Centinex
World Declension
Regain

6 Svea mamman helmoista ponnistava Centinex on takonut pitkää uraan tinkimättömällä asenteella ja linjastaan tinkimättä muttei ole koskaan onnistunut nousemaan pistesijoja korkeammalle kilpailtaessa svedu-deathin parhaimmuudesta. Kahdeksas täyspitkä jyrää samoilla eväillä kuin vuosi sitten julkaistu Decadence - Prophecies Of Cosmic Chaos, mutta aromisuolan lisäksi kalmanherkkujen makua täydentävät hieman uudenlaiset mausteet.

Ainoan alkuperäisjäsenen Martin Schulmanin kipparoiman orkesterin miehistössä on soittokokemusta ja sovitusnäkemystä, näiden puutteiden vuoksi Centinex ei karille karahda. Kappaleet luovivat eksymättä merimerkiltä toiselle, vaikka reitti ei aina noudatakaan suorinta tai nopeinta mahdollista. Aiempiin seilailuihin verrattuna merikortit on vaihdettu astetta uudempiin ja tämä kuuluu erityisesti kasvaneena melodisuutena, joista osaa nojaa hieman jopa nuoremman polven NWOSDM:n suuntaan. Harmi vain, että World Declension –nimen alla seilaava alus kärsii ponnettomista ja tasapaksuista soundeista. Kapteenin ääni kantaa kyllä hyvin kovemmassakin myrskyssä, mutta ohuen vaisut kitarasoundit tuppaavat hukkumaan kylkeen piiskaavien aaltojen lailla tykittäviin rumpuihin.

Järvi-Suomessa albumin tahtiin risteilee mielellään muutamaan otteeseen, mutta viikkojen mittaisen Karibian risteilyn soundtrackiksi levystä ei ole. Vaikka nähtävää ja kuultavaa piisaa tälläkin reissulla kotitarpeiksi, todelliset suuret elämykset jäävät kokematta ja tallentamatta aivolohkojen digikennoihin.


Circulus
The Lick On The Tip Of An Envelope Yet To Be Sent
Rise Above

7 Hevimiehethän ei kirjeitä kirjoittele eikä varsinkaan sinetöi niitä suudelmin, mutta eipä olekaan Circulus heviä saati edes metallia. Jonkinlaista logiikkaa löytyy silti bändin kiinnittämisestä doomisra ja stonerista tunnetulle Rise Above –lafkalle, sillä onhan Lee Dorrian, mies levy-yhtiön takana, varsinainen hippi itsekin.

Tältä levyltä ei kuitenkaan löydy ensimmäistäkään raskasta säveltä, sillä Circulus leijuu vahvasti 60- ja 70-lukujen folk-henkisissä hippitunnelmissa aina soundeja, sanoituksia ja jopa asusteita myöten. Kokonaisvaltainen toteutus on erittäin lämminhenkinen, monipuolinen ja ennen kaikkea uskottava, vaikka useimmiten tällainen jalat tukevasti ilmassa haihattelu ja vapaan rakkauden sekä rauhan perään haaveilu tuokin mieleen Cartmanin lanseeraaman lausahduksen: screw you hippies, I’m going home. Musiikki koettelee ärsytyskynnystä useissakin kappaleissa, mutta vilkaisu ulkona paahtavaan kesäisen keliin ja rehottavaan luontoon saa mielen aina kummasti rauhoittumaan.

Orkesterin debyytti tarjoaa todennäköisesti enemmän usein kuuntelijoiden vanhemmille kuin itse jälkikasvulle, mutta kyllä tämän tahdissa kelpaa nuorempienkin varttua kunhan vain unohdetaan ne tajuntaa laajentavat huimausaineet neljänkymmenen vuoden taa.


Neuraxis
Truth Imagery Passage
Earache 

6 Vastikään solmitun diilin ja syksyllä julkaistavan uuden täyspitkän kunniaksi Earache niputtaa Voivodilaisten kotimaasta ponnistavan Neuraxiksen uran kolme täyspitkää kahdelle kiekolle. Viiden vuoden aikana synnytetyt 34 biisiä on tanakka setti, jonka parissa rapian 100 minuutin viettäminen on taatusti raskas kokemus.

Paketin avaava vuonna 2002 julkaistu toistaiseksi tuorein levytys Truth Beyond… on ehdottomasti levyn parasta antia. Enemmän teknisenä ja fiilistelevänä kuin yltiöbrutaalina vyöryvä death metal on kiinnostavaa ja omaa omaperäisiä ja jopa yllättäviä ratkaisuja musiikkivirran kuitenkaan katkeamatta missään vaiheessa. Kokemus kuuluu selkeästi ja ero korostuu entisestään, jos soittimeen työnnetään referenssipisteeksi välittömästi levyn loppumisen jälkeen A Passage Into Forlorn ja Imagery-levyt sisältävä kakkoskiekko.

Vaikka orkesteri ei tyylillisesti olekaan kokenut suuria mullistuksia uransa aikana, on kappalemateriaali ja sovitusratkaisut huomattavasti tylsempiä ja väkinäisemmän oloisia vanhemmilla tuotoksilla. Materiaalia kuunnellessa ei voikkaan välttyä tunteelta, että uransa alkuaikoina Neuraxis ei uskaltanut aivan täysin rinnoin heittäytyä omaan musiikilliseen maailmaansa ja näin erottautua liiaksi death metal veljistään.

Witchcraft
Firewood
Rise Above

8 Maagisin sävelin kuuntelijaa vahvoihin ja usvaisiin 60- ja 70-lukujen tunnelmiin johdattava Witchcraft on selkeästi syntynyt liian myöhään. Vahvasti Pentagramin ja miksei osittain Roky Ericksoninkin nimiin vannova kombo kuulostaa autenttiselta ja ajan hengen mukaiselta kaikin puolin, mutta osaa myös fiilistellä sopivasti tummatunnelmaisten kappaleiden varassa.

Orkesterin retroilua synkän ja raskaan rockin genreissä tukee erittäin hyvin analoginen ja primitiivisellä tavalla osuvan lämminhenkinen tuotanto, joka vahvistaa tunnetiloja entisestään. Laulut vedetään suurella tunteella teknisen taituruuden jäädessä taka-alalle ja sama pätee myös muihin instrumentteihin. Witchcraftin vahvuutena onkin juuri tyylitajuinen kokonaisuuksien hallitseminen sekä näiden raamien sisälle rakennetut kiehtovat kappaleet, on kyseessä sitten rokkaavan rullaavat rallit tai hitaudessa haahuilevat hymnit.

Ensimmäisten kuuntelukertojen jälkeen pää nyökkii tahdissa hyväksyvästi, mutta todellisen valaistumisen pääkoppa kokee pidempikestoisen nauttimisen jälkeen. Firewood iskee varoittamatta tajuntaan kuin pahainen LSD:n jälkitrippi avaten kokonaan uuden värikkään maailman. Antaa kaikkien kukkien ensiksi kukkia ja sitten lakastua.


Wytchcraft
I Taste Your Fucking Tears Of Sorrow 
Omakustanne
 
3 Huonoistakin bändeistä löytää yleensä jotain hyvää, mutta Wytchraftin kohdalla paletin osaset alkavat olla kohtuullisen luokattomia aina bändin ja levyn nimestä albumin kansikuvaan, sanoituksiin ja musiikkiin. Kansikuvan tappaja/tapettava –hommissa olevat kaksi gootahtavaa neitoa eivät vakuuta edes pärstävärkeillään eikä kliseisistä aiheista väkerretyt yksinkertaiset sanoitukset maalaile kovinkaan kummoisia melankolian maisemia: ”In solitude you will die, none will hear that you cry, you’re afraid, fighting with fear, but in the end you just will sear”

Wytchcraftin musiikki rakentuu hidastempoiselle doom-perustukselle, jonka päälle ladotaan ärsyttävän puuduttavia ja yksinkertaisia pilipali-melodioita eri genreistä. Mukana on niin goottisävyjä, folkkia kuin black metalliakin ja sama pätee tilanteen mukaan myös yksiulotteisen solistin karheahkoon ulosantiin. Näin lohduttomista lähtökohdista rakennetut 6-7 minuutin mittaiset kappaleet jaksavat kantaa korkeintaan ensimmäisen minuutin ajan, jonka jälkeen kuuntelija vajoaa väkisinkin tylsyyden syövereihin toivoen pikaista vapautusta.

Jos kyseessä olisi debyyttituotos, voisi bändille antaa puutteita enemmänkin anteeksi. Nyt kahden demon ja yhden MCD:n jälkeen ei kuitenkaan ole mikään ihme, että bändi julkaisee itse omilla rahoilla tuotoksiaan.

Inferno #15/2004

ARMORED SAINT
A Trip Thru Red Times DVD
Metal Blade

Kulttuuriperinnön säilyttämisen nimissä alun perin vuonna -91 julkaistu kotivideo Armored Saintin siihen astisesta urasta on siirretty digitaaliseen formaattiin. Alkuperäiseen julkaisuun verrattuna luut ovat saaneet ympärilleen lisää fleshia tyypillisten ekstrojen lisäksi kuuden videon sekä vuonna 2002 tehdyn tunnin mittaisen haastattelun muodossa.

Vajaan tunnin mittainen paketti koostuu 11:stä kappaleesta, joiden laatu vaihtelee suttuisista bootleg-nauhoituksista ammattimaisesti kuvattuihin kohtuullisen hyviin VHS-tasoisiin keikkatallenteisiin. Jokainen kappale esitellään lyhyesti bändin toimesta ja materiaali etenee kronologisesti aivan yhtyeen alkuajoista 80-luvun loppuun. Äänitysten ajankohdan ja käytetyn laitteiston huomioon ottaen äänet pysyvät vähintäänkin kohtuullisina ja pääsääntöisesti hyvinä. Vaikka useiden mielestä niin kuvan kuin äänenlaatu ei ole lähimaillakaan nykypäivän vaatimuksia, tuo se enemmän kuin hyvin esille ajan hengen ja auttaa keskittymään olennaiseen: hyvään heviin ja tunnelmaan joita kumpiakin löytyy rutosti. Lopputulos onkin erittäin aito ja sympaattinen, jota etenkin aikalaiset ja yhtyeen fanit osaavat varmasti arvostaa.

Paketin mukana tuleva hyvälaatuinen viiden biisin live CD vuodelta -84 täydentää kokonaisuutta hyvin. 4:3 kuvasuhde kuuluu asiaan, mutta alkuperäisestä stereo äänestä muokatun yllättävän hyvälaatuisen DD5.1 tarpeellisuutta voi silti kyseenalaistaa. DVD:ltä löytyvän mainoksen mukaan tulossa olisi toinenkin Armored Saint DVD, jossa käydään läpi yhtyeen uraa 90-luvulta aina näihin päiviin saakka. Luontevaa olisikin ollut odottaa tovi ja niputtaa nämä kaksi julkaisua samaan. 7/10 

CENTINEX
Deathlike Recollections 7"
Sword & Sorcery 

Rajoitettu seiskatuumainen on lienee ainut oikea formaatti, kun puhutaan klassisesta ja räkäisestä ruotsidödiksestä kymmenen vuoden takaa. Kitarat pörisevät selkeän ilkeästi ja tiukasti kuten asiaan kuuluu ja laulu on kunnon lihan tapaan maukkaan mureata. Jos Blood on My Skin on monipuolisuudestaan huolimatta yli viisiminuuttisena hitusen liian pitkä, on taas kääntöpuolen Shadows Are Astray suoraviivaisuudessaan aavistuksen hätäiseltä kuulosta rykäisy. Paljon on noista ajoista metallia virrannut ja jäseniä bändissä vaihtunut, mutta hyvin tehdyt perusasiat kestävät syntymästä kuolemaan. 6/10 

EVIL ANGEL
Metal Onslaught 7"
Sword & Sorcery

Evil Angelin vinyylille prässätyt kolme biisiä edustavat 80-luvun henkeä tavoittelevaa raakaa black thrashia kokonaisvaltaisesti niin nimiltään, saundeiltaan kuin riffeiltäänkin. A-puolen ängetyt kaksi biisiä ovat hätäisiä ja vailla sen kummempia kantavia ideoita. B-puolelta löytyvä Possessed by Alcohol on jo prosenteiltaan huomattavasti vahvempaa. Kohkaaminen on jätetty huomattavasti vähemmälle ja vapautuva tila on annettu parille hyvälle koko kipaletta kannattavalle riffille. Tällaista kuuntelisi mieluusti enemmänkin, vaikkei edes riivatussa tilassa olisikaan. 5/10

EXODUS
Tempo of the Damned
Nuclear Blast

Niin se vain näemmä on, että vanhat koirat eivät uusia temppuja opi eikä thrash-konkarit reilun kymmenen vuoden tauonkaan jälkeen ala pipoheviä soittelemaan. Vaikka Exoduksen kaksi ensimmäistä levyä onkin ehdotonta jenkkithrashin eliittiä, alkoi musiikki tylsistyä muutamaan hyvään kappaleeseen per levy.

Vanha retkue on jälleen kasassa laulaja Steve Souzaa myöten ja varsinkin vanhan liiton miehet ovat varmasti asettaneet suuria odotuksia levyä kohtaan. Pääosin odotukset lunastetaankin, sillä sen verran tiukalta bändi yhä kuulostaa. ”Zetron” on yhä selkeästi tunnistettavissa ilkeän narisevasta äänestään ja vihaisen tiukkoja riffejä viljellään lähes joka biisissä. Levy onnistuukin kuulostamaan yllättävän paljon nykyaikaan päivitetyltä vanhalta Exodukselta ilman minkäänlaista nostalgialisää. Kirkkaat ja jämerät soundit tekevät oikeutta musiikille, vaikka hienoisen liiallisen kliinisyyden tilalle olisi voitu laittaa ripaus rosoisuutta.

Levy jyrähtää käyntiin nasevasti kolmella ensimmäisellä raidalla, mutta korvat alkavat puutumaan hieman jo näiden rallien aikana. Biisit on merkillisesti venytetty yli 5-6 minuutin mittoihin vaikka minuuttiakin lyhyempinä niiden iskuvoima moninkertaistuisi mitään olennaista kuitenkaan menettämättä. Nimibiisiä lukuun ottamatta paukut alkavat loppua kohden käymään hieman vähiin, sillä viisut tuppaavat hitsautumaan yhdeksi isoksi tasalaatuiseksi klöntiksi. Vaikka kokonaisuutta ei suuresti voikaan haukkua, on Exoduksen kaltaisilta orkestereilta lupa odottaa enemmän. 7/10 

OCCULT
To Be Thrashed DVD
Lowlifemedia

Hollantilaisen Occultin DVD julkaisu niputtaa yhtyeen 13 vuotta kestäneen uran reilun tunnin ja vartin mittaiseen dokumenttiin. Ratkaisu on sinällään omaperäinen joskin uskalias, sillä orkesteri on saavuttanut ainoastaan kulttimainetta alan harrastajien piirissä.

Dokumentti etenee varsin perusteellisesti aina uran alkuvaiheista nykypäivään saakka naiskertojan avulla ja taustalla esitellään musiikin kera runsaasti vuosien varrelta filmille tarttunutta materiaalia niin keikoilta kuin studioista. Mukaan on saatu myös lyhyitä haastatteluja niin median kuin entisten bändijäsenten ja tuttavien kanssa. Historiikki etenee turhankin verkkaisesti ja materiaalin tiivistäminen alle puoleen olisi ollut perusteltua mielenkiinnon säilyttämiseksi. Kun dokumentti on vielä jostain syystä jaettu ainoastaan kahteen kohtaukseen, on sen toistuva läpikäyminen varsin tuskallista. Yhtään biisiä ei historiikin aikana näytetä kokonaan ja kertakatselun jälkeen kiekon ainoaksi varsinaiseksi anniksi jaa mukaan ympätyt pari promovideota. Musiikin lähes täydellinen korvaaminen höpinällä on outo ratkaisu.

Tekninen toteutus tarjoaa normaalilla kuvasuhteella ja stereoääniraidalla riittävän kelvollisen laadun, joka luonnollisesti vaihtelee hieman alkuperäisestä materiaalista riippuen. DVD:n ostamista harkitsevan on turha rynnätä lähimpään musiikkiliikkeeseen, sillä 2000 kopioon rajoitettua julkaisua saa ainoastaan julkaisijalta tilaamalla. 5/10

SLUGATHOR
Unleashing the Slugathron
Agonia

Slugathorin debyytti täräytetään käyntiin erittäin nasevasti. Laulu murisee mallikkaasti matalalta siinä missä kitaratkin ja biisit eivät taatusti kerro kukista ja mehiläisistä. Muutaman kappaleen jälkeen levy alkaa jauhaa kuitenkin paikallaan ja kappalemateriaalin perusongelma alkaa valkenemaan: sovitukset yrittävät turhan usein olla liian monimutkaisia ollakseen brutaalin tarttuvia mutta toisaalta taas liian simppeleitä loistaakseen teknisellä otteella. Kalmalta löyhkäävä puolituntinen piristyy taas loppua kohden ja materiaalin dissektoiminen MCD:ksi saisi aikaan tappavampaa jälkeä. 6/10 

SPIRITUS MORTIS
Spiritus Mortis
Rage of Achilles

Joskus kova työkin kannattaa ja lopussa kiitos saattaa seistä. Kuudentoista vuoden kokemus kuuluu niin debyytin soitosta kuin sävellyksistäkin ja jälki on kauttaaltaan erittäin mallikelpoista. Soundit on onnistuttu ruuvaamaan erittäin selkeiksi säilyttäen kuitenkin samalla mukavan raskaan ja rosoisen otteen. Äänimaailman ansioista biisit kuulostavat eläviltä ja lämpimiltä, mikä tämän päivän digitaalisessa maailmassa on valitettavan harvinaista. Vaikka laulajan Vesa Lammen tekniikka ja ääniala eivät varsinaisesti häikäise, tietää herra omat rajansa ja operoi niiden sisällä taitavasti tuoden rutkasti tunnetta tulkintaansa.

Spiritus Mortiksen musiikilliset vaikutteet ovat selvästi johdettavissa 80-luvun raskaaseen ja synkkään heavy metalliin ja sen vanhoihin konkareihin. Kappaleiden kestot liikkuvat kolmen ja viiden minuutin välillä musiikin ja tunnelmien vaihdellessa laahaavammasta menevämpään. Vaikka kappaleiden tyyli vaihteleekin varsin paljon, on lopputulos kuitenkin yllättävän koherentti ja tasapainoinen. Tyylitajun, tunteen ja taidon pyhä kolminaisuus toteutuu kaikissa 14:sta kappaleen 50:ssä minuutissa eikä parantamiselle jää juurikaan sijaa. Helppoa tarttuvuutta on levyltä turha odottaa, mutta intensiivinen kuuntelu johtaa parhaaseen lopputulokseen. 8/10 

STARCHAMBER
The Garden of Earthly Delights 7"
Totentroll 

Keskiajalta peräisin olevat klassisen tyylikkäät kannet asettavat kuuntelijan tunnelmaan, jota musiikki vastaa enemmän kuin hyvin. Saatekirjelmässä kappaleita kuvailleen mahtipontisiksi barbaarihymneiksi, mikä kuvaakin neljää teosta hyvin. Muutamaa kuoro-osuutta lukuun ottamatta kappaleet ovat instrumentaaleja ja metallista autuaan tietämättömiä. Vahvasti keskiajalta vaikutteita hakevassa musiikissa haikeiden ja kauniiden kappaleiden vastapainoina on sulassa sovussa lähes apokalyptisiä ja maanisia ilmestyksiä maalailevia melodioita. Blood Axisin tai Pazuzun ystävät löytävät tästä omansa. 7/10

TYRANNY
Bleak Vistae
Firebox

Firebox ei suuresti onnistu yllättämään uusimalla kiinnityksellään. Kotimainen monttubilemetalli duo Tyranny murisee depressiivisesti ja mahtavan matalasti eikä kappaleiden kestossa olla säästelty. Kolme viidentoista minuutin keskimitassa liikkuvaa kappaletta on pelkistetty lähes äärimmäisyyteen saakka ja musiikin toistuva hypnoottinen rytmitys muistuttaa lähes dark ambientia.
Laulajan kumea lausuntatyylinen on mallikelpoista, rummut jylisevät harvakseltaan ja kitaroiden valittava eteerinen vinkuna luo halutun kaltaisen tunnelman. Biisien koostuminen puhtaasti genren peruselementeistä vaikuttaa kuitenkin turhan ilmeiseltä ja kappaleiden vaihtumista on lähes mahdoton huomata. Bändi ei valitettavasti onnistu musiikillaan maksimoimaan kuuntelijan kurjuutta ja kaivattu ahdistuksen kliimaksi jää saavuttamatta.

Peruslähtökohdiltaan bändi laahustaa kyllä oikean kalmiston suuntaan, mutta askelista tuntuu puuttuvan määrätietoisuus. Omaperäisempien ja rohkeampien ratkaisujen kautta tulevaisuudesta voi muodostua lohduttavan synkkä. 6/10

VARIOUS ARTISTS
Rock Hard Live Mania 2003 DVD
Nuclear Blast

Keski-Euroopan festariraporttien siirtyessä yhä enenevässä määrin digitaaliseen aikaan on vuorossa saksalainen 20 vuotta täyttäneen Rock Hard lehden järjestämä festivaali. Tekniseltä toteutukseltaan kiekko on pelkistetyn asiallinen. Kansivihko esittelee jokaisen bändin lyhyesti keikkaraportin muodossa ja normaalien biisi- ja levyinfojen lisäksi mukaan on älytty myös laittaa bändien kotisivujen osoitteet. Normaalilla 4:3 kuvasuhteella kuvattu festivaali ei tarjoa kuvauksellaan mitään ihmeellistä ja onneksi oudot kuvakulmat ja kikkailut on älytty pitää suhteellisen minimissä. Ääniraita on selkeydestä huolimattaan kuitenkin hieman ponneton. Reilun kolme tuntia kestävä kokonaisuus koostuu puoliksi liveklipeistä ja puoliksi niitä seuraavista haastattelupätkistä. Onneksi katsojalle on annettu mahdollisuus tarkastella kumpiakin yhdessä tai erikseen.

Kiekon niin esiintyjä- kuin biisilistakin on mukavan monipuolinen. Lavalla nähdään niin vanhoja konkareita kuten Trouble, Sodom ja Doro ja uudemmista tulokkaista mm. In Flames, Arch Enemy ja Soilwork. Esitykset vaihtelevat myös paljon aina vanhoista Saxonin ”Denim And Leatherin” kaltaisista klassikoista tuoreihin viisuihin ala Nevermoren ”Who Decides”. Kovimmassa vedossa Candlemassin lisäksi on myös hieman yllättäenkin Anthrax muiden osallistujien vetäessä enemmän tai vähemmän rutiinilla oman osuutensa pulkkaan.

Muita festari DVD:tä nähneelle tai esiintyvien orkesterien faneille kiekko ei paljoakaan tarjota, mutta toimii kohtalaisesti perusheviviihteenä. Suositellaan sarjassa ”Ei ollu rahaa lähteä” tai ”mä en muista mittään” festarikävijöille.6/10