Madrost
The Essence of Time Matches No Flesh
Omakustanne
4
Nautin rässini mieluiten karskina ja suoraviivaisena, vaikka sen tuleekin sisältää jonkinlaisia korvakarvoihin takertuvia koukkuja. Genren alkuaikoina, jota myös kultakaudeksi sopii nimittää, moni rujompi rappaaja haastoi taitojen ja kunnianhimon kasvaessa niin itsensä kuin kuulijansa juuri kolmannella levyllään tekemällä haasteellisempaa materiaalia. Osa onnistui mallikkaasti, joidenkin tuotosten nerokkuus valkeni vasta paljon myöhemmin ja loput sortuivat omaan näppäryyteensä kadottaen liikaa olennaista ilmaisustaan.
VoiVodin Killing Technology (1987) oli niin musiikiltaan kuin sanoituksiltaankin jotain ennen kuulematonta. Siinä yhdistyivät alkuaikojen raakuus selkeästi teknisempään lähestymistapaan ja vastaava kehityskaari löytyy myös levyn maapallon ulkopuolelle sijoittuvassa futuristisessa tarinassa. 30 vuotta myöhemmin hyvin samankaltaista musiikillista ja sanoituksellista ideaa on erittäin onnistuneesti soveltanut myös Vektor ja samaa scifististä V-mäisyyttä löytyy myös Madrostin kolmannelta albumilta.
Madrost luotaa kuitenkin omaa soonista universumiaan hieman suoraviivaisemmalla kurssilla kuin em. tutkimusmatkaajat. Bändin teknothrash on hitusen raivokkaampaa ja vauhdikkaampaa, mutta taidokasta sävellyksellistä ja sovituksellista särmikkyyttä ja yllättävyyttä löytyy senkin kappaleista riittävästi tutkailtavaksi. Sanoituksia näkemättäkin käy jo pelkästä tunnelmasta selväksi, että aihepiireissä liihotellaan niin ikään maallisia asioita korkeammissa sfääreissä.
The Essence of Time Matches No Flesh painaa kuulijansa penkkiin sinkauttaen tämän kiertoradalle 38 minuutissa. Jos G-voimat kestää pyörtymättä, tarjoaa levy vaikuttavan kokemuksen matkalla kohti tuntematonta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti