Inferno #41/2006

Crematory
Klagebilder
Massacre Records

3 Jotkut asiat eivät koskaan muutu ja saksalainen Crematory on yksi näistä. Identtisiä melodioita ja rakenteita käyttämällä orkesterin kappaleet ja levyt eivät juurikaan eroa toisistaan, mutta jokaisella kerralla lopputulos on helposti lähestyttävää ja jollain mystiselläkin tavalla miellyttävää kuunneltavaa. Klagebilder ei tee poikkeusta tähän sääntöön.

Crematoryn musiikilliset keinot ja kikat ovat yksinkertaisia. Tehdään nippu säröllä murjovia yksinkertaisia riffejä keskitempoisiksi biiseiksi, valitaan lauluksi raspimaista ärinää lähestyvää mieslaulua ja pehmennetään kokonaisuutta koskettimilla sekä puhtaalla mieslaululla varustetuilla melodisilla kertosäkeillä. Ja kaikki saksaksi totta kai hienoista goottihenkisyyttä unohtamatta. Rammstein-mallista junttaamista ei Crematorystä kuitenkaan löydy, vaikka kohdeyleisö voisi hyvinkin olla sama.

Aivan vuonna 2004 julkaistun Revolution-albumin tasolle Klagebilder ei kuitenkaan yllä. Levyn yleissävy tuntuu aiempaa kevyemmältä ja ideat kappaleiden kesken turhankin identtisiltä. Kiekko sortuukin nykyajan yleiseen ongelmaan eli liialliseen pituuteen. 51 minuuttia ja 13 kappaletta on yksinkertaisesti liikaa, vaikkei ärsytyskynnys ehdikään ylittyä.


Dead Man In Reno
Dead Man In Reno
Abstract Sounds / Tanglade Music

2 Dead Man in Reno on bändin nimenä sangen mieleenpainuva, mutta ikävä kyllä samaa ei voi sanoa musiikista.  Jos orkesteri on yrittänyt saada uuden aallon amerikkametalliinsa/metalcoreensa muista erottuvaa omaperäistä otetta äkkiväärillä käännöksillä ja hardcoren aggressiivisuudella, jää lopputuloksesta kumminkin käteen vain sangen tasapaksua ja sekavaakin jöötiä.

Aivan pelkkää huutoa, mättöä ja vääntöä ei debyyttialbumi ole, sillä mukaan on väriksi laitettu vähäisiä määriä puhdasta laulua ja herkempiä melodioita. Usein yllättävänkin pitkiksi venyneet kappaleet eivät tästä kuitenkaan saa tarpeeksi ilmaa siipiensä alle lähteäkseen edes matalaan nousukiitoon. Rasittavinta kappaleissa on kuitenkin liiallinen sekavuus ja rönsyilevyys. Niiden tarkoituksena lienee vedota perinteisiin kappalerakenteisiin kyllästyneisiin ihmisiin, jotka haluavat musiikilta jotain uutta ja epäortodoksista. Omaan korvaan ratkaisut kuulostavat turhan usein eri paloista väkisinkin yhteen sovitetuilta kokonaisuuksilta.

Vaikka kokoonpanon yritys luoda omaperäistä jääkin pelkäksi yritykseksi, on siitä helppo antaa bändille kuitenkin arvosanassa näkymättömiä plussa- ja sympatiapisteitä. Ihmeellisessä Amerikassa levy saattaa varmasti kerätä ihastusta ja tuplasti parempia arvosanoja, mutta eurooppalaista musiikkimakua Dead Man In Reno ei jaksa miellyttää.

Sleepytime Gorilla Museum
Grand Opening And Closing
Equilibre Music

2 Sleepytime Gorilla Museumin musiikki on yhtä outoa kuin sen nimi tahi graafinen ulkoasu. Kannen teksti ja aasin kuva kertoo katsantokannasta riippuen musiikista yhtä paljon tai vähän kuin itse punaiseen levyyn printattu iso etana. Kyllä, SGM tarjoilee ryhmäimprovisoinnista syntynyttä avantgardistista ja progressiivista musiikkia, jossa kuuntelija ei pääse helpolla. Onneksi sentään musiikin yleissävy on varsin raskas ja suhteellisen synkkä.

77 minuuttisen tuotoksen kuunteleminen on raskas kokemus, sillä pahimmillaan kappaleiden rakenteet ovat ärsyttävän hajanaisia ja täynnä turhalta tuntuvaa kilkutusta ja äänikikkailua. Parhaimmillaan SGM onkin avausraidan Sleep Is Wrong tapaisissa raskaissa murjovissa tai fiilistelevissä suhteellisen koherenteissa veisuissa, joita väritetään sopivan vähän oudohkoilla osioilla, rytminvaihdoksilla ja erilaisilla laulusuorituksilla.

Musiikkia kapealla sektorilla harrastavien henkilöiden on turha laittaa SGM:n levyä soittimeen. Avomieliset ja laajalla musiikkimaulla varustetut saattavat saada albumista syvällisen perehtymisen jälkeen irti paljonkin, mutta harmi vain että kokonaisuus ei yllä läheskään samalle tasolle ajoittain hienoiksikin kasvavien kappaleiden kanssa.


Today Is The Day
Temple Of The Morning Star
Relapse Records

2,5 Temple of the Morning Star kuuluu Relapsen uusintajulkaisujen sarjaan.  Alun perin vuonna -97 julkaistu albumi on modernisoitu remasteroinnilla sekä uusilla kommenteilla ja kuvilla sekä perään lätkäistyllä turhahkolla Sabbath Bloody Sabbath –coverilla. Alkuperäinen painos lienee vaikeasti saatavilla, joten uusi versio puolustaa kyllä paikkaansa. Kiinnostavimmat kysymykset kuitenkin ovat kenen ja miksi pitäisi tämä levy ostaa?

Today Is The Day ei ole perinteisen kaavan mukaan etenevää metallia saati edes musiikkia. Bändin soundi on mikstuura noise ja industrial –genrejä, joiden yhteisvaikutuksena muriseva, pörisevä ja suriseva musiikki on ahdistavaa, raskasta ja ajoittain jopa ärsyttävääkin. Kappaleista on turha etsiä koukuttavia kertosäkeitä saati melodioita, sillä toistolla haetaan voimaa, rumasta tehdä kaunista ja yksilöistä kokonaisuus. Efektien läpi ajettu laulu istuu näin ollen hyvin kokonaisuuteen, mutta monotoninen ulosanti käy tunnelmasta riippuen hieman tylsäksi. Kun kappaleiden väliin ajoittain tiputellut puhesamplet ovat kaikessa outoudessaan ja vaihtelevuudessaan osuvia, on levyn muodostama kokonaistunnelma kaukana kevyestä tai normaalista.

Mielenkiintoisimmillaan bändi on levyn nimiraidalla, on kyse sitten albumin aloittavasta akustisesta tai sen päättävästä sähköisestä versiosta. Kappaleeseen on saatu ladattua kattavasti ja ennen kaikkea vaihtelevan mielenkiintoisesti koko levyn tunnelma ja orkesterin tyylikeinot muiden veisujen jäädessä väkisinkin polkemaan hieman paikoillaan.

Vio-lence
Blood & Dirt DVD
Metallian Productions

4 Bay Area Thrash Metalin jälkimmäisessä aallokossa 80-luvun puolesta välistä 90-luvun alkupuolelle seilannut Vio-lence oli omaperäinen yhtye, vaikka suurin suosio jylläsikin paikallisten aikalaisten keskuudessa. Orkesteri heräsi pariksi vuodeksi henkiin vuonna 2001 Chuck Billyn Thrash Of The Titans –keikalle muiden legendojen kanssa vain kuollakseen taas uudestaan kitaristi Phil Demmelin liityttyä Vio-lencessakin viiihtyneen Robb Flynnin kipparoimaan Machine Headiin. Testamenttina vastikään Blood & Dirt DVD palvelee niin vanhan liiton rässäreitä kuin nuorempia sukupolvia erittäin mallikelpoisesti.

