Inferno #83/2011

Oceano

Contagion

Earache

3 Tämä kait nyt on sitä suosittua nuorisometallimusiikkia etenkin rapakon tuolla puolen, jossa toinen toistaan ärjympiä ja teknisempiä yrittäjiä piisaa ja levittäytyä aina vanhan mantereen puolellekin. Earachen trendikkääseen kelkkaan hypänneen Oceanon keväällä 2009 ilmestynyt Depths-debyytti ei ollut tylsimmästä päästä ollenkaan, sen verran moni-ilmeisestä joskin tiukasti genrerajojen sisällä pysyttelevästä materiaalista oli kysymys.

Contagion on laadullisesti pieni joskin silti selvä pudotus yhtyeen uralla. Orkesteri kuulostaa edelleen eri tymäkältä ja vokalistin asiallisen möreästä ulosannista löytyy muutama eri sävy, mutta itse kappaleet jäävät turhan yksiulotteisiksi ja puuduttaviksi. Rytmi ja tempokikkailun varaan rakentuvia kappaleita jaksaa kuunnella suhteellisen sujuvasti levyn puolivälin tienoille saakka, jossa vedenjakajana toimiikin yksinkertaisten tyylikäs ja pikkunätein melodioin varustettu Exist in Confinement -instrumentaali.

Tolkku se on talkkunan syönnissäkin ja ähky levyn kanssa iskee väkisinkin päälle, vaikka kokonaiskestoa onkin klassisessa mielessä optimaalinen LP-mitta. Bändin ja biisien puolustukseksi on tosin sanottava, että aika se ja sama kuunteleeko levystä alku- vaiko loppupuolen. Merkittävää laatu- ja tyylieroa puoliskojen välillä ei ole.

Sircuscus

Brutal Ethnology EP

Omakustanne

2,5 Sircuscusin musiikilliseen agendaan kuuluu olla äkkiväärä, arvaamaton ja rajoja rikkova, mutta kovinkaan kummoisia motiiveita tai oivalluksia agendansa toteuttamiseksi se ei kuitenkaan pysty tarjoamaan. Huittislaisen trion raskaahkolla kädellä soitetussa mutkarockissa toivoisi nimittäin olevan paljon enemmän uskallusta ja toisaalta myös monipuolisuutta sekä genreflirttailua, jotta lopputulos olisi oikeasti kiehtovaa.

Brutal Technologyllä yhtye kuulostaa kaikin puolin raakileelta aina vokalistin härmäläistä aksenttia myöten, vaikka 10 kappaleen kokonaisuus naseva onkin. Keskimäärin pariminuuttisten veisujen aikana keskittymiskyky ei ehdi herpaantua, mutta syitä kestävään ja pidempiaikaiseen kulutukseen Sircuscus ei pysty ainakaan vielä tarjoamaan.

Transcending Bizarre?

The Misanthrope's Fable

Dissonart

3,5 John Lennon on tokaissut ”Avantgarde on ranskaa ja tarkoittaa paskaa.”, mutta Transcending Bizarren? kohdalla tämä ei pidä paikkaansa, onhan bändi kotoisin Kreikasta. Ja jos musiikistaan ei nyt niin kamalan kokeilevia tai rajoja rikkovia elementtejä 2010-luvun mittapuulla mitattuna löydykään, ei yhtye nyt sinfonisen ja tummemman äärimetallin kuluneimmilla urillakaan käyskentele.

Vallan tyylikkäästi yhtye on osannut säveltää ja ennen kaikkea sovittaa kappaleensa, josta löytyy mm. erittäin riskisti kosketinosuuksia, mahtipontisuutta, soundtrack-henkisyyttä, kuoroja sekä erilaisia sampleri-kikkailuja. Lopputulos ei ihme kyllä missään vaiheessa kuulosta kornilta tai liian siirappiselta, vaan lähinnä musiikillisesti lähellä parastaan olevan Cradle of Filthin yhtymässä hyvin mallinnetun Devil Dollin kieroutuneeseen tunnelmaan, joihin osasyynä on myös laulaja Kotzakin tapa käyttää ääntään eri tavoin.

Niin hyvin kuin The Misanthrope's Fable soljuukin alusta loppuun myös yksilöinä, jotain vieläkin astetta tai paria räväkämpää ja iskevämpää irtiottoa siltä kuitenkin jää kaipaamaan. Kysymysmerkki yhtyeen nimen perässä kuvaakin hyvin musiikin lisäksi myös mystisen parannustekijän puutetta.