keskiviikko 1. syyskuuta 2004

TAISTELUPARIT I: KUISMA AALTO (MOKOMA) & TUOMO SAIKKONEN (MOKOMA)

Koska olette aloittaneet soittamisen ja millä instrumentilla?

Tuomo: – Aloitin soittoharrastuksen 22 vuotta sitten rock-rumpalina kunnostautuneen enoni tekemällä sähkökitaralla. Pian alkuinnostuksen jälkeen vanhempani hankkivat myös akustisen ja pistivät kitaratunneille. Ohjattua soittelua jaksoin vähän toista vuotta.

Kuisma: – Äiti vei minut pianotunneille ollessani 7-vuotias. Kiinnostus kurinalaiseen harjoitteluun lopahti joskus teini-ikäisenä, kun heavy metal, kaljan juonti ja tytöt alkoivat kiinnostamaan etydejä enemmän.

Mikä oli suurin motivaatio/syy soittamisen aloittamiseen ja ketkä olivat/ovat suurimmat esikuvanne?

Tuomo: – Kuulin rockia mummolan kellarista sylivauvasta lähtien edellä mainitun enoni bändien toimesta. Niitä tuli pelokkaana pikkupoikanan kuunneltua ja ihailtua turvallisen välimatkan päästä. Lopullisen sysäyksen omaan soittamiseen antoi Kiss, johon hurahdin totaalisesti 7-vuotiaana. Alive II:n sisäkannet nähtyäni oli selvää, että rokkitähdeksi täytyy päästä. Sille tielle jäin.

Kuisma: – Aluksi se oli äiti, mutta myöhemmin Metallica. Muutamat koulukaverini soittivat yläasteella suomirokkia musiikkiluokassa, ja tuli siinä itsekin kokeiltua erinäisten bändi-instrumenttien soittamista. Olin tuolloin tosin jo myynyt sieluni saatanalle, eikä Eppu Normaali juurikaan innostanut. Rumpujen hakkaaminen kiinnosti tuolloin kitarointia enemmän, mutta vanhempani eivät lämminneet ajatukselle. Ehkä parempi näin, sillä onhan kitara mukavampi ja musikaalisempi soitin yksin treenaamiseen.

Minkälainen soittohistoria teillä on takananne (bändit yms.)

Tuomo: – Ala-aste-ikäisenä soittelin heviä koulun bändikerhon kokoonpanoissa, kuudennella luokalla vedettiin koulun diskossa coverina Napalm Deathin Scum ja The Kill. Eivät lämmenneet tytöt, ei. Erinäisen välivaiheiden kautta noista porukoista muototui sitten Mind Riot -niminen yhtye, jossa lauloin ja soitin kitaraa. Sen bändin kanssa kului lähes vuosikymmen ja tehtiin pari levyäkin. Homman hyydyttyä liityinkin sitten Mokomaan. Mokoma on sittemmin vienyt lähes kaiken ajan ja energian, vaikka jokusen keikan pääsinkin soittamaan bassoa opiskelunpaikan bilebändissä. Se oli haastavaa ja mukavaa hommaa.

Kuisma: – 50 asukkaan maalaiskylässä ei jostain syystä asunut neljää muuta teiniä, jotka olisivat pitäneet Obituarystä ja Deicidesta, joten aika rauhassa sain kitaraa rämpytellä. Lukioaikana viriteltiin sitten kaupunkilaisnuorten kanssa jotain projekteja. Ensimmäisessä oikeassa bändissäni, The Siissidös -nimisessä orkesterissa, soitimme huumorihevifunkkia, tosin lähinnä omaksi iloksemme. Lisäksi soittelimme kaverini kellarissa Metallica-covereita kaljan juonnin ohessa. Mokoma oli minulle sitten ensimmäinen bändi, jonka kanssa pääsin oikein keikkailemaan.

Mikä tekee hyvän kitaristin ja mikä on kitaristin tärkein ominaisuus?

Tuomo: – Joku Miles Davisin bändin soittajista täräytti haastattelussaan lauseen, joka on jäänyt soimaan päähän ikuisesti: "Soita jokainen nuotti kuin se olisi viimeisesi." Jos tuosta pystyy soittaja pitämään kiinni edes kohtuullisesti, pitäisi pullien olla aika napakasti uunin puolella.

Kuisma: – Hyvä kitaristi osaa tulkita esittämiään kappaleita riittävän hyvin. Lisäksi hyvä kitaristi tietää mihin kykenee, eikä yliyritä muuten kuin treenatessaan. Lestissä pysymiseen auttaa musiikillinen yleissivistys, sillä se helpottaa tyylitajun hankkimisessa.

Kuinka usein ja millä tavallaan treenaatte?

Tuomo: – Kyllä kitara on kädessä likimain päivittäin, telkkaria katsoessa ja joskus sänkyssäkin. Kovin intensiiviseksi treenamiseksi tuota näpelöintiä ei tosin voi kutsua. Toisinaan intoudun treenaamaan tosissanikin. Viime aikoina olen keskittynyt timen ja grooven kehittämiseen tietokoneen klikkikomppien ja äänitysohjelman avulla. Parhaita ovat kuitenkin treenisessiot Kuisman kanssa. Me olemme yksilöinä tasan niin hyviä kuin miltä yhdessä kuulostamme.

Kuisma: – En ole koskaan oikeasti treenannut kitaran soittoa, sillä sain kurinalaisesta treenaamisesta tarpeekseni musiikkiopiston pianotunneilla. En siis nuorempanakaan jaksanut tehdä sormiharjotuksia, mutta sen sijaan soittelin todella paljon levyjen mukana bändejä diiggaillen. Kai siinä tuhannetta kertaa Stonen Coloursia ja Metallican ...And Justice for All'ia soittaessa ne metallikitaroinnin perusjutut tuli sitten opittua. Nykyään soitan kotona säännöllisesti ylläpitääkseni soittotatsia sekä testaillakseni uusia riffi-ideoita.

Onko teillä takana minkäänlaisia teoriaopintoja musiikista ja osaatteko lukea nuotteja?  Suositteletteko teorian opiskelua itseopiskelun sijaan/rinnalla?

Tuomo: – Teoriaosaamiseni perustuu kouralliseen kitaratunteja sekä itseopiskeluun. Luen nuotteja auttavasti mutta hitaasti. Jos tähtäimenä on menestyminen rockissa, ei teorian tuntemuksesta välttämättä suoranaista haittakaan ole. Ilmankin ovat monet pärjänneet. Itselleni tuosta vähäisestäkin osaamisesta on ollut suurta hyötyä.

Kuisma: – Olin siis teininä musiikkiopistossa ja opiskelin pianon soiton lisäksi musiikin teoriaa 5 vuotta. Suurin osa teorioista on jo valitettavasti unohtunut, mutta perusasiat on edelleen hallussa. Teoriaosaaminen on kätevä työkalu erityisesti biisejä sovitettaessa. Länsimaisessa populaarimusiikissa on lisäksi sellainen kätevä ominaisuus, että suuri osa ihmiskorvassa mukavan kuuloisiksi koettavista melodioista ja sointukuluista on "standardoitu", joten ihan kaikkia sovitusratkaisuja ei tarvitse itse keksiä.

Mimmosta instrumenttia ja laitteistoa käytätte ja miksi? Mikä on kitaristin tärkein apuväline?

Tuomo: – Olen kitarafriikki. Kokoelmasta löytyy Gibsonin Flying V, PRS sekä kolme ESP:tä, joista juuri valmistunut meikäläiselle räätälöity custom on ykköskitarani. Ulkoisesti tämä kitara kumartaa syvään Gibson SG:n suuntaan, mutta on varustettu metalliin sopivilla teknisillä ominaisuuksilla. Luotettavuus on yksi tärkeimpiä ominaisuuksia kitarassa kun keikkatahti on näinkin tiivis. Siksi rakas, mutta oikutteleva Gibson vaihtui ESPiin. Vahvistimena käytän Peaveyn 5150:aa, jonka ostin entiseltä basistiltamme Hessulta, kun liityin Mokomaan. Sormien, kitaran ja vahvistimen lisäksi soundia muokkaa ainoastaan Bossin Super Overdrive -pedaali.

Kuisma: – Kitaroita on tullut ja mennyt, mutta toisin kun Tuomo, en ole mikään keräilijä. Tällä hetkellä minulla on työkaluina kaksi mahonkista ESP Eclipseä EMG:n aktiivimikeillä. Toinen kitaroista on ESP:n Custom Shopissa mittatilaustyönä teetetty 7-kielinen. Perussaundini on rakennettu siten, että kitarasta lähtee piuha, joka kulkee Bossin lavaviritysmittarin kautta Peavey 5150 fullstäkkiin. Yksinkertainen on sekä kaunista että luotettavaa. Välillä käytän Bossin SD-1 ja HM-2 säröpedaaleita maustamaan soundia.

Mitä seikkoja kannattaa ottaa huomioon kitaraa hankkiessa?

Tuomo: – Multa ei kannata kysyä. Mä ostelisin niitä fiilispohjalta jatkuvalla syötöllä, jos vain talous sallisi. Mutta soveltaen: jos kaula on suora ja kitara tuntuu siltä oikealta, niin aika paljon asioita on jo kohdallaan.

Kuisma: – Ensiksi pitää hahmottaa budjetti, samalla muistaen että köyhän ei kannata ostaa halpaa, ja että paskalla ja epävireisellä kitaralla soittaminen saattaa tappaa soittoharrastuksen. Kitaran pitää siis olla teknisesti kunnossa, hyvin säädetty ja väriltään musta.

Mitä neuvoja/vinkkejä antaisitte aloittelevalle kitaristeille?

Tuomo: – On vaikea nähdä itseään neuvomassa ketään missään asiassa, mutta nöyryys lienee ihan hyvä ominaisuus soittamisessa ja varmaan muussakin elämässä.

Kuisma: – Ehkä sitä voisi asettaa jotain tavotteita soittoharrastukselleen, ja yrittää sitten pyrkiä niitä kohti. Jos nauttii siitä, että soittelee omaksi ilokseen suosikkiorkestereidensa kappaleita, niin säännöllisellä treenaamisella pystyy teknisesti toistamaan vaikka mitä sormituksia. Jos paukut tiittävät niin bändi pystyyn ja omia biisejä tekemään. Kannattaa olla toki itselleen rehellinen, sillä uuden luominen vaatii kovan työn lisäksi ripauksen lahjakkuutta, ja sitä ei valitettavasti saa kaupasta.

Onko tänä vuonna tullut yhtään levyä, joka olisi saanut kitaristin ominaisuudessa leukanne loksahtamaan?

Tuomo: – Metallikitaristit ovat nykyään niin perkeeleellisen taitavia, että leuat ovat sijoiltaan. Meshuggahin I:ta sai hämmästellä viimeksi. Taannoin kuulin sattumoisin Jonna Tervomaan uuden levyn, ja tuottaja/kitaristi Jaakonahon vähäeleinen kitarointi teki kyllä vaikutuksen. Mies soittaa vähän nuotteja, mutta kaikki niitä oikeita.

Kuisma: – Taitavia kitaristeja on todella paljon ja monella on vielä jotain mielenkiintoista sanottavanaan. Meshuggahin I:ta kuunnellessa meni hermo viimeksi. Täydellistä musiikkia.

Julkaistu Inferno #20/2004

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti