Inferno #7/2002

AARNI/UMBRA NIHIL
Split-CD
Firebox

Tuhti lähes 80 minuuttinen split julkaisu esittelee kaksi kotimaista underground doom orkesteria karusta kylmästä pohjoisesta. Pelin avaa suomalaisissa metsäisissä tunnelmissa liikkuva Aarni ja jatkaa samoilla poluilla mihin lähes kymmenen vuotta sitten Thergothon lopetti vaeltamisensa. Orkesteri yhdistää musiikissaan tummia sävyjä salatieteisiin ja onnistuu olemaan kaikessa monotonisuudessaan varsin monipuolinen. Helpolla eivät kuulijalle avaudu bändin luomat ajoittain hyvinkin psykedeeliset visiot ja Lovecraftmaiset painajaisnäkymät. Lähes uskonnollisella hartaudella kuunneltuna Aarnin luomukset alkavat vihdoin ja viimein selkiintymään ja mieli alkaa täyttymään non-euklidisilla kuvioilla. Kokonaisuutena bändi onnistuu olemaan kieroutuneella tavalla häiriintynyttä mutta samalla kaunista ja vangitsevaa. Musiikin läpi kuuluva niin soitannollinen kuin tuotannollinen puoli on hiukan amatöörimäistä ja karkeaa, mutta toisaalta se tuo mukaan oman viehättävän aspektinsa.

Oma niinikään omaperäisen näkökulmansa synkän musiikin genreen tuo splitin toinen osapuoli Umbra Nihil. Aarnin kanssa samoilla auringonlaskun jälkeisillä metsäteillä liikkuva orkesteri on musiikillisesti helpommin lähestyttävä. Minimalistisen hypnoottiset kappaleet soljuvat hitaasti ja rauhallisesti eteenpäin ajoittain vahvassakin Skepticismin hengessä. Aivan samaa nihilististä funeral doom henkeä Umbra Nihil kiertää sisällyttämällä kiemuraisempia koukkuja ja nyansseja kappaleisiinsa. Rauhoittava ambient henkisyys vaivuttaa helposti kuulijaa transsiin ja matkalle kohti uusia ulottuvuuksia.

Kokonaisuutena Fireboxin ensimmäinen julkaisu on varsin laadukas ja originelli tuotos. Toivoa sopii, että niin orkesterien kuin yhtiönkin laadullinen taso pysyy vähintäänkin samassa kuin mihin rima nyt on asetettu. 8/10 

DOKKEN
Long Way Home
Sanctuary Records

Reilun kahdenkymmenen vuoden kokemuksella Amerikan rokkia paiskova Dokken osaa kyllä hommansa. Biisit ovat tarttuvia, mutta eivät liian laskelmoituja tai siloiteltuja. Kappaleista löytyy myös tarvittaessa sitä rokkia eivätkä pari pakollista slovariakaan ole onneksi liian siirappia tihkuvia. Komeita, ovelia ja tyylitajuisia kitarajuttuja löytyy levyltä lähes joka kappaleesta mitkä nostavat Dokkenin muiden tusinabändien yläpuolelle. Kokonaisuutena levy on kuitenkin hieman liian tasapaksu ja kärsii valjusta tuotannosta. Aivan yhtä komeina kuin aikanaan eivät kajahda myöskään Donin vokalisoinnit mistä miinusta. Kauttaaltaan levyä värittävät surumieliset melodiat ja sävyt tarjoavat silti mukavan letkeää kuunneltavaa myös syysiltoihin. 6/10

MY SHAMEFUL
To All I Hated
Nocturnal Music

Alun perin parisen vuotta sitten demona julkaistu rapia 30 minuutin synkistelytuokio julkaistaan nyt MCD:nä italialaisen lafkan toimesta. Synkkääkin synkempää syksyyn sopivaa tuomiota julistava kotimainen duo laahaa kappaleensa läpi vahvassa vanhan My Dying Bride hengessä. Hitaat ja lohduttomat kappaleet valuvat kuulijan korviin varsin rönsyilemättöminä ja suoraviivaisina matalan örinän säestäminä. Doom metal ei toimi niinkään erillisinä yksittäisinä kappaleina, vaan usean kappaleen muodostamina kokonaisuuksina ja tässä piilee My Shamefulin vahvuus ja heikkous. Levyn neljää kappaletta ei juurikaan pysty erottamaan toisistaan edes useiden kuuntelukertojen jälkeen.

Kappaleet tuntuvat rakentuvan yhden yhteisen perusidean varaan, josta on muodostettu levyä varten neljä erilaista variaatiota. Orkesteri osoittaa kyllä omaavaansa kykyä purkaa ahdistuneisuuden ja surun musiikiksi, mutta alan huippujen joukkoon nousemiseksi vaaditaan astetta pidemmälle jalostettuja ideoita ja sovituksia. Genreen perehtyneille fanaatikoille levy tarjoaa kyllä lupaavia ja mielenkiintoisia kuunteluhetkiä kaunistelemattoman doomin parissa.  6/10

NOVEMBERS DOOM
To Welcome the Fade
Dark Symphonies

Pitkän uran kivisellä pellolla kyntänyt ja maata muokannut bändi alkaa vihdoin kylvämään työtä vastaava satoa. Raskaan doom/deathin saralla aloittanut orkesteri on vuosien saatossa jalostanut tuotantoaan monipuolisemmaksi ja omaperäisemmäksi. Musiikillisesti levy jatkaa samoilla linjoilla kuin edeltäjä The Knowing , mutta tällä kertaa levyllä liikutaan enemmän Opeth in kaltaisissa sfääreissä. Levyltä on mahdotonta nostaa yksittäisiä kappaleita muiden yläpuolelle, sen verran saumattoman ja vahvan kokonaisuuden se muodostaa. Raskaampia kohtia kevennetään sopivassa suhteessa rauhallisemmilla osuuksilla ja niin örinöiden kuin puhtaiden mies- ja naisvokalisointien käyttö on hienossa harmoniassa kokonaisuuden kanssa. To Welcome the Fade on levy, jossa Novembers Doom käyttää kuuntelijoidenkin tiedossa ollutta potentiaaliaan ja nousee melankolisen metallin kärkikastiin.  8/10

PENTAGRAM
Turn to Stone
Peaceville

Doom-piireissä kulttimaineella ratsastava Pentagram on kannuksensa ansainnut. Kolmekymmentävuotisen uransa aikana yhtyeeltä ei monen monituista levytystä olla julkaistu, mutta julkaistut levyt ovat olleet sitäkin merkittävämpiä. Tästä osoituksena useat kokoelmat, jotka kaikki antavat hyvän idean siitä, mistä Pentagramissa oikein on kysymys. Hyvänä esimerkkinä toimii Peacevillen julkaisema best of -kokoelma, joka koostuu lafkan 90-luvun alussa julkaisemien kolmen Pentagram-täyspitkän materiaalista.

Pentagramin yhteydessä on lähes mahdoton olla mainitsematta Black Sabbathia , mutta vertailua tehdessä on syytä muistaa, että bändit ovat aloittaneet samoihin aikoihin. Pentagram ei missään nimessä apinoi suurta innoittajaansa, vaan kulkee pää pystyssä omilla synkillä poluillaan. Parhaimmillaan biisit yltävät lähes samoihin sfääreihin Sabbathin kanssa, vaikka ovatkin yleisesti ottaen hiukan rokkaavampia. Täyteen tungetulle levylle sisältyvät kaikki Pentagramin hitit, joskin yksittäisten biisien nostaminen muiden yläpuolelle on tasokkaan materiaalin vuoksi erittäin hankalaa. Tällainen pitää kokoelmalevyn ollakin: toimii taatusti niin vanhoille doom-friikeille kuin uusille bändiin ja musiikkityyliin tutustuville 7/10 
 
SOLITAIRE
Rising to the Challenge
Iron Glory Records

Erittäin harvoin kuulee näin häpeilemättömästi 80-luvun metallilta kuulostavaa orkesteria, joka ei kuitenkaan syyllisty tuon ajan ideoiden kopiointiin ja riffien lainaamiseen. Amatöörimäisen ja tökerön kannen ei kannata antaa hämätä. Solitaire paiskaa kuulijalle lähes puhdasoppista speed metallia sellaisella energialla ja intensiteetillä, että vanhan liiton miestä alkaa melkein heikottamaan. Laulaja pääsee ulosannissaan lähes legendaarisen Agent Steel laulajan John Cyriiksen tasolle, mikä on hienoa kuultavaa. Vaikka biisit ovat lähes poikkeuksetta kaahausta alusta loppuun ilman turhia hengähdystaukoja, pysyy homma soittajilla koko ajan lapasessa.

Vaikka äänimaailma levyllä onkin kirkas ja selkeä, on vaivana pienoinen hengettömyys ja persoonallisen otteen hienoinen latistuminen. Temmon pudottaminen muutamalla asteella saattaisi myös tuoda tarvittavaa moniulotteisuutta ja syvyyttä kappaleisiin. Kokonaisuutena bändi toimii ja osoittaa, että speed metal elää ja voi hyvin, mutta että harva sen esittämisen kuitenkin taitaa. 7/10

SOULGRIND
Into the Dark Vales of Death
Holy Records

Selkeillä ja tuhdeilla saundeilla varustettu Into the Dark Vales of Death tarjoaa jämäkkää kotimaista black/dark metallia. Orkesterin jäsenten kokemuksen kyllä kuulee niin sävellys kuin soittopuolellakin. Mahtipontiset runsailla naislauluilla ja syntikkakuvioilla väritetyt kappaleet kulkevat ärhäkkäästi eteenpäin. Vertauskohteeksi voisi helposti löytää Dimmu Borgirin varustettuna astetta aggressiivisimmilla, monipuolisimmilla ja synkemmillä melodioilla. Levyn kappaleet muodostavat koherantin ja varsin laadukkaan kokonaisuuden, josta löytyy useita erilaisia kuuntelua kestäviä ja mielenkiintoa ylläpitäviä ulottuvuuksia. Ajoittain varsin ylellisesti käytetyt koskettimet yhdistettynä naislauluun liikkuvat kyllästymisen äärirajoilla. Tyylikkäät kitaraosuudet yhdistettynä perinteisiin bm-tyyppisiin ärinävokaaleihin kaipaisivat kaverikseen ehkä hieman matalampaa artikulointia käyttävää laulajaa. Soulgrind onnistuu kuitenkin helposti välttämään tyypillisimmät tämän genren sudenkuopat ja samalla luomaan riittävällä luovuudella ja tyylitajulla varustetun levyn. 8/10

WATCHMAKER
Kill.Crush.Destroy
Dreamcatcher Records

Tyypillisen saatekirjelmän tavoin bändiä ja levyä kehutaan maasta taivaaseen. "The band is the embodiment of pure anger". Paskat sanon minä. Minun korvissani tämä kuullostaa tuhnuiselta demo-tason bändiltä, joka yrittää tehdä jotain mihin kyvyt ja ideat eivät riitä. Puuduttavia tusinariffejä suolletaan kieli-instrumenteista minkä ehditään, jonka päälle kannuja taotaan apinan raivolla ärjyessä järjettömästi kaiken komeuden päälle sen minkä kitarisoista irti lähtee. Ja tämän pitäisi olla aggressiivista "audio terroria". Lopputulos muistuttaa juuri sitä tasapaksua mölinää, jota vanhemmat aikoinaan väittivät kaiken huoneestani kantautuvan musiikin olevan. 2/10

PARADISE LOST – SYNKKYYDEN SYMBOLIIKKAA

Monia raja-aitoja uransa aikana rikkonut ja samalla uusia tyylisuuntiakin keksinyt brittiviisikko on aina liikkunut musiikissaan eteenpäin. Tummasävytteiset melankoliaa ja goottihenkeäkin tihkuvat kappaleet ovat kuulijansa löytäneet varsinkin Skandinaviassa, vaikka pari viimeistä levyä ovatkin saaneet osakseen rankkaakin arvostelua. Uuden levyn symboliikasta ja tyylistä kertoili pääasiallinen biisinikkari kitaristi Gregory Mackintosh, joka pienoisesta flunssasta ja lukuisista jo annetuista haastatteluista huolimatta vaikutti erittäin innostuneelta ja puheliaalta uuden levyn suhteen.


- Fiilikset ovat juuri nyt todella hyvät. Odotamme innolla tien päälle pääsyä ja saamaan ihmisiltä palautetta levystä. Median vastaanotto on ainakin ollut todella hyvä, avaa Greg haastattelun.
Uuden levyn tiimoilta annetuissa haastatteluissa joutuu varmasti kerta toisensa jälkeen vastailemaan samoihin kysymyksiin

- Haastatteluaikataulu on tosiaan ollut aika tiukka tällä kertaa. Useimmiten meiltä kysytään miksi olemme muuttuneet niin paljon joka levyllä. Yhä vieläkin ihmiset puhuvat hiukan hämmentyneinä Host-levystä, vaikka olemme sen jälkeen tehneet pari levyä. Tuota nimenomaista Host- levyä tehdessä tiesimme tarkkaan mitä halusimme, mutta monet ihmiset eivät oikein tuntuneet ymmärtävän mitä me yritimme tehdä, kertoo Greg hieman harmistuneen oloisena.

Bändi tosiaan on kulkenut omaa tietään aika pitkälle 14 vuodessa ja mukaan on mahtunut muutoksia niin jäsenistössä kuin levy-yhtiöissäkin. Uuden tuotoksen julkaisijana on saksalainen Gun Records, mitä oikein tapahtui sopimuksellenne EMI:n kanssa?

- Asiasta on liikkunut huhuja, että EMI olisi potkinut meidän pois, mutta totuus kuitenkin on, että meillä oli sopimus heidän kanssa kahdesta levystä ja tuo sopimus tuli täyteen. Kun allekirjoitimme tuon sopimuksen tiesimme, että tulemme tekemään kaksi levyä heidän kanssaan ja se siitä. Itseasiassa HIM:in Ville kertoi, että meidän kannattaisi ottaa yhteyttä Guniin. Uusi levy-yhtiömme on erittäin innoissaan meistä ja he pitävät myös aidosti musiikistamme. On todella hienoa, että he diggaavat myös musiikkiamme, sillä tuolloin tukea kiertueille ja promootioon heruu useimmiten paremmin. Suurten yhtiöiden vika usein on, että he pitävät artisteja tuotteina ja tuolloin sinulla ei ole mitään mahdollisuuksia kilpailla suurempien samalla lafkalla olevien toisten artistien kanssa.

Uutta ja vanhaa
- Uutta levyä tehdessämme meillä oli tarkoituksena yhdistää erilaisia elementtejä kaikista niistä levyistä, joita olemme aikaisemmin tehneet. Levyjä tehdessä sitä oppii aina jotain uutta ja asioita saattaa alkaa katsomaan hieman toisin. Tällä uudella levyllä onnistuimme mielestäni erittäin hyvin vangitsemaan vanhojen levyjemme raskauden, kitarat ovat todella raskaat ja käytimme myös naislaulajaa kuten Gothicilla aikanaan. Ei meillä mitään tarkkoja suunnitelmia ollut levyn tyylistä tai puhetta siitä, että haluaisimme tehdä vanhan materiaalin kaltaista raskasta juttua. Halusimme jo Believe in Nothing –levyn olevan todella raskas, mutta tuotanto todella latisti sitä pahasti. Siitä tuli liian yksiulotteinen, liian vähän dynamiikkaa ja olimme hiukan pettyneitä lopputulokseen, koska siitä ei tullutkaan niin raskasta kuin halusimme. Päätimme jo tuolloin, että teemme niin kauan levyjä kunnes niistä tulee raskaita ja tällä kertaa halusimme varmistua että lopputuloksesta todella tulee sellainen kuin haluamme. Mukana on myös paljon sekvenssereita, koskettimia ja jousia joita käytimme uudemmilla levyillä. Kuten huomaat, levyllä on tosiaan elementtejä lähes jokaisesta aikaisemmalta levyltämme, mutta tällä kertaa tuotantopuoli todella toimii. Meille oli todella tärkeää saada oikea henkilö tuottajan pallille ja Rhys Fulber oli mies paikallaan. Olen kuunnellut levyä varmaan joku viisi kertaa joka päivä sen valmistumisen jälkeen ja levyllä ei ole mitään, minkä haluaisin tehdä toisin. Aiempia levyjä kuunnellessani voin sanoa, että tuo on täytebiisi, tuo kuuluu levylle jne. Itse asiassa vaikeimpia asioita levyn tekemisessä oli valita levylle päätyvät kappaleet ja mitkä laitetaan mahdollisten singlejen B-puoliksi. Olisimme voineet helposti laittaa levylle 15 kappaletta, valottaa Greg uuden levyn tekoa.
- Biisien tekeminenhän on aina pitkä prosessi, ensin on olemassa vain joku ideantynkä jota sitten alkaa kehittämään eteenpäin omien visioiden mukaisesti. Kun biisi alkaa olemaan valmis, se demotaan studiossa jonka jälkeen joitain pikkujuttuja saatetaan muuttaa lopullista versiota varten. Kunnon studiossa äänitettynä biisi vasta tosin alkaa kuulostamaan hyvältä, kun mukana on kunnon tuottaja joka saattaa esittää kappaleeseen omia ideoitaan joita ei itse tulisi ajatelleeksi. Lopullisen version kuuleminen on aina hieno tunne, kun itse on tietoinen koko syntyprosessin joka vaiheesta. Suurin osa ihmisistähän kuulee vain lopullisen version joka saattaa joskus olla hyvinkin erilainen alkuperäiseen ideaan verrattuna.
- Symbol of Life on ehkä ensimmäinen levy One Secondin jälkeen johon olemme täysin tyytyväisiä. Kuunnellessamme raakamiksauksia levyn kappaleista meidät valtasi tosi vahva usko niiden suhteen. Tiesimme heti, että tulemme olemaan täysin tyytyväisiä lopputulokseen. Olemme tunteneet tuottajan Rhys jo vuosien ajan ja hän pitää kovasti siitä mitä me teemme. On todella hienoa että bändin fani tuotti levyn, koska hän pisti peliin koko sydämensä ja sielunsa paiskoen hommia öitä myöten. Lopputuloksesta tuon kaiken kyllä kuulee, hehkuttaa Greg levyä ja tuottajaa.
Omat henkilökohtaiset suosikkini kahdeksan kappaleen kasetti promolta ovat erittäin sielukkaat ja tarttuvat Mystify ja No Celebration ja kuuleman mukaan levytitte myös pari ehkä hieman yllättävääkin lainakappaletta.
- Hienoa kuulla, että pidät Mystify-kappaleesta, sillä se on kanssa yksi omista suosikeistani. Siinä on todella tarttuva kertosäe, joka esimerkiksi radiosta kuultuna jäisi taatusti kerralla soimaan päässä. Pidän todella noista kahdesta kappaleesta paljon, Two Worlds on myös yksi omista suosikeistani. Levytimme myös Dead Can Dancen Xavierin ja se kuulostaa todella massiiviselta. Se on todella raskas ja kun soitimme sitä eräälle suurelle Dead Can Dance fanille, hän oli aivan myyty. Hänen mielestään se on jopa parempi kuin alkuperäinen ja sen suurempaa kohteliaisuutta emme voi saada. Levytimme myös Bronski Beatin Small Town Boy –kappaleen ja siitäkin tuli aika raskas. Ihmiset tulevat taatusti yllättymään noiden versioiden suhteen.
Ennakkomaistiaisia levystä tarjottiin tosiaan kasettipromon muodossa, josta ei löytynyt kuin kahdeksan kappaletta, nekin väärässä järjestyksessä lopulliseen versioon verrattuna ja kaiken huipuksi varustettuna parilla piippauksella per biisi. Onko tämä sinun mielestäsi oikea tapa taistella piratismia vastaan?
- Ymmärrän kyllä levy-yhtiön motiivin hyvin ja sinun täytyy vain odottaa kunnes pääset kuulemaan virallisen version, et taatusti tule pettymään. Minusta on hieno idea, että voit tsekata jonkun bändin tuotantoa verkosta lataamalla pari kappaletta ja ostamalla levyn, jos pidät siitä mitä kuulit. Tänä päivänä ihmiset vain tuntuvat lataavan kaiken verkosta kokonaisia levyjä myöten. He eivät tunnu tajuavan, että jos kaikki tekisivät niin, ei kohta olisi enää bändejä. Onhan se hienoa, jos musiikkia saa ilmaiseksi verkosta, mutta suurimmalle osalle bändeistä musiikin tekeminen on työtä ja siitä me leipämme saamme. Jos et saa palkkaa, ei sinulla myöskään ole varaa jatkaa musiikin tekemistä. Minusta itsestäni tuntuu pahalta, jos olen ladannut verkosta jonkin kokonaisen levyn ja samalla tavalla minusta tuntuu pahalta jos tiedän jonkun tehneen niin myös meidän levymme kohdalla,

Symboliikkaa

Uusi levy kantaa hyvinkin monimerkityksellistä ja poikkeuksellisen toiveikasta Symbol of Life nimeä. Eikö tyylinne olisi paremmin sopinut levyn nimeäminen Symbol of Deathiksi ?

- Minusta se on loistava nimi levylle, koska se synnyttää ihmisissä niin monia erilaisia ajatuksia ja mielleyhtymiä. Vauva voi olla joillein elämän symboli, toisille taas ruumisarkku tai ase joka lopettaa elämän. Meistä tämä koko perusidea on hieno. Meille musiikin visuaalinen puoli on myös tärkeää ja vaikka uuden levyn kansi voi näyttää joidenkin mielestä hieman oudolta, me pidämme siitä erittäin paljon. Se on tehty ”vähän on enemmän” hengessä ja se tulee näyttämään myös hyvältä t-paitoihin painettuna.

- Levyn nimeäminen Symbol of Deathiksi tarkoittaisi kaiken loppua ja kuolleena ollessa myös kaikki kurjuus loppuisi samalla. Elossa ollessa kurjuutta tulee taatusti kohdattua enemmän kuin kuolleena, joten kyllä tuo Symbol of Life on parempi nimi levylle, naureskelee Greg.

Symbol of Death olisi tosiaan sopinut paremmin alkuaikojen levyn nimeksi. Tosin tuosta kurjuuden kohtaamisesta kuoleman jälkeen saattaa monilla olla hieman erilaisia käsityksiä henkilökogtaisista uskomuksista riippuen, mutta tehän teitte nuo asiat jo selviksi edellisellä Believe in Nothing –levyllä.
Aivan niin, hekottelee Greg edelleen.

Laulajanne Nick Holmes on aina vastannut hienoista hieman muista bändeistä poikkeavilla sanoituksilla. Onko tällä levyllä kappaleissa jotain yhteistä teemaa?

- Nickin lyriikat ovat hyvin omakohtaisia ja kryptisiä. Hänen päässään liikkuu todella paljon kaikenlaisia asioita, jotka hän haluaa saada ulos. Kaikenlaisia lauseita ja pieniä paloja ja minusta on aika ällistyttävää, että ihmiset todella lukevat hänen sanoituksiaan. Minä en ymmärrä hänen sanoituksistaan useimmiten yhtään mitään, naurahtaa Greg.

- Totta puhuen hänellä ei itselläkään tunnu aina olevan hajua mistä hän kirjoittaa, jos häneltä kysyy lyriikoiden merkityksestä. Hänellä tuntuu olevan vaikeuksia saada kappaleisiin yhtä läpikantavaa teemaa, hän vain pistää kaikki päässään kulkevat jutut yhteen kappaleeseen vaikka siinä ei aina olisikaan niin paljon järkeä. Nick tarvitsee aina jonkinlaista inspiraatioita sanoitusten tekemistä varten ja siksi teemme aina musiikin ensiksi. On erittäin harvinaista, että Nickillä olisi valmiina joku sanoitus johon hän haluaisi musiikin. Kun saamme jonkun biisinrungon valmiiksi, esittelemme sen hänelle ja hän saattaa ehdottaa muutoksia melodian yms. suhteen.

Katsaus menneisyyteen

Musiikkihan teillä on muuttunut levyltä toiselle, kuinka itse nyt jälkeenpäin koet ja näet nuo levyt?

- Levythän on aina kuvauksia sen hetkisestä elämäntilanteesta ja niihin liittyy niin paljon erilaisia muistoja ja asioita joita diggailimme tuohon aikaan. Jokainen levy on minusta tärkeä. Inhoan sanaa kehittyminen musiikin yhteydessä, sillä meille on itsestään selvää että muutumme ja ilman ”kehittymistä” emme tekisi uusia levyjä. Levyn teko vie sinua aina eteenpäin johonkin uuteen suuntaan. Jos emme olisi tehneet Host-levyä, emme olisi tehneet tätä uutta levyä. Jos emme olisi aikanaan tehneet Gothic-levyä, emme olisi tehneet Draconian Times -levyä. Jokaisella levyllä on siis tärkeä merkitys yhtyeen historiassa. Luovana ihmisenä sitä aina haluaa olla luovempi ja tehdä uusia juttuja. En todellakaan haluaisi tuntea tekeväni samanlaista musiikkia vuosi toisensa jälkeen ja sitä joutuu ottamaan aina pienoisia riskejä uutta materiaalia tehdessä. Ei siinä voi miettiä sitä tulevatko fanit ostamaan ja pitämään myös uusista biiseistä.

- Kun teimme ensimmäistä Lost Paradise –levyä, olimme pelkkiä kersoja. Teimme biisejä ensimmäistä kertaa ja koska kukaan ei soittanut musiikkia jota olisimme halunneet kuulla, meidän täytyi perustaa oma bändi. Gothic oli ensimmäinen tosi tärkeä levy meille. Tuohon aikaan monet bändit halusivat soittaa nopeammin ja nopeammin kun me taas halusimme soittaa hitaammin. Lisäsimme mukaan myös naislaulua, jota kukaan ei tuohon aikaan käyttänyt. Monet bändit nimeävätkin tuon levyn yhdeksi suureksi inspiraation lähteeksi, tarinoi Greg bändin alkuvaiheista.

Gothic on todella yksi doomin merkkipaaluista ja monella tapaa uraauurtava levytys. Levy on helppo nostaa samalle viivalle Celtic Frostin Into the Pandemoniumin kanssa.

- Shades of God –levy on taas enemmän rock levy kuin aiemmat ja samalla meiltä katosi hieman nuo goottielementit. Icon taas puolestaan on hyvä kuvaus kahdesta aiemmasta levystä. Gootti elementit ovat hyvin vahvana mukana mutta samalla siinä on myös paljon erilaisia rock elementtejä. Draconian Times on puolestaan taas viimeistelty versio Iconista. Tuolla levyllä on paljon klassikoiksi muodostuneita kappaleita mutta myös jokunen heikompi vetäisy joita Draconian Timesilta löydy. One Second on puolestaan ensimmäinen levy, jossa aloimme todella panostamaan koko äänitysprosessiin. Samalla lisäsimme mukaan paljon jousia, koskettimia ja muita juttuja joita emme aikaisemmin olleet käyttäneet. Minusta se onnistuu hyvin yhdistämään niin rock, gootti kuin orkestraaliset jutut ja kyllähän se erottuu muista levyistämme. Tehdessämme Host-levyä kuuntelimme paljon erilaisia soundtrack levyjä ja muistan kuin ihmeissäni olin niiden raskaudesta ja melankolisuudesta. Jos kuuntelet vaikka esimerkiksi Schindlerin Lista soundtrackkia, huomaat kuinka melankolisen raskas soundi siinä on. Halusimme tehdä eräänlaisen anti-rock levyn, joka kaikesta huolimatta olisi erittäin raskas mutta hiukan erilaisella tavalla. Ihmiset eivät vaan oikein koskaan tuntuneet ymmärtävän tuota levyä ja useimmat heistä varmaan luulivat, että jatkaisimme tuohon suuntaan myös tulevaisuudessa. On vaikea sanoa oliko tuo hyvä vai huono idea tehdä Hostin kaltainen levy, mutta meidän oli se vain pakko tehdä. Se saattaa olla yksi niistä levyistä jotka uppoavat ihmisiin vasta 20 vuoden kuluttua, jatkaa Greg Paradise Lostin tuotannon tarkastelua.

- Believe in Nothing oli aikamoinen pettymys jonka pilasi huono tuotanto. Halusimme Hostin jälkeen palata takaisin rockin pariin ja tehdä todella hyvän levyn. Symbol of Life antoi meille uuden mahdollisuuden ja edellisen levyn pettymys puski meitä eteenpäin yrittämään kovemmin.

Paluu tulevaisuuteen

Jokunen kuukausi sitten Music for Nations julkaisi teiltä ensimmäisen DVD:n nimeltään Evolve. Useiden promo videoiden lisäksi levyltä löytyy myös kaksi lähes kokonaista keikkaa, jotka aikaisemmin on julkaistu VHS:nä. Kuinka paljon pystyitte itse vaikuttamaan levyn sisältöön ja oletteko tyytyväisiä lopputulokseen ?

- Koko julkaisu tapahtui älyttömän nopeasti, mutta niinhän entiset levy-yhtiöt yleensä toimivat. Kyllä me aavistimme, että näin tulisi käymään, omistaahan Music for Nations oikeudet lähes koko vanhaan tuotantoomme. Onhan se meidän kannalta hyvä juttu, että nuo keikat on nyt tarjolla DVD-formaatissa. Shepherds Bushin keikka ei aiemmin ollut saatavilla kuin fani klubimme kautta ja se yhdessä Harmony Breaks –videon kanssa ovat jo pitkään olleet loppuunmyytyjä. Olisimme halunneet lisätä paljon itse kuvattua materiaalia, jota minulla on kasapäin. Minulle ei vaan annettua tarpeeksi aikaa käydä kokoelmaani läpi. Minulla olisi ollut paljon alkuaikojen materiaalia bändin perustamisesta ja muita hassuja juttuja jotka olisivat ehkä vähän valottaneet meidän luonnettamme.

Alkuperäisiin VHS-versioihin verrattuna kummaltakin keikalta puutuu useita Peacevillen aikaisia biisejä ja huhujen mukaan Music for Nations ei halunnut kukkaronnyörejään raottaa entisen levy-yhtiönne suuntaan.

- En oikein tarkkaan tiedä mikä jutun takana oli ja tokihan se olisi ollut hienoa fanienkin takia, jos DVD:ltä olisi löytynyt kokonaiset keikat. Music for Nations ei varmaankaan oleta myyvänsä kovinkaan montaa DVD:tä eivätkä kait halunneet ylimääräisiä tekijänoikeuksista syntyviä kuluja.
Kylmä faktahan on, että musiikkiteollisuus on tänä päivänä kylmää bisnestä, jossa raha ratkaisee.

Minkälaisia ajatuksia sinussa tämä herättää kun olet seurannut bisnestä varsin läheltä jo yli 10 vuoden ajan?

- Ehkä joillain ihmisillä on ruusuinen kuva musiikkiteollisuudesta, mutta tosiasiahan on, että musiikki on bisnestä ja rahan tekemistä. Joskus lafkat kiinnittävät bändejä tehdäkseen paljon rahaa eivätkä he todellakaan välitä musiikista. Olet heille vain nimi ja numeroita papereissa. Kun sopimus sitten joskus umpeutuu, et koskaan näe näitä ihmisiä enää. Joten kyllähän tässä vähän on kyynisemmäksi tullut, mutta tämä on pelin henki, pohtii Greg musiikin ja bisneksen suhdetta.

Miten oma suhtautumisesi sitten on muuttunut musiikkiin ja sen kuunteluun ?

- Kun olin nuorempi, kuuntelin todella paljon musiikkia ja pelkästään rokkia. Mutta kun aloin itse tekemään biisejä ja esittämään niitä, sitä huomasi kuinka rajoittavaa yhdenlaisen musiikin kuuntelu voi oikeastaan olla. Viime aikoina olen kuunnellut paljon Linkin Parkia, laulajalla on todella hyvä rock-ääni ja levyllä on hienosti käytetty paljon tekniikka kuten sampleja, luuppeja ja todella tarttuvia koukkuja. Joskus vuosia sitten sain heidän levynsä, kun he kulkivat vielä nimellä Hybrid Theory ja se oli jo aika hyvää matskua. Sitten kun Linkin Parkin debyytti tuli, en edes heti tajunnut, että kyseessä oli sama bändi. Nyt tuosta debyytistä saisi varmaan aika ison kasan rahaa, nythän levy-yhtiökin rahastaa tuolla viimeksi julkaistulla remix-levyllä. Yleensä en kyllä pidä näistä kaikista uusista rap/rock orkestereista, yllättää Greg hieman soittolistallaan.

Tulevaisuudessa voimme varmaan odottaa, että lähdette kiertueelle joka ulottuu toivottavasti myös Suomeen saakka. Skandinaviassa tunnutte olevan aika suosittuja ja Suomessakin olette omien laskujen mukaan ehtineet vierailla 4-5 kertaa.

- Neuvottelemme parhaillaan kiertueista ja tällä kertaa meillä on mahdollisuus käyttää joitain uusia juttuja joita meillä ei aikaisemmin ole ollut mahdollisuus käyttää. Lokakuun loppupuolella meillä on Lontoossa keikka ja joitain keikkoja sovittuna jo jenkkeihin. Täytyy nyt vain odottaa ja katsella mitä loppujen lopuksi tulee tuolla rintamalla tapahtumaan. Koko Skandinavia on meille tosi hieno paikka enkä oikein osaa sanoa mikä siinä on. Ihmiset siellä vain tuntuvat olevan hommassa mukana koko sydämestään ja keikoilla yleisön palaute on todella voimakasta ja hyvää. Toki siellä on myös paljon kauniita kaupunkeja kuten Kööpenhamina ja Helsinki, joissa tykkäämme kuljeskella ennen keikkaa jos meillä vain suinkin on aikaa, ylistää Greg meitä skandinaaveja.

- Emmeköhän me Suomeenkin saavu tulevaisuudessa ja jos näät minut siellä, tule ottamaan hihasta kiinni ja morjestemaan.

Julkaistu Inferno #7/2002