Hiidenhauta "Surma saapuu suota myöten" EP

1. Hiiltyneet 06:29
2. Häpeä 05:07
3. Talvi 07:35
4. Jäällä 1156 04:58
5. Varjot 12:02

Kokonaiskesto: 36:11






Osuvasti kesken pimeimmän talven esikois-EP:nsä lähinnä promotarkoituksiin julkaissut satakuntalainen Hiidenhauta kuulostaa näin vuonna 2013 selkeästi ilahduttavan 90-lukulaiselta. Jos vielä 2000-luvun alussa koskettimin koristeltu ja black metalista ammentava pakanametalli oli suurimmalta osin halvan oloista ja tylsää ideoiden kierrätystä vailla kummoistakaan vakuuttavuutta, on pitkä tauko tehnyt tehtävänsä. Nyt genrestä lepotaukoa saaneet korvat ja mieli jaksavat kuunnella ja osaltaan jopa innostua Hiidenhaudan musiikista.

Ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö "Surma saapuu suota myöten" suurena innoittajana ole ollut etenkin alkuaikojen Moonsorrow, joka tosin vasta kahdella viimeisimmällä julkaisullaan "Viides Luku – Hävitetty" (2007) ja "Varjoina kuljemme kuolleiden maassa" (2011) löysi vihdoin täysin oman, kliseevapaan ja ennen kaikkea uskottavan ja tarttuvan musiikillisen linjansa.

Hiidenhaudan EP on kaikessa konstailemattomuudessaan sekä hyvässä että pahassa varsin karskia. Soundillisesti sitä voisi pitää jopa kolkkona, mutta sekä hyvin erotteleva että selkeä ja puleerausvapaa tuotanto on "demomaisuudessaan" oikeansuuntainen valinta yhtyeen musiikille, vaikka pientä tasojentarkistusta eri instrumentit kaipaisivatkin.

Musiikin keskeisinä elementteinä ovat Rienan heleät naislaulut sekä mittavissa määrin käytetyt yksinkertaiset kosketinmatot ja kuviot, joiden toistuvana vastapainona ovat Fornjoturin rääkynät. Samoja vastakohtiin perustuvia tehokeinoja käytetään uskollisesti ja yksinkertaisesti myös kappaleiden rakenteissa, sillä pääasiallisesti hitaasti ja keskitempoisesti kulkevia biisejä ryyditetään satunnaisilla blasteilla kuten "Häpeässä" tai "Varjot"-kappaleen Finntroll-henkisellä hilipili-osiolla.

Valmiimillaan yhtye on mytologiaa, antikristillisyyttä sekä mystiikkaa käsittelevissä ja vanhaan kalevalamittaan puetuissa sanoituksissaan, joiden kuuntelu ja sisäistäminen ei hävetä missään vaiheessa silloin kuin niistä ylipäätään selkoa saa. Vaikka bändin tyyli onkin jo heti alkuvaiheessaan löytänyt oikeaan suuntaan viettävät selkeät urat, on etenkin sovituksellisissa ratkaisuissa vielä hiottavaa. Pienessä yksinkertaistamisessa sekä entistä eheämpiin kappalekokonaisuuksiin pyrkimisessä ja sitä kautta sujuvuuden ja tarttuvuuden kasvattamisessa Hiidenhaudalla on vielä tekemistä, sillä nyt kaikista viidestä biisistä ainoastaan "Talvi" osuu kokonaisuutena parhaiten maaliinsa. Kansikuva poislukien visuaalista ilmettä kannattaisi myös miettiä hiukan enemmän, sillä nyt otetut promokuvat kun ovat kuin suoraan huonosta saatananpalvontaheviä käsittelevästä dokumentista tai sketsisarjasta.

Arvosana
0 = Megaton
M = Megatiivinen
MM = MikroMega
MMM = MiniMega+
MMMM = Megamainen
MMMMM = Megalomaaninen

Megan Metalli blogi herää henkiin!

Yli vuoden moninaisista eri syistä hiljaiseloa viettänyt musiikkiblogini palaa takaisin elävien kirjoihin. Tosin hieman eri muodossa kuin ennen. Olen viimeisen viikon ajan syöttänyt vanhoja pääasiassa Inferno-lehteen tekemiäni arvioita ja haastatteluja (alkaen vuodesta 2001) tänne ja jatkossa laitan myös kaikki uudet tekstini blogiin, pienellä noin kuukauden viiveellä tosin. Loppuviikkoon mennessä kaikki tallessa olevat juttuni pitäisi täältä löytyä. Infernon arvosteluasteikko noudatti vuosina 2001-2005 skaalaa 1-10, mutta muuttui nykyiseen 0-5 asteikkoon puolikkaat mukaanlukien vuodesta 2006 alkaen.


