AGENT STEEL
Live @ Dynamo Open Air
Scarlet
Parin vuoden hiljaiselon jälkeen Agent Steel osoittaa yhä olevansa
elossa ja potkien julkaisemalla DVD-tallenteen vuoden 2004 Dynamo Open
Air festivaalikeikasta. Teknisestä ja sisällöllisestä näkökulmasta
tarkasteltuna kiekko ei ihmeitä tarjoile, vaan on totutettu varsin
vanhakantaisesti aivan kuin orkesterin musiikkikin. Kuvasuhde on
perinteinen 4:3, äänet tarjoillaan stereoraitana eikä kolmenvartin
mittaisen keikan lisäksi bonuksina ole kuin neljä klubikiertueella
kuvattua biisiä kolmesta eri paikasta sekä perinteinen mutta
traditionaalinen kuvagalleria.
Keikan varsinainen musiikillinen anti koostuu yllättävänkin tasaisesti
kaikilta neljältä studiokiekolta, vaikka olisi luullut kahden
ensimmäisen albumin saavan enemmän painoarvoa setissä. Mutta mikäs on
soittaessa kuin hieman vaisun paluulevyn Omega Conspiracynkin kappaleetkin toimivat livenä hyvin hienosta Order of the Illuminatin
materiaalista puhumattakaan. Takakansi mainostaa kaiken olevan ”100%
live!!! No overdubs!!!” ja mukavan luonnolliseltahan äänimaailma
kuulostaa soiton kulkiessa komeasti. Bruce Hall operoi mikin varressa
niin ikään mainiosti ja tulkitsee hienosti vanhatkin klassikot, vaikka
muutama loppukiekaisu jääkin kalkkiviivoille. Harmi vain, että kitarat
dominoivat yleissoundia liiaksi laulun ja basson kustannuksella.
Tarjontansa johdosta Agent Steelen DVD ei täyshintaisena varmasti
houkuttele kuin vanhan koulukunnan faneja, mutta halvempana tuotteena
siihen saattaisi kuriositeettimielessä tarttua nuoremmatkin
vauhtimetallista kiinnostuneet.
GZR
Ohmwork
Mayan
5 Legendaarisen Black Sabbath
bassotaitelija Geezer Butler sekoittaa pakkaa edelleen kolmannella
soololevyllään eikä vain pelkästään musiikillisesti. Siinä missä herran
debyytti Plastic Planet julkaistiin G//Z/R nimen alla ja seuraaja Black Science
Geezer nimellä, nyt kahdeksan vuotta vuota myöhemmin työskennellään
GZR:nä. Kun musiikkityylikin on vielä vaihdellut jonkin verran levyltä
levylle ja kokoonpanot vaihtuneet samaan tahtiin kitaristia lukuun
ottamatta, ei ihme jos pelkästään kuuntelijat olisivat sekaisin.
Siinä missä ensijulkaisu oli vallan kelvollista amerikkalaiseen
moderniin metalliin kallellaan olevaa reipasta menoa Burton C. Bellin
(Fear Factory) tulkitsemana, oli seuraaja jo huomattavasti tasapaksumpi
eikä vain pelkästään laulupuolella. Sama taantuminen tuntuu jatkuneen
myös Ohmworkilla, vaikkei tämäkään albumi oli vanhoille
taatoille suunnattua nostalgiakamaa Black Sabbathin hengessä.
Musiikilliset puitteet tuntuvat olevan kyllä kunnossa kaikin puolin,
mutta kappaleet tuntuvat rönsyilevän vähän joka suuntaan jopa niiden
itsensä sisällä. Vaikka levyn sisäinen dynamiikka on tavoiteltava asia
ja rauhallisemmilla sekä rankemmilla kappaleillakin on hetkensä, ei
kokonaisuus pysty herättämään oikein minkäänlaisia tuntemuksia missään
ruumiinosassa. Ohmwork onkin kuin hajutonta, väritöntä ja
mautonta kaurapuuroa – hyvää perusmassaa joka vie nälän mutta jota ei
kumminkaan jää millään tavalla kaipaamaan.
HIDDEN
Aleisstar Morphalite
Baphomet
2 Taas on luonnonvaroja tuhlattu
pyöreään arvottomaan hopeakiekkoon, joka kantaa Hiddenin nimeä.
Tuhnuisen ponnettomilla soundeilla esitetty black metal henkinen metakka
on tavattoman tylsää ja ideaköyhää, jota tasapaksu kärinä rasittavasti
alleviivaa. Mm. aurinkokunnan syntyjä ja syviä pähkäilevä musiikki
yrittää temmon vaihtoineen ja eri osuuksineen olla aggressiivisen
älykästä vain epäonnistuen surkeasti kaikessa sanoituksia lukuun
ottamatta. Aleisstar Morphaliten ainoaksi kuunneltavaksi
anniksi jää kaksiminuuttinen humina- ja synaintro, joka lupaa monta
kertaa enemmän mitä loppulevy pystyy tarjoamaan.
HOLY MOSES
Strength, Power, Will, Passion
Armageddon Music
7 Saksassa on muitakin
thrashi-pioneereja suuren kolmikon Kreatorin, Destructionin ja Sodomin
lisäksi, mutta harvemmin silti Holy Moseksen nimi putkahtaa esille
teutoni-thrashista puhuttaessa. Orkesterin kunnioitettava ura kun alkoi
jo 25 vuotta sitten ja on tuottanut kymmenen täyspitkää levyä. Holy
Moseshan on juuri myös se bändi, jossa niin silmä- kuin korvakarkkia
tarjoilee bändin yhä hehkeä laulajatar Sabine Classen.
Vanhat kiukkuisesti ärähtelevät rakkikoirat eivät vieläkään ole uransa
ehtoopuolella, vaikka uusia temppuja ei olekaan opittu. Holy Moseksen
kipakkatempoinen thrash iskee yhä nasevasti, vaikka pääasiallinen
biisintekovastuu onkin siirtynyt tuottajanakin tutuksi tulleelta Andy
Classenilta uudelle kitaristille. Karvan alle neljän minuutin tienoilla
liikkuvat rallit rullaavat rennon tarkasti ja mukavilla koukuilla
varustettuna, vaikka samojen ideoiden uusiokäyttöä kahdentoista
kappaleen sekaan toki mahtuu. Jälleen kerran kiinnostus levyä kohtaan
alkaa tosin hiipua puolivälin jälkeen eikä kahden-kolmen kappaleen
karsintahakkuu olisi varmasti ollut huono ratkaisu musiikkihoidollisena
toimenpiteenä.
Ei niin ylistetty saksalainen huumorintaju nostaa viimeisen kappaleen
jälkeen rumaa päätään, sillä 17 minuutin hiljaisuuden jälkeen
kaiuttimista pärähtää ilmoille lyhyehkö saksankielinen rässirallatus. Ei
jaksa huvittaa.
ISOLE
Forevermore
I Hate Records
6 Menneisyys: viisitoista
olemassaolovuotta, seitsemän demoa, lukemattomia miehistönvaihdoksia ja
bändinimen vaihdos. Nykyisyys: 7”:seksi tarkoitetusta debyytistä
kasvaakin täysimittainen albumi. Lopputulos: levyllinen perinteistä ja
tutuista elementeistä rakennettua eeppistä doom metallia, joka
miellyttää korvia useammallakin kuuntelukerralla. Minkäänlaisia
yllätyksiä ei tarjoilla, vaan Forevermore onkin tasalaatuista
kuin lauantaimakkara, mutta astetta maistuvampaa kuin sipuliteemakkara.
Välillä tähänkin tulee himo, muttei levystä jokaviikkoiseksi särpimeksi
ole.
NECRODEATH
20 Years of Noise 1985-2005
Scarlet
7 Täyteen ahdettu CD kiteyttää
Necrodeathin pitkän uran tasaisen kattavasti, sillä jokaiselta
julkaistulta viideltä täyspitkältä on napattu kaksi raitaa mukaan.
Bonuksena faneille tarjotaan 20 vuotta vanha debyyttidemo sekä
lainaversio Black Sabbathin nimibiisistä. Orkesterin alkuaikojen
mustasävytteinen ja vimmainen thrash metal omaa kiehtovaa alkukantaista
voimaa, vaikka ilmaisun jalostumisen ja jämäköitymisen huomaakin
selvästi alkaen vuonna -99 julkaistusta Mater of All Evil
–albumista. Kokoelmallaan Necrodeath osoittaa hyvin, että tarpeen tullen
italiaanot osaavat pakittamisen sijasta hyökätä myös päälle.
NOVEMBERS DOOM
The Pale Haunt Departure
The End Records
8 Kolmella eri vuosikymmenellä
synkemmissä tunnelmissa fiilistellyt amerikkalaiskokoonpano on
debyyttiään lukuun ottamatta tehnyt tasaisen hienoa ja tunnelmallista
jälkeä neljällä viimeisimmällä albumillaan. Laadukas tuttu meno jatkuu
myös uudella albumilla aina tyylikästä kansitaidetta myöten ja
loppupeleistä tarkempaa perehtymistä janoava levy paljastuukin
vahvimmaksi Novembers Doom julkaisuksi.
Orkesteri onnistuu osuvasti lataamaan erilaisia lähinnä melankolisia
tunnetiloja musiikkiin ja tyylillä sovitetut rauhallisemmat osuudet sekä
kokonaiset kappaleet yhdistettynä rankempiin ja raskaampiin veisuihin
muodostavat miellyttävän vaihtelevan levykokonaisuuden. Solisti Paul
Kuhrin ääni on mainiossa kunnossa örinäpuolella eikä hieman parjattu ja
pelkistetty puhdas laulukaan haittaa vaan täydentää kaikessa
yksinkertaisuudessaan kokonaisuutta monipuoliseksi tulkinnaksi.
Vaikka levy onkin erittäin loogista jatkoa aiempien levyjen
viitoittamalla tiellä, on aiempaa astetta karskimmat ja rouheammat
soundit sekä lähestymistapa musiikkiin tehneet bändistä entistä
elävämmän ja voimakkaamman kuuloisen. Huolimatta etäisesti havaittavista
yhtymäkohdista Opethmaiseen ilmaisuun, kuulostaa Novembers Doom The Pale Haunt Departurella silti ainoastaan omalta itseltään.
REVEREND BIZARRE
Slave of Satan CDS
Spikefarm
8 Reverend Bizarren hommat
alkavat olla kohtuullisen isoillaan kuten pohjanmaalaisilla konsanaan,
josta osoituksena 21-minuutin mittainen yhden biisin single. Slave of Satan
alkaa ja päättyy upean maanisella ja synkällä messuamisella, joka
asettaa kuuntelijan heti oikeanlaiseen mielentilaan. Muuten musiikki on
orkesterin tutuksi tekemää yksinkertaisten pelkistettyä raskasta
laahausta, jota Albert Witchfinderin entisestään kehittynyt kantava
tulkinta oivasti komppaa. Kappale jatkaa tutun tinkimätöntä RB-linjaa,
mutta vähäisen armon osoittaminen kuuntelijaa kohtaan pienten
tarttuvampien koukkujen muodossa ei olisi pahitteeksi.
SWALLOW THE SUN
Forgiver Her… CDS
Firebox
8 Odottavan aika on tunnetusti
pitkä ja Swallow the Sunin toista täyspitkää odotellessa nyt
julkaistulla singlellä on pakko pärjätä aina elokuun loppupuolelle
saakka. Yhdeksänminuuttinen Forgive Her… ei yllätä muttei
petäkkään, sillä sen verran tasaisen tuttua massiivisen murisevaa
doomailua on tarjolla. Aivan debyytin huippuraitojen tasolle kappale ei
yllä, mutta lupailee silti paljon tulevalta albumilta. Vahvasti
alkuperäisen hengessä etenevä Candlemass–laina Solitude
Reverendin Albertin laulama on hienoa kuultavaa, vaikka hieman
omaperäisemmällä otteella kappaletta olisi kannattanut uskaltaa
käsitellä.
KOTITEOLLISUUS
NiteTrain, Lappeenranta 5.4.2005
Kotiteollisuus on tullut tutuksi toimivan jyräävänä livebändinä ja
näin tuntui käyvän lähes kirjaimellisesti myös kotiyleisön kanssa, mikä
ei suinkaan johtunut volyymin liiallisuudesta tai massiivisesta mutta
varsin selkeästi alataajuusmurinasta. Yleisön reaktiot kappaleiden
aikana vain tuntuivat jäävän muutamaa nyrkkiä heiluttavan ihmisen
varaan, vaikka yhtye palkittiinkin kiitettävästi aplodeilla kappaleiden
välissä. Ainoastaan encoren käynnistänyt Helvetistä itään sain yleisöön eloa yhteislaulun muodossa, samoin jo setin alkupuolella toivottu ja keikan päättänyt Satu peikoista.
Hinteliltä henkilöiltä tuoksahtavuuksia oli soitannassa karsittu uuden 7-albumin
kappaleiden kohdalla, joita muuten tuli sen seitsemän kappaletta.
Ainoastaan taustalaulukuoro Miitri&Hynynen JR oli tuomassa hieman
hempeyttä ja vahvuutta laulusuorituksiin. Ilahduttavaa oli huomata,
ettei bändin ole suosionsa myötä muuttunut miksikään koko kansan
jukeboxiksi. Vaikka setti keskittyikin ainoastaan kolmeen uusimpaan
levyyn, ei ”seiskan” edeltäjältä kuultu nimikappaleen lisäksi kuin Kuningas mammona sekä Tuonen joutsen.
Matalasta tilasta huolimatta Kotiteollisuus ei joko kalliihkoista
lipuista tai liian tuoreista biiseistä/yleisöstä huolimatta onnistunut
nostamaan yleisön tunnelmaa kattoon. Varmaa kuitenkin on, että
tekniseltä suoritukseltaan keikka oli näkemistäni KT-vedoista paras.
KOTITEOLLISUUS
MTV3 Filmihalli, Helsinki 10.4.2005
MTV3+ Stage-ohjelmaa varten oli Maikkarin filmihallille
tekstiviestikilpailun kautta seulottu satakunta onnellista voittajaa
kavereineen katsomaan Karjalan 7. tykistörykmentin konserttia
televisiokameroiden edessä. Epätavallisesta keikkapaikasta ja
asetelmasta huolimatta tunnelma nousi kuitenkin odotettua paremmaksi,
vaikka suurin osa pakenikin lehtereille kameroiden ulottumattomiin.
Suurempia muutoksia ei settiin ollut tehty sitten aiemmin samalla
viikolla heitetyn Lappeenrannan keikan, ainoana tervetulleena lisäyksenä
Miitrin hienosti tulkitsema Syli. Taustalauluduo Aaltonen
& Hynynen JR oli entistä enemmän elementissään täydentäen Hynysen
laulutulkintaa entistäkin ehommaksi.
Raskas rock-iltamat oli lyhyillä haastattelu- ja
musiikkivideoesityksillä rytmitetty useiksi kolme-neljän kipaleen
nipuiksi, joka osoittautui yllättävänkin toimivaksi kombinaatioksi
huolimatta hieman tikusta asiaa vääntävästä ja tikulla törkyä kaivavasta
haastattelijasta. Ja syntyipä Hynysen kameroiden edessä antamasta
sinällään vaisusta paavi kommentista pienimuotoinen kohu lähetyksen
ulkopuolella, jonka ansiosta ohjelman vastaava tuottaja sai kuulla
kunniansa. Digikanavien suosiosta kertoo kuitenkin jotain se, etteivät
iltapäivälehdet ainakaan toistaiseksi ole vielä älynneet ryhtyä asialla
retostelemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti