Air Raid
Across the Line
High Roller
3
Kun ruotsalaiset tekevät saksalaishenkistä perinneheviä, on yhdistelmä jo lähes aina lähtökohdiltaan toimiva. Eikä Across the Line petä jos ei yllätäkään, sen verran vaivatonta ja takuuvarmaa kuunneltavaa Air Raidin kolmas kiekko on.
Jos levyn teutonihenkisyys saa viikset väpättämään innosta, toimii paletti myös Saxon-intoilijoille. Mistään ankeasta käppähevistä ei kuitenkaan ole kysymys, sillä niin soitto kuin biisit ovat harkittuja aina kohtuullisen tarttuvia kertsejä ja komeita klassishenkisiä juoksutussooloja myöten, joita ei säästellä. Kokonaisuuteen on kuitenkin jätetty sopivasti karheutta muistuttamaan autenttisuudesta ja ajan hengestä, mikä onkin vallan toimiva ratkaisu.
Niin helppoa ja mukavaa kuunneltavaa kuin levy onkin kaikessa hyvin toteutetussa kliseisyydessään, ovat sen herättämät tuntemukset ristiriitaisia. Täysin oikeanlaisista ja pakkodiggaamista aiheuttavista elementeistään huolimatta kappaleista olisi voinut puristaa paljon enemmän voimaa irti lähes jokaisella osa-alueella. Tämä pätee etenkin tuotantoon mutta myös lauluun, jotka nyt osaltaan tahtovat turhaan tasapäistää biisejä liikaa toistensa kaltaisiksi.
Epitaph
Claws
High Roller
1,5
Olkoon kuinka vain Epitaph ollut kuuleman mukaan merkittävä osa Italian synkistelyskeneä demoillaan 80-90 -lukujen taitteen molemmin puolin, ei sillä kakkoslevy Clawsin perusteella ole nykypäivänä juurikaan mitään mielenkiintoista annettavaa sitten viisi vuotta tapahtuneen paluunsa jälkeen. Meininki on kaikin puolin jähmeää vailla menneiden aikojen mystisyyttä.
Bändin musiikkia voi edelleen luonnehtia doomiksi aina kappaleiden pituuksia myöten, mutta mitenkään erikoisen painoastavaa tai edes raskasta se ei ole. Tämä ei olisi sinällään mikään ongelma, mutta kun kappaleet ovat ympäripyöreän kasvottomia kaikessa palikkamaisessa yksinkertaisuudessaan, on lopputulos perin tympeä. Pisteitä ei myöskään korota Emiliano Cioffin teatraalisuutta havitteleva venkoileva laulutyyli, joka onnistuu lähinnä ärsyttämään.
Waco the King ja Wicked Lady ovat levyn hitaimpia, tummempia ja täten myös parhaimpia kappaleita, mutta mitään erityistä nekään eivät tarjoa edes genreaddikteille. Tämän näytön perusteella bändi on lähinnä Juha ”Watt” Vainion tutuksi tekemää ”Kansi kiinni ja kuulemiin” -tyylistä muistovärssyä vailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti