Musiikki- ja elokuvateollisuus ovat suuria viihteenaloja, mutta
harvemmin bänditouhuissa rullaavat kuin elokuvissa. Tamperelaisella
Masterstrokella on tästä omia karvaita kokemuksia, mutta joskus pään
takominen seinään voi puhkaista siihen reiän jota kautta avautuu uusia
mahdollisuuksia.
Vuonna 2002 perustettu Masterstroke on reilun viiden vuoden aikana
kokenut suhteellisen tyypillisen elonkaaren, miehistöä on vaihtunut ja
demoja on tehty. Kolmisen vuotta myöhemmin bändi tunsi olevansa valmis
äänittämään debyyttinsä, jolle löytyi jopa julkaisija. Levy saatiinkin
markkinoille Japanissa ja Venäjällä 2006, muttei koskaan Suomessa.
Musiikkibisnes osoitti raadollisen puolensa ja jälleen kerran
taloudelliset realiteetit olivat liian armottomat.
Vastoinkäymisistä sisuuntuneena orkesteri jatkoi päättäväisesti
puurtamista ja samalla musiikki alkoi kehittyä entistä
aggressiivisempaan suuntaan. Esituotetusta materiaalista kiinnostui
Dynamic Arts Records ja tarjosi sopimusta, jonka täyttymyksenä
julkaistiin marraskuussa 2007 Sleep -täyspitkä.
Perustajajäsenet Niko Rauhala (kitara ja laulu) sekä Janne Juutinen
(rummut) ovat yhtä mieltä siitä, että vaikka debyytti Apocalypse
osoittaa jälkikäteen tarkasteltuna selkeästi vielä kypsymättömän
bändin, puolustaa se silti paikkaansa.
Janne: – Juuri tänään pistin ihan piruuttani Apocalypsen soimaan ja tuumin, että onneksi on sentään tehty tämä levy.
Niko: – Tuolloin opeteltiin yleensäkin tekemään levyjä, joka kuuluu
varmasti tuotantonsa puolesta tällä uudella hyvin ja seuraavalla
levyllä vielä paremmin. Toisaalta debyytti on mulle henkilökohtaisesti
myös aikamoinen kiviriippa juurikin vokalisointien takia ja myös siksi,
että ihmiset lokeroivat meidät sen perusteella power metaliksi. Noista
lähtökohdista on ollut vähän vaikea lähteä tekemään mitään muuta,
vaikka kovasti olemmekin halunneet karistaa tuon power metal –viitan
pois harteiltamme.
Janne: – Onni onnettomuudessa, että levyä ei ole julkaistu monessa
paikkaa (naurua). Ainut uusi selkeä power metal-biisikin tulee Japanin
version bonukseksi, kappalehan on ihan tuku-tukua mun osalta, vaikka
onkin muuten suhteellisen rankka. Hyvä rallihan se on, mutta heti
äänitysten jälkeen huomattiin, että se ei olisi vaan sopinut muiden
sekaan.
Niko: – Pakko Apocalypsestäkin on kuitenkin ylpeä olla ja onhan sillä
hetkensä. Levyllä oli materiaalia niin pitkältä aikaväliltä, että sekin
osaltaan selittää että se kuulostaa siltä kuin kuulostaa. Nyt meillä
on kuitenkin ollut sama kokoonpano viimeiset kaksi vuotta ja sitä
kauttakin Sleep on enemmän bändilevy. Vaan ihmiset, mieli ja
musiikkimaku muuttuvat.
Janne: – Meikeläisen musiikkimakukin on laajentunut noista ajoista niin
kevyempään kuin raskaampaan suuntaa aika paljonkin ja toki se
heijastuu sitä myötä myös omaan musiikkiin.
Niko: – Laulajalla on kyllä aina kaikkein vaikein paikka kuunnella omia
suorituksiaan eikä niitä pysty itse koskaan täysin sulattamaan. Jos
joskus tietää olevansa oikeasti hyvä, sitä muuttuu varmaan
perinteiseksi laulajaksi eli ihan kusipääksi.
Janne: – Jota ei näy enää reeneissä, pelkkä kitarapiuha vaan vilahtelee jostain kamojen takaa.
MITÄ HÄH?
Jos tilulilu ja tuku-tuku ei sitten enää kuulu Masterstroken musiikissa, mistä sitten oikein on kysymys?
Janne: – Multa kysyttiin kerran asiaa ja levy-yhtiön kaveri sattui
olemaan vieressä. Sanoin Pepelle, että sanoppas sinä kun kerran olet
meidät kiinnittänytkin, että miltä me oikein kuulostetaan. Vastaus oli,
että jotain Machine Men meets Diablo ja kyllä tuota vastausta joutui
vähän aikaa sulattelemaan.
Niko: – Vaan niinhän se on, että niin monta kuin on kuuntelijaa, on
myös lokeroa. Pääpointti kumminkin on, että meidän musiikki on
aggressiivista ja että se tuodaan suoraan kuuntelijan naamalle. Haluaa
sitä joku kutsua sitten vaikka aggressiiviseksi melodiseksi power
metaliksi tai miksi vaan.
Kun aiempia tekemisiä nyt on jälkiviisaina ruodittu, oletteko sitä
mieltä että vasta nyt olette oikeasti ansainneet levytyssopimuksen?
Janne: – Kyllähän levy-yhtiöt antavat nykyisin aivan liian helpolla sopimuksia bändeille.
Niko: – Antoikos meillekin?
Janne: – Joo, mutta ne kävi sentään katsomassa ensin meitä keikalla.
Livenähän sitä oikeasti näkee miten kaverit vetää ja mikä niiden
meininki yleensä on. Kyllähän sitä aikoinaan ihmeteltiin ekojen demojen
aikaan miksi me ei saada diiliä, mutta nyt asian ymmärtää erittäin
hyvin miksei niin käynyt.
Niko: – Vaan ei tämä ole pelkkä metallimusiikin ongelma, tyhmät
suomalaisethan ostavat jotain helvetin Pikkuoraviakin. Ennen bändit
vielä valittiin niiden mahdollisen potentiaalin ja kaverien
soittotaidon mukaan. Nykyään kaikessa haisee vaan raha. On paljon
bändejä, jotka paiskovat kovasti töitä ja niillä ei ole sopimusta ja
sitten on bändejä, jotka levyttävät ja kuulostavat aivan samalta kuin
kaikki muutkin. Eihän Masterstokekaan välttämättä kaikkien korvissa
kuulosta sen kummallisemmalta kuin muutkaan, mutta itse ainakin
kuullaan se niin.
Niko: – Onhan se kuitenkin myönnettävä, että vaikka melkoisia
työvoittoja on saavutettu, niin kyllä meillä hyvä tuurikin on käynyt.
Janne: – Tavoitteita pitää olla ja meillähän se on aina ollut tehdä
levy tavalla tai toisella. Eihän sitä lopuksi tarvitse olla kuin yksi
oikea ihminen joka kuulee bändiä.
PUNAINEN LANKA
Niko: – Joku sanoi joskus mulle, että sun täytyisi tehdä sellainen
hittibiisi. Onhan siihen tietynlainen kaava toki olemassa, mutta
ihmisistähän se on lopulta kiinni tuleeko jostain hitti vai ei.
Kyllähän radiokanavalta voidaan pakkosyöttää ihmisille mitä tahansa
paskaa, siitä voi joku jopa alkaa tykätä. Faktahan kumminkin on, että
musiikissa kaikki on jo kertaalleen tehty. Kysymys vaan on siitä, että
miten niitä tuttuja elementtejä käyttää. Sama se loppujen lopuksi on,
onko siellä kierrätetty vaikka jotain Sweet Home Alabama -sointukulkua
vai ei.
Niko: – Musiikin pitää herättää jotain fiiliksiä, on ne sitten vaikka
jotain vuorimaisemia ja sellaisia me olemme yrittäneet saada meidän
biiseihin. Kyllä kappaleissa pitää olla fiilispohjainen punainen lanka,
vaikka mahdotontahan se on tietää miten kuuntelijat ne kokevat.
Janne: – Mutta sen fiiliksen kuulee vasta esituotantovaiheessa kuuntelemalla…
Niko: – …ei silloin kun itse soittaa.
Niko: – Studiosessioihin pitää tietty jättää aina vähän pelivaraa
tuoreita ideoita varten. Niin meille kävi esimerkiksi Sleep –kappaleen
laulumelodioiden kanssa, jotka syntyivät vasta studiossa. Olemme jopa
muuten alettu hyväksymään ajatus mahdollisesta ulkopuolisesta
tuottajasta tulevaisuudessa. Aikaisemmin asiaa karsastettiin ja
kuviteltiin ehkä hieman väärinkin, että tuottaja on kaveri joka puuttuu
biiseihin jo niiden tekovaiheessa aina riffejä myöten.
Janne: – Olen aika varma, että kaikkien jo debyytillään vähänkin eteenpäin päässeiden bändien takana on ollut joku tuottaja.
Niko: – Lisää hyviä tuottajia siis Suomeen, jotka tekisivät hommansa vielä halvalla.
Julkaistu Inferno #52/2007
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti