AC/DC
Tulkoon rock ja rock tuli. Vuonna 1977 julkaistu Let There Be Rock on levy, joka yhdessä pari vuotta myöhemmin julkaistun Highway to Hellin
kanssa kiteytti bändin asenteen ja olemuksen täydellisesti. Kun Bon
Scott nimibiisissä karjaisee omintakeisella äänellään Let there be rock,
se ei suinkaan ole toteamus vaan käsky. Vaikka varsinaisia suuria
hittejä ei em. kipaleen lisäksi löydy kuin ikiklassikko Whole Lotta Rosie,
on levy täynnä kappaleita jotka yksinkertaisesti rokkaisivat vaikka
itse Väinämöisen suohon. Biiseistä välittyy niin järjettömän vahva
lataus ja tunnelma, että niistä tihkuvan hien ja testosteronin pystyy
melkein haistamaan ja aistimaan pelkkien kaiuttimien välityksellä. On
riffiä riffin perään, joidenka vuoksi moni kitaristi olisi taatusti
valmis antamaan vaikka vasemman testikkelinsä jos olisi vain itse saanut
keksiä ja soittaa niitä Scottin rinnalla. 9/10
Suuriin saappaisiin astuneen Brian Johnsonin toinen tuotos AC/DC:n
laulajana ei varmasti ollut paljoakaan ensimmäistä helpompi, sillä
debyyttinsä Back in Black osoittautui kaupalliseksi menestykseksi. Kaikille rock-faneille kunniaa tekevä For Those About to Rock (1981)
avataan hienolla nimikappaleella, joka aivan ansiosta on nostettu
myöhäisempien aikojen AC/DC klassikoihin. Loppuosa levystä poislukien Evil Walks ja C.O.D.
onkin sitten tasapaksumpaa ja taantuneempaa ”Accadaccaa”, jonka taso
pysyy kuitenkin tasaisen hyvänä muttei loistavana kuten bändin aiemmilla
levyillä. Johnsonin kireä kähinä on paikallaan orkesterin hieman
uudistuneessa 80-luvun saundissa, mutta biiseissä on selkeästi
havaittavissa Youngin veljesten & Johnsonin sävelkynän hienoista
tylsymistä. Retrospektiivisesti katsottuna ja verrattuna pari vuotta
myöhemmin julkaistu Flick of the Switch vain vahvistaa tuota havaintoa. 7/10
Kovana rock- ja AC/DC-fanina tunnettu kauhukirjailija Stephen King
halusi herrojen musiikkia novelliinsa perustuvaan ja itse ohjaamaansa Maximum Overdrive
–leffaan. Raina jäi B-luokan halvaksi pätkäksi niin monen muun
King-filmatisoinnin kanssa ja samaan luokkaan tippuu myös AC/DC:n samana
vuonna 1986 julkaisema Who Made Who –nimen saanut soundtrack.
Orkesteri kirjoitti levylle yhden kummallisen iloluonteisen mutta
kelvollisen levyn nimeä kantavan avausbiisin sekä pari mitäänsanomatonta
instrumentaalia. Loput onkin sitten vanhaa tavaraa pääosin yhtyeen sen
astisesta 80-luvun tuotannosta pois lukien hieno blues-henkinen Ride On. Back in Black ilta on napattu ne kovimmat hitit You Shook Me All Night Long ja Hells Bells, For Those About to Rockilta se klassinen kanuunabiisi ja varsin tylsältä Fly on the Wall lätyltä Sink the Pink ja Shake Your Foundations.
Vaikka levylle onkin valittu muutama klassikko, eivät ne riitä
pelastamaan sekavaa kokonaiskuvaa ja turhan julkaisun mainetta. 5/10
90-luvun avannut The Razors Edge esittelee yllättävänkin
pirteässä kunnossa olevaa kokoonpanoa ja kuultavissa onkin Youngin
veljesten kitaroista syntynyttä jopa hieman kokeellisempaa materiaalia.
Levyn avausraita Thunderstruck on varmasti jokaisen
aloittelevan kitaristin märkien päiväunien ja loputtoman reenauksen
kohde, mutta suosiostaan huolimatta se on eräs yksi yliarvostetuimmista
AC/DC rykäisyistä. Money Talks ja Mistress for Christmas
nousivat jonkin sortin hiteiksi massasta erilleen, mutta loppu
materiaali onkin sitä tasaisen tuttua ja turvallista maksalaatikkoa. 6/10
AGENT STEEL
Order of the Illuminati
Scarlet
Nelisen vuotta sitten julkaistu Omega Conspiracy antoi
odottaa paljon, mutta toisin kävi. Orkesteri oli reilun vuosikymmen hajoamisensa jälkeen
selkeästi ruosteessa, eikä pystynyt muodostamaan musiikillaan kosmista
yhteyttä kuulijoihin entiseen tapaansa. Uuden vuosituhannen koittaessa
jäsenet ovat vertyneet, ja taajuuskaista on puhdistettu ulkoavaruuden aiheuttamista
häiriöistä. Musiikkiin on tullut mukaan uusi pysäyttämätön
voima, joka saa epäilevät tuomaatkin vakuuttumaan bändin energiasta
ja kyvyistä. Täyteläisillä ja jyhkeillä saundeilla
varustettu, entistäkin enemmän melodioita ja perinteistä metallia
sisältävä julkaisu on hienoa kuunneltavaa alusta loppuun. Materiaali
on tasalaatuista HK:n sinisen tapaan, vaikka muutamaa kappaletta vaivaakin hienoinen
kasvottomuuden puute. Kitaratyöskentely on erittäin mallikasta ja
nautittavaa yhdessä tarkan rumpaloinnin kanssa. Hienoista riffeistä ja
sointukuvioista kudotut kappaleet kruunaavat musiikkiin paremmin kuin hyvin.
Laulajan ääni muistuttaa varsin paljon alkuperäistä laulajaa
John Cyriista, mutta on tätä huomattavasti monipuolisempi ja vahvempi
omaperäisyyden kustannuksella. Vaikka levyltä onkin ilman kummempia
yliluonnollisia kykyjä aistittavissa vahva 80-luvun henki, on kaiuttimista
virtaava metalli vahvasti nykypäivässä kiinni. Bändin asenne
ja kokemus on onnistuttu kanavoimaan musiikkiin yhdessä valtavan energian
kanssa ja lopputulos erottuukin edukseen suurimmasta osasta nykypäivän
hengettömistä julkaisuista 8/10
ANCIENT RITES
And the Hordes Stood As One DVD
Sound & Picture
Kokonaan suomalaisin voimin ohjattu, tuotettu ja julkaistu DVD tekee niin kunniaa
kuin oikeuttakin pitkän linjan belgialaiselle veteraanille Ancient Ritesille.
Viime kesänä Belgian Biebobissa kuvattu keikka sisältää 18
kappaletta napsittuna tasaisesti orkesterin uran eri vaiheista. Vajaan puolitoistatuntisen
setin ensimmäisestä biisistä lähtien yhtye luo nokkamiehensä Gunther
Theysin johdolla yleisöön vahvan siteen, joka ei missään
vaiheessa katkea. Niin bändi kuin fanitkin ovat heti hienosti menossa
mukana, ja yksinkertaisen tyylikkäästi toteutettu konstailematon
kuvaus ja ohjaus on sulavaa ja miellyttävää katsella. Laajakuvaformaatin
puuttumista voi surkutella, mutta kiitettävä äänipuoli
korvaa tuon puutteen. Saundit ovat aidosti livemäiset mutta tuovat samalla
selkeästi esille kaikki ne pienet nyanssit, joita bändin musiikista
voi löytää. DD 5.1 ääniraita on kyllä avara ja
kirkas, mutta stereoraita toimii kyllä hevimmin. Bonusmateriaalina löytyy
lyhyehkö vanhoista livemateriaaleista koottu historiikki, joka taas kerran
vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta jää aivan liian lyhyeksi. Pakollinen
kuvagalleria on laitettu mukaan samoin kuin keikkavetoihin perustuvat pari
asiansa ajavaa musiikkivideota. Suomalaisia kiinnostanee eniten maassamme vuonna
2000 kuvattu 15-minuuttinen kiertuedokumentti, jossa kuullaan ja nähdään
niin rallikuskienglantia, kännisten fanien ylistyssanoja kuin harmittomia
backstage tapahtumia. Muistin virkistyksenä taltiointi toimii varmasti
paikalla olleille, mutta keikoilta kuvattuja kokonaisia biisejäkin olisi
ollut mukava nähdä. And the Hordes Stood As One DVD on hyvä osoitus
siitä, että suhteellisen pienelläkin budjetilla voidaan luoda
laadukasta jälkeä, jos vain omistautumista ja osaamista asialle riittää. 9/10
CRYPTIC WINTERMOON
A Coming Storm
Massacre
Kryptisen kliseisesti nimetyn orkesterin kymmenvuotisen taipaleen
aikana haalittu kokemus kuuluu musiikissa. Toisella täyspitkällään
orkesteri taituroi melodisesti kalmankatkuisen ja mustankäryisen metallin
saroilla, vieraillen tasapuolisesti molemmissa genreissä. Vokalistin räyhäävän
räkäinen ääni on asiaankuuluvaa ja tarttuvan melankolisia
melodioita työstävä sahaaminen on varsin mallikasta. Komeuden
kruunaa koskettimien runsas käyttö, vaikka ajoittain ne vaikuttavatkin
liiaksi päälle liimatuilta ja turhilta. Tunnelman luomisessa on toki
käytetty myös perinteisiä akustisia kitaroita, eikä kappaleiden
vauhtikaan ole koko ajan moottoritienopeuksien tuntumassa. Henkeä vedetään
ja synkistellään muutamalla instrumentaalilla, ja tempoa on muutamassa
veisussa laskettu raskaaseen keskitempoiseen poljentoon. Kokonaisuutena bändi
kuulostaa enemmän kuin vähän saman saran uranuurtajalta, Dissectionilta.
Orkesteri matkiikin vaikeata kohdettaan verrattain hyvin, vaikkei toki ylläkkään
missään vaiheessa samanlaiselle nerokkuuden tasolle. Hyvin kopioitu
on jo puoliksi tehty, nyt enää tarvittaisiin se toinen puoli omaa 6/10
DOOMSTONE
Disharmonic
Source of Deluge
Omien sanojensa mukaan orkesteri yrittää värittää kompleksista
death-thrashiaan erilaisilla progressiivisilla ja melodisilla elementeillä tavoitteenaan
omaperäisyys ja riippumattomuus muista tyyleistä. Vaikka tavoitteet
ovatkin erittäin kunnioitettavia, ontuu toteutus pahemman kerran. Monipuolisuuden
saavuttamiseksi biiseihin on ympätty lukuisia erilaisia osioita, temmonvaihdoksia
ja pieniä kitarakikkoja. Näistä seikoista huolimatta biisit
ovat toisiinsa verrattuna todella tasapaksua jyystöä, joissa ideat
vaikuttavat vain toistensa eri variaatioilta. Onneksi biisit on sentään älytty
jättää neljän-viiden minuutin tienoille, sillä pidempinä niiden
nautittavuus laskisi entisestään. Aivan toivotonta räpellystä ei
Doomstone kuitenkaan ole, sillä bändi tuntuu hallitsevansa instrumenttinsa
ja yhteensoiton hyvin joka pelastaa jo paljon. Myös musiikissa ilmenevät
pienet ovelat oivallukset ja jämäkät taustat lupailevat kyllä enemmän
tulevaisuutta silmällä pitäen. 4/10
IN FLAMES
Trigger
Nuclear Blast
Menneenä vuonna ilmestynyt, mielipiteitä yllättävän
paljonkin jakanut Reroute to Remain oli kaikesta huolimatta yksi
viime vuoden parhaimmista levyistä. Bändi uskalsi uudistua sopivasti
jo hieman puhki kalutusta ja tylsäksi käyneestä konseptistaan.
Viiden kipaleen Trigger –sinkula on hieno esimerkki hyvin tehdystä faneille
suunnatusta julkaisusta. Nimikappaleen lyhennetyn version lisäksi tarjolla
on uusi rapakka ralli, hieman valjuksi jäävä coveri Genesiksen
hitistä, club miksausta R2R:n Cloud Connect –vedosta sekä vielä vinkeä C64-karaoke
-versio vanhasta Moonshield –klassikosta. Keräilijöille
ja tosifaneille on sinkusta tarjolla myös ökyhintaiseksi haukuttu
digipack, jonka kylkiäisenä tulee parin biisin DVD, sisältäen
videot Triggerin lisäksi hienosta Cloud Connected –rallista.
Vaikka metallipiireissä ”levyn ainoan hyvän biisin” sisältävät
singlet mielletään yhä kuuluvaksi pop-ja disco musiikkiin, puolustaa
In Flamesin julkaisu hyvin paikkansa niin fanien keskuudessa kuin promootiotarkoituksissakin.
Eikä popissakaan ole mitään vikaa. 7/10
KREATOR
Live Kreation
Steamhammer
Lähes kahdenkymmenen vuoden ajan teutoonithrashiaan räiminyt Kreator
räväytti pari vuotta sitten ulos sellaisen setin musiikkia, että hieman
kokeellisempi ja samalla myös väsyneempi 90-luvun tuotanto lunasti
paikkansa. Yhtyeen ensimmäinen varsinainen livelevy sisältää läpileikkauksen
yhtyeen urasta ja samalla kaikki ne kovimmat klassikkoviisut, joiden tahdissa
tukkaa on heilutettu vuosikausia. Yllätyksettömästi setti painottuu
uusimman levyn lisäksi alkupään materiaalin, kun taas 90-luvulla
julkaistuista levytyksistä ei löydy kuin biisi per levy. Lopputuloksena
onkin 24:n biisin ja vajaan parin tunnin tykistökeskitys, jolta ei voi
yksinkertaisesti suojautua millään. Rautaa sataa niskaan lähestulkoon
loputtomina kuuroina, ja osumatarkkuus säilyy tappavan tarkkana biisi
toisensa jälkeen. Orkesteri moukaroi Millen komennossa erittäin jämäkästi
ja miehen uniikin räkäisessä äänessä on kuultavissa
aimo annos tuttua vihaisuutta. Rytmiryhmän tykistökomentajana Ventor
on mies paikallaan ja iän karttuessa herra Reil on tullut vain nopeammaksi
ja tarkemmaksi. Sami Yli-Sirniön tyylitajuinen kitaratyöskentely
pehmentää ja täydentää kokonaisuutta mallikkaasti
tuoden siihen entistä enemmän potkua ja dynamiikkaa. Kun saunditkin
ovat levyllä selkeät mutta orkesterin linjaa noudattaen sopivan rosoiset,
on lopputulos malliesimerkki hyvästä liveorkesterista ja levystä.
Samaan aikaan julkaistavaa DVD:tä saa yhdessä ja erikseen livelevyn
kanssa. Vuoden metallipaketin titteli on valumassa rasvaisiin saksalaisiin
kouriin. 9/10
KREATOR
Live Kreation - Revisioned Glory DVD
Steamhammer
Kreatorin DVD tallenne esittelee bändin livekunnon Koreassa ja Brasiliassa
toissa vuonna nauhoitetuilta keikoilta. Menninkäis-Millen johtama orkesteri
olikin huimassa vedossa Euroopan kiertueen päätöskonsertissa
Helsingissä 1,5 vuotta sitten ja niin vanhat kuin uudet thrash-rallit
toimivat sen pahamaineisen taudin lailla. Aiemmin tupla CD:ltä kuulemani
keikka antoi odottaa DVD:ltä paljon, vaikka Kreatorin visuaalinen anti
ei olekaan missään nimessä pääosissa bändin keikoilla.
Herra Petrozza on kuitenkin thrashin pieni suuri mies: asialleen omistautunut
ja karismaattinen henkilö, jonka persoonallinen ja kurkkua kiduttava ääni
on uniikki ja siten helposti tunnistettavissa. Sisällöllisesti DVD
tarjoakin mukavalta vaikuttavan paketin niin bändin musiikista kuin urasta.
Lukuisien promovideoiden lisäksi ekstroista löytyy niin erilaisesta
video- ja kuvamateriaalista koostuva historiikki, kuin perinteinen täydellinen
discografia sekä pari heikompitasoista livevetäisyä. Live-osuus
on toteutettu dokumentin omaisestiViolent Revolution -kiertueelta leikkaamalla
biisien väliin pätkiä eri maista, faneista, Kreator tatuoinneista,
backstagelta ja onpahan mukaan saatu muutama hevijulkkiskin sanomaan sanasensa.
Hyvä puoli asiassa on kuitenkin se, että live on mahdollista myös
katsoa ilman näitä pidemmän päälle turhaksi ja ärsyttäväksi
käyviä pätkiä.
Itse varsinainen keikka on varustettu laadukkailla
ja kirkkailla DD 5.1 äänillä, vaikka perinteinen stereoääni
antaakin astetta jymäkemmän ja positiivisella tavalla suttuisemman
yleisvaikutelman. Kuvaus ja kuvanlaatu on kohtuullisen laadukasta, vaikka rakeisuutta
onkin ajoittain havaittavissa. Eniten kuitenkin häiritsevät toistuvat
turhat kikkailut kuvan värien kanssa sekä satunnaisesti käytetyt
nopeat leikkaukset, jotka eivät oikein sovi Kreatorin kaltaiselle turhia
hienouksia karttavalle bändille. Vaikka levy onkin sisällöllisesti
varsin hyvä, aiheuttaa ihmetystä lyhyt kesto: CD-julkaisuun verrattuna
materiaalia on karsittu lähes puolen tunnin edestä ja niinpä useita
vanhoja Under the Guillotine tai Awakening of the Gods -kappaleiden kaltaisia
klassikoita ei nähdä. Sinänsä mielenkiintoiselta vaikuttava
historiikkikin kärsii todella hätäiseltä vaikuttavasta
ja ainoastaan kunkin aikakauden pintaa raapaisevasta käsittelystä.
DVD olisikin ehdottomasti pitänyt jakaa kahdelle levylle, jotta riittävä määrä tilaa
olisi saatu niin ekstroille kuin keikkamateriaalillekin. 8/10
NEVERMORE
Enemies of Reality
Century Media
Kolmen vuoden tauon jälkeen kuudennen julkaisunsa valmiiksi saanut orkesteri
kuulostaa hitusen aggressiivisemmalta ja kompleksisemmalta aiempaan verrattuna.
Keskimäärin biisit tuntuisivat olevan astetta rivakampia temmoiltaan
ja sisältävän enemmän tavaraa ja varsinkin riffejä kuin
mitä aiemmin . Warrel Danen uniikkia ääntä on yhä hieno
kuunnella, vaikka herra ei enää kykenekään vetämään
aivan yhtä korkealta ja voimakkaasti kuin orkesterin alkupään
levyillä, Sanctuaryn ajoista nyt puhumattakaan. Vaikka orkesterin hevimpi
ote ei sinällään olekaan pahasta, niin Warrelin ääni
ja myös aiemmin bändin tavaramerkeiksi tulleet hienot melodiat jäävät
jyräyksen alle. Levyä vaivaa myös pieni labyrinttimäinen
sekavuus, joka sekoittaa kuuntelijan päätä ja hankaloittaa sokkelon
kätkemän aarteen löytämistä. Sinnikkyys saattaa palkita
musiikin syövereihin sukeltavan mukavammin, tai jättää tämän
harhailemaan ainoastaan hyvän kokemusen rikkaampana. 6/10
NIGHTFALL
I Am Jesus
Black Lotus
Kreikkalaisen metallin pioneeri Nightfall on laskeutunut jälleen keskuuteemme.
Kolmen vuoden tauosta ja lukuisista miehistönvaihdoksista huolimatta bändi
tuntuu uusiutuneen ja vahvistuneen juuri oikealla tavalla. Bändi on alati
poukkoillut musiikissaan eri suuntiin aina alkuaikojen doom- ja black metallin
synteesistä myöhäisempien aikojen gootahtavampaan ja melodisempaan
linjaan. Tästä kehityskaaresta huolimatta tuorein I am Jesus onnistuu
hieman yllättämään raskaudellaan ja synkkyydellään.
Jos parilla edellisellä levyllä oma linja tuntui olevan hiukan hukassa,
niin tällä kertaa palaset tuntuvat loksahtavan oikeille paikoilleen.
Levy jyrähtää käyntiin hienosti, onnistuen silti säilyttämään
tasaisen laadun lähestyttäessä kohti seesteisempää loppua.
Tarttuvat melodiat ovat jääneet muistoiksi edellisistä levyistä,
mutta ovat maustuneet entistä maukkaimmiksi ja mureimmiksi, hienovaraisesti
käytettyjen koskettimien antaessa pikantin lisäyksensä. Efthimis
Karadimaksen kireää mutta melodista murinaa lähestyvä laulutyyli
on paikallaan tumman tunnelman luojana, muun bändin jyrätessä vahvasti
eteenpäin miellyttävän jyhkeillä Tico-Tico -soundeilla varustettuna.
Orkesterin aggressiivisempi dark– ja etäisesti jopa death metallia muistuttava
ote tuntuu sopivan bändin helleeniseen metalliin aiempaa paremmin. Kuuntelukertoja
vaativa levy kasvaa ja aukeaa pikkuhiljaa ja osoittautuu loppupeleissä helposti
yhtyeen yhdeksi parhaimmista tuotoksista. 8/10
NIGHTRAGE
Sweet Vengeance
Century Media
Jos lauluista vastaa Tomas Lindberg, rummuista Per M. Jensen
ja kitarasta mm. Gus G. niin tyylisuunnan ja lopputuloksen arvaaminen ei liene
liian vaikeata. Jos yhden pisteen vihjettä joku vielä kaipaa, niin kokoonpanon kotipaikka
on Göteborg. Aivan oikein! Melodisesta swedu-deathistahan tässä on
kysymys, vieläpä todella kovan luokan kokoonpanolla. Vaikka pääpaino
onkin mättökompeilla etenevässä materiaalissa, on musiikkiin
tuotu myös paljon melodioita ja vaikutteita perinteisemmästä metallista.
Tätä vaikutelmaa lisäävät säästeliäästi
käytetyt puhtaat heavy vokalisoinnit, jotka sulautuvatkin yllättävän
hyvin yhteen Tomaksen raspikurkun kanssa. Ammattimiesten kädenjälki
läpi levyn on aina tuotantopuolta myöten huippuluokkaa. Helleenien
kitaravelhon työskentely yhdessä maanmiehensä ja bändin
perustajan Marios Iliopouloksen kanssa on hienoa ja taidokasta eikä vain
teknisesti. Herrat syytävät instrumenteistaan hienoja ja maukkaita
sahauksia sekä tunnelmallisempia melodioita, joista moni bändi olisi
kateellinen tai ainakin olisi syytä olla. Kaikesta huolimatta kokonaisuutta
vaivaa hienoinen hengettömyys ja liiallinen tasapäisyys, joka estää bändiä ja
levyä nousemasta aivan terävimmälle huipulle. Jymäkkää ja
laadukasta metallia genrestä pitävälle. 8/10
NUCLEAR ASSAULT
Alive Again
Steamhammer
Vanhan thrash-jyrän aiempi sopimuksesta ulos kiemurtelun takia julkaistu
livelevy oli kaikessa tyhjyydessään ja tylsyydessään todella
karmeaa eikä lavoille paluun takia julkaistu uusi livekään herätä suuria
ennakko-odotuksia. Merkillisen tyngäksi ainoastaan 38 minuutin mittaiseksi
jätetty levy sisältää kyllä ne kolmen alkupään
täyspitkän ja yhden minin kovimmat hitit, mutta enemmänkin soitantoa
olisi ollut mukava kuulla. Puutetta on tosin yritetty korvata lisäämällä mukaan
CD-ROM ominaisuuksia kuten haastattelu- ja livepätkiä kuuden minuutin
edestä. Haastattelupätkä on varsin tyhjänpäiväistä jorinaa
eikä huonolaatuinen livepätkäkään mitään silmäkarkkia
ole joten ekstroista ei iloa ole kuin kerraksi. Levyllä heti ensimmäisenä korviin
pistää merkillisen lepsu ja hyvän pullataikinan kaltainen löysä soitto.
Heti perässä tulee levyn voimaton äänimaailma, jossa kitarat
on kokonaan vaimeana taustalla laulun ja rumpujen ollessa etualalla. Näistä seikoista
johtuen biisien energiasta tippuu monen monta kilotonnia pois ja odotettu audiorynnäkkö jää puolitiehen.
Tuleen ei saa jäädä makaamaan opetettiin armeijan harmaissa aikanaan,
mutta sitä Nuclear Assault valitettavasti juuri tekee rynnistyksensä keskellä. 5/10
OCCULT
Prepare to Meet Thy Doom/The Enemy Within+demo 1993
Painkiller
Occultin lähes kymmenen vuoden takaiset alkupään julkaisut on
päätetty pistää samaan pakettiin vanhan studiodemon kera
ja saattaa laajemman kuulijakunnan tietoisuuteen alkuperäisten painosten
vaikean saatavuuden takia. Orkesterin vanhakantainen ja yksinkertainen thrash-black
mixtuura on kieltämättä yleisilmeeltään omalla tavallaan
kiehtovaa ja pätkittäin toimivaa, mutta nopeiden vetojen ainainen
tuku-tuku komppi ja keskitempoisten biisien venytetyn tylsät kitarasahaukset
eivät pidemmän päälle jaksa kamalasti innostaa. Hitaammat
osuudet tuovat hitusen monipuolisuutta musiikkiin, mutta eivät jaksa pelastaa
debyytin auttamatonta monotonisuutta. Suuria muutoksia ei konseptiin ole tehty
toiselle levylle, mutta biisejä on älytty lyhentää toimivimmiksi.
Kappaleet kuulostavat astetta kiukkuisemmilta ja kompleksisimmilta, joka lienee
pitkälti kokemuksen kartuttamisen ja soittotaidon kehittymisen ansiota.
Vaikka mystinen ilmapiiri onkin kadonnut taitojen ja teknisyyden kasvaessa,
on levy silti piirun verran parempi edeltäjäänsä verrattuna.
Levyä vaivaa silti harkitsemattomilta vaikuttavat ja päättömän
tuntuiset biisirakenteet, joissa hyvätkin ideat hautautuvat yleiseen sekavuuteen.
Perään tungettu demo ei onnistu yllättämään,
vaan sisältää debyytin kaltaista mäiskettä astetta
primitiivisemmällä tuotannolla. Kokonaisuutena paketti maistuu varmasti
monelle kulttibändejä arvostaville metallisteille, mutta suuri yleisö jää yhä autuaan
tietämättömäksi orkesteirn toiminnasta ja aivan ansiosta. 5/10
SADUS
DTP demo 1986
Hammerheart
Vanhojen klassikkodemojen ja levyjen uudelleenjulkaiseminen
on aina kulttuuriteko, jolle hatuttomankin henkilön pitäisi lakki ostaa ja nostaa. Remasteroitu
Saduksen ensimmäinen demo on saanut kaverikseen pari rapakkaa teknistä thrash
rallia toiselta Certain Death –demolta. Herää kysymys miksi
vain kaksi biisiä eikä koko demoa, kun kestoa ei julkaisulla ole
kuitenkaan kuin nafti 30 minuuttia? Ottaen huomioon alkuperäisten julkaisujen
iän ja todennäköiset äänitysolosuhteet, on saundit
yllättäväkin kirkkaat ja kohdallaan. Äänimaailma on
toki aika diskanttivoittoinen ja ohut, mutta se ei lainkaan latista yleistä tunnelmaa.
Biisit ovat alusta loppuun saakka aikamoista kohkausta ja paahtoa, mutta selkeä punainen
lanka biiseistä löytyy eikä se koskaan pääse tyystin
katoamaan muusikoiden räpylöistä. Merkille pantavaa on basson
ja kitaroiden omintakeinen ja villi tyyli, jota vokalistin erittäin kireä ja
korkea täydentää hyvin. Vaikka musiikki onkin näin jälkeenpäin
kuunneltuna selkeästi oman aikansa tuotos, ei ajan hammas ole päässyt
nakertamaan materiaalia kovinkaan pahasti. Innovaatio, intensiteetti ja tekninen
osaaminen ovat yhä selkeästi kuultavissa. Fanius yhdessä nostalgisen
suhtautumisen kanssa Saduksen esittämään musiikkityyliin auttavat
varmasti julkaisun sisäistämisessä, mutta niin bändin kuin
julkaisunkin meriitit pitäisi olla muidenkin kuultavissa. 7/10
SKEPTICISM
Farmakon
Red Stream
Reilu vuosi sitten kahden biisin The Process of Farmakon
MCD antoi esimakua odotetusta täyspitkästä, joka pienoisen
viivästymisen jälkeen on vihdoin ilmestynyt. Bändin aavistuksen
uudistunut musiikillinen ilme olikin tervetullut ja osoittautui varsin
toimivaksi ratkaisuksi. Suuria muutoksia ei täyspitkän materiaali ole
vuoden saatossa kokenut. Tempoa on nostettu hippusen verran aiemmasta ja
urut ovat aiempaa suuremmassa roolissa. Laulu on pääasiassa yhä sitä
samaa tuttua mörinää, jota ei taustasta meinaa erottaa ja hyvä niin,
sillä muunlaisilla vokalisoinneilla lyriikoiden tulkitseminen ei
yksinkertaisesti olisi mahdollista. Tutut elementit pitkine biiseineen,
hypnoottisine rytmeineen ja minimalistisine melodioineen on yhä
tallella, mutta eri instrumenttien raskas yleissaundi on keventynyt
kymmenillä kiloilla. Se mikä lyhyellä julkaisulla vielä toimi erittäin
mallikkaasti, tuntuu nyt täyspitkällä hieman valjulta. Totaalisen raskas
ja synkkä ilmapiiri on hiipunut osittain taka-alalle ja ero on kuin
tavallisella Coca Colalla ja light-versiolla. Mustaa ja periaatteessa
maistuvaa, mutta jokin outo epätäyteläinen sivumaku suuhun jää. 7/10
SODOM
One Night in Bangkok
Steamhammer
Vekkulisti 80-luvun pop-hitin mukaan nimetty Sodomin kahden
levyn livesetti tiivistää yhtyeen 20 vuoden taipaleen 23 kipaleeseen. Mukaan on vedetty
todella paljon ikivanhoja klassikoita uran alkutaipaleelta sekä useita
ralleja yhtyeen menestyksekkäimmältä Agent Orange –lätyltä.
Orkesterin vähemmälle huomiolle jäänyt 90-luvun tuotanto
on myös yllättävän hyvin edustettuna, kun taas ihmetystä herättää tuoreimman,
kovan M-16 –levyn edustus ainoastaan kahden kappaleen voimin.
Vaikka
varsinainen keikkaäänityksen tekemisessä ei olekaan käytetty
viimeisen päälle hifi-vehkeistöä, on jälki juuri Sodomille
sopivaa: likaista, raakaa ja raskasta. Bändi puuskuttaa eteenpäin
täysillä kuin täydessä lastissa oleva diesel-veturi, joka
amok-juoksunsa aikana ei suostu pysähtymään yhdelläkään
asemalla. Samoin ei myöskään Tom-eno viljele turhia välispiikkejä,
vaan biisit seuraavat toinen toistaan tiiviissä tappituntumassa. Heikompaa
miestä moinen meno alkaisi jo taatusti hirvittämään, mutta
kun bändillä on langat käsissä ja suunta selvä, on
helppo heittäytyä kyytiin ja antaa sekä jalan että pään
vatkata. Jos tällaista toimintaa harrastaisi vielä kunnon hevisaunassa,
olisi meno taatusti varsin lähellä autenttista Thaimassa nauhoitettua
keikkaa. Vanhassa vara jälleen parempi. 8/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti