Kerrotaan, että italialaisissa tankeissa on yksi vaihde eteen ja viisi taakse ja että maailman ohuin kirja on "Italialaiset sotasankarit". 20-vuotias death-thrashin sanansaattaja Necrodeath on kuitenkin toista maata. Se hyökkää suoraan silmille tagliatellimaisin kiharoin.
Orkesterin syntysanat lausuttiin 1980-luvun puolessavälissä. Samoihin aikoihin bändi tallensi neljän kappaleen verran tuotoksiaan The Shining Pentagram -demolle. Demoa seuranneet täyspitkät Into The Macabre (1987) ja Fragments Of Insanity (1989) keräsivät kehuja ja kiinnostusta, mutta kaikesta huolimatta bändi päätti panna pillit pussiin. Basisti John selventää ainoana englannin kieltä taitavana Necrodeath-jäsenenä hajoamisen ja kymmenen vuotta myöhemmin tapahtuneen uudelleensyntymisen syitä.
– Syitä hajoamiseen oli monia. Emme saaneet minkäänlaista tukea medialta, silloinen lafkamme oli huono eikä heillä ollut kunnollisia jakelukanavia. Yleensäkin rockmusiikki voi tuolloin huonosti Italiassa. Bändin kuoppaamisen jälkeen rumpalimme Peso perusti Sadistin, jonka kanssa hän soittelikin pitkään, aina johonkin vuoteen -97 saakka. Noihin aikoihin kitaristimme Claudia otti Pesoon yhteyttä kysellen olisiko tällä kiinnostusta herätellä Necrodeath taas henkiin. Kiinnostusta Pesolta löytyi, mutta vanhalta vokalistilta Ingolta ja basisti Paololta taas ei, joten siksi minä ja Flegias astuimme mukaan remmiin.
Italialaisen rockin ja heavyn lama tuntuu jatkuvan yhä, sillä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ei maasta ole montaa laajemmin tunnettua orkesteria tullut.
– Vaikka Italia on suuri maa, rockmusiikki ei yksinkertaisesti ole täällä yleisesti suosittua. Siksi Lacuna Coilin lisäksi suuri yleisö maamme rajojen ulkopuolella ei tunne kuin muutaman täkäläisen power metal -orkesterin. Necrodeath on ug-bändi tai - kuten jotkut sanovat - kulttibändi, emmekä ole koskaan saavuttaneet suurta yleisöä. Ei breikkaaminen ole italialaisille bändeille täysin mahdotonta, mutta bändin pystyttäminen, musiikin säveltäminen, levytysdiilin hommaaminen, keikkailu ja promotointi vie aina oman aikansa, eikä Italiassa kukaan ole auttamassa tässä prosessissa. Jos haluat pysytyllä leivän syrjässä kiinni ja maksaa laskusi, tarvitset työpaikan, joka puolestaan vie aikaa pois soittohommilta.
Oletteko koskaan harkinneet italiaksi laulamista, sehän saattaisi tuoda hommaan mukaan mukavan eksoottisen säväyksen?
– Emme, tekstimme ovat englanniksi ja joskus latinaksi, koska englanti vain yksinkertaisesti sopii paremmin rockiin kuin italia. Klassisessa musiikissa italian kieli on toimivaa, mutta rockin puolella se kuulostaa aivan kamalalta.
KAHDEN KAUDEN KOOTUT
Necrodeath ehti olla kymmenen vuotta kuopattuna, minkä jälkeen on syntynyt neljä studiossa tehtyä täyspitkää, viimeisimpänä 2003 julkaistu Ton(e)s Of Hate. Pitkästä paussista huolimatta musiikissa ei ole havaittavissa kovinkaan dramaattisia muutoksia, sillä säveltäjätiimi Peso-Claudio on yhä sama kuin 80-luvulla.
– Studiotekniikka ja äänitysmetodit ovat aivan erilaisia kuin vaikkapa 20 vuotta sitten. Jo tästäkin syystä Necrodeathin soundi on nykyisin hieman erilainen kuin ennen vanhaan, vaikka periaatteessa musiikkimme onkin samanlaista. Tsekkaapa vaikka The Flag viimeisimmältä studiolevyltämme. Kyseessä on vanha biisi uudelleensoitettuna, ja jos vertailet näitä kahta eri versiota toisiinsa, et usko korviasi! Uusi versio kuulostaa aivan erilaiselta, vaikka emme muuttaneet sillä nuottiakaan.
Minun korviini edellä mainittu Ton(e)s Of Hate kuulostaa kyllä hieman erilaiselta verrattuna kaksi vuotta aiemmin julkaistuun Black As Pitchiin - eikä vain soundeiltaan. Oliko teillä tarkoituskin tehdä albumista hieman erilainen ja kokeellisempi?
– Kyllä, sillä kaksi edellistä levyämme oli nauhoitettu Ruotsissa ja niissä on ruotsalainen soundi. Tällä kertaa halusimme kuitenkin hieman erilaista äänimaailmaa ja päätimme nauhoittaa levyn täällä Italiassa, Novembren rumpalin Giuseppe Orlandon Outer Sounds -pajalla. Toki sävellyksetkin ovat hieman erilaisia, ne painottuvat rumpuihin ja lauluun kitaroiden kustannuksella.
Orkesteri tuntuu vihaavan vähän kaikkea, sillä sen verran taajaan hate-sanaa viljellään niin levyjen, kotivideon kuin kappaleidenkin nimissä. Mikä saa teidät kirjoittamaan vihasta noinkin paljon ja mitä sinä itse vihaat eniten?
– Viha vain yksinkertaisesti sopii musiikkimme tunteista parhaiten. Maailmassa tapahtuu niin paljon kaikkea pahaa juuri nyt, että se saa meidät vihaamaan kaikkea entistäkin enemmän. Henkilökohtaisesti vihaan eniten tietämättömyyttä ja sen aiheuttamia seuraamuksia.
20-vuotisen taipaleen kunniaksi julkaistiin aiemmin keväällä 20 Years Of Noise -nimeä kantava kokoelma, joka sisältää ensimmäisen ja ainoan demon lisäksi materiaalia tasaisesti kaikilta levyiltä.
– Kappaleiden valitseminen levylle oli todella vaikeata, koska halusimme antaa ihmisille kattavan otoksen Necrodeathin diskografiasta. Alun perin ideana oli valita levylle demon lisäksi kolme biisiä joka levyltä, ennen julkaisematon Black Sabbath -coveri sekä lätkäistä päälle vielä vuosien varrella tehdyt videot. Ikävä kyllä olemme pienen budjetin bändi, joten jouduimme karsimaan kappaleita kahteen per levy ja jättämään pois nuo videot. Ehkä voimme kuitenkin julkaista täydellisen antologian kun orkesteri tulee 30 vuoden ikään!
Mitä teillä on 20 vuoden jälkeen yhä annettavana metallille?
– Hauskanpitoa. Soitan itse, koska se on hauskaa ja koska ihmiset kuuntelevat levyjämme ja tulevat keikoille pitämään hauskaa. Homma nimi on rock’n’roll!
Julkaistu Inferno #28/2005
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti