Huora
Hukutaan paskaan
Stupido
4
On helvetin hienoa huomata, että Huora ei ole myynyt itseään halvalla siirtyessään albumimittaan. Vuosi sitten videonakin julkaistut Kovia ja kiljua sekä Sori siitä olivat sen verran kovia täsmäiskusävelmiä uudelta yrittäjältä, että levytyssopimuksen myötä itsensä myyminen halvalla ja helpolla oli pelkona, mutta onneksi turhaan. Yhtye on yhä edelleen sekä sopivan räävitön, uskottava että ärhäkkä, mutta samalla myös riittävän salonkikelpoinen ollakseen helposti muidenkin kuin onnettomien yksinäisten miesten lähestyttävissä.
Huoran punkahtava lähestymistapa rokkiin ja metalliin on yksinkertaista, mutta konstailemattomista aineksista huolimatta se on silti onnistunut tekemään toisiinsa verrattuna yllättävänkin erilaisia biisejä. Merkittävä osa musiikin viehätystä on sen tarttuvuuden lisäksi niin soitossa kuin teksteissäkin vahvasti vaikuttava hellyttävä ja osin jopa naivistinenkin ote, joka ei kuitenkaan missään kohtaa kuulosta vaivaannuttavalta. Laulaa bändi sitten kaaokseksi muuttuvista kotibileistä, kaljan särpimisestä tai sen aiheuttamasta jälkitaudista, aikuisuuteen liitettävistä velvollisuuksista tai pienen ihmisen henkilökohtaisista hätähuudoista, yhtye tekee temput hienosti puolessa tunnissa.
Ilman huudosta ja laulusta vastaavan Anni Lötjösen luonnonlapsimaista tulkintaa Huora kuitenkin todennäköisesti jäisi vain yhdeksi monista kaduilla maleksivista rock-porukoista. Nyt nelikko taitaa yhdessä hyvän joukon ammattilaisen temppuja tyydyttääkseen vähän isompaakin rajumpiin otteisiin tottunutta ryhmää muuallakin kuin hämyisillä asiaan vihkiytyneiden erikoisklubeilla. Hukutaan paskaan onkin ehtaa ja hyvää eskapismia musiikinystäville, jotka haluavat edes hetkeksi unohtaa kaikenlaisen arkisen paskan josta levyllä lauletaan.
Napalm Ted
Fleshbox MC
Ape Tit
3,5
Napalm Tedin grindcore-mäiskettä on tullut seurattua kasetin ja splittiseiskan verran ja yhtyeen kokonaisvaltaisesta UG-meiningistä on tullut tykättyä himppasen verran enemmän teoriassa kuin mitä lopulta käytännössä. Fleshbox kassu-EP:llään bändi alkaa taivuttamaan entistä paremmin puolellaan myös musiikillaan, sillä ylenpalttinen soundillinen ja soitannollinen kohkaaminen on jämäköitynyt huomattavasti ilman että intensiteetti tai viihdyttävyys olisi kadonnut mihinkään.
Osaltaan tiukentunut kokonaisuus johtuu myös siitä, että biisit ovat aiempaa death metalisempia ja osittain myös teknisempiä. Grindauksesta muistuttaa edelleen pääosin räväkät temmot ja tutut ampiassurinakitarat mutta myös ytimekäs ilmaisu: minuutissa viiva kahdessa ehditään tuoda esille kaikki olennainen. Poikkeuksena sääntöön toimii eeposmainen ja yllättävänkin monimuotoinen, yli kolme minuuttia kestävä Head On, jonka löyhkä on koko kasetin haastavinta ja kalmaisinta.
Fleshboxilla kaikkea muuta kuin humoristinen ”Suomen Nappis” tarjoaa raavaan annoksen, jossa lihaa on ensimmäistä kertaa pottuja enemmän.
Necroslurg
Haudantaka MC
Rämekuukkeli
2,5
Kun kotimaiset pitkän linjan punkin tekijämiehet yhdistävät voimansa uuden nimen alla ja julkaisevat ensimmäisen tuotoksensa trendikkääksikin tituleerattuna C-kasettina, ovat lähtökohdat tuntemattomiin tulokkaisiin verrattuna pykälää kiinnostavammat. Tämäkään ei kuitenkaan takaa automaattisesti hyvää lopputulosta, mistä nasevan mittainen Haudantaka käy oivana esimerkkinä.
Necroslurgin lähtökohtana on punk-henkinen metalli, vaikka kovinkaan yksiselitteisesti ei kaksikon musiikillista linjausta ole helppo kuvata. Normaalisti ahtaammassakin karsinassa pyörivä musiikki saa itselleen etua pienemmistäkin irtiotoista, mutta tässä tapauksessa tämä kuuluu lähinnä ainakin osittaisena linjattomuutena. Soitetaan mitä halutaan -asenne on kyllä arvostettava, mutta nyt biisit itsessään eivät ole parhaimmillaankaan keskinkertaisuutta kaksisempia. Paikoittelen jopa kuulostaa siltä, että niin soittoa kuin kappalerakenteitakin on mietitty aivan liiaksi pelkän fiilisrappauksen sijasta.
Asennetta kyllä löytyy riittämiin niin teksteistä kuin niiden miehekkään karskista tulkinnasta vastaavan Oton suorituksesta, mutta tällä ei vielä pötkitä puoliväliä pidemmälle. Jos kappalekympistä löytyisi enemmän yhtyeen nimikkokappaleen kaltaisia, yksinkertaisen tarttuvalla melodiallaan outoa tunnelmaa levittävää keskitempoisempaa musiikkia yhdistettynä synkempään ja äärimmäisempään ilmaisuun, olisi jälki oitis häiritsevämpää ja kiinnostavampaa.
Uhrit
Taudinkuva 7”
Hyvän Mielen Levyt/Fight/Grind Your Mind
3,5
Kuten olen tainnut jo aiemminkin todeta, on eri hienoa kun nainen huutaa. Paitsi kotona. Bändijäsenen sukupuolen esiintuominen ei tosin tässäkään yhteydessä ole kokonaisuuden kannalta kovinkaan merkittävää, sillä niin tytöt kuin naisetkin ovat soittaneet ja laulaneet jo pitkään erilaisia miehisiksi miellettyjä musiikin tyylilajeja ilman että jalkovälistä puuttuvien killuttimien puuttuminen sinällään parantaisi tai pahentaisi lopputulosta.
Vaan onhan se niin, että Uhrien tapauksessakin tekstit saavat hieman lisää painoarvoa, kun niitä tulkitsee nainen. Etenkin kun aiheina on länsimaiselle kulttuurille vieras ajatus miehisestä kunniankäsityksestä ja sen ilmentyminen naisiin kohdistuvana happohyökkäyksinä tai erityisesti nuorilla naisilla erilaisina syömisongelmina näkyvä, osin yhteiskunnankin aiheuttama vääristynyt käsitys kauneusihanteista. Vaan ei bändi missään nimessä pelkkää feminististä sanomaa levitä, vaan humanistiset lähtökohtansa sillä on myös muunlaisiin vakaviin ongelmiin, joihin uutisotsikoita myötä nykyään törmää.
Vaan kuten hyvään punkkiin ja hardcoreen kuuluu, yhtä tärkeää ja enemmänkin tällä seiskalla on sanoitusten lisäksi myös itse musiikki. Siitä löytyykin riittävästi intensiteettiä tukemaan lyyristä antia, mutta on päällekäyvässä ja suoraviivaisessa esitystavassa myös sopiva määrä korvakarvoihin kiinnittyviä pieniä melodiakoukkuja. Taudinkuva ei mullista maailmaa, mutta pitää sisällään neljä biisiä hyvää möykkää muistuttaen kuulijoitaan samalla monista epäkohdista joille ei pidä silmiään ummistaa.