Paketin ykköskiekko kätkee sisäänsä 90 minuuttisen dokumentin, joka valottaa yhtyeen mielenkiintoista uraa kronologisesti paloittain alkuajoista aina 2000-luvun alkuun saakka. Fani-pohjalta tehty dokumentti on rento, mutta hyvin informatiivinen ja mukana on runsaasti lyhyitä haastattelupätkiä niin bändin jäseniltä, faneilta kuin artistikavereiltakin sekä tietysti vanhoja valokuvia sekä videoleikkeitä. Kokonaisuus on jäsennelty hyvin ja maalaa samalla hyvää ajankuvaa 80-luvun metallipiireistä ja musiikkibisneksestä.

Dokumentin kaverina on neljältä eri keikalta koostettu reilu 1,5 tunnin kestoinen kakkoskiekko, josta samaa biisiä ei löydy kahdesti. Levyn luina toimii em. yhdeksän kappaleen Thrash Of The Titans keikka, joka teknisesti onkin paketin laadullisesti parasta antia niin kuvauksen kuin äänenkin suhteen. Harmi vain, että 5.1 äänet tuuttaavat takakanaviin enemmän tavaraa kuin eteen, joten perus stereo-ääniraita palveleekin paremmin. Mustavalkoisella kuvalla ja muutamalla halvalla efektillä kikkailun olisi tosin voinut jättää poiskin, mutta muuten kuvaus on elävää eikä liian hektistä. Lihaa luiden ympärille tarjoaa heikommalla kuvanlaadulla muttei äänenlaadulla tallennetut kolme muuta keikkaa, joissa suttuinen ja rakeinen kotikutoinen kuvaus korostaa bändin varsin intensiivistä meininkiä loistavasti.

Blood & Dirt on yllättävänkin hyvä paketti eräästä oman aikakautensa bändistä, jonka maine ja musiikki elää yhä ja saavuttaa DVD-julkaisun ansiosta entistä enemmän ansaitsemaansa huomiota.

AMON AMARTH -VIIKINKIJUMALAN SUOJELUKSESSA

Viikinkien aikakauden katsotaan vallinneen 700-luvun lopulta 1000-luvun puoliväliin saakka. Viikingeistä laulavan Amon Amarthin ura alkoi 1992, ja kuluvana vuonna yhtyeen maailmanvalloitus on todella startannut vastikään julkaistun massiivisen dvd:n ja uuden kehutun täyspitkän pohjustamana.


Kuvien ja puhelinkeskustelun perusteella Amon Amarthin solisti Johan Hegg todella vaikuttaa viikingiltä. Mies puhuu matalalla äänellä, pysähtyy ajoittain punnitsemaan sanojaan ja puhuu pelkkää asiaa. Usein herra purskahtaa sydämelliseen röhönauruun, jonka aikana taatusti leukapieliä koristava massiivinen parta väpäjää. Vaikka Johan onkin kiinnostunut viikingeistä ja heidän elämästään, ei hän kuitenkaan päivittäisessä elämässään juo simaa juomasarvista, ryöstä naapurikyliä ja häpäise niiden neitokaisia.

– Olen toki lukenut paljon viikingeistä, siitä kuinka he elivät, käyttäytyivät ja kokivat ympäristönsä sekä tietysti tutustunut heidän mytologiaansa. Olisihan se taatusti ollut mielenkiintoista kokea oikeasti miltä tuntui elää noihin aikoihin, mutta olen kuitenkin 2000-luvulla kasvanut modernin ajan lapsi, jotenkin tuskinpa olisin säilynyt kauaa hengissä tuhat vuotta sitten, Johan hörähtää.

– Enemmän minua kuitenkin kiinnostaa heidän ajattelumaailmansa ja olenkin yrittänyt ottaa siitä jotain myös omaan elämääni. Asioita, jotka koen erittäin tärkeiksi, kuten rehellisyys ja uskollisuus ystäviä ja perhettä kohtaan. Minusta nämä ja monet muut asiat ovat vuosisatojen aikana kadottaneet merkitystään ihmisten elämässä.

– En todellakaan ole uskonnollinen ihminen, mutta filosofiset ja henkiset asiat kiinnostavat minua. Uskonkin, että ihminen itse tekee omat päätöksensä ja jumalat ovat vain heijastumia siitä, mitä me olemme ihmisinä ja mitä kaikkea pystymme tekemään. Tämän näkemykseni perusteella jotkut jumalat ovat hyviä ja toiset pahoja, mutta he kaikki ovat osa meitä. Nämä uskomukseni eivät välttämättä kuulu musiikissamme kovinkaan paljon tai kaikista ilmeisimmällä tavalla, mutta kyllä ne taustalla kuitenkin piileksivät. En kuitenkaan halua olla näiden asioiden saarnamies, vaan ainoastaan kirjoittaa niistä.

Eivätkö nämä aiheet ole koskaan alkaneet tympäistä sinua ja vieläkö näistä aihepiireistä löytyy kirjoitettavaa? Johan pohtii vastausta tovin verran.

– Ei, en ole kyllästynyt kirjoittamaan näistä aiheista, mutta levy levyltä sanoitusten kirjoittaminen käy aina vain hankalammaksi. Yritänkin aina löytää uusia näkökulmia ja ideoita, jotta tekstittäminen ja sisältö pysyisivät mielenkiintoisina. Käytän mielelläni lyriikoissani metaforia asioista jotka inspiroivat minua, kuten ympäröivä maailma, omassa elämässäni tai bändin sisällä tapahtuneet asiat, kirjat ja elokuvat ja sidon nuo teemat viikinkiympäristöön.

– Kyllähän koko viikinkihomma aina joskus tuntuu hieman rajoittavalta, mutta toisaalta taas eivät kaikki sanoitukseni heistä kerro, esimerkkinä vaikkapa The Crusherin avausraita Bastards Of A Lying Breed. En tiedä muistatko vuosien takaista amerikkalaista oikeusjuttua Judas Priestiä vastaan?

Toki, tuolloinhan bändiä syytettiin siitä, että sen kappale Better By You, Better Than Me sisältää piilotettuja takaperoisia do it -viestejä, joiden johdosta joku nuori oli laskenut itsestään ilmat pihalle. Rob Halford joutui todistajanaitioissa vetäisemään osan kappaleesta ja selitti, että kyseinen kohta johtuu vain hänen hengitystekniikastaan ja että mitään viestejä ei ole olemassakaan. Sanomattakin on selvää, että kanne bändiä vastana hylättiin.

– Niin, sain innoitukseni tuohon kappaleeseen juuri tuosta tapahtumasta, joten kyllä minä muistakin aiheista kuin sarvipäisistä sotureista kirjoitan, mutta sellaiset tekstit vain harvemmin päätyvät levyillemme, Johan nauraa höröttää.

ALOITTELEVILLE VIIKINGEILLE

Kun kerran olet laulamaasi ja tekstittämääsi aihepiiriin selkeästi perehtynyt, hieman syvällisemminkin, niin mitä kirjoja, levyjä ja elokuvia laittaisit viikinkielämään perehtyvien aloituspakkaukseen?

– On olemassa monia todella mielenkiintoisia kirjoja, jotka kannattaa ehdottomasti lukea, ja tietty monet islantilaiset saagat ovat aivan uskomattomia, kuten Egilin tai Njalin saaga, joka on aika vaikeata luettavaa monellakin eri tapaa. Mutta kun siihen kerran pääsee sisälle, niin se osoittautuu todella mielenkiintoiseksi. On toki monia enemmän mytologiaa sisältäviä tarinoita kuten Edda, jota voidaankin pitää eräänlaisena viikinkien raamattuna. Näiden lisäksi on myös muita hieman poikkeuksellisia hyviä kirjoja, kuten vaikka ruotsalaisen Frans G Bengtssonin viikinkisoturi Orm Punaisesta (ruotsiksi Röde orm, englanniksi The Red Worm) tehdyt teokset, joihin kannattaa tutustua.

– Levyistä nyt pakollisia kuunneltavia ovat tietenkin Bathoryn Blood Fire Death, Hammerheart, Twilight Of The Gods sekä Unleashedin alkupään tuotanto. Monta hyvää viikinkielokuvaa ei ihme kyllä ole tehty, islantilaisen ohjaajan Hrafn Gunnlaugssonin When The Raven Flies (1984) sekä The Shadow Of The Raven (1988) ovat loistavia kuvauksia viikinkien mentaliteetista.

Vaikka Bathoryn merkitys viikinkimetalligenrelle onkin ollut suuri, löytyy alalta monta hyvinkin musiikillisesti erilaista kokoonpanoa. Johan ei pidäkään Amon Amarthia varsinaisesti viikinkimetallibändinä, vaikka se sellaiseksi joka paikassa luokitellaankin.

– Monien alkuaikojen viikinkimetallibändien soundi pohjautui black metaliin, ja juuri tästä syystä emme itse kutsu itseämme viikinkimetalliksi, koska meidän musiikkimme on lähtöisin death metalista. Lokerointia tapahtuu kuitenkin aina esimerkiksi kriitikoiden toimesta, mutta koska monien viikinkimetallibändien tyyli voi olla hyvinkin erilainen, kutsumme musiikkiamme melodiseksi death metaliksi jossa kyllä lauletaan viikingeistä. Toisaalta asialle ei ole meille juurikaan mitään merkitystä, koska me olemme Amon Amarth ja vain sillä on väliä.

Johan kertoo, että harmoniat ja melodiat ovat aiempaa suuressa osassa syyskuun lopussa julkaistulla With Oden On Our Side -albumilla. Brutaaliudesta ei kuitenkaan ole haluttu tinkiä missään vaiheessa, ja oikean tasapainon löytäminen olikin kuulemma avainasemassa levyä sävellettäessä. Lopputuloksesta tyydyttää paremmin kuin hyvin bändiä, solisti avautuu.

Ettette vai olisi iän myötä sittenkin hieman keventämässä linjaanne?

– Ei se ainakaan ole suunnitelmissa ollut, Johan hekottaa. – Mitä musiikkiin tulee, emme koskaan suunnittele asioita kovinkaan pitkälle etukäteen. Uusi levy on vain parasta mihin tällä hetkellä pystyimme. Meillä on oma selkeä tyylimme, jota emme halua muuttaa mitenkään liiasti. Toki musiikin pitää kehittyä ja muuttua pienin askelin, jotta se pysyy kaikkien kannalta mielenkiintoisena.

VALINNAN VAIKEUS

Pyydän karvanaamaista laulajaa valitsemaan kolme uuden levyn parhaiten määrittelevää kappaletta. Tehtävä osoittautuukin oletettua hieman visaisemmaksi.

– Hemmetti, Johan huokaisee. – Minusta levyltä voisi ottaa mitkä tahansa kolme kappaletta, jotka kaikki määrittelisivät sen hyvin, mutta ehkä avausraita Valhall Awaits Me voisi olla yksi nimetyistä. Muut bänditoverit voivat olla asiasta ehkä eri mieltä, mutta minusta tuo kuvaa levyämme erittäin hyvin. Se on nopea ja rankka kappale, mutta silti siitä löytyy paljon melodioita ja jotain meille uutta ja innovatiivista, kuten lopun soolo. Tuosta tuleekin mieleeni, että toinen valintani voisi olla Gods Of War Arise, joka on meille hyvin tyypillinen kappale mitä tulee koko sävellysprosessiin, sanoituksiin sekä musiikkiin, aika vanhaa liittoa. Mutta mikähän se kolmas kappale sitten voisi olla, Johan pähkäilee.

Kuinka olisi Under The Northern Star, joka on aika rauhallinen kappale teidän repertuaarissanne?

– Tuo voisi olla yksi valinta, koska se on todellakin aika melodinen ja rauhallinen kappale, jotka molemmat ovat tärkeitä aspekteja levyllä. Päädyn valinnassani kuitenkin albumin päätösraitaan Prediction Of Warfare, joka on tärkeä raita kaikessa eeppisyydessään. Hitto tämähän olikin vaikea homma, Johan nauraa.

Kappaleen ja samalla koko levyn nimi With Oden On Our Side syntyi kuitenkin lähes itsestään, ikään kuin herroilla olisi tukijana jokin näkymätön voima. Pelkästä onnesta ei voida puhua.

– Levyn nimi viittaa siihen, että koko levyn tekoprosessin ajan tunsimme että läsnä oli jokin vaikeasti määriteltävä voima eikä mikään mennyt vikaan. Jos olisimme millään tapaan uskonnollisia, kutsuisimme sitä joksikin korkeammaksi voimaksi. Nyt vain tunsimme, että läsnä oli jotain todella voimakasta, joka auttoi ja tuki meitä. Tehdessäni tekstejä tuohon kappaleeseen nimi tuntui erittäin sopivalta ja vahvalta myös koko levyn nimeksi.

Tuttuun tapaan levystä on saatavilla myös erikoisversio, josta ainakin pitkän linjan fanien luulisi olevan tyytyväisiä. Bonuslevyltä kun löytyy niin demo-, live- kuin ennen julkaisemattomia versioita.

– Tänä päivänä kaikki tuntuvat julkaiseva rajoitettuja erikoispainoksia levyistä myydäkseen muutaman kappaleen enemmän, ja sitähän levy-yhtiöt nimenomaan haluavat. Alun perin lafkamme halusi laittaa bonukseksi koko Wackenin vuoden 2004 keikkamme, mutta meistä se oli typerä idea, koska se on julkaistu jo dvd:n yhteydessä. Siksi otimmekin siltä vain pari biisiä, laitoimme mukaan uuden levyn kappaleista pari demoversiota sekä pari vanhaa rallia. Nauhoitimme ensimmäisen täyspitkämme Once Sent From The Golden Hall kahteen kertaan, ja bonusraidat ovat nyt niitä ensimmäisiä nauhoituksia, joista toinen on vielä kokonaan aiemmin julkaisematon kappale. Vähän jotain spesiaalia faneja varten.

Kuluva vuosi on kohdellut orkesteria hyvin, eikä loppuvuosikaan hullummalta näytä. Luvassa on Euroopan-kiertue marraskuussa Wintersunin ja Týrin kanssa sekä Pohjois-Amerikan kiertue joulukuussa Children Of Bodomin avausbändinä. Laajempi Skandinavian-kiertue on kuuleman mukaan luvassa alkuvuodesta 2007, Suomi mukaan lukien. Edellisestä vuoden 2001 Tuska-vedosta kun on Johanin mukaan ainakin viisi vuotta liian kauan.

– Kaikki on todellakin mennyt nappiin viime aikoina ja siksipä pystyimmekin tekemään näin hyvän levyn. Enää meidän ei tarvitse käydä päivätöissä, vaan voimme keskittyä täysin musiikkiin eikä tarvitse enää huolehtia kaikesta normaalista paskasta kuten rahasta, En todellakaan kaipaa takaisin entiseen normaaliin päivätyöhöni, vaikka teenkin aina jotain ekstrahommia palattuani kotiin keikoilta.

Kiitoksia, Johan, ajastasi. Toivottavasti partasi ei harventunut ja harmaantunut liiaksi kysymyksistä.

– Heh, ei ollenkaan, kyllä minulta löytyy harmaita hiuksia ja partoja ennestäänkin.

Julkaistu Inferno #41/2006