Hämeenlinnasta maailmankartalle ponnistava Pain Confessor ehti
olla kasassa vain vuoden, kun ensimmäinen demo herätti jo suurta
kiinnostusta. Megamania levy-yhtiötä varten tehty toinen promo
toikin yhtyeelle pikaisesti levytyssopimuksen, jonka tuloksena julkaistaan
maaliskuussa kahden biisin single ja elo-syyskuun kieppeillä täyspitkä.
Bändin menneisyydestä, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta puhumassa
kitaristi Vesa Säkkinen ja vokalisti Markku Kivistö.
Yhtyeen kotisivuilla vuonna 2003 julkaistu neljän biisin debyyttidemo
herätti runsaasti kiinnostusta niin suomalaisessa metalliskenessä kuin
eri medioissakin. Vaikka palaute olikin pääasiallisesti positiivista,
leimattiin yhtye useasti suomalaiseksi versioksi mm. In Flames tunnetuksi tekemästä Göteborg-metallista.
Kitaristi Vesa Säkkistä (ex-A.R.G.) vertailu on alkanut kuitenkin
syljettämään.
– Kyllähän se alkaa itse asiassa pikkuhiljaa vituttamaan, että ihmiset
vertaa meitä esimerkiksi In Flamesiin. Kaikki kunnia Göteborgille,
kaupunki on suoltanut maailmalle paljon hienoja bändejä, mutta se
että meitä leimataan sen perusteella niin helposti on alkanut vähän ärsyttämään.
Ainahan se on uutta bändiä helppo verrata johonkin, mutta kyllä me
minusta ollaan bändinä alettu jo se oma tyyli löytämään.
Vaikka herra Säkkinen myöntääkin kovasti diggailevansa
mm. edellä mainittua In Flamesia, ei hän suostu kuitenkaan mainitsemaan
muita nimiä kuvaillessaan pyynnöstä Pain Confessorin musiikkia.
– Me pyritään sulattamaan musiikkimme periaatteessa kaikkia metallin
alalajeja vaikka ei nyt tietenkään aivan koko repertuaaria. Vaikutteita
löytyy aina niin black, thrash kuin heavy metallista ja yleensäkin
mikä nyt vaan sattuu kuulostamaan hyvältä. Kyllä se meidän
tyyli alkaa pikkuhiljaa tulla selkäytimestä, kun noita meidän
kappaleita rakennellaan. Meillähän on tosi demokraattinen bändi,
sillä kaikki osallistuvat biisien tekoon. Joku tuo rungon paskahuussin
kokoiseen treenikämppäämme, jossa sitä ruvetaan sitten
yhdessä vääntämään biisiksi.
– Alusta lähtien mua on kyllä ihmetyttänyt, että miten
hommat ovat luistaneet näin helposti. Joka jätkällä on
halu tehdä jotain erilaista ja jota on mukava soittaa. Kyllähän
aina joskus vähän keskustelua syntyy, kun kuuden jätkän
mielipiteet eivät mene ihan yksiin. Mutta niinhän se vähän
myös ihmissuhteissa, että joskus on ylä- ja joskus alamäkeä.
– Jos nyt pitää sormella osoittaa mitä meidän musiikista
pitäisi kuulua, niin kyllä sieltä löytyy aina aggressiivinen
runko, johon on laitettu melodinen kertosäe ja melodisia osia. Jos sellaista
sitten sanotaan Göteborg-metalliksi, niin sitten sanotaan. Sieltähän
se on aikanaan lähtenyt kuitenkin tuollainen homma.
Pain Confessorin sanoitukset liikkuvat pääsääntöisesti
varsin arkisissa aihepiireissä.
– Sanoitukset tulevat kolmelta tyypiltä, multa, Markulta ja Tuomakselta.
Sieltä ne sanoitukset tulevat yleensä elämän pikku vitutuksista
ja jutuista mitä tulee pohdittua. Yleensä biisin rungon tekijä tekee
myös sanat, joita Markku sitten muokkaa laulajana mieleisikseen ja tuo
omat ajatuksensa mukaan.
Lohikäärmeistä ja muista hirviöistä ei siis jatkossakaan
aleta laulamaan?
Vesa: – Miekat pysyy tupessa edelleen, vaikka sarvihan on tietty vähän
väliä esillä, räkättää Vesa. Esimerkiksi Lake
of Regret pohjautuu pitkälti kansantaruun ruotsalaisista, jotka
aikanaan alkoivat kastaa suomalaisia kristinuskoon. Vaeltaessaan takaisin Hämeenlinnaan
päin nuo juuri kastetut kristityt pesivät päänsä järvessä,
koska pelkäsivät että olivat saaneet jonkun kirouksen ylleen.
