CARNAL FORGE
Who's Gonna Burn
Regain
Kasvaneen suosion myötä Carnal Forgen viisi vuotta vanha debyytti
on julkaistu uudestaan. Teko puolustaakin paikkaansa hyvin, sillä 10 kappaleen
pläjäys on lauluja myöten erittäin aggressiivista ja mallikelpoista
uus-thrashia. Retrospektiivisesti katsottuna onkin hieman hämmentävää,
että orkesterin vanha moniulotteisempi ja samalla myös mielenkiintoisempi
materiaali pesee uudemmat, kaikessa taidokkuudessaan hienoisesta kasvottomuudesta
kärsivät levytykset. Vaikka kappaleiden vaihtumista ei hevillä erotakkaan,
ei levyn tarjoama vajaa puolituntinen anna armoa eikä tilaisuutta tylsistymiselle. 7/10
DEATHCHAIN
Deadmeat Disciples
Dynamic Arts
Kallaveden kalakukkokauppiaat ryntäävät markkinoille uutuustuotteen
kera. Tarjolla on tuhti kalmankäryinen eväs, jonka perusraaka-aineena
on käytetty runsaasti thrashia. Yhtyeen demot antoivat odottaa debyytiltä paljon
ja hyvin maustettuna se täyttää vaativammankin metallinnälkäisen
aterioitsijan nälän. Kokonaisuus on huolella ja rakkaudella valmistettu
eikä ammattitaidon puutteestakaan voi musikantteja haukkua.
Levy on alusta
loppuun saakka armotonta jyräystä, jota on onneksi älytty
värittää myös raskailla runttausosuuksilla. Ideoita ja tyylitajua
ei Deathchainilta puutu ja kumarrus vanhan liiton suuntaan onkin selkeästi
kuultavissa. Albumi on myös onneksi älytty pitää erittäin
intensiivisenä ja sopivan lyhyenä pakettina, sillä yhdeksän
biisiä taottuna reiluun puoleen tuntiin jättää mukavasti
haukkomaan happea muttei kuitenkaan tukehduta hengiltä. Vaikka olisinkin
kaivannut tuotantopuolelle teelusikallisen verran enemmän demomaista rosoisuutta,
tuovat selkeäksi viilatut ja tiukaksi väännetyt saundit erittäin
hyvin nasevan yhteissoiton esille. Ensilevyksi Deadmeat Disciples on
erittäin vakuuttava ja jos tästä pystyy vielä tulevaisuudessa
kehittymään ja parantamaan, alkaa rakkaan länsinaapurimmekin saman
genren isot nimet laskemaan alleen. 8/10
DESIRE
Locus Horrendus
Omakustanne
Desiren musiikki edustaa sitä doomin tyylilajia, missä naiset laulavat
kuin enkelit ja miesten tehtäväksi jää demoninen kuiskinta
ja örinä. Tummaa tunnelmaa luodaan pääasiassa koskettimin,
kitaroiden raahatessa laahaavin sävelin kappaletta eteenpäin. Biisit
ovat asiaankuuluvasti pitkiä kuin nälkävuosi ja tihkuvat nimiltään
kurjuutta ja melankoliaa. Levytyksestä löytyykin aivan kaikki genreen
kuuluvat niin elementit kuin kliseetkin. Tästä huolimatta lopputulos
on varsin kelvollista ja miellyttävää taustamusiikkia syksyisen
harmaaseen ja sateiseen sunnuntaipäivään. 6/10
DEVIL LEE ROT
Metal Dictator/Soldier from Hell
Witches Brew
Yhdelle levylle ängettynä kaksi levyllistä DLR:ää on
tuhti setti hurtilla huumorilla varustettua mutta täysin tosissaan tehtyä true
metallia. Vanhoja etenkin brittiläisiä esikuvia ylistetään
estoitta ja niin laulu, soitto kuin tuotantokin on äärimmilleen pelkistettyä ja
räkäistä. Biisit sisältävät runsaasti ajatonta
ja tutunoloista riffittelyä. Klassikot on syynätty tarkkaan ja opittua
on sovellettu kelvollisesti. Äärimmäisyyksin viety kaiken kattava
yksinkertaisuus särähtää vain pahasti korvaan etenkin levyn
loppupuolella ja levyn potentiaali katoaa tylsään junnaukseen. 4/10
THE FUNERAL ORCHESTRA
Feeding the Abyss
Aftermath Music
Nimensä mukaiseen doomiin hienoisia drone vaikutteita sotkeva bändi
kiinnitti mielenkiinnon demollaan, mutta tukahduttaa sen osittain täyspitkällään.
Kitarat murisevat ja särisevät riffejä, jotka jauhavat nuotteja
mössöksi. Laulajan syvyyksistä kaikuva kärinä peittonaan
pitkähköihin mittoihin venytetty musiikki valuu hitaan varmasti kuin
räkä pikkulapsen nenästä.
Vaikka biisien perustukset ovatkin
kunnossa, ei musiikki onnistu nostamaan päätään
tasapaksuuden hetteikön pinnalle kuin hetkittäin. Lyhyempien biisien
ytimekkäämpi lähestymistapa tuomion julistamiseen onkin toimivampi
ratkaisu. 5/10
GARDENS OF GEHENNA
Mechanism Masochism
Grau
Saksalaisella jämäkkyydellä ja täsmällisyydellä sekoittelee
Gardens of Gehenna dark ja doom metallinsa sekaan pikkuruisia industrial vaikutteita.
Samankaltaisuutta My Dying Briden tavaramerkiksi muodostuneeseen gootti doomdeathiin
on ajoittain havaittavissa, vaikka romanttinen melankolia onkin korvattu piinaavammalla
ja synkemmällä ilmapiirillä. Koskettimia on taustoissa runsaasti,
mutta hyvät sovitukset saavat ne sulautumaan taustaan ja osaksi kokonaisuutta.
Ideat ja toteutus ovat suht mielenkiintoisia ja tuoreita, mutta toteutus tasapäistää kaikki
kappaleet turhan samankaltaisiksi. 6/10
HELLBOX
Sadisticlaw
KTOK
Hellbox räimii miellyttävän rennolla ja rupisella otteella
kymmenen biisiä läpi ilman suurempia kiemuroita. Kappaleiden rokkaava
ote on helposti yhdistettävissä Venomiin, mikä sinällään
ei liene yllätys kenellekään bändiä aiemmin tuntevalle.
Suoraviivaisuudesta huolimatta musiikista löytyy mukavia pieniä jippoja,
joita miellyttävä lämminhenkinen saundimaailma tukee hyvin.
Biisit on älytty pitää riittävän lyhyinä ja ytimekkäinä,
mikä osaltaan kielii kokemuksesta ja tyylitajusta. Useista hyvistä yksittäistä biiseistä huolimatta
kokonaisuutta vaivaa pidemmän päälle puuduttava kasvottomuus. 6/10
KING DIAMOND
The Puppet Master
Massacre
Hevin Stephen King ja itse kruunattu kuningas on palannut
juurilleen. Vuosi toisensa jälkeen erittäin tuottelias herra Diamond on onnistunut
pitämään levyjensä tason erittäin korkeana. Kuitenkin
herran soolotuotannosta on tuntunut puuttuvan tunnelman lisäksi se jonkin,
joka teki 80-luvun levyistä täysiä klassikkoja. Puppet masterin
tarinan kertova levy on kuitenkin selkeä paluu alkuaikoihin niin musiikillisesti
kuin tunnelmallisesti.
Biisit ovat aiempaa yksinkertaisempia ja tarttuvampia ja
ne toimivat hyvin niin kokonaisuudesta irrotettuina kuin myös saumattomasti sen osina. Rouva
Diamondin hennon hauras ja hieman amatöörimäinen ääni
täydentää paikka paikoin Kingin falsettia hyvin ja tuo musiikkiin
mukavaa lisämaustetta. Juonta kuljetetaan eteenpäin taidokkaasti
ja musiikki vaihtelee tunnelman mukaan aina kulkevista ralleista hitaampiin
ja kauhua tihkuviin rauhallisempiin biiseihin. King Diamondin vahvuus säveltäjänä pääseekin
levyllä hyvin esille samoin kuin herran taito rytmittää juonen
avulla musiikkia monipuoliseksi kokonaisuudeksi on vertaansa vailla.
Vaikka levyn
arvostelukappale ei sanoituksia sisälläkään,
vaikuttaa tarina etukäteistietojen perusteella erittäin kiinnostavalta
ja klassiselta. Levyn mukana tulevalla DVD:llä King itse kertoo runsain
sanankääntein tarinan taustoja ja tämä jos mikä tuo
taatusti entisestäänkin lisää syvyyttä kokonaisuuteen.
The Puppet Master on
ehdottomasti 90-luvun parasta King Diamondia. Vaikka musiikki toistaakin tuttuja
kulkuja ja kuvioita vuosien varrelta, on hyvillä muusikoilla
ja rautaisella ammattitaidolla varustettu bändi omalla ylhäisellä tasollaan.
Ei yksinäisenä, mutta harvalukuisessa seurassa. 8/10
REVEREND BIZARRE
Harbinger of Metal
Spikefarm
Aiemman syksyllä julkaistu split 7” esitteli varsin erilaista ja uudistunutta
Reverend Bizarrea perinteisemmän heavy metallin muodossa. Onneksi kokeilu
tuntuu jääneen vain yhden biisin mittaiseksi, sillä uusi tuhti
74-minuuttinen MCD on debyytiltä tuttua joskin astetta synkempää materiaalia.
Bändi laahaa edelleen tyylikkäästi vanhan liiton doomin kiemuroissa,
mutta on saanut sointiinsa rutkasti lisää jykevyyttä. Osa tästä johtuu
varmasti aiempaa selkeämmästä tuotannosta, mutta myös biisirakenteet
vaikuttavat aiempaa harkitummilta ja pelkistetymmiltä. Vokalisoinneissa
on havaittavissa myös selkeää parannusta, sillä ne ovat
aiempaan verrattuna täyteläisemmät ja sielukkaammat. Näistä seikoista
johtuen orkesterin omalaatuisuus on entisestäänkin jalostunut ja
korostunut.
Harbringer of Metallin ainut kauneusvirhe on levyn puolivälistä löytyvä massiiviseen
20 minuutin mittaan paisutettu From the Void -kappale. Biisi itsessään
on liiankin laahaava ja yksinkertainen ja sen pitkä kesto tuntuu liiankin
tarkoitushakuiselta. Kun mukaan on vielä ympätty tunnelman latistava
rumpusoolo, voi kappaleen laittamista levylle suuresti kyseenalaistaa. Ilman
em. kappaletta kokonaisuus olisi erittäin hyvin tasapainossa ja pitkien
piisien eräänlaisina introina toimivat lyhyehköt instrumentaalit
johdattavat kuuntelijan oivasti oikeanlaiseen tunnelmaan. Levyn päättävä alkuperäisenäkin
loistava Burzum laina on mitättömän pienillä muutoksilla
saatu kuulostamaan omanlaiseltaan. 8/10
SWALLOW THE SUN
The Morning Never Came
Firebox
Yhtä varmasti kuin nousuvesi mutta yllättävästi kuin hyökyaalto
vyöryy Swallow the Sunin musiikki tarkkailijan päälle. Se ympäröi
kuulijan syleilyynsä, vetää mukanaan pinnan alle ja hukuttaa
hellästi sävelillään. Viimeisiksi muistikuviksi jää ympäröivä lämmin
kosteus ja suolan kirpeä maku suussa.
Levy on tulvillaan syvältä sydämen sopukoista kumpuavaa melankolisuutta,
joka ei kuulosta tippaakaan muoviselta. Musiikin raskaus ei ole allensa musertavaa,
vaan sitä tasapainottavat ja värittävät tyylitajuiset herkän
hauraat kitara- ja kosketinmelodiat. Laulajan mehevä murina on monipuolisuudessaan
erittäin osuvaa ja sielukasta täydentäen vastakohtaisuudellaan
kokonaisuutta. Vaikka erityisesti brittiläisten gootti doomdeath bändien
vaikutus on kuultavassa, onnistuu Swallow the Sun tuomaan genreen riittävästi
omaa panostaan. Kokonaisuudesta on turha yrittää nostaa esille yksittäisiä kappaleita
eikä siihen ole edes tarvettakaan. Levy on teos, joka tulee nauttia alusta
loppuun ilman keskeytyksiä. Avautuakseen ja paljastaakseen itsensä musiikki
vaatii toistuvia kuuntelukertoja, mutta lopputulos on vaivan väärti.
Jos musiikki on näin hämärtyvään iltaan ja pimentyvään
yöhön sopivaa, ei aamun edes koskaan haluaisi sarastavan. 9/10
VARIOUS
Summer Breeze All Areas 2002 DVD
Nuclear Blast
18 bändin voimin vedetty 100 minuuttia kestävä virtuaalifestivaali
saksalaiseen malliin on kelvollinen esitys. Tunnetumpien esiintyjien sekaan
on laitettu vielä kannuksiaan hankkivia kokoonpanoja, jotka ovat huonoimmillaankin
hyvää keskitasoa. Kokonaisuutta on kevennetty biisien välistä löytyvillä lyhyillä artisti-
ja fanikuvauksilla, jotka pääosin ovat harmitonta ja aivotonta huulenheittoa.
Festivaalien perusidea tuleekin ihan kohtuullisesti selväksi, vaikka yleisön
meno tuntuu olevan paikka paikoin hieman vaisu ja muutama orkesteri tuntuu
olevan hieman hukassa isolla lavalla. Isot nimet vetävät perusvarmat
setit ammattitaitoisesti ja erityisesti näistä on kiittäminen
Sentencediä, Pro-Painia ja Nightwishia. Yksikään tulokkaista
ei tee varsinaista vaikutusta, vaikka muutama nimi kannattaakin laittaa mieleen
Bloodflowerzin ja Ektomorfin johdolla.
Tutustuminen DVD:hen ja sen myötä festivaaliin on hyvä aloittaa
paksusta vihkosesta, jossa kuvien kera esitellään ja arvioidaan jokainen
Summer Breeze – festivaaleilla soittanut orkesteri. Digitaalikiekon äänipuoli
on normaali stereoraita, joka on kirkas ja selkeä. Laajakuvaa on niinikään
turha odottaa, vaan kuvasuhteena on normaali 4:3. Kuvauspuoli kärsii lievästä amatöörimäisyydestä,
sillä kuvakulmat ovat useimmiten hiukan outoja ja leikkaus liian katkonaista.
Summer Breeze All Areas 2002 on tyypillinen mukava matkamuisto paikalla olleille,
mutta muille katsojille se tarjoaa varsin nihkeästi mielenkiintoista katseltavaa. 5/10
VEXED
Nightmare Holocaust
Witches Brew
Vexedin tarjoaa räkäistä ylistystä 80-luvun thrashille
italialaiseen tapaan. Vaikutteita on helposti kuultavissa erityisesti teutonithrashista
ja katu-uskottavuutta on haettu lisää coveroimalla Sodomin Blasphemer -klassikko.
Vokalistin ääni on jopa astetta mielipuolisempi kuin Paul Baloffilla
konsanaan ja yhteissoitto on karheata mutta tiukkaa. Levyn saundit ovat turhankin
ohuet ja heppoiset muistuttaen kuitenkin kunnianosoituksensa ansainneiden mestareiden
tuotoksia. Pääasiassa alle kolmeen minuuttiin taotut kappaleet ovat
kohtuullisen hyvällä osaamisella toteutettuja ärhäköitä ralleja. 6/10
WHILE HEAVEN WEPT
Of Empires Forlorn
Rage of Achilles
While Heaven Wept on vuosien saatossa
kulkenut vaikeuksien kautta voittoon. Doomin kanssaveljistään bändi erottuu edukseen lähinnä sillä,
että laulu kulkee eeppisesti puhtaana korkeissa sfääreissä.
Niin biisit kuin vokalisoinnit tuovat merkillisellä tavalla mieleen massiiviset
ja kaihoisat 80-luvun raskaat hevieepokset kuin genrelle tyypillisen valittavan
virrenveisuun. Vastakohtia sisältävä lämminhenkinen ja
omaperäinen tyyli vaatiikin hieman totuttelua, mutta lopulta kauniin yksinkertainen
musiikki leijuu helposti täyttämään mielen sopukat suloisilla
sävelmillä ihmiselon kurjuudesta. 8/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti