- Fiilikset ovat juuri nyt todella hyvät. Odotamme innolla tien päälle pääsyä ja saamaan ihmisiltä palautetta levystä. Median vastaanotto on ainakin ollut todella hyvä, avaa Greg haastattelun.
Uuden levyn tiimoilta annetuissa haastatteluissa joutuu varmasti kerta toisensa jälkeen vastailemaan samoihin kysymyksiin
- Haastatteluaikataulu on tosiaan ollut aika tiukka tällä kertaa. Useimmiten meiltä kysytään miksi olemme muuttuneet niin paljon joka levyllä. Yhä vieläkin ihmiset puhuvat hiukan hämmentyneinä Host-levystä, vaikka olemme sen jälkeen tehneet pari levyä. Tuota nimenomaista Host- levyä tehdessä tiesimme tarkkaan mitä halusimme, mutta monet ihmiset eivät oikein tuntuneet ymmärtävän mitä me yritimme tehdä, kertoo Greg hieman harmistuneen oloisena.
Bändi tosiaan on kulkenut omaa tietään aika pitkälle 14 vuodessa ja mukaan on mahtunut muutoksia niin jäsenistössä kuin levy-yhtiöissäkin. Uuden tuotoksen julkaisijana on saksalainen Gun Records, mitä oikein tapahtui sopimuksellenne EMI:n kanssa?
- Asiasta on liikkunut huhuja, että EMI olisi potkinut meidän pois, mutta totuus kuitenkin on, että meillä oli sopimus heidän kanssa kahdesta levystä ja tuo sopimus tuli täyteen. Kun allekirjoitimme tuon sopimuksen tiesimme, että tulemme tekemään kaksi levyä heidän kanssaan ja se siitä. Itseasiassa HIM:in Ville kertoi, että meidän kannattaisi ottaa yhteyttä Guniin. Uusi levy-yhtiömme on erittäin innoissaan meistä ja he pitävät myös aidosti musiikistamme. On todella hienoa, että he diggaavat myös musiikkiamme, sillä tuolloin tukea kiertueille ja promootioon heruu useimmiten paremmin. Suurten yhtiöiden vika usein on, että he pitävät artisteja tuotteina ja tuolloin sinulla ei ole mitään mahdollisuuksia kilpailla suurempien samalla lafkalla olevien toisten artistien kanssa.
Uutta ja vanhaa
- Uutta levyä tehdessämme meillä oli tarkoituksena yhdistää erilaisia elementtejä kaikista niistä levyistä, joita olemme aikaisemmin tehneet. Levyjä tehdessä sitä oppii aina jotain uutta ja asioita saattaa alkaa katsomaan hieman toisin. Tällä uudella levyllä onnistuimme mielestäni erittäin hyvin vangitsemaan vanhojen levyjemme raskauden, kitarat ovat todella raskaat ja käytimme myös naislaulajaa kuten Gothicilla aikanaan. Ei meillä mitään tarkkoja suunnitelmia ollut levyn tyylistä tai puhetta siitä, että haluaisimme tehdä vanhan materiaalin kaltaista raskasta juttua. Halusimme jo Believe in Nothing –levyn olevan todella raskas, mutta tuotanto todella latisti sitä pahasti. Siitä tuli liian yksiulotteinen, liian vähän dynamiikkaa ja olimme hiukan pettyneitä lopputulokseen, koska siitä ei tullutkaan niin raskasta kuin halusimme. Päätimme jo tuolloin, että teemme niin kauan levyjä kunnes niistä tulee raskaita ja tällä kertaa halusimme varmistua että lopputuloksesta todella tulee sellainen kuin haluamme. Mukana on myös paljon sekvenssereita, koskettimia ja jousia joita käytimme uudemmilla levyillä. Kuten huomaat, levyllä on tosiaan elementtejä lähes jokaisesta aikaisemmalta levyltämme, mutta tällä kertaa tuotantopuoli todella toimii. Meille oli todella tärkeää saada oikea henkilö tuottajan pallille ja Rhys Fulber oli mies paikallaan. Olen kuunnellut levyä varmaan joku viisi kertaa joka päivä sen valmistumisen jälkeen ja levyllä ei ole mitään, minkä haluaisin tehdä toisin. Aiempia levyjä kuunnellessani voin sanoa, että tuo on täytebiisi, tuo kuuluu levylle jne. Itse asiassa vaikeimpia asioita levyn tekemisessä oli valita levylle päätyvät kappaleet ja mitkä laitetaan mahdollisten singlejen B-puoliksi. Olisimme voineet helposti laittaa levylle 15 kappaletta, valottaa Greg uuden levyn tekoa.
- Biisien tekeminenhän on aina pitkä prosessi, ensin on olemassa vain joku ideantynkä jota sitten alkaa kehittämään eteenpäin omien visioiden mukaisesti. Kun biisi alkaa olemaan valmis, se demotaan studiossa jonka jälkeen joitain pikkujuttuja saatetaan muuttaa lopullista versiota varten. Kunnon studiossa äänitettynä biisi vasta tosin alkaa kuulostamaan hyvältä, kun mukana on kunnon tuottaja joka saattaa esittää kappaleeseen omia ideoitaan joita ei itse tulisi ajatelleeksi. Lopullisen version kuuleminen on aina hieno tunne, kun itse on tietoinen koko syntyprosessin joka vaiheesta. Suurin osa ihmisistähän kuulee vain lopullisen version joka saattaa joskus olla hyvinkin erilainen alkuperäiseen ideaan verrattuna.
- Symbol of Life on ehkä ensimmäinen levy One Secondin jälkeen johon olemme täysin tyytyväisiä. Kuunnellessamme raakamiksauksia levyn kappaleista meidät valtasi tosi vahva usko niiden suhteen. Tiesimme heti, että tulemme olemaan täysin tyytyväisiä lopputulokseen. Olemme tunteneet tuottajan Rhys jo vuosien ajan ja hän pitää kovasti siitä mitä me teemme. On todella hienoa että bändin fani tuotti levyn, koska hän pisti peliin koko sydämensä ja sielunsa paiskoen hommia öitä myöten. Lopputuloksesta tuon kaiken kyllä kuulee, hehkuttaa Greg levyä ja tuottajaa.
Omat henkilökohtaiset suosikkini kahdeksan kappaleen kasetti promolta ovat erittäin sielukkaat ja tarttuvat Mystify ja No Celebration ja kuuleman mukaan levytitte myös pari ehkä hieman yllättävääkin lainakappaletta.
- Hienoa kuulla, että pidät Mystify-kappaleesta, sillä se on kanssa yksi omista suosikeistani. Siinä on todella tarttuva kertosäe, joka esimerkiksi radiosta kuultuna jäisi taatusti kerralla soimaan päässä. Pidän todella noista kahdesta kappaleesta paljon, Two Worlds on myös yksi omista suosikeistani. Levytimme myös Dead Can Dancen Xavierin ja se kuulostaa todella massiiviselta. Se on todella raskas ja kun soitimme sitä eräälle suurelle Dead Can Dance fanille, hän oli aivan myyty. Hänen mielestään se on jopa parempi kuin alkuperäinen ja sen suurempaa kohteliaisuutta emme voi saada. Levytimme myös Bronski Beatin Small Town Boy –kappaleen ja siitäkin tuli aika raskas. Ihmiset tulevat taatusti yllättymään noiden versioiden suhteen.
Ennakkomaistiaisia levystä tarjottiin tosiaan kasettipromon muodossa, josta ei löytynyt kuin kahdeksan kappaletta, nekin väärässä järjestyksessä lopulliseen versioon verrattuna ja kaiken huipuksi varustettuna parilla piippauksella per biisi. Onko tämä sinun mielestäsi oikea tapa taistella piratismia vastaan?
- Ymmärrän kyllä levy-yhtiön motiivin hyvin ja sinun täytyy vain odottaa kunnes pääset kuulemaan virallisen version, et taatusti tule pettymään. Minusta on hieno idea, että voit tsekata jonkun bändin tuotantoa verkosta lataamalla pari kappaletta ja ostamalla levyn, jos pidät siitä mitä kuulit. Tänä päivänä ihmiset vain tuntuvat lataavan kaiken verkosta kokonaisia levyjä myöten. He eivät tunnu tajuavan, että jos kaikki tekisivät niin, ei kohta olisi enää bändejä. Onhan se hienoa, jos musiikkia saa ilmaiseksi verkosta, mutta suurimmalle osalle bändeistä musiikin tekeminen on työtä ja siitä me leipämme saamme. Jos et saa palkkaa, ei sinulla myöskään ole varaa jatkaa musiikin tekemistä. Minusta itsestäni tuntuu pahalta, jos olen ladannut verkosta jonkin kokonaisen levyn ja samalla tavalla minusta tuntuu pahalta jos tiedän jonkun tehneen niin myös meidän levymme kohdalla,
Symboliikkaa
Uusi levy kantaa hyvinkin monimerkityksellistä ja poikkeuksellisen toiveikasta Symbol of Life nimeä. Eikö tyylinne olisi paremmin sopinut levyn nimeäminen Symbol of Deathiksi ?
- Minusta se on loistava nimi levylle, koska se synnyttää ihmisissä niin monia erilaisia ajatuksia ja mielleyhtymiä. Vauva voi olla joillein elämän symboli, toisille taas ruumisarkku tai ase joka lopettaa elämän. Meistä tämä koko perusidea on hieno. Meille musiikin visuaalinen puoli on myös tärkeää ja vaikka uuden levyn kansi voi näyttää joidenkin mielestä hieman oudolta, me pidämme siitä erittäin paljon. Se on tehty ”vähän on enemmän” hengessä ja se tulee näyttämään myös hyvältä t-paitoihin painettuna.
- Levyn nimeäminen Symbol of Deathiksi tarkoittaisi kaiken loppua ja kuolleena ollessa myös kaikki kurjuus loppuisi samalla. Elossa ollessa kurjuutta tulee taatusti kohdattua enemmän kuin kuolleena, joten kyllä tuo Symbol of Life on parempi nimi levylle, naureskelee Greg.
Symbol of Death olisi tosiaan sopinut paremmin alkuaikojen levyn nimeksi. Tosin tuosta kurjuuden kohtaamisesta kuoleman jälkeen saattaa monilla olla hieman erilaisia käsityksiä henkilökogtaisista uskomuksista riippuen, mutta tehän teitte nuo asiat jo selviksi edellisellä Believe in Nothing –levyllä.
Aivan niin, hekottelee Greg edelleen.
Laulajanne Nick Holmes on aina vastannut hienoista hieman muista bändeistä poikkeavilla sanoituksilla. Onko tällä levyllä kappaleissa jotain yhteistä teemaa?
- Nickin lyriikat ovat hyvin omakohtaisia ja kryptisiä. Hänen päässään liikkuu todella paljon kaikenlaisia asioita, jotka hän haluaa saada ulos. Kaikenlaisia lauseita ja pieniä paloja ja minusta on aika ällistyttävää, että ihmiset todella lukevat hänen sanoituksiaan. Minä en ymmärrä hänen sanoituksistaan useimmiten yhtään mitään, naurahtaa Greg.
- Totta puhuen hänellä ei itselläkään tunnu aina olevan hajua mistä hän kirjoittaa, jos häneltä kysyy lyriikoiden merkityksestä. Hänellä tuntuu olevan vaikeuksia saada kappaleisiin yhtä läpikantavaa teemaa, hän vain pistää kaikki päässään kulkevat jutut yhteen kappaleeseen vaikka siinä ei aina olisikaan niin paljon järkeä. Nick tarvitsee aina jonkinlaista inspiraatioita sanoitusten tekemistä varten ja siksi teemme aina musiikin ensiksi. On erittäin harvinaista, että Nickillä olisi valmiina joku sanoitus johon hän haluaisi musiikin. Kun saamme jonkun biisinrungon valmiiksi, esittelemme sen hänelle ja hän saattaa ehdottaa muutoksia melodian yms. suhteen.
Katsaus menneisyyteen
Musiikkihan teillä on muuttunut levyltä toiselle, kuinka itse nyt jälkeenpäin koet ja näet nuo levyt?
- Levythän on aina kuvauksia sen hetkisestä elämäntilanteesta ja niihin liittyy niin paljon erilaisia muistoja ja asioita joita diggailimme tuohon aikaan. Jokainen levy on minusta tärkeä. Inhoan sanaa kehittyminen musiikin yhteydessä, sillä meille on itsestään selvää että muutumme ja ilman ”kehittymistä” emme tekisi uusia levyjä. Levyn teko vie sinua aina eteenpäin johonkin uuteen suuntaan. Jos emme olisi tehneet Host-levyä, emme olisi tehneet tätä uutta levyä. Jos emme olisi aikanaan tehneet Gothic-levyä, emme olisi tehneet Draconian Times -levyä. Jokaisella levyllä on siis tärkeä merkitys yhtyeen historiassa. Luovana ihmisenä sitä aina haluaa olla luovempi ja tehdä uusia juttuja. En todellakaan haluaisi tuntea tekeväni samanlaista musiikkia vuosi toisensa jälkeen ja sitä joutuu ottamaan aina pienoisia riskejä uutta materiaalia tehdessä. Ei siinä voi miettiä sitä tulevatko fanit ostamaan ja pitämään myös uusista biiseistä.
- Kun teimme ensimmäistä Lost Paradise –levyä, olimme pelkkiä kersoja. Teimme biisejä ensimmäistä kertaa ja koska kukaan ei soittanut musiikkia jota olisimme halunneet kuulla, meidän täytyi perustaa oma bändi. Gothic oli ensimmäinen tosi tärkeä levy meille. Tuohon aikaan monet bändit halusivat soittaa nopeammin ja nopeammin kun me taas halusimme soittaa hitaammin. Lisäsimme mukaan myös naislaulua, jota kukaan ei tuohon aikaan käyttänyt. Monet bändit nimeävätkin tuon levyn yhdeksi suureksi inspiraation lähteeksi, tarinoi Greg bändin alkuvaiheista.
Gothic on todella yksi doomin merkkipaaluista ja monella tapaa uraauurtava levytys. Levy on helppo nostaa samalle viivalle Celtic Frostin Into the Pandemoniumin kanssa.
- Shades of God –levy on taas enemmän rock levy kuin aiemmat ja samalla meiltä katosi hieman nuo goottielementit. Icon taas puolestaan on hyvä kuvaus kahdesta aiemmasta levystä. Gootti elementit ovat hyvin vahvana mukana mutta samalla siinä on myös paljon erilaisia rock elementtejä. Draconian Times on puolestaan taas viimeistelty versio Iconista. Tuolla levyllä on paljon klassikoiksi muodostuneita kappaleita mutta myös jokunen heikompi vetäisy joita Draconian Timesilta löydy. One Second on puolestaan ensimmäinen levy, jossa aloimme todella panostamaan koko äänitysprosessiin. Samalla lisäsimme mukaan paljon jousia, koskettimia ja muita juttuja joita emme aikaisemmin olleet käyttäneet. Minusta se onnistuu hyvin yhdistämään niin rock, gootti kuin orkestraaliset jutut ja kyllähän se erottuu muista levyistämme. Tehdessämme Host-levyä kuuntelimme paljon erilaisia soundtrack levyjä ja muistan kuin ihmeissäni olin niiden raskaudesta ja melankolisuudesta. Jos kuuntelet vaikka esimerkiksi Schindlerin Lista soundtrackkia, huomaat kuinka melankolisen raskas soundi siinä on. Halusimme tehdä eräänlaisen anti-rock levyn, joka kaikesta huolimatta olisi erittäin raskas mutta hiukan erilaisella tavalla. Ihmiset eivät vaan oikein koskaan tuntuneet ymmärtävän tuota levyä ja useimmat heistä varmaan luulivat, että jatkaisimme tuohon suuntaan myös tulevaisuudessa. On vaikea sanoa oliko tuo hyvä vai huono idea tehdä Hostin kaltainen levy, mutta meidän oli se vain pakko tehdä. Se saattaa olla yksi niistä levyistä jotka uppoavat ihmisiin vasta 20 vuoden kuluttua, jatkaa Greg Paradise Lostin tuotannon tarkastelua.
- Believe in Nothing oli aikamoinen pettymys jonka pilasi huono tuotanto. Halusimme Hostin jälkeen palata takaisin rockin pariin ja tehdä todella hyvän levyn. Symbol of Life antoi meille uuden mahdollisuuden ja edellisen levyn pettymys puski meitä eteenpäin yrittämään kovemmin.
Paluu tulevaisuuteen
Jokunen kuukausi sitten Music for Nations julkaisi teiltä ensimmäisen DVD:n nimeltään Evolve. Useiden promo videoiden lisäksi levyltä löytyy myös kaksi lähes kokonaista keikkaa, jotka aikaisemmin on julkaistu VHS:nä. Kuinka paljon pystyitte itse vaikuttamaan levyn sisältöön ja oletteko tyytyväisiä lopputulokseen ?
- Koko julkaisu tapahtui älyttömän nopeasti, mutta niinhän entiset levy-yhtiöt yleensä toimivat. Kyllä me aavistimme, että näin tulisi käymään, omistaahan Music for Nations oikeudet lähes koko vanhaan tuotantoomme. Onhan se meidän kannalta hyvä juttu, että nuo keikat on nyt tarjolla DVD-formaatissa. Shepherds Bushin keikka ei aiemmin ollut saatavilla kuin fani klubimme kautta ja se yhdessä Harmony Breaks –videon kanssa ovat jo pitkään olleet loppuunmyytyjä. Olisimme halunneet lisätä paljon itse kuvattua materiaalia, jota minulla on kasapäin. Minulle ei vaan annettua tarpeeksi aikaa käydä kokoelmaani läpi. Minulla olisi ollut paljon alkuaikojen materiaalia bändin perustamisesta ja muita hassuja juttuja jotka olisivat ehkä vähän valottaneet meidän luonnettamme.
Alkuperäisiin VHS-versioihin verrattuna kummaltakin keikalta puutuu useita Peacevillen aikaisia biisejä ja huhujen mukaan Music for Nations ei halunnut kukkaronnyörejään raottaa entisen levy-yhtiönne suuntaan.
- En oikein tarkkaan tiedä mikä jutun takana oli ja tokihan se olisi ollut hienoa fanienkin takia, jos DVD:ltä olisi löytynyt kokonaiset keikat. Music for Nations ei varmaankaan oleta myyvänsä kovinkaan montaa DVD:tä eivätkä kait halunneet ylimääräisiä tekijänoikeuksista syntyviä kuluja.
Kylmä faktahan on, että musiikkiteollisuus on tänä päivänä kylmää bisnestä, jossa raha ratkaisee.
Minkälaisia ajatuksia sinussa tämä herättää kun olet seurannut bisnestä varsin läheltä jo yli 10 vuoden ajan?
- Ehkä joillain ihmisillä on ruusuinen kuva musiikkiteollisuudesta, mutta tosiasiahan on, että musiikki on bisnestä ja rahan tekemistä. Joskus lafkat kiinnittävät bändejä tehdäkseen paljon rahaa eivätkä he todellakaan välitä musiikista. Olet heille vain nimi ja numeroita papereissa. Kun sopimus sitten joskus umpeutuu, et koskaan näe näitä ihmisiä enää. Joten kyllähän tässä vähän on kyynisemmäksi tullut, mutta tämä on pelin henki, pohtii Greg musiikin ja bisneksen suhdetta.
Miten oma suhtautumisesi sitten on muuttunut musiikkiin ja sen kuunteluun ?
- Kun olin nuorempi, kuuntelin todella paljon musiikkia ja pelkästään rokkia. Mutta kun aloin itse tekemään biisejä ja esittämään niitä, sitä huomasi kuinka rajoittavaa yhdenlaisen musiikin kuuntelu voi oikeastaan olla. Viime aikoina olen kuunnellut paljon Linkin Parkia, laulajalla on todella hyvä rock-ääni ja levyllä on hienosti käytetty paljon tekniikka kuten sampleja, luuppeja ja todella tarttuvia koukkuja. Joskus vuosia sitten sain heidän levynsä, kun he kulkivat vielä nimellä Hybrid Theory ja se oli jo aika hyvää matskua. Sitten kun Linkin Parkin debyytti tuli, en edes heti tajunnut, että kyseessä oli sama bändi. Nyt tuosta debyytistä saisi varmaan aika ison kasan rahaa, nythän levy-yhtiökin rahastaa tuolla viimeksi julkaistulla remix-levyllä. Yleensä en kyllä pidä näistä kaikista uusista rap/rock orkestereista, yllättää Greg hieman soittolistallaan.
Tulevaisuudessa voimme varmaan odottaa, että lähdette kiertueelle joka ulottuu toivottavasti myös Suomeen saakka. Skandinaviassa tunnutte olevan aika suosittuja ja Suomessakin olette omien laskujen mukaan ehtineet vierailla 4-5 kertaa.
- Neuvottelemme parhaillaan kiertueista ja tällä kertaa meillä on mahdollisuus käyttää joitain uusia juttuja joita meillä ei aikaisemmin ole ollut mahdollisuus käyttää. Lokakuun loppupuolella meillä on Lontoossa keikka ja joitain keikkoja sovittuna jo jenkkeihin. Täytyy nyt vain odottaa ja katsella mitä loppujen lopuksi tulee tuolla rintamalla tapahtumaan. Koko Skandinavia on meille tosi hieno paikka enkä oikein osaa sanoa mikä siinä on. Ihmiset siellä vain tuntuvat olevan hommassa mukana koko sydämestään ja keikoilla yleisön palaute on todella voimakasta ja hyvää. Toki siellä on myös paljon kauniita kaupunkeja kuten Kööpenhamina ja Helsinki, joissa tykkäämme kuljeskella ennen keikkaa jos meillä vain suinkin on aikaa, ylistää Greg meitä skandinaaveja.
- Emmeköhän me Suomeenkin saavu tulevaisuudessa ja jos näät minut siellä, tule ottamaan hihasta kiinni ja morjestemaan.
Julkaistu Inferno #7/2002
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti