Harhat
Henkinen ydintuho 7”
Imminent Destruction/Psychedelica
3,5
Alkuvuodesta 2016 kasettina ilmestynyt Harhojen ensijulkaisu oli melkoisen armoton ja kaaosta tihkuva pläjäys kihisevää vanhan liiton hardcorea. Ahdistus ja paniikki velloivat kaikissa kappaleissa siihen malliin, että sen yhdeksän keskimäärin noin puolitoista minuuttia kestävää kappaletta olivat kokonaisuutena miltei enemmän kuin mitä kerralla pystyi sulattamaan.
Pienvinyyliformaattiin siirryttyään mikään ei ole muuttunut. Musiikki ja tekstit eivät edes lupaa pienintäkään valonpilkahdusta ja tätä tunnetta kuvaavat oivasti niin julkaisun nimi kuin mustavalkoinen rujon pysäyttävä kansikuva. Ei ihme, että groteski irvistys kasvoillaan oleva hahmo on valmis musertamaan päänsä siihen iskettyjen lukuisten nelituumaisten rautanaulojen kuvatessa koettua tuskaa ja piinaa joista ei ole pakotietä.
Kappaleet ovat edelleen repiviä ja ytimekkäitä purkauksia, joissa etenkin pelkkää huutoa ja rääkymistä sisältävät laulusuoritukset ovat silkkaa mielipuolisuutta lähestyvää heittäytymistä. Muun orkesterin soitto on juuri oikeanlaista rempseää roiskimista, jossa kuitenkin on riittävän jämäkkä tatsi pitämässä paketti armottomana. Rujoudesta ja suoraviivaisuudestaan huolimatta biiseistä löytyy tarkalla korvalla monenlaista pientä jippoa, joka sekin on merkki soittokokemusta.
Kuusi on vähemmän kuin yhdeksän, mutta tämän julkaisun kohdalla se on kuitenkin enemmän ja juuri oikea määrä. Ei päivittäiskäyttöön.
Vivisektio
Ydintalvi 7”
Papagájův Hlasatel/Kämäset Levyt/Höhnie/Vietkong Tapes/Black Wednesday/D.I.Y Koło/Bucho Discos/Roku
4
Kun alkujaan äkäslompololaisen punk-yhtyeen seiskatuumaisen EP:n julkaisun takana on peräti kahdeksan eri tahoa mm. Suomesta, Tsekeistä, Puolasta, Saksasta ja Brasiliasta, voidaan puhua todellisesta kansainvälisestä pientoiminnasta, jossa ei tunnusteta minkäänlaisia rajoja. Edes laulukielellä ei ole mitään merkitystä, vaan ainoastaan itse musiikilla. Ja sehän näiltä veteraaneilta sujuu kipakasti, vaikka levytyksiä on yhtä monta kuin keskimääräisellä sirkkelimiehellä yhden käden sormia ja nekin kaikki on julkaistu paluun jälkeen viimeisen kuuden vuoden aikana.
On hieman yllättävääkin, että Vivisektio onnistuu vielä näin vuonna 2017 kuulostamaan siltä kuin olisi edelleen vuosi -83 jolloin yhtye alun perin perustettiin. EP:n viidessä raivokkaassa rypistyksessä on mainiosti onnistuttu vangitsemaan aina soundeja ja sanoituksia myöten tuolloin vallinnut ahdistava ajan henki, joka konkretisoituu myös EP:lle oivan loppukaneetin antavassa post punkmaisessa nimikappaleessa.
Biisien ja sitä myötä koko julkaisun vahvuudet löytyvät ehdottomasti tiukasta soitosta sekä läpitunkevassa tinkimättömässä asenteessa, jota Tumpin ja Marian mainiosti yhteen toimiva yhteis- ja vuorolaulu sekä korostaa että värittää. Tätä oli ja on edelleen kova kotimainen hardcore punk!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti