Inferno #90/2011

Queensrÿche

Dedicated to Chaos

Roadrunner

2,5 Queensrychen ura on ollut alusta alkaen hyvin hämmentävä. 80-luvulla erittäin innovatiivisia ja täynnä tunteen paloa olevia albumeita julkaissut yhtye eksyy pahasti 90-luvulla yrittäen uusitua väkisin ajan hengen mukaiseksi. 2000-luvulla suuntaa taas yritetään korjata palaamalla välillä vanhaan ja tekemällä taas uutta, mutta tämän millenniumin aikana julkaistuja levyjä ei voi kutsua kuin adjektiiveilla aikuismainen ja virkamiesmäinen. Kummassakaan sanassa ei sinällään ole mitään vikaa edes musiikkiin liitettynä, mutta hengettömyyteen yhdistettynä näistä tulee harmauden ja tylsän synonyymejä.

Bändin 11. omaa materiaalia sisältä studioalbumi on helppoa ja kepeää kuunneltavaa, joka ei kuitenkaan pysty tarjoamaan oikein minkäänlaisia tunteita saati jätä kovinkaan kaksisia mielikuvia sisällöstä. Musiikki on näennäisen ammattimaista ja rullaavaa aivan kuten byrokratian rattaisiin kuuluva, dokumentteja päivästä toiseen pyörittävä valtion viraston työntekijä, joka hoitaa kyllä työnsä hyvin ja tehokkaasti, mutta ilman minkäänlaista intoa tai omaa ilmettä. Työelämässä tämä useimmiten riittääkin mainiosti hyvään lopputulokseen, mutta musiikkia työkseen tekevien panoksena taas ei.

Dedicated to Chaos on varsin harmiton kokonaisuus, jonka kappaleista mikään ei nouse ylitse muiden niin hyvässä kuin pahassakaan. Neljällä bonuskappaleella yli 70 minuutin mittaiseksi venytetyn spesiaaliversion kuuntelu vaatii tosin jo yhden lakisääteisen kahvipaussin urakan loppuunsaattamiseksi.

Inferno #66/2009

Believer
Gabriel
Metal Blade

2 Hallelujaa, Believer on tehnyt paluun. Ikävää vain on, että ilosanoman levitykseen Gabriel ei juurikaan anna aihetta, sillä sen verran tylsää jurnutusta se tarjoaa verrattuna omalaatuiseen edeltäjäänsä Dimensions-albumiin (1993). Yhtyeen tekninen thrash nykii edelleen tutuilla tavoilla ja kolkoilla soundeilla, mutta useistakin hyvistä ideoista huolimatta yhtään kokonaista mieleenpainuvaa kappaletta ei levyltä löydy. Kun kokonaisuus venyy vielä tunnin mittaiseksi useamman musiikin kanssakin hassuttelevan päätösraidan voimalla, on lopputulos työlästä ja tympeää kuunneltavaa. 

Queensrÿche
American Soldier
Rhino

3,5 Jos kolmen vuoden takainen Operation: Mindcrime II oli QR:n keskinkertainen ja odotetun kaltaisen pettymyksen tuottanut yritys palata musiikillisesti ja teemallisesti kahdenkymmenen vuoden takaiseen kultakauteen, on American Soldier vastaavasti 2000-luvun Empire. Ei tosin yhtä loistava, mutta silti joka suhteessa paremmin onnistunut teos kuin edellä mainittu jatkotarina.

Queensrÿchen uusin tuotos on silti ärsyttävällä tavalla ristiriitainen albumi, jonka hyvistä sävellyksellisistä lähtökohdista huolimatta tuntuu silti varautuneelta ja aavistuksen verran turhan aikuismaiseksi puleeratulta. Geoff Tate on yhä edelleen tulkitsijana hyvässä vedossa ja tyylikkäissä kappaleissa on tunnetiloja mitä tulkita, mutta kokonaisuutena levy vaikuttaa yhden ja saman teeman eri variaatioilta. Yksilöinä mikä tahansa levyn kappaleista kuulostaa hienolta, mutta jonoon laitettuina huomattavasti keskinkertaisimmilta.

American Soldier henkii läpeensä miellyttävän rauhallista ja rentoa tunnelmaa, mutta samalla toivoisi että henkensä likoon maansa eteen laittavista henkilöistä kertovassa konseptissa olisi muunkinlaista musiikillista tarjottavaa. Levyn loputtua vallitsee ansaittu tulitauko ja välirauha, sillä menneisyyden urotekojen varjossa lopullinen voitto jää tälläkin kertaa saavuttamatta.