Lisään tänne myös edesmenneeseen Hamara lehteen tekemäni muutamat arviotekstit sekä niin ikään kuolleseen ja kuopattuun Tuhma lehteen tekemäni neljä kolumnia.




Em. tekstien lisäksi tarkoituksena on kirjoitella blogiin myös säännöllisen epäsäännöllisesti arvioita/esittelyjä bändeistä ja julkaisuista, jotka mielestäni ansaitsisivat enemmän näkyvyyttä. Tulossa mm. Mörbid Vomit "Demo 2012" arvio vielä ihan lähipäivinä.

Muistutuksena yllämainitsemien blogitekstien arvosteluasteikosta: Lopullisen niitin tekstille lyö arvosana välillä M-MMMMM plussa tarpeen tullen päälle lyöden, jonka pitäisi antaa TLDR-sukupolvellekkin mahdollisuus ymmärtää mistä on kysymys:

M = Megaton
MM = Megatiivinen
MMM = MiniMega
MMMM = Megamainen
MMMMM = Megalomaaninen

Muutosten myllertäessä myös blogin osoite on muuttunut: http://meganmetalli.blogspot.fi/

Palaute tervetullutta!

- Mega

Falkenbach "Tiurida" (Napalm) 26.1.2011

digipak CD bonuskappaleella

1. Intro 01:38
2. ...Where His Ravens Fly... 07:25
3. Time Between Dog and Wolf 06:01
4. Tanfana 05:32
5. Runes Shall You Know 05:59
6. In Flames 07:53
7. Sunnavend 05:51
8. Asaland (bonus track) 04:06

Total playing time: 44:25

http://semivivus.proboards.com/


Falkenbachin ainoalla jäsenellä Vratyas Vakyasilla ei ole tainnut olla juurikaan musiikillista annettavaa viimeisen reilun viiden vuoden aikana, sillä edellinen "Heralding - The Fireblade" -albumi ilmestyi jo syksyllä 2005. Vaan hiljaahan sitä pitää olla, jos sanottavaa ei ole. Hiljaisuuden aika on ohi ja levy-yhtiön tiedotetta siteeratakseni "vuosien odotuksen jälkeen Midgardin yllä kajahtaa taas Thorin vasaran Mjöllnirin aiheuttama jyrinä sekä Odinin korppien raakunta mikä voi tarkoittaa vain yhtä asiaa: uuden Falkenbach-albumin julkaisua"

Folk/viikinkimetalli on genre, jota on äärimmäisen vaikea tehdä uskottavasti ja hyvin. Toimivaan lopputulokseen kun ei oikein riitä, että sotketaan naamaa maalilla, poseerataan kuvissa muovimiekkojen kanssa ja varioidaan hiukan Patakakkoksen tunnusmelodiaa kappaleesta kappaleeseen. Falkenbach on kuitenkin "...En Their Medh Riki Fara..." (1996) -debyytistään lähtien pystynyt pitämään rimansa jatkuvasti korkealla ja luomaan tunnelmallista ja tyylikästä folk-vaikutteista viikinkimetallia, joka on kaukana kliseisestä ja karmeaakin karmeammasta tina- ja säkkipilleillä vingutetusta (saksalaisesta) kaljafolkista. Vaikka tämä yhden miehen yhtye ei koskaan ole pyrkinyt luomaan mitään autenttista saati puhtaan akustista folk-musiikkia, ovat nämä elementit ja vaikutteet upotettu tyylikkäästi ja tasapainoisesti rauhallisesti etenevään metalliseen ulosantiin.

"Tiurida" (engl. "Glory") ei yllätä millään tasolla muttei myöskään petä mikäli aikaisemmista levyistä on yhtään pitänyt. Kahdeksan kappaleen muodostama kokonaisuus on vahva eikä joukosta erotukaan yhtään kappaletta yli muiden, mikä tässä tapauksessa on pelkästään hyvä asia. Falkenbach on monessa suhteessa mutta etenkin tunnelmaltaan Bathoryn viikinkilevyjen hengenheimolainen, vaikka yhtä jylhältä se ei kuulostakaan. Eväät underground-piirejä suuremmaksi pikkulegendaksi sillä kuitenkin on olemassa.

Osta Levyliigasta, Levykauppa Äxästä, Swamp Musicista, Keltaisesta jäänsärkijästä tai mistä tahansa hyvin varustellusta levykaupasta.