Black Sabbathin coveroiminen ei ole niitä kaikista omaperäisimpiä
ideoita ja kun soppaan lisätään vielä sanoitusten suomentaminen, on
hetteikköön uppoaminen vaarallisen lähellä. Sapattivuoden kakkoslevy
Vol. 2 osoittaa kuitenkin, että rakkauden osoittaminen heviklassikkoja
kohtaan voi olla myös intohimoisen hellää väkisinmakuun sijaan.
Black Sabbathin biisien soittamisen ovat huomanneet hauskaksi niin
lukemattomat isot kuin pienemmätkin bändit aloittelevista puhumattakaan.
Sapattivuoden herrat Hannu Paloniemi (laulu), Janne Halmkrona (kitara,
piano), Antero Aunesluoma (basso) sekä Simo Vehmas (rummut,
lyömäsoittimet) ovat huomanneet Black Sabbathin hienouden jo aikoja
sitten ja soittamisen riemun viimeistään pari vuotta sitten julkaistulla
yhtyeen debyytillä. Black Sabbath ja lukuiset yhtyeen klassikot
jaksavat yhä viehättää jopa niin paljon, että toinen Sapattivuoden levy
kannatti julkaista.
Janne: – Black Sabbath on yhä suurin ja mahtavin kaikista. Ja
suivaannuimme siitä, että ihmiset pitivät Sapattivuotta
projektiorkesterina. Toisen levyn julkaiseminen osoittaa, että tästä ei
ole kyse.
– Black Sabbath on täysin ajatonta musiikkia, ja sekä meidän että saamamme palautteen mukaan Vol 2. jynkyttää vielä entistäkin pätevämmin. Pari vuotta keikkasetissämme olleet laulut kuten Sotasiat kypsyivät levylle vasta pidemmän sulattelun jälkeen, Hannu täydentää Jannea.
Sapattivuoden saama vastaanotto jos ei nyt ole ollut pelkkää
ylistystä, niin vähintäänkin neutraalia. Ilmeisesti ihmiset ovat
osanneet ottaa orkesterin oikealla tavalla vastaan eikä tuomita sitä
muiden maineella ja kappaleilla rahastamiseksi?
– Ihmisillä on onneksi yleensä sen verran sisältöä elämässään, etteivät
vaivaudu hermostumaan meidän kivanpidostamme, Simo toteaa tyynesti.
Hannu: – Itse en saa esimerkiksi käännösteksteistä mitään korvauksia,
vaan se menee tekemämme sopimuksen perusteella suoraan BS:lle.
Hyödyllinen olohan siitä tulee, olen maksanut käännöksilläni ehkä
Sharonin koiran psykiatrilaskun tai jotain.
Vokalisti Hannu Paloniemi on yksin vastuussa varsin hienosti
onnistuneista suomennetuista sanoituksista. Herra kuitenkin myöntää,
ettei urakka ole ollut niin kaikista helpoimpia.
Hannu: – 70-luvun klassiset hevibiisit ovat koko kuulijakunnan yhteistä
alitajuntaa. Jos esimerkiksi laulun tavujen pituuksia muuttaa liikaa, ne
alkavat mennä kaikkien mielestä väärin. Tässä mielessä käännöstyö ei
ole ollut helppoa. Olen tosin häiriintyneen pedantti ihminen muutenkin.
Kääntäessäni kuuntelen ja luen alkuperäistä tekstiä niin kauan, että sen
tunnelma vyöryy päälle ja omat rajoittuneet luomisen esteet poistuu.
Kun alkuperäistekstin laittaa pois silmistä, sen olennainen viesti pysyy
alitajunnassa, jos siinä sellainen on. Sitten vain painitaan. Jos jää
mattoon, ei saa luovuttaa. Pitää olla yleensä suorempi ja tehdä aivan
uusi, ovelampi versio.
Mutta kuka/mikä ihme on Kierteen arkkitehti?
– Oletko koskaan kokenut ajautuneesi johonkin kierteeseen? Menneisyys ja
tulevaisuus ovat yhtä aikaa läsnä? Nykyhetki katoaa helvetilliseen
merkityksettömyyteen? Kuka sitä pyörää silloin pyörittää? Minun
tehtäväni tässä sopassa on tosin herättää tunteita, ei selittää niitä.
Vaikeita kysymyksiä, joihin ei vastauksia hevistäkään löydy.
Tuottajan piikkiin
Ei liene ole kovinkaan yllättävää, että Sapattivuosi on keskittynyt pääasiassa Sabbathin tunnetuimpiin veisuihin, vaikka Vol. 2:lla positiivisen yllätyksen tarjoavatkin näkemykset hieman vähemmän tunnetuista kappaleista kuten albumin avausraita Ei saa luovuttaa (Never Say Die) sekä levyn päättävä Tarvin pimuu (Dirty Women).
Orkesteri itse myöntää olevan vastuussa kaikista biisivalinnoista,
vaikka bändin kotisivuilla fanit saivatkin kilpailun muodossa arvuutella
ja toivoa mitä kappaleita kakkoskiekolle päätyy.
Janne: – Fanien mielipiteitä ei voi kuunnella tällaisessa asiassa.
Biisit valittiin herrasmiesmäisen keskustelun ja painikilpailun
perusteella.
Antero: – Kappaleita valittiin yksitellen, aina kun löydettiin sellainen
biisi joka osattiin soittaa ja johon Hannu loihti hyvän tekstin. Ja nyt
kun tuon kisan tuloksia katsoo, niin aika moni levytetyistä biiseistä
löytyy myös tuolta fanien toivelistan kärjestäkin. Kertonee varmaan
siitä, että käsityksemme hyvistä Sabbath–biiseistä ovat aika
samansuuntaiset!
Simo: – Meillä ei minun ymmärtääkseni edes ole mitään faneja. On toki
ihmisiä, jotka pitävät meidän versioimastamme BS:sta. Faneja tai ei,
niin ei. Ulkopuoliset eivät ole vaikuttaneet biisivalintoihin.
Tämä on
meidän projekti ja myös määräysvalta on meillä mitä nyt sinkun
valinnasta väännettiin kättä levy-yhtiön kanssa.
Hannu: – Ainoa ulkopuolinen vaikuttava taho oli Gabi Hakanen, sillä hän sanoi maksavansa Kierteen arkkitehdin viulut.
Miksi sitten Kännin piikkiin (Sweet Leaf) – singlen kakkosraita Supernautti (Supernaut) jäi itse levyltä pois?
Janne: – Joskus joutuu luopumaan hyvistäkin yksittäisistä kappaleista
parhaan albumikokonaisuuden luomiseksi. Ja tuottaja G. Hakanen oli sitä
mieltä, että kappale ei svengaa käsissämme. Taisi olla oikeassa.
– Ja sitä paitsi Supernautin perkussioväliosasta tuli vähän
herjan kuuloinen, sehän kuulostaa melkein joltain
afrodiskopornolattarilta, Simo leukailee ja on oikeassa. Sapattivuoden
alkuperäisen kappaleen huuruisan väliosan tulkinnassa on todellakin
jokin perverssi sävy.
Sapattivuoden tulkinnat seuraavat varsin orjallisesti alkuperäisiä
versioita aina soundeja myöten, mutta kappaleisiin on silti onnistuttu
saamaan mukaan alkuperäisten versioiden svengi. Tähän eivät ole monet
pystyneet.
– Minusta me emme ole miettineet kopioimisen tai sovituksen asteita
juuri lainkaan. On tietysti mukava kuulla, jos levymme svengiä tai
sovituksen linjaa pidetään onnistuneena. Se johtuu kuitenkin ehkä
pitkästä suhteesta Sabbathin musiikkiin tai monivuotisesta
treenaamisesta ennemmin kuin tarkasta "kopioimisesta" tai
linjanvedoista. Ei saa luovuttaa tuntui laulettuna mahtavalta
kun tuon kertosäkeen käännöksen sai lopulta valmiiksi. Siihen tuntuu
tulevan melko lailla henkilökohtaista tunnetta mukaan, mikä on hyvä
merkki. Sama tapahtui Hautuumaan lapsien kohdalla viime levyllä, Hannu pohtii ja muut täydentävät.
Janne: – Nativity in Black –kokoelmat osoittavat, että Sabbathin uudelleensovittaminen on turhaa.
Simo: – Sabbathia on syytä soittaakin suhteellisen uskollisena
alkuperäisversioille. Vapauksia voi ottaa lähinnä soolo- ja
jammailuosioissa, joissa niitä on syytä ottaakin jo pelkästään
mielekkyyden vuoksi.
Antero: – Kyllä studiossa ja keikoilla pyritään mahdollisimman lähelle
originaalihenkeä, mutta kyllä sinne mahtuu mukaan paljon tulkintaa ja
improvisaatiota, varsinkin live-versiomme Matka universumista on toisinaan aikamoinen avaruusmatka.
Vaikka takana on kaksi onnistunutta levyä ja useita
käsittelemättömiä BS-klassikoita olisikin vielä jäljellä, on bändi
julkisesti jo mediassa ilmoittanut, että kolmatta levyä ei ainakaan
näillä näkymin enää ole tulossa.
Janne: – Suuria hittejä on jäljellä vaikka kuinka. Mutta parempi on
sanoa, että enää ei tule lisää. Takinkääntö on aina tyylikästä.
Hannu: – Sabbathin hitit eivät lopu, mutta minulta loppuu valitettavasti
terveys. Asumme nykyään myös universumin äärilaidoilla, mikä on tämän
homman pyörittämisen kannalta aivan mahtava lähtökohta.
Antero: – Keikkoja saatamme tehdä kyllä myöhemminkin.
Olisiko seuraavaksi kiinnostusta sitten lähteä tekemään vaikka toista legendaarista bändiä Judas Priestiä suomeksi?
– Ei olla harkittu. Ei pitäisi. Ei todellakaan. Jo pelkästään sen
vuoksi, ettei Judas Priest ole musiikillisesti tarpeeksi
mielenkiintoinen ja moni-ilmeinen orkesteri, Simo täräyttää.
Hannu: – Sovittaisiinko, että jumalattoman korkealta laulavien homojen pappien kääntäminen on kyllä muita porukoita varten.
Janne: – Jonkun kyllä pitäisi ehdottomasti tehdä Priestiä suomeksi. Muttei meidän.
Musiikillinen perintö
Luuletteko, että olette saaneet uusia ihmisiä käännytettyä Sapattivuoden avulla tutustumaan myös Black Sabbathiin?
Janne: – Haluaisin uskoa niin. Pelottavan moni jotain kirkonpoltto- tai
vauhtimetallia kuunteleva ei ole koskaan kuullutkaan Sabbathista.
Historia haltuun, lapset!
Antero: – Kyllähän Black Sabbath kuuluu jokaisen hevanderin
perusoppimäärään ja jos jollakin on vielä tässä vaiheessa rästejä
sielläpäin, niin mars levykauppaan!
Onko edes mahdollista kuunnella raskasta rokkia tai heviä ilman että ei tuntisi Black Sabbathia?
Simo: – Teknisesti on täysin mahdollista kuunnella heviä/raskasta rokkia
ilman Sabbath–tuntemusta. Sisällöllisesti moinen on vain kovin köyhää.
Mikä teille sitten on SE Black Sabbathin kappale ja miksi?
Antero: – War Pigs, tulee aina kylmät väreet kun sen kuulee.
Hannu: – Black Sabbath. Ukkonen, kirkonkellot ja Ozzyn
määkiminen säväytti aikoinaan torniolaista pikkupoikaa, siis että
viedäänkö tuota laulajaa uhrattavaksi vai mistä tässä on kysymys.
Janne: – Spiral Architect. Sabbath Bloody Sabbath oli ensimmäinen Sabbath-levy jonka sain ja sen juhlava päätösraita osoitti että yhtye on todellakin kaikkea muuta kuin Paranoid.
Simo: – Thrill of it all. Varmaan siksi, että se kuulosta The Who:lta.
Sapattivuoden herrat eivät tunnusta, että legendan tuotanto olisi
millään tavoin pyhää. Jokaiseen kappaleeseen uskallettaisiin
tarvittaessa koskea, mutta aina kaikkia ei vain ole saatu bändin
keskuudessa toimimaan.
Simo: – Ei siellä mitään pyhää ole, ei mikään musiikki ole pyhää. Mutta
sellaisen musiikin soittaminen, johon ei taito tai tyylitaju ulotu on
pöljää. Sabbath Bloody Sabbath on yksi BS:n hienoimpia
kipaleita, mutta sitä ei varmaan saisi toimimaan millään – jo pelkästään
sen vuoksi, että laulumelodia menee Ozzyllekin liika korkealta.
Janne: – Paranoid on niin epäpyhä, että siihen emme kajoa. Into the Voidin alkuriffi on vaikea saada kuulostamaan hyvältä. Vain Iommi osaa sen ja kaikki coveroijat ovat epäonnistuneet siinä.
Hannu: – Behind the Wall of Sleepiä on joskus soitettu, mutta se ei jostain syystä rokannut eikä rullannut.
Black Sabbath tulee alkuperäisessä kokoonpanossaan esiintymään
Suomeen heinäkuussa ja teidät kaikki voi varmasti bongata tuolta
keikalta. Onko teillä kenties tarkoitus ojentaa Vol.2 Black Sabbathin herroille?
Janne: – Levypaketit on jo postitettu Sabbathin managementiin, joten
luultavasti miehillä on jo levyt kovassa soitossa. Saa nähdä kehtaako
sitä takahuoneeseen ängetä, vaikka tilaisuus olisikin.
Julkaistu Inferno #27/2005
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti