NICOLE - SEITSEMÄN KERTAA SEITSEMÄN

Seitsemän vuotta ja seitsemän äänitejulkaisua tahkonnut kotimainen Nicole on löytämässä oman linjansa. Tästä hyvä osoituksena on listan sijalla 37 piipahtanut toinen täyspitkä Suljetut ajatukset, jolle Inferno soi marraskuun kuukauden levy arvonimen.


Lauantai-iltapäiväksi klo 15:sta sovitun haastattelun aloitus venähtää hiukan, sillä kitaristi Olli Ketola kertoo laulusta ja toisesta kitarasta vastaavaan Ilkka Laitalan vetelevän vielä sikeitä. Edellisenä iltana Seinäjoen Bar 15:sta heitetty keikka on vaatinut veronsa.

– Kyllähän levyn menestyminen tuli meille vähän yllätyksenä, vaikka huomattiin olevamme itsekin levyyn tyytyväisiä. Eihän se kyllä vielä mikään älytön levy ole. Satsattiin kumminkin tällä kertaa tähän hommaan vähän enemmän ja isommalla mittakaavalla kuin ennen, aloittaa Olli juttutuokion.
Kehitystä on vuosien varrella tapahtunut, mutta siinä missä yleensä suosiotaan kasvattaneet bändit ovat yleensä pehmentäneet linjaansa, on Nicole mennyt vain rankempaan suuntaan.

Olli: – Jos lähdetään meidän ekasta pikku EP:stä ja tullaan tähän päivään, niin jokainen levy on ollut toistaan rankempi. Kehitys on vaan tapahtunut meidän omien musamieltymysten mukaan. Näköjään se on niin, että mitä musiikkia sitä itse kuuntelee, niin sellaista sitä myös haluaa soittaa.

Aivan pelkkää mättöä ei Nicole kuitenkaan tarjoile, vaan dynamiikkaa laajentaa etenkin melodiset ja tarttuvat kertosäkeet. Sovituksiin onkin kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota.

Olli: – Sovitusjutuilla on juuri haettu sitä, että musiikki vetää turpaan silloin kun pitää, mutta varsinkin tälle levylle haettiin myös vähän sellaisia kuuntelijaystävällisempiä kertosäkeitä. Joku kyllä jo sanoikin, että tällä levyllä olisi vähän liikaakin tuota hempeilyosastoa, mutta itse olen sitä mieltä, että on tämä kuitenkin aika paahtolevy.

Korviin pistävintä levyllä on laulaja Laitalan erittäin kireän murea äänenkäyttö, joka kuitenkin voi hetkessä muuttua hyvinkin herkäksi tulkinnaksi. Suorituksellaan mies on helppo nostaa lähelle Suomen ykkösmurisijoiden kärkikastia.

Ilkka: – Kyllähän aluksi olikin hyvä, jos edes puolet keikasta jaksoi huutaa niin ettei ääni lähde ja seuraavana aamuna ei yleensä saanut edes puhetta suusta. Nyt vaan on tullut pirusti reenattua ja käytyä keikoilla, niin ehkä se on pakottanut äänen tulemaan sieltä kurkusta.

Olli: – Studiossa tuo Ilkka huusi aivan täysillä 4-5 päivää putkeen 10 tuntia päivässä ja kolmantena päivänä ääni alkoi olla niin hyvässä kunnossa, että rupesi tulemaan kunnon mörinää. On aivan uskomatonta miten tuon äijän ääni kestää.

Levyn jyräbiisejä tukee hyvin jämäkkä soundipolitiikka, joka on lähes kokonaan yhden miehen käsialaa.

Olli: – Meidän miksaaja Sami ”Hannu” Koivisto on hyvin pitkälti kuudes jäsen tässä bändissä ja hän niin äänitti, tuotti, miksasi kuin masteroikin koko levyn Vaasan Midas studiossa. Levyn soundimaailmaan yritettiin saada sellaista Amerikan saundia ja jossain määrin siinä onnistuttiinkin. Olemme aina yrittäneet soundienkin puolesta kuulostaa kansainvälisemmältä.

Ilkka: – Nyt ainakin ollaan aika lähellä.

Päätä seinään ja läpi 

 Nicole on alusta asti jaksanut uskoa omiin tekemisiinsä ja kovalla työllä puskenut sinnikkäästi eteenpäin.

Olli: –Tulin itse bändiin vuonna 98 ja hokasin jo silloin, että jätkissä on potentiaalia ja että koko orkesteri oli jo silloin hirveän valmis tällaiseksi kellaribändiksi Teuvalta. Siitä vaan on sitten joka vuosi tehty uutta levyä, kasvatettu kuuntelijakuntaa eikä mitään hyytymistä ole tullut missään vaiheessa. Joskus vuonna 2001 käytiin ulkopuolisen levy-yhtiön kanssa keskusteluja mihin suuntaan bändiä pitäisi alkaa kehittämään, että meidät voitaisiin kiinnittää. Silloin alettiin kyllä vähän hetkiseksi epäillä koko hommaa.

Kun neuvottelut eivät johtaneet levytyssopimukseen, pistivät herrat pystyyn oman levy-yhtiön Biotech Recordsin, jonka kautta omat levyt on sitten julkaistu. Näin nuorat pysyvät tietysti omissa käsissä.

Olli: – Joskus noihin samoihin aikoihin luin Soundista juttua, jossa viiden monikansallisen levy-yhtiön tuotantopäälliköltä oli kysytty, montako bändiä heille oli kiinnitetty demojen perusteella. Kaikki muut paitsi yksi vastasivat ettei yhtään. Diilit kuulemma syntyvät suhteilla ja tuon jälkeen heitettiin pillit pussiin promoamisesta ulkopuoliselle levy-yhtiölle.

Olli: – Viisi vuotta sitten kukaan ei oikeastaan puhunut pikkulafkoista ja nyt on oikein valtamedioissa ruvettu puhumaan, kuinka indie-lafkoille on Suomessa tilaa ja selkeitä markkina-alueita. Uskoisin, että porukka ehkä hieman helpommin sisäistää meidänkin meiningin ja mentaliteetin, tajuttuaan että ihan tavalliset heviurpothan tätä hommaa tekee.

Orkesteri ei laulukielen valinnassa ole hypännyt mihinkään trendikelkkaan, sillä suomeksi laulaminen on bändille ollut alusta alkaen itsestäänselvyys.

Olli: – Se on vaan sellainen juttu, että ei sitä paljoa viitsi englanniksi lähteä murisemaan. Kuulostaisihan se tosi siistiltä, jos biisin nimi voisi olla vaikka joku ”Destruction”, mutta nyt kun me laitetaan siihen joku Suunta, niin ei se paljoa tätä touhua rajoita.

Ilkka: – Kuten tuo Otto jossain haastattelussa sanoinkin: ”Suomi on niin kaunis kieli”

Olli: – Meidän ex-basisti Rantanen teki kaikkien aikaisempien levyjen sanat ja vielä tälle uudellekin vaikkei varsinaisesti bändissä enää olekaan. Hänen sanoituksensa ovat kauhean fiilisteleviä ja maalailevia, eikä niistä oikein meinaa saada mitään tolkkua. Jos taas vertaa muihin suomeksi laulaviin bändeihin, niin eihän meidän sanoitukset ole niin suoraviivaisia kuin vaikka esimerkiksi Kotiteollisuudella. Meillä ei riitä junttiutta laulamaan niin arkisista asioista eikä meitä sellainen edes varsinaisesti kiinnosta. Tai siis toki meitä kiinnostaa kertoa niistä arkisista asioista, mutta tosi monen mutkan kautta.

Tavatonta ei nykyään ole myös löytää vinyylinraaputtajaa metallibändistä. Nicolessa tätä virkaa ja muita koneita hoitaa vakiojäsenenä Otto Seppelin, jonka panos uusimmalla levyllä on kuitenkin jäänyt hieman vähäiseksi.

Olli: – Meillä ei oikein ollut aikaa tehdä uudelle levylle Oton kanssa juttuja niin paljon kuin olisi haluttu. Otto on kuitenkin livenä tosi tärkeä elementti ja tuo musiikkiin paljon lisää mausteita, mitä ilman voisi ehkä pärjätä, mutta jotka vaan kuulostavat todella hyviltä. Koko hommahan lähti ihan scratchi-pohjalta ja levareiden pyörittelystä, mutta nyt herran arsenaali on vähän kasvanut ja mukana on sampleria yms. Oton käyttö on kuitenkin vielä kasvamaan päin ja ruvetaan varmasti kehittelemään musiikin sekaan yhä enemmän kaikkia ääniä ja pörähdyksiä.

Julkaistu Inferno #23/2004