He siis katuivat tuota kastetta ja juuri tästä tulee esimerkiksi
paikallisen Katumajärven nimi ja tämän tarun pohjalta on tuo Lake
of Regret tehty. Kitaristi Tuomaksen mukaan Poor Man's Crown on
tullut taas Matti Nykäsestä mutta hän lienee itse olisi ainut
oikea henkilö kertomaan sanoitusten taustat. Promolta tuttu kipakka Fiery
Thorns on puolestaan rakkauslaulu tai oikeastaan se kertoo kahden
ihmisen erosta kuinka elämän katkeruus alkaa purkautumaan ja asiat
ahdistamaan.
Kateuden vihreä peikko
Alan piireissä ihmetystä ja varmasti myös kateutta on saattanut
herättää se fakta, että Pain Confessor onnistui hämmästyttävän
nopeasti saamaan levytyssopimuksen Megamanialta heti debyyttidemon julkaisun
jälkeen. Tällä hetkellä Pain Confessor onkin lafkan ainut
englanniksi laulava ja metallia soittava kokoonpano.
– Kyllähän sitä on itsekin hiukan mietitty, että miksi
Atte Megamanialta päätti meidät kiinnittää. Onhan
siihen saattanut hiukan vaikuttaa sekin, että A.R.G:llä oli aikanaan
sopimus Megamanian kanssa ja siksi demopinosta on paremmin noussut esille tuttu
nimi. Eihän sillä silti varsinaisen diilin kanssa ole mitään
tekemistä, kyllä se musiikki puhuu meillä puolestaan. Luulisin
kuitenkin, että Atte on oikein hakemalla hakenut jotain hevihommaa. Levy-yhtiöt
ovat alkaneet huomaamaan, että hevi ja raskaampi musiikki todellakin menestyy
ja Suomi metallin on kovassa nosteessa aina Eurooppaa myöten. Toisaalta
Atte on aina ollut rankka jätkä ja tykännyt äärimateriaalista.
Eihän Megamania tietysti ole mikään hevilafka, vaan Aten omin
sanoin "voittoa tuottamaton pienyritys", naurahtaa Vesa.
Markku: – Ei levytyssopimuksen solmiminen sinällään
tullut täytenä yllätyksenä, ensimmäinen promo kun
saatiin pihalle ja biisejä syntyi niin perhanasti koko ajan, niin kyllä siinä pienet
positiiviset odotukset alkoi olemaan päällä. Kaikkiin tehtyihin
kappaleisiin luotetaan kuitenkin täysin ja eihän sitä mitään
paskaa viitsi alkaa edes tekemään. Sovituspuolihan meillä on
aina aika tarkkaan harkittua ja mietitään tosi paljon mitä niihin
oikein tulee.
Vesa: – Ei me ruveta kuitenkaan anteeksi keneltäkään mitään
pyytelemään. Kyllähän tuo meidän ensimmäinen
promo vieläkin soi säännöllisesti omassakin CD-soittimessa.
Markku: – Kyllähän Megamania kaikista noista muutamasta vaihtoehdoista
oli ehdottomasti paras. Diilihän syntyi tosiaan aika jouhevasti, ensimmäisen
demon julkaisemisesta parin kuukauden kuluttua otetttiin yhteyttä ja reilun
puolen vuoden päästä siitä vedettiin jo melkein nimiä paperiin.
Markku: – Tähän mennessä hommat on edennyt pirun vakuuttavasti
ja luottamusta löytyy molemmin puolin. Kyllähän sitä alussa
vähän epäiltiin, että kun lafka ei aikanaan saanut Stonea
sun muita mihinkään täältä, niin kuinkahan ne onnistuvat
meidänkään kanssa. Megamania on kuitenkin vakavarainen ja tunnettu
levy-yhtiö, niin uskoa meillä kyllä on, että ne pystyy
saamaan nimeä Suomen kamaralla ja niillä tuntuu olevan halua pistää englanniksi
laulavaa bändiä myös ulkomaille.
Yhteistyön hedelmiä
Pain Confessorin ensimmäinen virallinen julkaisu Megamanialla on maaliskuun
alussa julkaistava kahden biisin single Poor Man's Crown/Lake of Regret.
Säkkisen mukaan kappaleet edustavat varsin hyvin bändin esittämää musiikkia,
vaikka eroavatkin toisistaan jonkin verran.
– Näiden biisien päätyminen sinkulle oli ihan tietoinen valinta.
Puhuttiin meidän kitaristi Tuomaksen kanssa, että kappaleet edustavat
hyvin musiikkimme ääripäitä ja levy tullee tipahtamaan
jonnekin noiden kahden kipaleen välimaastoon.. Sinkun nimikkobiisi on
selkeästi melodisempi, tämmöinen Euroviisu tyyppinen tsipale
ja Lake of Regret on sitten taas tämmöistä turpaan
lyöntiä. Sinkun molemmat biisit päätyvät myös
levylle, joskin varmaan uudelleen miksattuina, kertoo Vesa.
Markku: – Sinkun nimibiisissä on varmasti eniten puhdasta laulua kuin
missään muussa meidän biisissä. Mun kannalta biisithän
on tosi mukavia laulaa ja sitä joskus oikein odottaa biisien keskellä,
että tulis nyt taas niitä puhtaita osuuksia. Niissä voi vähän
himmailla eikä tartte aina ihan täysillä keuhkoilla huutaa.
Kyllä levylle tulee silti aika monta rallia, jossa sitä puhdasta
laulua ei paljoa kuulla, mutta toisaalta taas ei me koskaan aleta mitään
balladejakaan hoilaamaan.
Sinkulle on tarkoitus tehdä jatkoa toukokuussa täyspitkän muodossa
ja aikaa rupeamalle on varattu kolme viikkoa. Hämeenlinnassa nappuloita
on tälläkin kertaa vääntämässä myös
sinkun äänittämisestä vastannut Janne Saksa.
Vesa: – Jannen kanssa on helppo työskennellä ja koska herra on itsekin
laulajamiehiä, on hänen neuvoistaan ollut esimerkiksi runsaasti hyötyä Markulle.
Mahdollisen ulkopuolisen tuottajan käyttämisestä on ollut hieman
puhetta, mutta mitään lopullisia päätöksiä ei
sen suhteen ole vielä tehty.
Vesa: – Levyn runko on jo valmis, mutta ehkä siihen saattaa vielä yksi
biisi tulla lisää. Levylle päätyy 10-11 kappaletta, mutta
kestoa tulee kuitenkin alle 40 minuuttia. Kaikki kunnia Opethille, mutta emme
me sellaisia sinfonioita ja serenadeja aleta tekemään. Tehdään
mieluummin sellainen reilu puolen tunnin tykitys jota on paljon mukavampi kuunnella.
Levystä tullee kyllä sinkkua rankempi, siellä on kolme hieman
heleämpää biisiä ja loput onkin sitten loimeen laittoa.
Ainakin näistä parista uusimmasta biisistä toinen on pirun raskas
ja synkkä ja toinen näitä meikäläisen thrash-ralleja
josta menneisyys saattaa paistaa hiukan läpi.
Markku: – Ekan demon biiseistä pitäisi tulla kyllä melkein
kaikki biisit myös levylle joskin uudelleen sovitettuina ja loput on sitten
ihan uutta materiaalia. Uusiin viisuihin on saattanut tulla melodiaa ja monipuolisuutta
ehkä vähän enemmän lisää, mutta kyllä ne
silti samaa luokkaa on kuin vanhatkin.
Odottavan aika alkaa olla varsin pitkä ja sessioita odotetaan bändin
sisällä kuumeisesti. Infernolle on luvattu pitää myös
studiopäiväkirjaa.
Markku: – Onhan se helvetin hienoa varsinkin kun on huomannut, kuinka esimerkiksi
tuon promon biisit ovat muuttuneet soittamisen myötä varmemmiksi
ja eiköhän siellä jätkien ja Saksan kanssa hauskaa tule.
Ja kun vielä kotikaupungissa pääsee rauhassa tekemään,
niin kyllähän sekin helpottaa varmasti asioita. Osa porukasta käyttää kesälomiaan
sessioita varten, mutta menneehän tuo oman työn ohessakin.
Jahka levy sitten aikanaan valmistuu ja sen saa kaupasta kotiin kannettua,
niin mitä rahoilleen oikein saa vastineeksi?
Vesa: – Sillä saat paketillisen aika monipuolista heviä. Siellä on
rankkuutta ja melodiaa, on hitaita ja nopeita biisejä ja erilaisia tunnelmia
unohtamatta kuitenkaan linjakkuutta.
Ennen pitkäsoiton äänittämistä ja varsinkin sen jälkeen
bändillä on kova polte päästä myös näyttämään
osaamisensa myös keikoilla.
Vesa: – Kyllähän sitä on keskenämme alusta lähtien
tähdennetty, että keikoille mennään esiintymään
ja eikä vakuuttamaan muusikkopiirejä omista taidoista. Toki biisit
pyritään soittamaan niin hyvin kuin mahdollista, mutta esiintyminenhän
on se homman nimi. Tällä hetkellä keskitytään kuitenkin
treenaamisen vaikka onhan noita keikkojakin aika kivasti alkanut tulemaan.
Henkilökohtaisesti pidän keikkoja myös treenaamisena siinä missä kämpällä soittamistakin.
Keikkailun kauttahan sitä rutiinia tulee.
Julkaistu Inferno #16/2004
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti