Hamara #4/2003

Asgaard
Lux in Tenebris (Live in Krakow) DVD
Metal Mind Productions
2/5

Asgaardin norjalaisesta mytologiasta ja latinasta innoitusta ammentava musiikki on karkeasti kategorisoitavissa progressiiviseksi dark metalliksi. Koskettimia käytetään jatkuvasti ja runsain mitoin ja erilaisella puhtaasta black metal kärinään vaihtuva laulu yrittää tuoda lisäväriä musiikkiin. Laulajan korkeammalta vedetyt osuudet ovat kuitenkin melkomoista ammu-vainaan nuotilla vedettyä hoilausta jonka kuunteleminen alun huvittuneisuuden jälkeen muuttuu tuskaiseksi. DVD:llä nähtävällä keikalla kielisoittimet on miksattu turhan alas jääden pahasti koskettimien ja laulun tallaamaksi. Musiikista on löydettävissä varsin selkeitä yhtymäkohtia Arcturukseen, mutta toteutus ei ole puoliksikaan niin lennokasta ja nerokasta kuin ilmeisellä esikuvallaan. Kunnianhimoa ja teknistä osaamista orkesterilla kyllä on, mutta vaadittavaa tyylitajua ei.

Kuvaus kärsii nykyajalle tyypillisesti hieman levottomasta leikkauksesta ja turhan äkkinäisistä kuvakulman vaihdoksista. Yleisöä ei ole juurikaan kuvattu, mutta karvapäälauman seisoessa kuin elimet häissä ei nähtävää juuri olisikaan. Lavalla liikkeestä vastaa sen sijaan kovassa fiiliksessä vetelevä urkuri, jonka innostus tuntuu tarttuvan kanssamuusikkoihin vasta lähestyttäessä setin loppupäätä.

Teknisesti DVD on erittäin hyvin toteutettu ja yllättävän korkeatasoinen. 16:9 kuvasuhdetta löytyy yhä turhan harvasta musiikkijulkaisusta eikä DD5.1 ääntä voi vieläkään pitää itsestään selvyytenä. Sisältöä levyllä on myös erittäin runsaasti, vähintäänkin normaalin kotisivuston verran ja tästä onkin hyvä aloittaa bändiin tutustminen.
Vaikka toteutus onkin tuplasti musiikkisisältöä parempi, ei kokonaisuus silti nouse edes keskinkertaiselle tasolle.


As It Burns
Mortal Dusk
Cold Blood Industries
3/5

Hollantilaisen As It Burnsin kolmas täyspitkä onnistuu yllättämään positiivisesti. Kokoonpano yhdistää taidolla useita eri elementtejä ja tyylilajeja, muttei kuitenkaan sotkeudu sekavuuden ja tekotaiteellisuuden suohon. Pohjana on melodisen death metallin ja thrashin sekoitus, jonka päälle on ympätty hienoisia vaikutteita niin black metallista kuin jopa melankolisesta dark metallista. Biiseissä on mukavaa rullaavuutta ja erittäin runsaasti melodioita, jotka on pääosin luotu salakavalasti taustalla olevilla koskettimilla. Satunnaisilla nopeilla pyrähdyksillä ryyditettyä keskitempoista keitosta hämmentää mukavan räkäinen rääkyminen, josta onneksi löytyy kuitenkin musiikkia täydentävää sävykkyyttä.

”Mortal Dusk” osoittaa selvästi, että bändiltä löytyy jo nyt tarvittavat ideat ja kyvyt omaperäisen metallin luomiseen. Kehuista huolimatta musiikista jää puuttumaan se vaikeasti määriteltävissä oleva ”jokin”. Parhaimmillaan kompleksiset kappaleet tuovat raikkaita tuulahduksia hieman ummehtuneeseen genreen, mutta tylsimmillään ne jäävät mukavaksi mutta hieman sisällöttömäksi riffittelyksi. Kokemuksen kartuttaminen ja satsaaminen kappaleiden hienoviritykseen saattaisivat tuoda kokonaisuudella kaivatun loppusilauksen.

Legion
Unseen to Creation
Listenable
2/5

Legion debyytti täyspitkä sylkee ilmoille laadukasta mustan metalliin vahvasti taipuvaista tasapaksua peruskamaa. Vauhtia piisaa, mutta musikantit pysyvät rivakassa tahdissa hyvin ja osaavatpa vielä jarrutella paikka paikoin sopivasti suitsista vetämällä. Tommy T:n Abyss studiolla ruuvaamat saundit ovat oletetusti kohdallaan ja potkivat ahteriin kuten pitääkin.

Dark Funeralin, Dissectionin ja Mardukin vaikutteet kuultavasti vahvasti läpi ja musiikki eteneekin suoraan ja nopeana hitaampien osuuksien tuodessa mielenkiintoa lisääviä kiharoita matkaan. Koskettimien käyttö tekee reissusta kylmän ja tunnelmallisen kitaroiden säestäessä hyvin tätä vaikutelmaa. Biisit on tehty erittäin mallikkaasti noudattamaan kaikkia tyylilajin teesejä, mutta eivät valitettavasti sisällä juurikaan mitään uutta eikä ihmeellistä. Tämä fakta ei välttämättä haittaa todellisia asianharrastajia, mutta satunnaiselle genren kuuntelijalle hyvä alkuperäinen on kuitenkin aina parempi kuin laadukas kopio. Vaikka sävellykset ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pidetty napakan iskevinä, alkaa puutuminen vaivata väkisinkin levyn loppupuolta lähestyttäessä.

Ilman selkeiden esikuviensa pioneerityötä ”Unseen to Creation” olisi tuplasti parempi levy, mutta tämän päivän väliinputoajana se tiputtaa standardien korkealle asettaman riman hiuksen hienosti.

Monster Magnet
Greatest Hits
A&M
4/5

A&M:n taakseen jättänyt Monster Magnet on saanut diskografiansa jatkeeksi best of –kokoelman, mikä sinällään ei ole yllättävää. Yllättävää ei ole myöskään, että tuplakokoelman ykköslevystä ¾ koostuu tasaisesti kahden uusimman levyn biiseistä. Hieman yllättävää kuitenkin on, että ”Dopes to Infinity” läpimurtolevyltä on kelpuutettu ainoastaan kolme hittiä ja ”Superjudge”-levyltä vain yksi. Fanin näkökulmasta katsottuna ei siis voida puhua kovinkaan kattavasta kokoelmasta, mutta kovimmat hitit levyltä totisesti löytyy. Kappalejärjestys on erittäin toimiva ja osoittaa enemmän kuin hyvin, kuinka korkea- ja tasalaatuista materiaalia bändi on koko uransa aikana työstänyt. Täysin omalaatuisissa mutta tarttuvan kiehtovissa sfääreissä liikkuvat biisit sisältävät käsittämättömän määrän groovea, joka yhdistettynä 60 ja 70-lukujen psykedeelisyyteen luovat pohjan Monster Magnetin letkeälle amerikan rokille.

Kokoelman kakkoslevy onkin sitten suunnattu selkeästi vanhoille orkesterin ystäville. Neljän harvinaisemman ja hämäremmän B-puolen lisäksi tarjolla on kahdeksan videon nippu, jossa tuttu hypnoottinen musiikki yhdistetään hillittömiin visuaalisiin näkymiin. Kerta toisensa jälkeen muodollisesti päteviä naisihmisiä tihkuvat videot jaksavat viihdyttää, vaikka jokaisen katselukerran jälkeen jääkin miettimään mistä hommassa oikein oli kysymys.

Jos rokin soittamista ei lasketa työksi, pitäisi jokaisen muusikon ottaa oppia Dave Wyndorfin sanoista ”I'm never gonna work another day in my life, I'm way too busy powertripping but I'm gonna shed you some light”


Paul Di'Anno
The Beast in the East DVD
Metal Mind Productions
3/5
 
Ulkoiselta habitukseltaan brittiläisen jalkapallohuligaanin arkkityypiltä näyttävän Paul Di'Annon urasta ja etenemiskeinoista voidaan helposti olla montaa eri mieltä. Vaikka herralla on takanaan useita eri kokoonpanoja ja musiikkia levykaupalla, on tälläkin kiekolla setistä n. 2/3 kahden ensimmäisen Maiden levyn klassikkoja. Vaikka Paulin ääniala on nykyisin varsin kapea, löytyy äänestä yhä mukavasti biiseihin sopivaa karheutta ja räkää. Herra tuntuu nauttivan aidosti esiintymisestä ja eleettömyydestä huolimatta koko bändin esiintyminen ja soitto on jämäkkää ja taidokasta.

Rutkasti alapäätä sisältävä DD5.1 ääniraita on selkeä ja tilavaikutelmaan on korostettu hyvin yleisön mylviessä takakanavista. Valitettavasti kuvanlaatu on kuitenkin yllättävän suttuinen. Mosaiikkikuviot ovat turhan usein selkeästi havaittavissa ainakin isommalla laajakuva TV-vastaanottimella, jota DVD:n kuvasuhde tukee. Oletuksien mukaisesti Bootlegged in Poland and Norway osuudet ovat niin laadultaan kuin tekniseltä toteutukseltaan huomattavasti varsinaista reilun tunnin kestävää konserttia kehnompia. Niiden mukanaoloa voi myös hieman muutenkin kyseenalaistaa, sisältäväthän kaikki kolme keikkaa lähestulkoon samat kappaleet.

Asgaardin kuvakiekon tavoin oheismateriaalia on rutosti ja tutustuminen herran Di'Annon uraan käy helposti ja sujuvasti on kyseessä sitten historiikki, kuvamateriaali tai haastattelut. Kokonaisuutena levyä voi pitää mukavan positiivisena yllätyksenä, jonka perusteella alkuperäisen Iron Maiden laulajan nykyinen ura ja biisivalinnat ovat oikeutettuja.

While Heaven Wept
Of Empires Forlorn
Rage of Achilles
4/5

Vaikeata on ihmisen elo ja helppoa ei ole ollut taival While Heaven Wept – orkesterillekaan. Luontevasti bändi purkaakin kasaantuneet kokemuksensa ja tuntemuksena musiikiksi, joka kuitenkin henkii hieman ristiriitaisesti joskin erittäin omaperäisesti lämpöä.

Bändin juuret on helposti jäljitettävissä 80-luvun eeppiseen ja raskaaseen heavy metalliin. Yhdistettynä laulajan heleänä ja korkealta vedettyyn laulutyyliin tuottaa pientä sulattelua vaativan, mutta lopulta palkitsevan kokonaisuuden. Normeista poiketen kappaleet eivät tihku surua ja synkkyyttä, vaan pikemminkin kaihomielisyyttä ja ajoittain jopa iloa pilkahduksia.

Ilman suurempia kiekuroita sisältävät yksittäiset sävellykset soljuvat vaivattomasti ja kauniisti muodostaen levykokonaisuudesta eeppisen mutta mahtipontisuutta karttavan teoksen.

Inferno #14/2003

CARNAL FORGE
Who's Gonna Burn
Regain

Kasvaneen suosion myötä Carnal Forgen viisi vuotta vanha debyytti on julkaistu uudestaan. Teko puolustaakin paikkaansa hyvin, sillä 10 kappaleen pläjäys on lauluja myöten erittäin aggressiivista ja mallikelpoista uus-thrashia. Retrospektiivisesti katsottuna onkin hieman hämmentävää, että orkesterin vanha moniulotteisempi ja samalla myös mielenkiintoisempi materiaali pesee uudemmat, kaikessa taidokkuudessaan hienoisesta kasvottomuudesta kärsivät levytykset. Vaikka kappaleiden vaihtumista ei hevillä erotakkaan, ei levyn tarjoama vajaa puolituntinen anna armoa eikä tilaisuutta tylsistymiselle. 7/10 

DEATHCHAIN
Deadmeat Disciples
Dynamic Arts

Kallaveden kalakukkokauppiaat ryntäävät markkinoille uutuustuotteen kera. Tarjolla on tuhti kalmankäryinen eväs, jonka perusraaka-aineena on käytetty runsaasti thrashia. Yhtyeen demot antoivat odottaa debyytiltä paljon ja hyvin maustettuna se täyttää vaativammankin metallinnälkäisen aterioitsijan nälän. Kokonaisuus on huolella ja rakkaudella valmistettu eikä ammattitaidon puutteestakaan voi musikantteja haukkua.

Levy on alusta loppuun saakka armotonta jyräystä, jota on onneksi älytty värittää myös raskailla runttausosuuksilla. Ideoita ja tyylitajua ei Deathchainilta puutu ja kumarrus vanhan liiton suuntaan onkin selkeästi kuultavissa. Albumi on myös onneksi älytty pitää erittäin intensiivisenä ja sopivan lyhyenä pakettina, sillä yhdeksän biisiä taottuna reiluun puoleen tuntiin jättää mukavasti haukkomaan happea muttei kuitenkaan tukehduta hengiltä. Vaikka olisinkin kaivannut tuotantopuolelle teelusikallisen verran enemmän demomaista rosoisuutta, tuovat selkeäksi viilatut ja tiukaksi väännetyt saundit erittäin hyvin nasevan yhteissoiton esille. Ensilevyksi Deadmeat Disciples on erittäin vakuuttava ja jos tästä pystyy vielä tulevaisuudessa kehittymään ja parantamaan, alkaa rakkaan länsinaapurimmekin saman genren isot nimet laskemaan alleen. 8/10 

DESIRE
Locus Horrendus
Omakustanne 

Desiren musiikki edustaa sitä doomin tyylilajia, missä naiset laulavat kuin enkelit ja miesten tehtäväksi jää demoninen kuiskinta ja örinä. Tummaa tunnelmaa luodaan pääasiassa koskettimin, kitaroiden raahatessa laahaavin sävelin kappaletta eteenpäin. Biisit ovat asiaankuuluvasti pitkiä kuin nälkävuosi ja tihkuvat nimiltään kurjuutta ja melankoliaa. Levytyksestä löytyykin aivan kaikki genreen kuuluvat niin elementit kuin kliseetkin. Tästä huolimatta lopputulos on varsin kelvollista ja miellyttävää taustamusiikkia syksyisen harmaaseen ja sateiseen sunnuntaipäivään. 6/10

DEVIL LEE ROT
Metal Dictator/Soldier from Hell
Witches Brew 

Yhdelle levylle ängettynä kaksi levyllistä DLR:ää on tuhti setti hurtilla huumorilla varustettua mutta täysin tosissaan tehtyä true metallia. Vanhoja etenkin brittiläisiä esikuvia ylistetään estoitta ja niin laulu, soitto kuin tuotantokin on äärimmilleen pelkistettyä ja räkäistä. Biisit sisältävät runsaasti ajatonta ja tutunoloista riffittelyä. Klassikot on syynätty tarkkaan ja opittua on sovellettu kelvollisesti. Äärimmäisyyksin viety kaiken kattava yksinkertaisuus särähtää vain pahasti korvaan etenkin levyn loppupuolella ja levyn potentiaali katoaa tylsään junnaukseen. 4/10

THE FUNERAL ORCHESTRA
Feeding the Abyss
Aftermath Music

Nimensä mukaiseen doomiin hienoisia drone vaikutteita sotkeva bändi kiinnitti mielenkiinnon demollaan, mutta tukahduttaa sen osittain täyspitkällään. Kitarat murisevat ja särisevät riffejä, jotka jauhavat nuotteja mössöksi. Laulajan syvyyksistä kaikuva kärinä peittonaan pitkähköihin mittoihin venytetty musiikki valuu hitaan varmasti kuin räkä pikkulapsen nenästä.
Vaikka biisien perustukset ovatkin kunnossa, ei musiikki onnistu nostamaan päätään tasapaksuuden hetteikön pinnalle kuin hetkittäin. Lyhyempien biisien ytimekkäämpi lähestymistapa tuomion julistamiseen onkin toimivampi ratkaisu. 5/10 

GARDENS OF GEHENNA
Mechanism Masochism
Grau 

Saksalaisella jämäkkyydellä ja täsmällisyydellä sekoittelee Gardens of Gehenna dark ja doom metallinsa sekaan pikkuruisia industrial vaikutteita. Samankaltaisuutta My Dying Briden tavaramerkiksi muodostuneeseen gootti doomdeathiin on ajoittain havaittavissa, vaikka romanttinen melankolia onkin korvattu piinaavammalla ja synkemmällä ilmapiirillä. Koskettimia on taustoissa runsaasti, mutta hyvät sovitukset saavat ne sulautumaan taustaan ja osaksi kokonaisuutta. Ideat ja toteutus ovat suht mielenkiintoisia ja tuoreita, mutta toteutus tasapäistää kaikki kappaleet turhan samankaltaisiksi. 6/10

HELLBOX
Sadisticlaw
KTOK 

Hellbox räimii miellyttävän rennolla ja rupisella otteella kymmenen biisiä läpi ilman suurempia kiemuroita. Kappaleiden rokkaava ote on helposti yhdistettävissä Venomiin, mikä sinällään ei liene yllätys kenellekään bändiä aiemmin tuntevalle. Suoraviivaisuudesta huolimatta musiikista löytyy mukavia pieniä jippoja, joita miellyttävä lämminhenkinen saundimaailma tukee hyvin. Biisit on älytty pitää riittävän lyhyinä ja ytimekkäinä, mikä osaltaan kielii kokemuksesta ja tyylitajusta. Useista hyvistä yksittäistä biiseistä huolimatta kokonaisuutta vaivaa pidemmän päälle puuduttava kasvottomuus. 6/10 

KING DIAMOND
The Puppet Master
Massacre

Hevin Stephen King ja itse kruunattu kuningas on palannut juurilleen. Vuosi toisensa jälkeen erittäin tuottelias herra Diamond on onnistunut pitämään levyjensä tason erittäin korkeana. Kuitenkin herran soolotuotannosta on tuntunut puuttuvan tunnelman lisäksi se jonkin, joka teki 80-luvun levyistä täysiä klassikkoja. Puppet masterin tarinan kertova levy on kuitenkin selkeä paluu alkuaikoihin niin musiikillisesti kuin tunnelmallisesti.

Biisit ovat aiempaa yksinkertaisempia ja tarttuvampia ja ne toimivat hyvin niin kokonaisuudesta irrotettuina kuin myös saumattomasti sen osina. Rouva Diamondin hennon hauras ja hieman amatöörimäinen ääni täydentää paikka paikoin Kingin falsettia hyvin ja tuo musiikkiin mukavaa lisämaustetta. Juonta kuljetetaan eteenpäin taidokkaasti ja musiikki vaihtelee tunnelman mukaan aina kulkevista ralleista hitaampiin ja kauhua tihkuviin rauhallisempiin biiseihin. King Diamondin vahvuus säveltäjänä pääseekin levyllä hyvin esille samoin kuin herran taito rytmittää juonen avulla musiikkia monipuoliseksi kokonaisuudeksi on vertaansa vailla.

Vaikka levyn arvostelukappale ei sanoituksia sisälläkään, vaikuttaa tarina etukäteistietojen perusteella erittäin kiinnostavalta ja klassiselta. Levyn mukana tulevalla DVD:llä King itse kertoo runsain sanankääntein tarinan taustoja ja tämä jos mikä tuo taatusti entisestäänkin lisää syvyyttä kokonaisuuteen.

The Puppet Master on ehdottomasti 90-luvun parasta King Diamondia. Vaikka musiikki toistaakin tuttuja kulkuja ja kuvioita vuosien varrelta, on hyvillä muusikoilla ja rautaisella ammattitaidolla varustettu bändi omalla ylhäisellä tasollaan. Ei yksinäisenä, mutta harvalukuisessa seurassa. 8/10

REVEREND BIZARRE
Harbinger of Metal
Spikefarm

Aiemman syksyllä julkaistu split 7” esitteli varsin erilaista ja uudistunutta Reverend Bizarrea perinteisemmän heavy metallin muodossa. Onneksi kokeilu tuntuu jääneen vain yhden biisin mittaiseksi, sillä uusi tuhti 74-minuuttinen MCD on debyytiltä tuttua joskin astetta synkempää materiaalia.

Bändi laahaa edelleen tyylikkäästi vanhan liiton doomin kiemuroissa, mutta on saanut sointiinsa rutkasti lisää jykevyyttä. Osa tästä johtuu varmasti aiempaa selkeämmästä tuotannosta, mutta myös biisirakenteet vaikuttavat aiempaa harkitummilta ja pelkistetymmiltä. Vokalisoinneissa on havaittavissa myös selkeää parannusta, sillä ne ovat aiempaan verrattuna täyteläisemmät ja sielukkaammat. Näistä seikoista johtuen orkesterin omalaatuisuus on entisestäänkin jalostunut ja korostunut.

Harbringer of Metallin ainut kauneusvirhe on levyn puolivälistä löytyvä massiiviseen 20 minuutin mittaan paisutettu From the Void -kappale. Biisi itsessään on liiankin laahaava ja yksinkertainen ja sen pitkä kesto tuntuu liiankin tarkoitushakuiselta. Kun mukaan on vielä ympätty tunnelman latistava rumpusoolo, voi kappaleen laittamista levylle suuresti kyseenalaistaa. Ilman em. kappaletta kokonaisuus olisi erittäin hyvin tasapainossa ja pitkien piisien eräänlaisina introina toimivat lyhyehköt instrumentaalit johdattavat kuuntelijan oivasti oikeanlaiseen tunnelmaan. Levyn päättävä alkuperäisenäkin loistava Burzum laina on mitättömän pienillä muutoksilla saatu kuulostamaan omanlaiseltaan. 8/10

SWALLOW THE SUN
The Morning Never Came
Firebox

Yhtä varmasti kuin nousuvesi mutta yllättävästi kuin hyökyaalto vyöryy Swallow the Sunin musiikki tarkkailijan päälle. Se ympäröi kuulijan syleilyynsä, vetää mukanaan pinnan alle ja hukuttaa hellästi sävelillään. Viimeisiksi muistikuviksi jää ympäröivä lämmin kosteus ja suolan kirpeä maku suussa.
Levy on tulvillaan syvältä sydämen sopukoista kumpuavaa melankolisuutta, joka ei kuulosta tippaakaan muoviselta. Musiikin raskaus ei ole allensa musertavaa, vaan sitä tasapainottavat ja värittävät tyylitajuiset herkän hauraat kitara- ja kosketinmelodiat. Laulajan mehevä murina on monipuolisuudessaan erittäin osuvaa ja sielukasta täydentäen vastakohtaisuudellaan kokonaisuutta. Vaikka erityisesti brittiläisten gootti doomdeath bändien vaikutus on kuultavassa, onnistuu Swallow the Sun tuomaan genreen riittävästi omaa panostaan. Kokonaisuudesta on turha yrittää nostaa esille yksittäisiä kappaleita eikä siihen ole edes tarvettakaan. Levy on teos, joka tulee nauttia alusta loppuun ilman keskeytyksiä. Avautuakseen ja paljastaakseen itsensä musiikki vaatii toistuvia kuuntelukertoja, mutta lopputulos on vaivan väärti.

Jos musiikki on näin hämärtyvään iltaan ja pimentyvään yöhön sopivaa, ei aamun edes koskaan haluaisi sarastavan. 9/10 

VARIOUS
Summer Breeze All Areas 2002 DVD
Nuclear Blast

18 bändin voimin vedetty 100 minuuttia kestävä virtuaalifestivaali saksalaiseen malliin on kelvollinen esitys. Tunnetumpien esiintyjien sekaan on laitettu vielä kannuksiaan hankkivia kokoonpanoja, jotka ovat huonoimmillaankin hyvää keskitasoa. Kokonaisuutta on kevennetty biisien välistä löytyvillä lyhyillä artisti- ja fanikuvauksilla, jotka pääosin ovat harmitonta ja aivotonta huulenheittoa. Festivaalien perusidea tuleekin ihan kohtuullisesti selväksi, vaikka yleisön meno tuntuu olevan paikka paikoin hieman vaisu ja muutama orkesteri tuntuu olevan hieman hukassa isolla lavalla. Isot nimet vetävät perusvarmat setit ammattitaitoisesti ja erityisesti näistä on kiittäminen Sentencediä, Pro-Painia ja Nightwishia. Yksikään tulokkaista ei tee varsinaista vaikutusta, vaikka muutama nimi kannattaakin laittaa mieleen Bloodflowerzin ja Ektomorfin johdolla.

Tutustuminen DVD:hen ja sen myötä festivaaliin on hyvä aloittaa paksusta vihkosesta, jossa kuvien kera esitellään ja arvioidaan jokainen Summer Breeze – festivaaleilla soittanut orkesteri. Digitaalikiekon äänipuoli on normaali stereoraita, joka on kirkas ja selkeä. Laajakuvaa on niinikään turha odottaa, vaan kuvasuhteena on normaali 4:3. Kuvauspuoli kärsii lievästä amatöörimäisyydestä, sillä kuvakulmat ovat useimmiten hiukan outoja ja leikkaus liian katkonaista.

Summer Breeze All Areas 2002 on tyypillinen mukava matkamuisto paikalla olleille, mutta muille katsojille se tarjoaa varsin nihkeästi mielenkiintoista katseltavaa. 5/10 

VEXED
Nightmare Holocaust
Witches Brew

Vexedin tarjoaa räkäistä ylistystä 80-luvun thrashille italialaiseen tapaan. Vaikutteita on helposti kuultavissa erityisesti teutonithrashista ja katu-uskottavuutta on haettu lisää coveroimalla Sodomin Blasphemer -klassikko. Vokalistin ääni on jopa astetta mielipuolisempi kuin Paul Baloffilla konsanaan ja yhteissoitto on karheata mutta tiukkaa. Levyn saundit ovat turhankin ohuet ja heppoiset muistuttaen kuitenkin kunnianosoituksensa ansainneiden mestareiden tuotoksia. Pääasiassa alle kolmeen minuuttiin taotut kappaleet ovat kohtuullisen hyvällä osaamisella toteutettuja ärhäköitä ralleja. 6/10 

WHILE HEAVEN WEPT
Of Empires Forlorn
Rage of Achilles 

While Heaven Wept on vuosien saatossa kulkenut vaikeuksien kautta voittoon. Doomin kanssaveljistään bändi erottuu edukseen lähinnä sillä, että laulu kulkee eeppisesti puhtaana korkeissa sfääreissä. Niin biisit kuin vokalisoinnit tuovat merkillisellä tavalla mieleen massiiviset ja kaihoisat 80-luvun raskaat hevieepokset kuin genrelle tyypillisen valittavan virrenveisuun. Vastakohtia sisältävä lämminhenkinen ja omaperäinen tyyli vaatiikin hieman totuttelua, mutta lopulta kauniin yksinkertainen musiikki leijuu helposti täyttämään mielen sopukat suloisilla sävelmillä ihmiselon kurjuudesta. 8/10