KING DIAMOND – KUNINKAAN PALUU

King Diamond tunnetaan varsin tuotteliaana miehenä, sillä mies levyttää ja kiertelee aktiivisesti kahden eri bändinsä kanssa ja on 20 vuoden aikana ehtinyt julkaisemaan useammankin heviklassikon aseman saavuttaneen levyn. King Diamond keikat ovat olleet aina elämyksiä, joissa on musiikin lisäksi panostettu myös show-puolelle. Uutiset jatko-osan tekemisestä monen mielestä parhaalle King Diamond levytykselle Abigailille on otettu vastaan innolla eikä ole epäilystäkään ollut siitä, että tarkoituksena olisi ratsastaa vanhoilla meriiteillä. Tästä kertoo jotain sekin, että herra Diamond oli viettänyt puhelimessa noin 60 tuntia antaen haastatteluja eurooppalaisille medioille.


- Syy jatko-osan tekemiseen 15 vuoden takaiselle Abigail levyllemme on pitkälti fanien, kertoo King Diamond heti kättelyssä udellessani syitä uuden Abigail II: The Revenge levyn tekemiseen.

- Fanit ovat jo pitkään sanoneet kuinka hienoa olisi, jos tekisimme samankaltaisen levyn kuin Abigail ja jatkaisimme levyllä ollutta tarinaa. Vastasin tuolloin aina kieltävästi ja minusta ei vieläkään ole mielekästä tehdä samanlainen levy kuin olemme kerran jo tehneet. Olisi ollut varsin helppoa kuunnella Abigail levyä kolme päivää putkeen ja kirjoittaa sen jälkeen samantyyppisiä riffejä ja melodioita. Lukuisten toiveiden jälkeen aloin kuitenkin kypsyttelemään asiaa parisen vuotta sitten. Tuolloin ajankohta ja kokoonpano ei vain ollut sopiva jatko-osan tekemiseen. Ei silti, että tuolloinen kokoonpanomme olisi ollut mitenkään huono.

- Loppujen lopuksi kaikki tapahtui varsin nopeasti, melkein kuin itsestään. Viime vuonna olimme juuri päättäneet House of God jenkkikiertueen ja muutaman viikon kuluttua tuosta menimme suoraan studioon. Emme koskaan olleet tehneet vastaavaa. Tuossa välissä menetimme niin kitaristimme, basistimme kuin rumpalimmekin pääosin kaikki perhesyistä. Löysimme kuitenkin uuden rumpalimme Matt Thompsonin ja hän on todella uskomaton rumpali, vähintäänkin yhtä hyvä kuin Mikkey Dee. Hänellä on hyvin samanlainen tyyli ja ajatustapa rumpujen soiton suhteen kuin Mikkeyllä ja hänen mukaan musiikkiin tuli paljon vanhaa asennetta, tyyliä sekä kompleksisuutta. Saimme mukaan myös vanhan basistimme Hal Patinon, joka soitti Conspiracy ja The Eye levyillä. Hän on todella loistava basisti niin studiossa kuin keikoillakin. Toki oli hieno homma saada vielä Mike Wead mukaan kitaraan. Juttelin Hank Shermanin (Mercyful Fate) kanssa ja kysyin hänen mielipidettään Miken ottamisesta mukaan levyllemme. Hankilla ei ollut mitään sitä vastaan, koska Mercyful Fate ei tuolloin ollut levyttämässä tai keikkailemassa. Hänen mielestä saisimme loistavan kitaristin bändiin ja koska Mike ei koskaan ole ollut pääasiallinen biisinikkari missään bändissä, ei mikään tulisi varsinaisesti myöskään muuttumaan. Miken soolot uudella levyllämme ovat olleet parhaita mitä koskaan olen kuullut hänen soittaneen, suitsuttaa King uutta kokoonpanoaan eikä ollenkaan syyttä.

Levyä kuunnellessa tunnelma on todellakin hyvin samankaltainen kuin Abigailin aikoihin, vaikka musiikki ei samalta kuullostakkaan.

- Kun olimme saaneet biisit tehdyiksi, olimme täysin vakuuttuneita siitä, että juuri tältä Abigail II:n pitääkin kuullostaa, tuoreelta ja nykyaikaiselta. Paljon uusia tuoreita juttuja yhdistettynä vanhojen aikojen monimutkaisille ja aggressiivisille tyylillemme. Tämän lisäksi mukana on paljon teatraalisuutta niin sanoituksissa kuin musiikissakin. Tämänhän voit kuulla mm. levyn introssa. Halusimme ääneni kuullostavan siinä samalta kuin Abigailin introssakin, mutta hiukan selvempänä, jotta sanoista saisi paremmin selvää. Levyhän alkaa täsmälleen samalla lauseella kuin mihin Abigail päättyi ja asettaa tunnelman heti oikeanlaiseksi, kertoo King ja demonstroi lausumalla matalalla äänellä levyn aloitussäkeen.

- Levyllä on myös niin naisvokalisti laulamassa Abigailin osuudet kuin pieni kuusivuotias tyttö laulamassa lapsen osuudet. Kokonaisuutena tällä levyllä on erilaisia lauluosuuksia enemmän kuin millään aikaisemmalla levyllämme ja mm. tämän vuoksi levyn tekeminenkin kesti pidempään kuin normaalisti. Kun oli minun vuoroni laulaa omat osuuteni, kuuntelin mitä bändi oli saanut aikaiseksi ja olin todella innoissani. Sain heidän suorituksestaan paljon uutta inspiraatioita omiin osuuksiini ja olin koko ajan pyytämässä lisää raitoja laulua varten. Tällä levyllä olen todella ylpeä ja tyytyväinen omaan suoritukseeni ja ääneeni.

- On hyvin helppoa sanoa, että tällä hetkellä meillä on paras kokoonpanomme kuin koskaan aiemmin. Monet ovat myös sanoneet, että tämä levy on paras mitä olemme koskaan tehneet ja olen heidän kanssaan samaa mieltä. Viimeiset 1.5 viikkoa studiossa oli vain minä ja apulaistuottajamme. Miksasimme ja masteroimme levyn kaksistaan saadaksemme juuri sellaisen soundin kuin halusimme. Saatuamme levyn valmiiksi en kuunnellut sitä ollenkaan kolmeen viikkoon ja kun sitten pistin sen soimaan ensimmäistä kertaa, menin aivan kananlihalle. En koskaan aiemmin ollut saanut sellaista tunnetta kuunnellessani omaa musiikkiamme ja tuolla hetkellä olin varma, että olimme saaneet aikaiseksi jotain todella erikoista.

Inspiraation ja luovuuden lähteillä

Udeltaessa Kingiltä mistä mies oikein saa ideansa levyjensä tarinoihin ja kappaleisiin, ei vastaus ole kovinkaan yllätyksellinen.

- Kaikki vain on jossain syvällä minussa, enhän minä tietenkään koskaan ole omia vanhempiani tappanut tai mitään sellaista. Alkuperäinen Abigail tarina tai muutkaan tarinani eivät perustu suoraan tositapahtumiin. Osa ideoista tosin perustuu joihinkin asioihin, joita olen itse joskus kokenut. En ole temmannut kaikkea täysin tuulesta, osa mitä olen nähnyt ja kuullut jää alitajuntaan ja saattaa sitten joskus myöhemmin kirjoittaessa putkahtaa esiin täysin tiedostamatta. Joskus joudun toki tekemään taustatutkimusta, kuten kirjoittaessani sanoituksia Voodoo levyä varten. En tuolloin tiennyt paljoakaan koko hommasta muuta kuin mitä kaikki ihmiset tietävät eli päättömiä kanoja ja neulojen tökkimisen pieniin nukkeihin. Halusin perehtyä mitä varsinaisen voodoo uskonnon takana oikein on ja mistä siinä on oikein kyse.

- En lue paljoakaan kirjoja, koska minulla ei siihen ole yksinkertaisesti aikaa. Pidän kyllä elokuvista ja muistakin kuin kauhuleffoista, mutta tiedän että minulla on aivan tarpeeksi mielikuvitusta ja inspiraatioita ilman leffoja ja kirjojakin apua omien tekstieni kirjoittamiseen, kertoo King kysyttäessä mieltymyksistä kirjoihin ja elokuviin.

- Yritän todellakin olla ottamatta ideoita kirjoita tai elokuvista ja jos joskus kuulen jonkun sanovan, että hei tämähän on siitä ja siitä elokuvasta, muutan heti tarinaani. Minulla on aika vilkas mielikuvitus ollut lapsesta saakka. Yritän silti olla uusille ajatuksille avoin ja tarkkailen ympäristöäni ja ihmisiä sekä mitä he tekevät toisilleen. Kaikkea näkemääni voin käyttää tarinoissani, vaikka tapahtumat sijoittautuisivatkin 100-200 vuotta menneisyyteen. Ihmisen perusvaistot ja toisten ihmisten kohtelu ei loppujen lopuksi ole paljoakaan muuttunut vuosien saatossa. Kuvailemani tilanteet ja asiat saattavat joskus tosin kuullostaa aika äärimmäisiltä, koska minua kiinnostaa kauhu ja okkultismi ja sijoitan tapahtumat usein juuri noihin aihepiireihin.

- Elokuvista puheen ollen joku b-luokan kauhuleffaohjaaja halusi minun tekevän musiikkia hänen elokuvaansa vuosia sitten, mutta ei siitä koskaan mitään tullut. Olisihan se toki hienoa, että joku esittelisi minut jollekkin lahjakkaalle ohjaajalle kuten Tim Burtonille. Olen varma, että oikeissa käsissä jostakin tarinastani kuten Abigailista tai Voodoosta saisi todella hyvän ja pelottavan elokuvan. Minulla ei vain ole minkäänlaisia kontakteja ihmisiin, jotka ovat elokuvabisneksessa mukana ja tilanne sen suhteen on vähän sama kuin aloittelevilla bändeillä, jotka ovat saaneet ensimmäisen demonsa tehtyä.

Nuoteista sanoihin

- Kun aloitan miettimään ja tekemään uutta King Diamond levyä, minulla on vain yksi ainut ja oikea tapa tehdä asia. Ensin minulla on oltava idea levyä varten mistä aion kirjoittaa. Yksinkertainen juonenrunko, joitain henkilöitä mutta ei mitään sen yksityiskohtaisempaa ja tämän jälkeen alkaa varsinainen musiikin tekoprosessi. En kuuntele mitään musiikkia moneen viikkoon varmistaakseni, että kaikki mitä teen tulee todella sisältäni. Jos kuuntelisin esimerkiksi Black Sabbathin alkupään tuotantoa ja ottaisin kitaran käteeni, alkaisivat riffit ja tempo muistuttaa Sabbathia. Kaiken pitää lähteä fiilispohjalta. Sävellän yleensä minuutin verran musiikkia kappaleen alkua varten joko kitaralla tai koskettimilla ja lopetan siihen. Tämän jälkeen kuuntelen seuraavana päivänä mitä olen saanut aikaan ja jos minulla ei ole fiilistä jatkaa kappaleen säveltämistä, saatan vaihtaa instrumenttia ja alkaa kirjoittamaan uutta kappaleenalkua. Näin minulla saattaa olla 2-3 kappaleen alkua työn alla yhtä aikaa ja jatkan aina sen kappaleen säveltämistä, joka tuntuu sillä hetkeltä parhaimmalta. En pysty tukahduttamaan omia mielialojani ja tällä sävellysmenetelmällä kappaleet saavat melkein oman sielun ja niissä on erilaisia tunnelma. Tämä on minusta hyvin tärkeä, kun tehdään levyjä, joissa on jokin teema tai konsepti.

- Uusimmalle levylle Andy kirjoitti kolme kappaletta ja minä loput. Omiin sävellyksiini soitan koskettimet, ohjelmoin rumpukoneen sekä vedän peruskitarajutut jotta voin kappaleista nauhoittaa demot ja esitellä muille mikä niissä on ideana ja miltä ne periaatteessa kuullostavat. Ehkä minun pitäisi jonain päivänä julkaista noita demoja, ne ovat todella raakaa heavy metallia ilman turhia kikkailuja naurahtaa King.

- Kun vihdoin olemme sitten saaneet tarpeeksi materiaalia kasaan, alamme miettimään yhdessä mitkä kappaleet valitsemme levylle. Tällä kertaa valitsimme levylle 13 kappaletta, joten minun oli jaettava tarina 13 eri osaan. Kuunnellessamme kappaleita alan antamaan niille nimiä ja miettimään missä järjestyksessä ne laitetaan levylle. Tämän jälkeen kuuntelemme kappaleet läpi moneen kertaan, jotta voimme olla varmoja siitä, että ne ovat oikeassa järjestyksessä ja että ne luovat oikeanlaisen tunnelman. Vasta tämän jälkeen voin alkaa kirjoittamaan sanoja. Minusta lyriikoiden on seurattavia musiikkia mahdollisimman tarkasti. Jos jossain kappaleessa on joku erikoinen tai merkittävä kohta, on myös lyriikoiden seurattava tätä ja muututtava sen mukaan.

Piratismi ja liiketoiminnan kirot

Tässä vaiheessa haastattelua King kysyy minulta, olenko saanut kuunneltavakseni promo version, jossa on intron ja outron lisäksi vain kolme täyttä kappaletta loppujen ollessa varsin turhia 1-1.5 minuutin mittaisia editoituja versioita. Kuullessaan myönteisen vastaukseni, King innostuu asiasta ja kehottaa minua kääntymään levy-yhtiön puoleen:

- Sinun täytyy pyytää levy-yhtiöltämme kunnon versio, jotta voisit tehdä kunnon arvostelun. Ymmärrän kyllä syyt tuollaisen tynkä promo version julkaisemiseen taistelussa piratismia vastaan. Tuollaisesta versioista ei todellakaan saa levystä oikeaa kuvaa ja se saa kaiken jopa kuullostamaan varsin erilaiselta. Levy-yhtiömme pakotti meidät valitsemaan kolme hieman muista normaalimpaa kappaletta, jotka eivät olisi niin teatraalisia ja meidän oli taivuttava heidän tahtoonsa.

Uuden levyn julkaisemisen jälkeen tapanahan on useimmiten lähteä kiertueelle. Minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia King Diamondilla mahtaa olla kiertueen ja tulevaisuuden suhteen ?

- Meillä on paljonkin suunnitelmia tulevaisuuden varalle, mutta tällä hetkellä moni asia on muuttunut ja kesken, joten olemme joutuneet tekemään useita uudelleenjärjestelyitä tulevaisuutemme suhteen. Teen aina hyvissä ajoin etukäteen suunnitelmia, koska aiomme kiertää jne. Vielä vajaa puoli vuotta sitten kun olimme studiossa äänittämässä, puhuimme tulevista kiertueista ja levy-yhtiömme Metal Blade halusi meidän tekevän kaksikin Amerikan kiertuetta ja niiden välissä kiertueen Euroopassa. He halusivat myös, että äänitämme live levyn tältä kiertueelta ja kuvaamme keikkoja DVD:tä varten. Kaikki kuullosti todella hyvältä ja olimme todella innoissamme näistä suunnitelmista. Joulukuussa meillä oli tarkat suunnitelmat kiertueesta ja meidän oli tarkoitus aloittaa se marraskuun 13. päivä, kun yhtäkkiä pari päivää ennen Joulua saimmekin kuulla, että Metal Blade ei pystykkään tukemaan meitä taloudellisesti kuin noin kolmasosalla, mitä me normaalisti olemme saaneet. Emmehän me aikaisemminkaan ole paljoa saaneet, mutta se vähä mitä olemme saaneet, olemme laittaneet sen kaiken koko show hommaan. Ymmärrän kyllä, että tällä hetkellä ajat ovat taloudellisesti hankalia, mutta ei se ole loppujen lopuksi riittävän hyvä syy. He kertoivat meille joutuvansa leikkaamaan kaikkien bändiensä taloudellista tukea kiertueita varten ja minun vastaus tähän oli, että me emme ole mikä tahansa bändi, joiden kanssa teillä on levytyssopimus. En haluaisi kuullostaa mitenkään kerskailevalta, mutta faktahan on, että levy-yhtiöllä on ehkä noin 5-6 bändiä, jotka tuovat paljon rahaa ja meidän lisäksi niitä pvat mm. Six Feet Under, Cannibal Corpse ja Gwar. Kerroin heille, että minun mielestäni teidän täytyy laittaa asioita tärkeysjärjestykseen ja lopettaa vaikka uusien bändien kiinnittäminen. Tämä kiertue on meille kaikille tärkeä ja mikäli sitä ei tapahdukkaan, on hyvinkin mahdollista että voitte menettää meidät. En minä sellaista haluaisi, mutta ei minulla ole juurikaan muita vaihtoehtoja. Niin King Diamondin kuin Mercyful Faten viimeisimmät julkaisut ovat molempien bändien parhaat ja emme me aio laittaa uraamme jäihin teidän takia. Mercyful Faten suhteen annoin heille kolme viikkoa aikaa vastata haluavatko he uuden levyn vaiko ei, koska heillä oli siihen optio. He vastasivat, että ei heillä ole rahaa siihen ja minä arvasin heidän vastauksensa etukäteen, koska eihän heillä ollut rahaa kiertueeseenkaan. Mercyful Fate päätti siis lopettaa suhteensa Metal Bladeen ja olemme nyt vapaita etsimään uutta sopimusta. Jos levy-yhtiö ei pysty tukemaan levyn tekemistä tai kiertueita, on tilanne sama kuin että ei olisi sopimusta ollenkaan. Nyt King Diamond on samassa tilanteessa kuin Mercyful Fate ja Metal Bladella on toukokuun alkuun aikaa lunastaa optionsa seuraavaan levyyn. En kuitenkaan ole kovinkaan optimistinen sen suhteen, että rahaa löytyisi meillekkään levyn tekoa varten. En minä ole vihainen asiasta, sillä tämä ongelmahan on puhtaasti bisnes puolella. Saatan ehkä pyytää meitä vapaaksi sopimuksestamme jo aikaisemmin, jos he tietävät jo nyt, että heillä ei ole rahaa myöhemminkään tänä vuonna meitä varten. En tosin vielä tiedä, menemmekö studioon seuraavaksi Mercyful Faten kanssa vai emme, koska heillä ei ole vielä sopimusta. Varmaa kuitenkin on, että alamme kirjoittamaan uutta materiaalia molempien bändien kanssa lähitulevaisuudessa.

- Haluaisimme toki kiertueelle mahdollisimman pian, mutta kesän jälkeen tai syksyllä se alkaa olemaan jo liian myöhäistä. Meillä on paljon hyviä ideoita showta varten ja en haluaisi paljastaa liikoja, koska se veisi pois yllätyselementin. Voin kuitenkin paljastaa, että aikomukseni on istua pyörätuolissa esittäessä Jonathania kun tuoli sytytetään tuleen. Onhan se hiukka vaarallista, mutta se on myös hauskaa ja näyttää todella hyvältä. Kiskon myös Abigailia hiuksista ja lavalla on tarkoitus saada iso tulisija, jossa palaa tuli koko keikan ajan. Tarkoituksena olisi myös saada isot rautaportit lavalle joidenka takana soittaisimme pari kolme ensimmäistä kappaletta. Meillä on ideana soittaa myös kolme erilaista settiä. Ensimmäiseen kuuluisi Abigail levyn kaikki kappaleet yhtä lukuun ottamatta ja toiseen kuuluisi Abigail II levyn kappaleet paria lukuun ottamatta. Näiden settien välissä soittaisimme kolmea erilaista 3-4 biisin settiä vaihdellen joka ilta. Tällä tavoin meillä olisi mahdollisuus nauhoittaa jopa 12 kappaletta 3-4:ssä päivässä mahdollista tripla liveä varten, joka miksattaisiin kesällä ja julkaistaisiin mahdollisesti loppuvuodesta. Mutta katsotaan nyt toteutuuko nämä suunnitelmat koskaan huokaa King.

Rollaattorin tarpeessa?

- En koskaan ole edes ajatellut olevani liian vanha tähän hommaan. Tälläkin hetkellä minulla on todella paljon ideoita ja inspiraatiota uusia juttuja varten. Päässä on para-aikaa kolmekin eri ideaa, jotka haluaisin toteuttaa levyjen muodossa joskus tulevaisuudessa. Rakastan todella musiikin tekemistä ja yleisön edessä olemista keikkatilanteessa. En todellakaan ole harkitsemassa rullatuolin ja kävelykepin hommaamista. On mahdotonta kätkeä sitä tekemisen riemua, kun saa tehdä juuri sitä mistä eniten pitää ja täytyyhän ihmistenkin nähdä ja huomata se minusta. Tämä koskee myös koko bändiämme. Jos olet ollut mukana musiikkibisneksessä niinkin kauan kuin me, on todella vaikeaa aidosti sanoa, että viimeisin levy on parasta, mutta me ainakin voimme rehellisesti sanoa niin. Koko bändi on 110% mukana tässä touhussa. En osaa edes ajatella, mitä tekisin jos en tekisi musiikkia. Tulisin vähintäänkin hulluksi ja purkaisin aggressioita ulos ajamalla rallia tai jotain. Minulla ei myöskään ole mitään tarvetta julkaista soolo levyjä tai muuta sellaista, vain siksi että haluaisin tehdä muunlaista musiikkia kuin mitä nyt teen, koska King Diamondin tai Mercyful Faten kanssa teen juuri sitä mitä haluan.

Julkaistu Inferno #4/2002

ANNIHILATOR – HELVETTIIN JA TAKAISIN

Kitaravirtuoosina tunnetun Jeff Watersin johtama Annihilator julkaisi maaliskuun puolen välin tienoilla uuden ”Waking the Fury” albuminsa. Orkesteri on 15-vuotisen uransa aikana kokenut niin hyviä kuin huonojakin aikoja ja kulkenut alkuaikojen lähes kullalla silattujen teiden kautta kuoppaisille kärrypoluille. Uusimman levyn myötä yhtye tuntuu löytäneen tiensä takaisin metallin valtatielle ja on kiihdyttämässä koneensa huippunopeuteensa. Kuljettaja Jeff Waters valmiina ohitukseen.

Haastattelun aluksi onnittelen herraa 36-vuotis syntymäpäivän (13.2.1966) johdosta, joka oli vain parisen viikkoa ennen haastattelun tapahtumahetkeä. Tiedustelin Jeffiltä miltä oikein tuntuu olla vuoden vanhempi ja kuinka ajat ovat muuttuneet vuosien saatossa.

- Täytin tosiaan 36 vuotta parisen viikkoa sitten ja eihän tässä enää mikään parikymppinen olla. Toisaalta taas jos mietit bändejä kuten Judas Priest, Scorpions jne. ukot noissa bändeissä alkavat olla 40-50 vuotiaita joten mikäs hätä minulla tässä on. Olen vuosien saatossa ehtinyt julkaisemaan aika monta levyä ja tässä on vielä paljon aikaa julkaista uusia levyjä ennen kuin täytän 45 vuotta. Voisi kait sanoa, että olen urani puolen välin tienoilla.

- Vaikka debyyttimme tulikin vasta –89, olemme periaatteessa olleet olemassa kolmella eri vuosikymmenellä. Olen vuosien saatossa havainnoinut monen eri trendin ja tyylin tulevan ja menevän. Minä olen vain tehnyt sivusta havaintoja näistä eri bändeistä ja tyyleistä, koska Annihilatorilla ei varsinaisesti ole ollut niiden kanssa mitään tekemistä. On aika uskomatonta huomata. kuinka lyhyessä ajassa koko heavy metal on kehittynyt ja muuttunut. Voin pitää itseäni varsin onnekkaana ihmisenä, että minulla on aina ollut pieni mutta kova fanijoukko varsinkin Euroopassa ja Aasiassa joka on mahdollistanut bändin selviämisen vaikeidenkin taloudellisten aikojen yli. Ja tämä kaikki on ollut vielä hauskaa hommaa. Voin vain istua säveltämässä ja soittelemassa, eikä minun tarvitse miettiä sitä mitä muut bändit tai levy-yhtiöt tekevät ja mikä milloinkin on trendikästä.

- Muistan kun olin vuoden 1987 tienoilla Vancouverissa yrittäen kasata ensimmäistä demoani diilin saamiseksi ja ensimmäisen ”Alice in Hell” levyn julkaisemiseksi. Tuohon aikaan lähes joka klubilla oli aina joku metallibändi soittamassa joko AC/DC, Judas Priest covereita tai omia kappaleitaan. 90-luvulle tultaessa kaikki nuo bändit hävisivät ja keikkojen saaminen ainakin täällä Kanadan länsiosissa oli todella vaikeata. Amerikkalaiset bändit yrittivät tulla tänne soittamaan, mutta monia keikkoja peruttiin vähäisen lipunmyynnin takia. Näin aikanaan 80-luvulla Judas Priestin soittavan täällä 15000-20000 yleisölle areenoilla ja 90-luvulla he soittivat klubikeikkoja 1500 hengelle. Asiat näyttävät kuitenkin menneen parempaan suuntaan, sillä viime kesänä näin Panteran ja Slayerin soittavan areenakeikan n. 15000 ihmisille, mikä on todella hyvä saavutus sillä radiosta ei Slayerin viisuja paljoa kuulu.

Tässä vaiheessa haastattelua äidymme molemmat kehumaan Slayeriä ja varsinkin viime vuonna näkemiämme keikkoja.

- Olen todella innostunut Slayeristä. On hienoa nähdä heidän vieläkin olevan täysillä mukana kuviossa tekemässä todella raskasta ja aggressiivista musiikkia. Oli todella mahtavaa nähdä heidän soittavan livenä 15000 ihmiselle ja potkivan kaikkien perseitä. Siinä todella tunti adrenaliinin virtaavan kropassaan ja se antoi minulle ja Annihilatorille paljon uutta puhtia. Tänä päivänä ei ole kovinkaan monta bändiä, jotka olisivat aloittaneet 80-luvulla ja olisivat yhä mukana kuvioissa tekemässä todella raskasta kamaa hehkuttaa Jeff.

- Tuossa pari viikkoa sitten olin taas kerran katsomassa Slayeriä eräällä klubilla, jossa heillä oli kaksi loppuunmyytyä keikkaa peräkkäisinä iltoina. Suurin osa yleisöstä tuntui koostuvan alle parikymppisistä lippalakkipäisistä lökäpöksyistä jotka eivät tunnistaneet puoliakaan biiseistä Reign in Bloodin klassikoista puhumattakaan. Hyvä asiahan se on Slayerille, että porukkaa tulee katsomaan ja että he myyvät hyvin levyjä. Muistelisinkin Kerry Kingin sanoneen eräässä haastattelussa, että tuntuu olevan muotia tällä hetkellä soittaa jossain nuoressa bändissä, hyppiä ylös alas vihaisena Slayerin paita päällä.

Kokoonpanosta ja sen pysyvyydestä saan seuraavanlaisen vastauksen:

- Annihilatorilla ei varmaan tule koskaan olemaan täysin pysyvää kokoonpanoa. Annihilator on samalla sooloprojektini että bändi. Kun olemme kiertueilla, me olemme oikea bändi jossa on täysi miehitys ja jossa kaikki ovat tasavertaisia. Ja usko pois, että meillä on kiertueille todella hauskaa koko tiimin kanssa roudarit yms. mukaan lukien. Samalla kuitenkin pidän Annihilatoria omana lapsenani ja tuotoksena, joka minulla on ollut olemassa jostain vuodesta 1984 tai 85 saakka. Minä teen pääsääntöisesti kaikki biisit ja useimmiten myös sanoitukset. Laulaja Joe Comeaulla, joka on ollut laulajamme parilla viimeisellä levyllä, on kuitenkin ollut paljon hyviä ideoita ja sanoituksia joita olen käyttänyt. Joen onkin keskellä tätä kaikkea eli hän on osa kiertue kokoonpanoa mutta myös osa luovaa biisientekoprosessia. Näin asiat on ollut ja näin se tulee olemaankin. Siksi niin moni henkilö on tullut ja mennyt Annihilatorissa, koska he eivät koskaan ole olleet varsinaisia virallisia jäseniä ja heillä kaikilla on ollut muita juttuja bändin ulkopuolella.

Raivon herättelyä

- Uuden levyn nimeä ei ole sen tarkemmin harkittu ja Striker kappalehan alkaa juuri noilla samoilla sanoilla. Biisihän itsessään kertoo kilpailemisesta ja siinä piilevässä jännityksessä, tavoitteiden asettamisesta ja niihin pyrkimisestä. Huomasin kerran katselevani tuon kappaleen paperille olleita sanoituksia ja tuumin, että hei, tuohan on hyvä levyn nimi ja. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna levyn kannessa oleva yksinkertainen bändikuva yhdistettynä levyn nimeen, aggressiiviseen kitarasaundiin sekä raakaan tuotantoon muodostaa kokonaisuuden, josta tulee aggressioita herättävä tunne. Loppujen lopuksi kaikkien palasten loksahtaminen kohdalleen oli aikamoista sattumaa. En esimerkiksi miettinyt kitarasaundia etukäteen ollenkaan. olin vain kyllästynyt vanhaan soundiin ja halusin kokeilla jotain hieman erilaista, kommentoi Jeff uuden levyn konseptia.

- Edeltävä Carnival Diablos oli paljon enemmän 80-luku henkinen kuin tämä uusi. Ainahan musiikkimme on ollut 80-luku vaikutteista, mutta tällä uudella suurin eroavaisuus on kitarasaundi, joka on paljon modernimpi ja ”likaisempi” kuin edeltävällä levyllä. Musiikki itsessään ei minusta ole mitenkään mullistavaa vaan hyvinkin vanhan koulukunnan materiaalia.

- Biisien tekemisen ja sovittamisen lisäksi soitan kaikki kitarat ja bassot. Suurin osa levyn teosta on kumminkin tuottamista ja miksaamista jotka hommat myöskin hoidan omassa studiossani, koska pidän todella tästä hommasta. Levyn tekeminen on aina rankka prosessi, johon kuluu tyypillisesti noin 7 kuukautta. On fyysisesti ja henkisesti aika rankkaa hommaa istua 13 tuntia studiossa joka päivä 7 kuukauden ajan ja siinä alkaa helposti kuuppa himmenemään. Elämäsi ainona sisältönä on levy ja sille tulevat biisit. Viime joulukuussa miksatessamme levyä teki mieli jo heittää hanskat tiskiin, mutta kyllä tästä kunnialla selvittiin. Tällaisen session jälkeen sitä haluaa ottaa etäisyyttä koko hommaan ja pitää pari kuukautta paussia eikä olla missään tekemisissä koko levyn kanssa. En ajattele koko bämdiä enkä koske koko kitaraan. Tauon jälkeen sitä onkin sitten valmis lähtemään kiertueelle ja uusien biisien soittaminen on taas hauskaa hommaa.

Muusikot aina kehuvat uusimpia tuotoksiaan, mutta kuinkas perfektionisti sinä Jeff olet eli kuinka tyytyväinen olet uusimpaan äänitteeseenne?

- Biisien tekijänä sitä aina alkaa tarkastelemaan levyjä noin puoli vuotta niiden ilmestymisen jälkeen ja huomaa, että levyillä saattaa olla 2-3 kappaletta, jotka olisi voinut jättää pois ja kirjoittaa tilalle parempia. Jokaisella Annihilatorin levyllä on ollut 1-4 klassikkoa, 1-3 huonoa kappaletta ja loput sitten jotain noiden väliltä. Eihän sitä koskaan näin ajattelen, kun biisejä säveltää ja äänittää, useimmiten ihan päinvastoin eli kaikkia kappaleita pitää hyvinä ja vahvoina. Ainahan sitä haluaisi jälkeenpäin tehdä asioita toisin. Miksaajana ja tuottajana taas alkaa jälkeenpäin miettimään kaikenlaisia pieniä asioita kuten, ovatko kitarat liian pinnassa miksauksessa tai onko niissä liikaa säröä jne. Olen kuitenkin tyytyväinen kaikkiin julkaisemiimme levyihin ja on oikeastaan vain kaksi asiaa levyillämme mitä todella haluaisin tehdä toisin. Ensimmäinen asia on oikean rumpalin käyttäminen ”Remains” levyllä rumpukoneen sijasta ja toinen on kitarasaundin muuttaminen ”Never, Neverland” levyllä. Se on aika hirveä ja huonoin mitä meillä on levyllä koskaan ollut, naurahtaa Jeff. Ironista kyllä tuo levy on eniten myydyin Annihilator levy.

Pyydän herra Watersia antamaan jokaiselle levylle arvosanan asteikolla 1-5 ja tämä tehtävä saa miehen mietteliääksi. Pienen mietinnän jälkeen levyt saavat seuraavanlaisen arvostelun:

- Alice in Hell 5, Never Neverland 4.5, Set the World on Fire 3, King of the Kill 4.5, Refresh the Demon 3, Remains 2.5, Criteria for a Black Widow 3, Carnival Diablos 4, Waking the Fury 4.

- Uuden levyn suosikkikappaleet löytyvät kolmikosta Ultra Motion, Lunatic Asylum ja The Blackest Day. Listan kappaleista 2/3 on yhteneväinen omien suosikkieni kanssa tuumin ääneen. Jos musiikkiamme pitäisi kuvailla joillain sanoilla, niin ne olisivat thrash, melodisuus ja hassu. Meillä on aina ollut joitain hassuja kappaleita kuten Kraf Dinner ja Brain Dance. Onhan meillä lyriikallisesti vakaviakin kappaleita, mutta kaikkien kappaleiden sanoituksia ei kannatta ottaa niin vakavasti eikä niillä ole niin merkitystä.

Jääkiekko vai rock’n’roll ?

Haastattelun lopuksi Jeffiä on kanadalaisena pakko onnitella maan voittamasta Olympia kullasta jääkiekossa.

- Pidän jääkiekosta vaikka en sitä enää seuraakkaan kuin satunnaisesti. Koulussa pelasin jääkiekkoa maalivahtina monta vuotta, mutta 15 vuoden iässä kuulin AC/DC:tä ja molarin hommat saivat jäädä kun mukaan tulivat vielä kitaran soittaminen, kaljan juominen ja tupakan poltto. Vaikka en voisikaan nyt kuvitella itseäni tekemässä muuta kuin musiikkia, niin minusta olisi hyvinkin voinut tulla urheilija.

- Tulevaisuudessa meillä on kyllä vakaa aikomus tulla käymään Suomessa, sillä emmehän ole olleet siellä sitten vuoden 1991. Tämän voin luvata 100% varmasti, tai no 99% varmuudella, että tulemme näkemään teidät vielä ennen kesän loppua.

Reiluna miehenä Jeff lupaa tarjota tuopposen tavatessamme ja vahvistaa näin entisestään haastattelun aikana hänestä saamaani leppoisan ja mukavan miehen kuvaa.

Viralliset Annihilator sivut löytyvät osoitteesta http://www.annihilatormetal.com/
 

Julkaistu Inferno #4/2002

Inferno #4/2002

ANATHEMA
Resonance 2
Peaceville

Best of kokoelmat ovat aina hankalia arvosteltavia ja ostettavia. Yhtyeiden vanhoille faneille ne tarjoavat harvemmin vastinetta rahoille ja tämän myötä tällaiset kokoelmat ovatkin helppoja leimata rahastukseksi. Anatheman ja Peacevillen kohdalla tilanne on kuitenkin hieman erilainen. Erosivathan bändin ja levy-yhtiä tiet jo lähes neljä vuotta sitten Anathema siirtyessä isommalla Music for Nations lafkalla ja kasvattaen varsin voimakkaasti fanipohjaansa kahdella viimeisimmällä "Judgement" ja "A Fine Day to Exit" levytyksillä. Lähinnä suurta kulttisuosiota saavuttanut Anathema on musiikillisesti aina muuttunut enemmän tai vähemmän levyltä toiselle ja levyjen sisälläkin kappalemateriaali on saattanut sisältää hyvinkin erilaisia vetoja levyjen toimiessa kuitenkin tiiviinä tunnelmallisina paketteina. Kun yhtyeen uralla mahtuu vielä useita miehistönvaihdoksia, ei kappaleiden valitseminen kokoelmalle ole varmastikkaan ollut niitä helpoimpia tehtäviä niin Peacevillen nokkamies Hammylle kuin bändinkään jäsenille. Tästä syystä kahden erillisen kokoelman julkaiseminen onkin ollut perusteltua eikä tässä yhteydessä voi mielestäni puhua rahastuksesta.

Ensimmäinen lähinnä akustisia ja rauhallisia kappaleita sisältävä "Resonance 1" julkaistiin viime syksynä ja nyt helmikuun lopussa julkaistu kakkososa tarjoaa raskaampia vedätyksiä. Rakenteeltaan tämäkin kokoelma sisältää hittikappaleiden (Sweet Tears,A Dying Wish, Fragile Dreams) lisäksi myös vähemmälle huomiolle jääneitä kappaleita (Nocturnal Emission, Cries in the Wind) sekä harvinaisempaa materiaalia (Sleepless 96, Eternal Rise of the Sun) jota aikaisemmin on löytynyt vain Japsi importtien bonusraitoina tai 7" vinyylisinkulta. Bonuksena on päälle lyöty vielä video "Mine Is Yours" kappaleesta. Anathemaanikoilla kokoelman molempia osia voi varauksetta suositella eikä vain harvinaisten kappalein takia, vaan myös siksi, että studiolevyistä eroava kappalejärjestys saa kuullostamaan kappaleet tuoreilta. Molemmat kokoelmat osoittavat myös hyvin sen, kappaleet toimivat myös alkuperäisistä konteksteistaan irroitettuina ja saavat jopa vanhan kuulijankin huomaamaan kokonaan uusia juttuja musiikista.

Vaikka pari viimeistä levyä ovatkin musiikillisesti varsin erilaisia vanhempaan materiaaliin verrattuna, saattaa tuoreemmatkin fanit kiinnostua Anatheman alkuajoista ja molemmat kokoelmat tarjoavat erinomaisen katsauksen menneisyyteen ja materiaalin, joka ei häpeile yhtään nykyiseen verrattuna. 8/10

ANNIHILATOR
Waking the Fury
Steamhammer

Kitaristilegenda Jeff Watersin Annihilator on sinnikkäästi julkaissut levyjä tasaisen tappavaan tahtiin läpi koko 90-luvun, vaikka ongelmia on ollut niin miehistön kuin levy-yhtiöidenkin kanssa. Orkesteri nousi tunnetuksi kahdella ensimmäisellä levyllään (Alice in Hell ja Never, Neverland), joissa loistivat niin Jeffin luomat loistavat melodiat kuin murhaavat riffitkin, ja lopputuloksena oli pienoisiin klassikon asemiin nousseita kappaleita, kokonaisuuksista puhumattakaan. Tuon jälkeen alkoi yhtyeen pienoinen mutta tasainen alamäki. Materiaali ja biisien ideat olivat hiukan väsyneitä, vanhoja jäseniä lähti ja uusia tuli, huomasipa Jeff jossain vaiheessa tekevänsä hieman konevetoisempaakin musaa täysin yksinään.

Omakin mielenkiinto bändiä kohtaan hiipui suuremman yleisön mukana ja odotukset eivät olleetkaan kovinkaan korkealla uuden Waking the Fury -levyn suhteen. Ihmetys ja yllätys olikin kuitenkin suuri, sillä tuorein lätty tarjoaa taidokkaita ralleja, jossa liikutaan jossain perinteisemmän hevin (Torn, Striker) ja metallin (Lunatic Asylum, Prime Time Killing) sekä speed metallin (Ultra Motion, Cold Blooded) välimaastossa, välillä yhdistäen näitä kaikkia taidokkaaksi kokonaisuuksiksi. Ompahan monessa biisissä samanlaista menoa ja tunnelmaa kuin 90-luvun vaihteen levytyksissä, kuitenkaan näitä mitenkään kopioimatta. Kokonaisuutena levy on oikein pirteä ja napakka paketti joka osoittaa, että Jeffin sävellyskyky on yhä tallella ja sormet kuusikielisen kaulalla liikkuvat yhä yhtä sukkelaan kuin aikoinaankin. 8/10

BARBATOS
War! Speed And Power
ISO666 Releases

Japanilainen Barbatos orkesterin takana on Yasuyuki Suzuki, joka lienee tutumpi jostain hieman nimekkäämmästä orkesterista jonka nimi on yhtä unohduksissa kuin toivoisin koko Barbatoksen olevan. Projektin tarkoituksena on soittaa 80-luvun aitoa metallia asenteella, mutta niin pirun tylsää, yksinkertaista ja amatöörimäistä biisit ovat, että pistää ihmetyttämään tämäkin levyn julkaisun motiiveja. Välillä biisit junnataan läpi tasaisen tappavasti ja välillä kaahataan 80km/h lasissa lopputuloksen ollessa yhtä huono molemmilla tavoilla. Kitarasoolot ovat kammottavia ja särähtävät meikeläisenkin korvaan joka normaalisti sietää aika paljon kamalaakin tuubaa. Edes biisien ala-aste englannilla tehdyt lyriikat (jotka liikkuvat kolmen teeman ympärillä seksi, viina ja sota) jaksa huvittaa tipan vertaa.

Levyä ei jaksa edes kuunnella kokonaan läpi painamatta joka biisin kohdalla minuutin jälkeen skip nappulaa. Kaikkea sitä metallin nimessä tehdäänkin... 2/10

CALLENISH CIRCLE
Flesh_Power_Dominion
Metal Blade

Joko muisti alkaa vanhalla ukilla pätkimään ja sekoamaan tai sitten on hollantilaisen Callenish Circlen tyyli muuttunut varsin radikaalisti hitaasta doomsynkistelystä räväkkään Jöötipori-metalliin. Helppo on verrata bändin musiikkia erityisesti ruotsalaisten tunnetuksi tekemään melodiseen death metalliin, sillä sen verran samoilla linjoilla tässä liikutaan mm. In Flamesin, Soilworkin ja monien muiden kanssa. Tätäkin musiikkityyliä on viime aikoina moni koittanut tehdä, mutta harva siinä on hyvin onnistunut. Callenish Circle ehkä hieman yllättäenkin onnistuu ja vielä erittäin hyvin. Vaikka mitään kamalan uutta ja omaperäistä ei levyllä kuullakkaan, on levy sen verran jämäkkää ja aggressiivista soittoa, tuotantoa ja kappalemateriaalia myöten, että lopputulosta kuuntelee ihan mielellään.

Muista yrittäjistä CC:n biisit eroavat siitä, että niissä ei kamalia kikkailuja ja tarttuvia melodioita kuulla, vaan koko komeus paiskataan kuuntelijan rumpukalvoihin kovalla intensiteetillä. Levyn loppupuolella vetäisty Death-klassikko Pull the Plug toimii hyvin, ja vaikka hirveitä muutoksia kappale ei olekkaan läpikäynyt, kuulostaa se riittävän tuoreelta ja omaperäiseltä toimiakseen hyvin. Kun kaikki palaset on näinkin taitavasti hallussa ja hyvin yhdistettynä, jään mielenkiinnolla odottelemaan seuraava tuotosta, joka voi hyvinkin räjäyttää potin ja siirtää bändin tunnettujen nimien sarjaan.

EWIGHEIM
Mord Nicht Ohne Grund
Prophecy Productions

Tuntemattoman saksalaisen suuruuden Ewigheimin debyyttilevyn yksinkertaisten ja tyylikkään paljaan valkoisten kansien perusteella ei pysty musiikkityyliä paljoakaan arvailemaan. Yllätys ei kumminkaan ole suuren suuri. kun kaiuttimista alkaa kuulumaan hillittyä saksaksi laulettua melankolista raskailla kitaroilla höystettyä goottia. Tyyliltään Ewigheim liikkuu jossain Lacrimosan ja Crematoryn välimaastossa välillä hairahtaen lähes Rammsteinmaiseen junttauksen kautta lähes My Dying Briden tunnetuksi tekemään viululla väritettyyn synkistelyyn jossa ripaus ahdistavaa elektroa.
Tämä musiikin kuvaus saattaa kuullostaa hyvinkin sekavalta, mutta lopputulos on varsin hillitty ja toimiva sekä omaperäinen pitääkseen kuuntelijan kiinnostusta yllä loppuun saakka.

Aika ajoin kappaleita vaivaa lievä tasapaksuus ja rohkeampiakin ratkaisuja ja eri musiikkityylien sekoituksia olisin mielelläni kuunnellut. Omaan makuun hieman synkempi, raskaampi ja hitaampi lähestymistapa levyn nimibiisin malliin olisi toiminut vieläkin paremmin, mutta kyllähän tästäkin on hyvä aloittaa levytysura. 6/10

INCINERATOR
Thrash Attack
Sound Riot

Paljon kliseisemmäksi ei bändi voi itseään ja levyään nimetä, mikäli suurina esikuvina on 80-luvun kovat speed/thrash nimet kuten Slayer, Destruction, Kreator jne. Ei nimi bändiä pahenna jos ei bändinimeä. Incinerator tarjoaa kyllä aikamoisen aikamatkan kultaiselle 80-luvulle ja musiikki on kuin suoraan speed/thrashin oppikirjasta biisien nimiä (Storm of the Thrasher!), soundeja, riffejä, temmonvaihdoksia kuin laulajan ääntä myöten. Merkillisintä tässä kuitenkin on, että täydellisen kliseinen kokonaisuus toimii hemmetin hyvin ja tästä ei voi vanha heviparta kuin nauttia.

Mieleen tulee myös erittäin voimakkaasti myös saksalainen Deathrow ja tämä materiaali ei kalpenisi yhtään Satan's Giftin rinnalla. Alun perin demoksi tarkoitettu 17 minuuttia ja viisi kappaletta sisältävä tuotos on erittäin tiivis ja sopivankokoinen annos tätä tavaraa nautittavaksi, isommissa annoksissa puutumisen vaara olisi ilmeinen. Tais olla ruåttalaasii… 7/10

JUDAS ISCARIOT
To Embrace the Corpses Bleeding
Red Stream

Judas Iscariotin nihilistinen, hypnoottinen ja kylmä black metal on vuosien saatossa tullut tutuksi kaikille alan miehille ja naisille. Vaikka Akhenatenin luoma musiikki onkin vuosien saatossa kehittynyt ja muuttunut, on herran mielipiteet, musiikki ja lyriikat yhtä tinkimättömiä kuin The Cold Earth Slept Below... levyllä.

Minimalistinen koskettimien käyttö yhdistettynä raakaan ja yksinkertaiseen soundimaailmaan saa vajaa 10 vuotta sitten lähes täydellisesti kadonneen kylmän ja synkän black metal luoman ilmapiirin palaamaan 38 minuutin ajaksi. Musiikissa huokuu Burzumin kaltainen kylmyys ja hypnoottisuus yhdistettynä Dark Thronemaiseen aggressiivisuuteen ja synkkyyteen. Matkimisesta ja ideoiden varastamisesta ei Akhenatenin kohdalla voida varsinaisesti puhua, vaan levyllä on onnistuttu luomaan kahden suuren em. norjalaisen uranuurtajan toimiva musiikillinen kombinaatio. Vain harvoille ja valituille. 6/10

OCCULT
Rage to Revenge
Painkiller Records

Edelliseen numeroon arvosteltu kahden biisin maistiainen tältä täyspitkältä antoi osviittaa tulevasta, ja mitään yllätyksiä ei täyspitkä tarjoakaan Occultin vanhakantaiseen thrash/death -mikstuuraan. Aikaisempaa arvostelua lainatakseni "tuhnuiset saundit yhdistettynä jämäkkään soittoon sekä yksinkertaisiin kitarakoukkuihin saavat lopputuloksen yllättävänkin toimivaksi kokonaisuudeksi" pitää paikkansa myös tämä täyspitkän kohdalla. Kipakka ja äkäinen, kahdella hieman erilaisella vokalistilla varustettu meno saa ajoittain vähäisenkin tukan heilumaan ja jalan vipattamaan, mutta biisien keskinkertaisuus paljastuu ennen pitkää ja harvat hyvät jipot eivät meinaa jaksaa kannatella biisejä koko levystä puhumattakaan. 5/10

PENTAGRAM
First Daze Here (The Vintage Collection)
Relapse Records

Todellisille doom friikeille Pentagram orkesteria ei tarvitsisi esitellä, mutta muille pieni esittelysananen on paikallaan. Pentagramin juuret juontavat aina 70-luvun alkuun Black Sabbathin kultakauden aikoihin. Yhtye liikkui varsin samanlaisilla musiikillisilla synkillä ja psykedeelisilläkin poluilla, mutta jäi aina suuren mahtavan varjoon. Ilmeisesti markkinoilla ei ollut tilaa kahdelle samankaltaista musiikkia soittavalle joskin omia erillisiä polkujaan tallaavalle orkesterille. Pentagram jatkoi ja säilyi pienen diggaripiirin suosikkina. 90-luvun alkupuolella Peaceville julkaisi kolme Pentagram klassikkoa CD:nä ja yhtye nousi laajemmalti monen doom diggarin tietoisuuteen.

First Daze Here on kokoelma 70-luvun materiaalia, osa aiemmin aikanaan julkaistu harvinaiseksi käyneillä singleillä, osa kokonaan ennen julkaisematonta. Mistään ylijäämämateriaalista levyllä ei ole kysymys, vaan biisit todella rokkaavat kuin kolmijalkainen hirvi. Kaikista synkintä Pentagram materiaalia tämä ei ole, mutta yllättävän hyvä ja kirkas soundinen levy tarjoaa varsin oivallisen 12 biisin paketin 70-luvun Sabbath/Deep Purple vaikutteista tajuntaan painuvaa ja omaperäistä raskasta tummanpuhuvaa rokkia. Levyn julkaisemista voidaan pitää pienimuotoisena kulttuuritekona, sillä sen verran helpolla Pentagramin kaltaiset vanhat mutta hyvät bändit jäisivät unholaan. 7/10