Inferno #153/2017

Aegrus

Thy Numinous Darkness

Saturnal

4

Ei ole mikään ihme, että Aegrusin lokakuun lopussa ilmestyneestä kakkoskiekosta Thy Numinous Darkness on intoiltu alan piireissä mediaa myöten. Ei albumi millään muotoa black metal -genreä uudista tai edes sen rajoja venytä, mutta onpahan se vain hyvin 90-lukulaisessa ja perinnetietoisessa ilmaisussaan tasaisen vahva kokonaisuus.

Bändin periaatteessa hyvinkin simppeleiden kappaleiden viehätys piilee siinä, kuinka kauniita ja tarttuvia melodioita se on saanut niihin kaikkiin istutettua. Ja vaikka missään vaiheessa ei sorrutakaan minkäänlaiseen kikkailuun, on biiseissä myös aina muutama erilainen osio temponvaihdoksineen, jotka syventävät niitä juuri sopivasti muttei liikaa. Räväkkyyttä musiikista löytyy toki rääkymisten ja vauhdinkin osalta, mutta yleisesti ottaen mistään rankasta ja rivosta pikimustasta metallista ei ole kysymys, vaan enemmänkin melankolisesta ja jopa lämminhenkisen tunnelmoivasta tapauksesta. 

Thy Numinous Darkness on yhdessä alkuvuodesta ilmestyneen ja hienoisia musiikillisia yhteneväisyyksiäkin sisältävän White Deathin esikoisen kanssa jälleen yksi osoitus siitä, kuinka kotimainen black metal elää ja voi hyvin. Yksinkertainen on todellakin kaunista, kunhan asiassaan on vain tarpeeksi syvällä.

ColdCell

Those

Czar of Bullets

4

Black metal edustaa aina kapinaa ja ColdCellin kolmannen albumin kohdalla barrikadeille on noustu vallitsevaa modernia aikakautta ja sen eri ilmentymiä vastaan, jotka mm. globalisaation ja yhteiskunnan digitalisoitumisen myötä nakertavat ihmisten etiikkaa ja moraalia kahliten nämä itse rakentamiinsa vankiloihin. Nämä urbaanit teemat on saatu osuvasti kuvattua myös musiikissa, jonka juuret ovat syvällä 2000-luvun modernissa uuden aallon mustuudessa.

Yksinkertaisen tyylikkäisiin ja hieman tavanomaisuudesta poikkeaviin kääreisiin pakatusta albumista huokuu vahvasti ehta ahdistuneisuus ja kylmyys. Nämä paikoitellen jopa hartaat tunnelmat luodaan rikkomalla kaikista tavanomaisimpia kappalerakenteita joko synkästi syvyyksistä kumpuavan doom metalin keinoin tai yltymällä suoraviivaisen hypnoottiseen blastaukseen laulutyylien vaihdellessa muminasta murinan kautta rääkymiseen.

Vaikka edellä mainitut vaihtelevuuteen panostavat tehokeinot eivät itsessään ole millään lailla uusia, ovat ne osaavissa ja kahlitsemattomissa käsissä tehokkaita. Those-albumi haastaa kuulijansa lähes Deathspell Omegan tavoin, vaikka yhtä hallittua dissosiatiivista hengellisyyttä ja kaaosta se ei edustakaan.

Kari Väkevä

Diptych

Omakustanne

EI ARVOSANAA

Artistin lähettämää promopakettia äimistellessä mieleen putkahtaa väistämättä mieleen Forrest Gump -leffan aforismi ”Life was like a box of chocolates. You never know what you're gonna get." Setti kun koostuu yksinkertaisen hienostuneesta kultaprintillä painetusta rasiasta, joka sisältää CD:n lisäksi myös saatekirjeen sekä taustatietoa säveltäjästä ja tämän urasta sisältävän vihkosen.

Kari Väkevä itse lokeroi monikanavateos Diptychin elektroakustiseksi taidemusiikiksi, joka on tehty tietokonesynteesillä. Mistään täysin käsittämättömästä ja turhan tärkeilevästä korkeakulttuurista ei kuitenkaan ole varsinaisesti kysymys, vaan käytännössä kyse on hyvin verkkaisesti valuvasta ambient-äänimaisemasta.

Albumi on jaettu kahtia Moondog ja Sundog -osiin, jotka puolestaan on pilkottu omiin alaosioihinsa. Ratkaisu on tosin enemmänkin taiteellinen ja tekijälleen todennäköisesti merkittävämpi mitä kuulijalle, sillä samankaltainen taustakohina on alati läsnä läpi koko maksimimittaisen levyn. Minimalistisissa pimputuksissa erot ovat paremmin havaittavissa, mutta käytännössä on siltikin täysin mahdoton tehtävä nimetä niiden perusteella mihin osaan ne kuuluvat. 

Diptych onkin teoksena kokonaisuus, jonka mielentilastakin hieman riippuen voi kokea joko rauhoittavana tai ärsyttävänä. Sen numeraalinen arvottaminen tuntuukin sekä vaikealta että turhalta, sillä näin omaehtoisen musiikin tekeminen etenkin nykyaikana on itsessään jo arvokasta. Kirveiden jakamista tärkeämpää onkin suoda sille kaikki vähäinenkin näkyvyys, jotta joka paikassa tuputetun tyhjänpäiväisen populaarimusiikin viittaan puetun todellisen taustasuhinan vastavoimat saisivat enemmän jalansijaa.