Panteran hajottua dynaaminen veljesduo Dimebag Darrell ja Vinnie Paul
eivät kauaksi aikaa jääneet surkuttelemaan kohtaloaan. Pian
oli mikin ja basson varteen hommattu uudet miehet ja nimeksi vakiinnutettu
Damageplan. Suurten muutosten kautta on musiikkiin tosiaan löytynyt
uutta puhtia.
Rumpali Vinnie Paul on juuri tällä hetkellä kiireinen mies
ja haastattelun saaminen tuntuu olevan kiven ja kannon takana. Damageplanin
debyytti New Found Power on julkaistu helmikuun alussa ja
kaikki tuntuvat olevan kiinnostuneita kuulemaan mitä Panteran tuhkista
on syntynyt. Lopulta herran aikataulusta löytyy vajaa 20 minuuttia aikaa
jutella uudesta alusta.
Vinnien ja Dimebagin lisäksi bändistä löytyy aiemmin mm.
Halfordin kitaristina tunnettu Patrick "Pat" Lachman, joka on ottanut laulajan
pestin ja bassoon on värvätty Bob Zilla. Pyynnöstäni Vinnie
alkaa estottomasti kehua bändikavereitaan.
– Dimen kanssahan me olemme veljeksiä ja olemme soittaneet yhdessä jo
melkoisen tovin. Hän on parhaita ystäviäni enkä enää edes
ajattele häntä veljenäni. Hän on ehdottomasti myös
yksi lahjakkaimpia ihmisiä joita olen koskaan tavannut ja hänen kanssaan
on todella helppo tulla toimeen. Pat on multilahjakkuus ja todella hyvä biisintekijä sekä laulaja.
Hänestä on myös tullut ystäväni ja hänenkin kanssaan
on erittäin helppoa tulla toimeen. Bob potkii persettä basson varressa,
hän on myös mainio tyyppi ja loistava tatuointitaiteilija. Me kaikki
pidämme toisistamme todella paljon ja henkilökohtaiset kemiamme toimivat
hyvin yksiin.
Näistä miehistä on siis turha alkaa heikkouksia etsimään?
– Emme ainakaan vielä ole löytäneet sellaisia ja yritämme
tehdä kaiken kovimmalla mahdollisella intensiteetillä. Vahvuuksista
puhuttaessa näkisin, että olemme kaikki todella hyviä biisintekijöitä.
Emme toistaiseksi ole vielä soittaneet kertaakaan livenä, mutta jahka
pääsemme keikkailun makuun, uskon että siitä tulee kanssa
vahvuutemme. Fanithan tuon tulevat lopulta päättämään,
mutta tällä hetkellä kaikki tuntuu todella hyvältä ja
treenaamme tulevia keikkoja varten joka päivä.
Vaikka Vinnie onkin arvostettu ammattimies, eivät hänenkään
taidot pysy yllä ilman treenausta. Parantamisen varaa rumpujen soitossa
ei kuitenkaan enää isommin löydy.
– Olen toki oppinut vuosien varrella rumpujen soitosta enemmän ja enemmän,
eivätkä taitoni ole taatusti rapistuneet yhtään. Tällä hetkellä rumpujen
paukutus on hauskempaa kuin pitkiin aikoihin, koska saimme pitää soittohommista
pientä taukoa.
– Soittopuoli on siis kokolailla hallussa. Filosofiani rumpujen kanssa onkin
aina ollut luoda biisi biisin sisään eikä vain aina vetää jotain
peruskomppia. En ole koskaan ollut niitä rumpaleita, joille mahdollisimman
nopeasti soittaminen olisi ollut tärkein asia maailmassa. Pystyn kyllä tällä hetkellä soittamaan
ne jutut mitä haluankin soittaa.
Vanhempana olemisen hienous
Kappaleiden nimistä ja sanoituksista voi helposti vetää sen
johtopäätöksen, että kyseessä on eräänlainen
uusi alku tai uudelleensyntymä herrojen uralla.
– Minä ja Dimebag pistimme kaiken liikenevän energian Panteraan
ja niin aiomme tehdä myös Damageplanin kanssa. Panteran hajoaminen
oli niin meille kuin faneille aikamoinen shokki, mutta Philillä oli vain
erilaisia suunnitelmia tulevaisuuden suhteen ja Pantera ei kuulunut niihin.
Kun rupesimme kasaamaan Damageplania totesimme yhdessä, että hei
jätkät, nyt on löydettävä jostain uutta voimaa ja
oltava vahvempia kuin koskaan aikaisemmin.
– Levy on siis tavallaan musiikillinen dokumentti siitä mitä meille
kaikille on kollektiivisesti tapahtunut viime aikoina. Panteran hajoamisen
aikoihin Pat tuskaili Halfordin kanssa, koska Rob oli juuri päättänyt
palata Judas Priestiin, joten me kaikki kolme painimme hyvinkin samankaltaisten
ongelmien kanssa. Kävimme yhdessä läpi samanlaisia tunteita
päästäksemme siihen missä olemme nyt.
Vaikeuksista huolimatta biisintekoprosessi osoittautui kuitenkin yllättävän
helpoksi.
– Meillä oli tosi nastaa väsätä uusia biisejä. Keskeisimpänä ajatuksenamme
oli, että emme aseta musiikille minkäänlaisia rajoituksia ja
että olemme avoimia kaikenlaisille jutuille. Olimme Dimen kanssa tehneet
valmiiksi jonkun 7-8 kappaletta ennen kuin edes olimme kuulleet Patin laulavan.
Dime soitti hänelle muutamia biisejä ja mies meni aivan sekaisin.
Pat kertoi diggaavansa todella uudesta materiaalista ja halusi heti liittyä meihin.
Kerroimme, että emme tarvitsisi enää kitaristia, jolloin hän
innokkaana vakuutteli osaavansa myös laulaa. Palattuaan kotiinsa Los Angelesiin,
hän teki demon ja lähetti sen meille. Hänen äänensä vakuutti
meidät kertaheitolla ja olemme työskennelleet yhdessä siitä asti.
Halusimme biiseillemme laulajan, jossa on munaa, mutta joka osaa myös
oikeasti laulaa. Pat sattui olemaan juuri oikeanlainen henkilö.
– Teemme Dimen kanssa pääasiassa kaikki biisit, hän vääntää sanat
ja heittää aina mukaan joitain ideoita ja kaikki toimii yksiin todella
hyvin. Kaikilla on paljon intoa ja energiaa mukana eikä ilmassa ollut
mitään negatiivisia viboja. Olemme kuin kolme muskettisoturia, kaikki
yhden ja yksi kaikkien puolesta.
Vinnien mukaan diili jättimäisen levy-yhtiö Elektran kanssa
syntyi kuitenkin lopulta helposti.
– Teimme Panteran kanssa sopimuksen Elektran kanssa jo vuonna 1990. Olimme
heille aika iso bändi, sillä myimme yli 13 miljoonaa levyä maailmanlaajuisesti.
Elektran väki osoitti kuitenkin kiinnostusta Damageplania kohtaan heti
alusta saakka. Toki minun ja Dimebagin menneisyys Panterassa auttoi sopimuksen
syntymisessä ja myös monet Pantera fanit tulevat varmasti seuraamaan
tekemisiämme. Mutta jos musiikkimme ei olisi ollut mistään kotoisin,
eivät he taatusti olisi solmineet sopimusta kanssamme. He kuitenkin pitivät
kuulemastaan ja meidän kannalta hyvä niin.
Miltä nyt sitten tuntuu olla uuden bändin ja levyn ylpeä isä tai äiti?
– Hyvältä, nauraa Vinnie. Minulla ei olekaan lapsia tai vaimoa,
joten levyt tavallaan ovat minun lapsiani. Levy ja bändi on pitkäaikaisen
työn tulos ja saadaksemme sen synnytetyksi jouduimme käymään
läpi aika paljon kärsimystä. En koskaan kuvitellut joutuvani
aloittamaan puhtaalta pöydältä, mutta se vain sai meidät
tekemään parhaimpamme ja minusta sen myös kuulee lopputuloksesta.
Ja pyörii!
Asioiden lähdettyä rullaamaan, jatkui sama meininki myös studiossa.
– Suurin osa kappaleista on vedetty studiossa 100% livenä alusta loppuun
saakka. Osa biiseistä koostui osista, joita olimme veljeni kanssa saaneet
aikaiseksi. Minä vetelin rummut ja hän soitti jopa 7-8 erilaista
riffiä ja lopputuloksena kaikki sopivat hyvin yhteen. Muutaman kerran
annoimme biisejä myös Patin käsiteltäväksi ja usein
hänellä olikin hieman erilainen käsitys esimerkiksi niiden sovituksista.
Sävellysprosessi oli siis hieman erilainen kuin mihin olimme aiemmin tottuneet
ja levyllä onkin mukana juttuja, jotka eivät olisi esimerkiksi Panteralle
sopineet. Meillä on Dimebagin kanssa aika tunnistettava soittotyyli ja
tiesimme, että ihmiset tunnistaisivat myös Pantera-saundin, joten
halusimme jotain hieman erilaista. Levyllä onkin hieman tummempi ja rosoisempi äänimaailma,
joka ei ole aivan niin konemainen kuin mitä meillä aiemmin oli.
– Rumpalin näkökulmasta katsottuna levyltä löytyy joitain
aika ainutlaatuisia rumpukomppeja, jollaisia en koskaan aiemmin ole soittanut.
Sieltä löytyy aika intensiivisiä kohtia, joitain 6/8 tahtilajeja
joita emme juuri koskaan aikaisemmin ole soittaneet jne. Suosikikseni kappaleista
on helppo nostaa Crawl, joka oli ensimmäinen kappale
minkä Pat koskaan demosi ja joka siis tavallaan aloitti tämän
kaiken.
Hyvinkin yksinkertaisten vaiheiden jälkeen vieraileviksi tähdiksi
levylle päätyivät niin Zakk Wylde kuin Stone Sourista ja Slipknotista
tuttu Corey Taylor.
– Olemme aina tutustuneet helposti ihmisiin ja bändeihin joiden kanssa
olemme keikkailleet ja reissailleet. Zakk sattui olemaan kaupungissa tekemässä juttua
Guitar Worldin kanssa ja päätimme soittaa hänelle uutta materiaalimme.
Heti biisejä kuultuaan hän halusi napata kitaran käsiinsä ja
alkaa vetämään niihin juttuja. Päädyimme viemään
hänet studioon jossa hän alkoi välittömästi revitellä kitarallaan.
Hän piti myös Soul Bleed -kappaleesta sen verran
paljon, että veti sinne lauluja ja vielä soolot Reborn-biisiin.
– Corey Taylorin kanssa kävi aika samalla tavalla kuin Zakkin kanssa.
Hän oli Stone Sourin kanssa keikalla kaupungissa ja päädyimme
kuuntelemaan musiikkia heidän keikkabussiinsa. Kuultuaan biisin Fuck
You hän suorastaan vaatimalla vaati päästä laulamaan
tuolle kappaleelle. Niinpä Pat vetääkin ensimmäisen säkeen
ja Corey toisen. Vaikka biisi olikin jo valmiina, siitä tuli ikään
kuin räätälöity Corey Taylorin tyyppinen kappale.
Vaikka levyn kappalemateriaalin onkin tasalaatuisen hyvää ja vaihtelevaa,
tuntuu vajaa 62 minuuttia kuitenkin hieman liian massiiviselta annokselta.
Vinnie esittää kuitenkin eriävän mielipiteensä.
– Enpä nyt oikein tiedä. Levyltä löytyy kuitenkin aika
paljon vaihtelevuutta eikä se ole pelkkää takomista alusta loppuun
saakka. Sieltä löytyy aika syvällisiä tummia melodioita
mutta se tarjoaa myös mahdollisuuden vetää välillä vähän
henkeä. Kyllä se debyyttilevynä antaa meille aika hyvät
lähtökohdat. Liian monet bändit yrittävät tänä päivänä soittaa
laskelmoitua kaupallista musiikkia tai sitten toisessa ääripäässä ollaan
rankkoja vain sen itsensä vuoksi. New Found Power onnistuu
täyttämään koko tuon spektrin ja minusta se onnistuu myös
niin sanotusti palauttamaan metallin takaisin maailmankartalle.
– Itse asiassa meiltä jäi yksi Ashes-niminen
biisi poiskin, koska se valmistui lopullisesti vasta Kiitospäivän
aikoihin. Senkin kanssa kävi niin, että kun ex-Alice in Chains mies
Jerry Cantrell kuuli tuon kappaleen, hän halusi välttämättä päästä mukaan.
Biisi taitaa päätyä levyn Japani version bonusraidaksi ja Punisher-leffan
soundtrackille.
Porno vai promovideo?
Damageplanin CD:ltäkin löytyvän Breathing New Life videon
on ohjannut aiemmin ainoastaan aikuisviihteen parissa työskennellyt David
Lockard a.k.a. Red Ezra. Paljasta pintaa ei videosta valitettavasti kuitenkaan
löydy.
– Red Ezra tapasi asua täällä Teksasissa ja hän on aina
halunnut päästä tekemään leffoja ja musiikkivideoita.
Muutettuaan Kaliforniaan ainoat työt tarjoutuivat kuitenkin pornon parissa
ja niistä leffoista hän on tunnetuksi tullut. Halusimme jotain todella
yksinkertaista ja raakaa ilman mitään erikoisefektejä ja olemme
tyytyväisiä lopputulokseen. Vain me neljä jammailemassa ja video
tarjoaakin ihmisille mahdollisuuden nähdä millaisia me oikein olemme.
Nyt kun Headbangers Ball on palannut takaisin MTV:n ohjelmistoon ainakin täällä Yhdysvalloissa,
on video saanut muutaman esityskerran televisiossa.
Bändin nimen mukaisesti orkesterin tulevaisuuden suunnitelmat ovat varsin
selkeät.
– Atomipommin kehittäjillä oli aikoinaan vain yksi päämäärä:
räjäyttää kaikki paskaksi ja tuo on myös meidän
tavoitteemme. Palamme halusta päästä tapaamaan faneja ja ystäviämme
joita olemme Panteran ajoista saakka tunteneet. Haluamme muodostaa uuden musiikillisen
perinnön tämän bändin kanssa ja soittaa jokaisessa mahdollisessa
maailmankolkassa. Tällä hetkellä näyttäisi siltä,
että pääsemme soittamaan muutamilla festareilla kesä- ja
heinäkuussa ja odotamme niitä innolla.
Räjäyttämisestä puheen olleen mitä levyn kansikuvassa
oikein räjäytetään ilmaan?
– Sitä emme aio sinulle kertoa, mutta jotain siinä räjähtää ja
me kävelemme kaikesta tuosta poispäin. Me olemme räjäytysryhmä nimeltään
Damageplan!
Miesten hommista kuten hevin soittamisesta ja räjäyttämisestä tulee
taatusti nälkä ja siihen nälkään tarjoan Vinnielle
kehittämääni kolmen lihan äijäpizza reseptiä,
johon lihan lisäksi kuuluu tietysti kunnolla sipulia ja homejuustoa. Rumpalismies
purskahtaa nauruun ja väittää kysymystäni oudoksi. Päätämme
kuitenkin vaihtaa reseptejä.
– Enpä ole koskaan syönyt homejuustoa pitsassa, mutta se kuulostaa
kyllä herkulliselta. Omat suosikkitäytteeni ovat kyllä pepperoni,
ananas ja jalapeno. Niistä muodostuu sellainen makea ja outo yhdistelmä,
jossa on vähän lihaa ja mukava jalapenon aiheuttama polte.
Sehän kuulostaa vähän kuin Damageplanin musiikilta?
– Aivan niin!
Julkaistu Inferno #16/2004
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti