Eikä EP:tä tarvinnutkaan odotella kuin huhtikuuhun 2012 saakka, kun Blast of Silence yhteistyössä Svartin kanssa julkaisikin mainion viiden biisin 7", jonka itsestäänselviä ja jopa radiosoittoon päätyneitä hittejä olivat räväkän vauhdikas Voi pyhä äiti, nyt mennään! sekä rauhallisempi Stoogesmainen, kovaa joskaan ei perusteettomalta kuulostavaa uhoa sisältävä Tyttöjen farkut.
On silti hiukan outoa, ettei Nyrkkitappelu saanut läheskään samanlaista lentävää lähtöä, kuin vaikkapa vastikään debyyttinsä julkaissut Pää Kii, mutta ehkä pienlevyformaattissa sekä entuudestaan täysin tuntemattomassa nuorisoporukassa ei vaan ole samanlaista imua kuin nykypunkin tunnetuimmassa muusikossa Teemu Bergmanissa sekä tämän lukuisissa hyvin tunnettavuutta keränneissä aiemmissa bändeissä.
Saa nähdä muuttuuko tilanne miten heti alkuvuodesta julkaistavan neljän biisin seiskan myötä, josta on juuri julkaistu maistiaisena yhtyeelle tyypillisen aidolta ja röyhkeältä kuulostava soittokavereiden ylistys Mä vihaan mun bändikavereita. Taannoisella Vastavirran keikalla kappaleen sanoma konkretisoitui laulaja Horo-Hepen heittäessä kitaristin kesken kappaleen vähintäänkin pisteen arvoisella heitolla rumpuihin sillä seurauksella, että kannuja saatiin kasailla kokoon useamman minuutin ajan ennen keikan jatkumista.
Yksinkertaisen vastustamattomasti eteenpäin puskeva kappale lupaa paljon jopa ennen kesää julkaistavalta täyspitkältä "Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Nyrkkitappelu Rocks".
Rokista jo kauan sitten pitkälti kadonnut ja kaivattu vaaran tunne on alati läsnä Nyrkkitappelussa ja sen musiikissa. Nuorissa ON rockin tulevaisuus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti