. M=24
13. Reactor 4
14. The Pulsator
15. Thermo Saurén
16. Euro-Sys
17. Compact Mutineer
18. Compact Pioneer
19. Compact And Impact
20. Prosedure Has Started
21. Iron Repertuary
22. Brutal Prog And Post Minimalist
23. Decimation
24. To Open The Door
25. Aerolimited Pistol

Total playing time: 19:31

www.causeforeffect.org
Facebook

Cause for Effect on duo-muotoisena aina esittänyt musiikkia, josta voin rehellisesti sanoa ymmärtäväni erittäin vähän. Tämä ei kuitenkaan haittaa niin millään tavalla kuuntelua ja mikä parasta, CfE:n musiikista tulee takuuvarmasti aina hyvälle tuulelle. Ei niinkään siksi, että sen lyhyet, tyypillisesti alle minuutin mittaiset tekniset fuusio-jazz-grind örähtelypöräytykset kuulostavat hassuilta, vaan lähinnä siksi, että kaksikko osoittaa kuinka musiikkia voi lähestyä ja tehdä täysin kokonaisvaltaisen omaehtoisesesti rajoja rikkoen. Näennäisen yksinkertaisesti, mutta silti erittäin monimutkaisesti aina kansitaiteista ja sanoituksista lähtien.

Viime vuonna ilmestyneeneltä "Progressive And Minimalist Recording" EP:ltä on puukorvan kymmien kuuntelukertojen jälkeenkään turha yrittää erottaa biisejä toisistaan, mutta alle 20 minuuttia on joka tapauksessa erittäin sopiva annos ajattelee sitä sitten kokonaisuutena tai 25 erillisenä kappaleena.Siinä missä äänimaailma tuntuu aiempia julkaisuja huomattavasti lämpimämmältä, selkeämmältä ja erottelevammalta, tuntuu taas itse musiikki menneen entistä kiharemmaksi, käsittämättömämmäksi, mutta myös monimuotoisemmaksi. "0+1=01" -albumilta tutun "Neutral Metron" kaltaisia minihittejä ei tältä minijulkaisulta ikävä kyllä kuitenkaan löydy, ja astetta kuuntelijaystävällisempi ja tarttuvampi materiaali olisikin ollut tervetullutta.

Vaikka periaatteessa onkin aivan sama mitä julkaisua orkesterilta kuuntelee, puolustaa EP silti paikkaansa nykyajan homogeenisten ja mitäänsanomattomien julkaisujen aikana. DIY-asennetta kun ei koskaan voi olla arvostamatta tarpeeksi.

Päivää piristävät ilmaiset näytelataukset yhtyeen kotisivuilta

Arvosana: MMM+

Osta Levykauppa Äxästä, Swamp Musicista, Keltaisesta jäänsärkijästä tai mistä tahansa hyvin varustellusta levykaupasta.

Thenceä kiinnostavat kivetkin

Thencen yhdestä lähes tunnin mittaisesta kappaleesta koostuva debyytti on melkoinen järkäle, vaikka se on tunnelmaltaan pikemminkin ilmava kuin äärimmäisen raskas. Fiilispohjalta sävelletyssä musiikissa tärkeintä on nimenomaan erilaisten tunnetilojen herättäminen.

Lue haastattelu Infernon nettisivuilta

Year of the Goat "Lucem Ferre" MCD (Van Records) 11.5.2011

1. Of Darkness
2. Vermillion Clouds
3. Dark Lord
4. Lucem Ferre

Total playing time: 21:24

www.sureshotworx.de/index.php?pg=1824

Tummemmista 60- ja 70-lukujen musiikillisista syvyyksistä ja salatieteistä ammentava uusi tulokas Year of the Goat tuntuu heti ensijulkaisullaan tietävän tasan tarkkaan mitä ja ennen kaikkea miten se itseään ilmaisee. Coven ja Black Widow sekä muut psykedeelisetkin aikalaiset ovat yhtyeelle ilmeisen tuttuja eikä Black Sabbath ja Pentagram vieraita ole nekään.

Osin Griftegård-jäsenistöä sisältävä YotG ei ole mitenkään raskas saati hidas bändi, vaan jopa vaikutteidensa aikakaudelle tyypilliseen tapaan näinnäisen kepeä, jota luomumainen tuotanto korostaa oivasti. Erittäin tyylilitajuisesti sävelletyt ja soitetut kappaleet pohjautuvat nimenomaan rockiin, josta löytyy myös progressiivisia sävyjä kuten "Vermillion Clouds" hyvin osoittaa. Ei kuitenkaan ole epäilystä, etteikö
musiikki vetoaisi nimenomaan metallisteihin siinä missä tunnetuksi aiemmin jo itsensä tehneet Graveyard, The Devil's Blood tai Witchcraft, joiden suuntaan voi halutessaan vertailukohtia vetää.

Tunnetasolla taas musiikissa on kiehtovan tumman melankolista ja syleilevää tunnelmaa, jota voi halutessaan kuvailla alan piireissä trendikkäällä occult-sanalla. Bändi kuitenkin kuulostaa sen verran aidolta ja hyvältä, että puheet trendien perässä juoksemisesta voi unohtaa ihan suosiolla jo lähtökuoppiin. Vaikka minijulkaisun kolme varsinaista kappaletta, joista yksi on muuten kevyesti alkuperäisen pesevä lainaversio Sam Gopalin 60-luvun lopussa säveltämästä ja Lemmyn tulkitsemasta "The Dark Lord"-kappaleesta, sekä levyn päättävä lyhyehkö "Lucem Ferre" -instrumentaali ovatkin keskenään varsin erilaisia, muodostavat ne silti erittöin eheän ja monipuolisen kokonaisuuden ilman ainuttakaan heikkoa lenkkiä.

YouTube tarjoaa maistiaista yksinkertaisen huikeasta "Of Darkness" -avausraidasta, joka on samalla levyn ehdoton hitti. Solisti Thomas Eriksson osoittaa biisissä olevansa hieno tulkitsija ja sama vahva linja jatkuu myös levyn muissa kappaleissa.



"Lucem Ferre" on saatavana kalliihkon MCD:n lisäksi myös MLP:nä. Täyspitkää on luvattu vuodelle 2012 ja tämän julkaisun perusteella odotukset muodostuvat suuriksi. Suomesta Year of the Goatin tai muiden vastaavien retro-yhtyeiden ei voisi kuvitellakaan tulevan, ikävä kyllä.

Osta Levyliigasta, Levykauppa Äxästä, Swamp Musicista, Keltaisesta jäänsärkijästä tai mistä tahansa hyvin varustellusta levykaupasta.

Crystalic "Persistence" (omakustanne) 2010

1. Sub-Creatures 05:02
2. Throne of Sin 05:03
3. Wall of Sanity 04:20
4. Vanishing Act 03:03
5. Voiceless Army 04:50
6. Eulogy 02:26
7. Blastbeat of My Heart 06:08
8. The Flame (CD bonus track)
9. New Time 04:53
10. Lord of the Mourn 04:57
11. Too Dark to See 08:53

Total playing time: 53:58

http://www.crystalic.net/
http://mikseri.net/crystalic
http://www.myspace.com/crystalicband

Suotakoon tamperelaiselle Crystalicille "kunnia" blogini ensimmäisestä poikkeuksesta, sillä yhtyeen kakkosalbumi on omakustanne joka ei ole edustamani yhtiön jakelussa toisin kun kaikki aiemmat esittelemäni bändit ja levyt. Avatkoon tämä kirjoitus myös takaportin tulevaisuutta silmälläpitäen: saatan jatkossa satunnaisesti kirjoittaa lisää vastaavista tapauksista, jos ne vain ylittävät oman kiinnostuskynnykseni tarpeeksi reilusti. Etusijalla tulevat aina olemaan ne oman tien kulkijat ja puurtajat, joille kaikenlainen näkyvyys on ansaittua bonusta.

Saman tien pitänee myös lanseerata näitä erikoistapauksia varten jonkin sortin arvosteluasteikko lyömällä lopullinen selkeä niitti tekstille sekä antamaan TLDR-sukupolvellekkin mahdollisuus ymmärtää mistä on kysymys. Asteikko olkoon välillä M-MMMMM eli numeraalisesti 1-5 plussa tarpeen tullen päälle lyöden:

M = Megaton
MM = Megatiivinen
MMM = MiniMega
MMMM = Megamainen
MMMMM = Megalomaaninen

Crystalicin "pitäkää tunkkinne" -asennetta on pakko kunnioittaa. Kun kehuja keränneen "Watch Us Detoriate" (2007) -debyytin seuraajalle ei järkevää julkaisijaa parissa vuodessa löytynyt, laittoi yhtye kiekon ilmaiseksi jakoon viime syksynä omilla kotisivuillaan (jossa levy on yhä saatavilla). Tempaus oli kannattava, sillä vastaanotto oli varsin muikeaa ja vaatimukset CD-painoksesta pakottivat bändin tekemään sellaisen ja vieläpä bonusbiisillä varustettuna. Levyä onkin rahalla myyty sen verran tässä monessa yhteydessä kuolleeksikin julistetussa formaatissa, että painatuskustannukset yhtye onkin tainnut jo saada takaisin.

Vaikka maailma onkin tyly ja epäoikeudenmukainen paikka, ei sen saa antaa lannistaa. Jos lauloi Irwin elämisestä vaikka vaan piruuttaan, sopii sama asenne myös äänilevyjen julkaisemiseen. Periksi ei anneta perkele!

Debyyttiin verrattuna yhtyeen musiikki on jalostunut entisestään ja saanut enemmän omaa ja monipuolisempaa ilmettä. Vaikka aiemminkin hienosti toteutettu Death-fanitus on yhä edelleen kuultavissa, voidaan nykyään puhua pikemmin vaikutteista kuin suorasta kunnianosoituksesta. Osatekijänä tähän on epäilemättä myös tunnistettavan ja uniikin takakireän äänen omaavan ja debyytillä laulaneen Jarno "Frank" Moberg vaihtuminen Heinosen Lasseksi, jonka keuhkoista lähteekin varsin monipuolista ja tyylikkäästi musiikkin sopivaa ja sitä laaja-alaisemmaksi kasvattavaa ääntelyä.

Crystalicin suurin vahvuus ja salaisuus on sen erittäin tyylitajuiset ja idearikkaat sävellykset. Yhtyeen tekninen osaaminen ja soitannollinen ulosanti on sulassa sovussa hyvistä ja tarttuvista runsaasti kuuntelua kestävistä melodioista rakennetuissa kappaleissa, joissa on runsaasti niin sisäistä kuin välistäkin vaihtelua. Biisit osaavat olla rajuja, helliä tai sekä että. Termittämällä "Persistence" on teknistä/progressiviista melodista death metalia, mutta Crystalicin tapauksessa nämäkin termit tuntuvat liian rajoittuneilta.

Antakaa hyvät ihmiset suomalaiselle laatutyölle mahdollisuus ja ladatkaa kiekko vaikka ensiksi yhtyeen kotisivuilta ja kun olette vakuuttuneet sen hyvyydestä, sijoittakaa roposenne fyysiseen julkaisuun. Hyvän musiikin kuunteleminen kun kannattaa aina.

Arvosana: MMMM

Osta CD suoraan bändiltä tai Levykauppa Äxästä

Silent Stream of Godless Elegy "Návaz" (Season of Mist) 19.1.2011

1. Mokoš (Earth Mother) 6:20
2. Zlatohlav (Golden Head) 4:49
3. Skryj hlavu do dlaní (Hide Your Head Into Hands) 7:31
4. Přísahám (Promise) 5:15
5. Slava 4:01
6. Sudice (The Fate) 3:39
7. Dva stíny mám (I Have Two Shadows) 4:18
8. Pramen, co ví (Thinking Spring) 6:46
9. Samodiva (Fay) 5:51

Total playing time: 48:30




http://www.ssoge.com/
http://www.myspace.com/ssoge

Metalliskribentin urani alkupuolella 90-luvun puolivälin jälkeen, aikana jolloin ilmaisten levyjen saaminen oli vielä hienoa, kiikutti posti Tšekeistä peräti kaksikin levyllistä samalta Silent Stream of Godless Elegy -orkesterilta arvioitavaksi muinaiseen nettilehteen: "Iron" (1996) sekä "Behind the Shadows" (1998). Olivatpa vielä oikein puumerkkinsä kanteen raapustaneet pyynnöstäni. Doom metalin diggailuni oli tuolloin saavuttanut jo huippunsa, mutta muistikuvieni mukaan kohtuullisen mallikkasta joskaan ei mitenkään erityisen unohtumatonta tunnelmallista fiilistelyä suurijäsenisen orkesterin levyiltä kuului.

Nyt lähes 13 vuotta myöhemmin tilanne on muuttunut ja vieläpä reilusti parempaan suuntaan. Edelliset pari levyä ovat menneet tyystin ohitse ja aikaakin on kulunut edellisestä minijulkaisusta viisi vuotta ja täyspitkästä peräti seitsemän. Liekö "Návaz" -kiekkoa (suomeksi "amuletti") kypsytetty kaikessa rauhassa ajan kanssa vai ei, mutta erittäin mukavaa kuunneltavaa uusi albumi kumminkin on ja tyylikäs lisä uuden levy-yhtiön Season of Mistin muutenkin pääosin laadukkaaseen julkaisulistaan.

Naisvokalisti Hanka Nogolovan ja miehisestä ääntelystä vastaavan Pavel "Hrnec" Hrncirin korvia miellyttävät äänet sointuvat erittäin hyvin yhteen eikä kyse ole onneksi mistään Kaunotar ja Kulkuri asetelmasta, sillä örinää ei levyllä kuulla. Kaksikko tuo myös oman pienen eksotiikan lisänsä musiikkiin laulamalla omalla äidinkielellään. Levy soljuu eteenpäin rauhallisesti ja sujuvasti, jos nyt ei puhtaasti doom metalin hengessä, niin ainakin sen suuntaisesti ja sieltä ammentavana. Levyllä on myös selkeästi aistittavissa slaavilaisia melodioita ja rytmejä, vaikka mistään varsinaisesta folk metalista ei SSOGE:n yhteydessä voikaan puhua. Kun biisien olennaiseksi osiksi on vielä sävelletty ja sovitettu äärimmäisen tyylikkäästi runsaasti erilaisia akustisia soittimia mm. jousia, huiluja ja dulcimeria, on lopputulos oikein onnistunut, monipuolinen ja ennenkaikkea tasapainoinen kokonaisuus jota on ilo kuunnella kerta toisensa jälkeen.

Kuriositeettina mainittakoon, että kotimaassaan bändi on isompikin nimi kymmenien tuhansien levymyynnillä mitattuna ja vuosituhannen alkupuoliskolla pari paikallista Grammyakin pokanneena artistina. Mikseipä muuallakin tämän uuden taideteoksen myötä.

Osta Levyliigasta, Levykauppa Äxästä, Swamp Musicista, Keltaisesta jäänsärkijästä tai mistä tahansa hyvin varustellusta levykaupasta.

Onslaught "Sounds of Violence" (AFM) 2.2.2011

CD/digipak/gatefold LP

01. Into The Abyss (Intro) 1:01
02. Born For War 5:55
03. The Sound Of Violence 4:05
04. Code Black 6:22
05. Rest In Pieces 4:43
06. Godhead 4:50
07. Hatebox 4:52
08. Antitheist 6:32
09. Suicideology 5:13
10. The End Of The Storm (Outro) 1:31
11. Bomber (bonus track) 2:51
12. Angels Of Death (digipak bonus track)

http://www.onslaughtfromhell.com/
http://www.myspace.com/onslaughtuk

Onslaughtin kolmen vuoden takainen laiskanpulskea "Killing Peace" paluulevy ei juurikaan vakuuttanut oikein millään tasolla, vaan nytpä lähtee ja livakkaan. Liekö Sy Keeler poppoineen alkanut käymään Conrad Lantin kuntosalilla vai mitä, mutta miellyttävän kipakkaa ja tarttuvaa yhtyeen viides albumi on.

"Sounds of Violence" on millään tasolla turha alkaa vertailemaan alkuaikojen klassikkoiksi nostettuihin kahteen albumiin "Power from Hell" (1985) ja "The Force" (1986), mutta silti siinä yhdistyy maukkaasti vanhemman liiton thrash-piiskaus modernimpaan otteeseen ja vieläpä juuri oikeassa suhteessa.

Tämän kiekon perusteella yhtyeen livekunnon voisikin mennä katsomaan, sillä viime toukokuussa Tampereella järjestetyssä Masters of Metal -tapahtumassa esintyneen Onslaughtin vetovoima ei riittänyt saamaan ruhoa paikalle. Alustavan tutustumisen perusteella voi jo nyt villisti veikata, että "Sounds of Violence" taistelee tiukasti top 5 paikasta vuoden 2011 thrash-levyt kategoriassa.

Ai niin, löytyypä CD ja LP-versioilta (digipakin ostajat saavat vielä kaupan päälle yhden bonarin "Angels of Deathin") bonuskappaleena lainaversio Motörheadin "Bomber"-kipaleesta, jossa kitaraa kurittaa itse Phil Campbell (Motörhead) ja äänijänteitään Thomas "Angelripper" Such Sodomista. No mikä jottei, kelpo versio kuten alta voi kuunnella ja katsella.

ONSLAUGHT - Bomber (Motörhead Cover)

AFM Records | Myspace Music Videos

Osta Levyliigasta, Levykauppa Äxästä, Swamp Musicista, Keltaisesta jäänsärkijästä tai mistä tahansa hyvin varustellusta levykaupasta.